Pöljän kievarin tarjoomuksista ja Matti Pekanpoika Kejosesta (1802-1862)

 

Pöljän Puustelli, entinen sotilasvirkatalo, sittemmin valtion
virkatalo. Kuva 2017.

Kuopiolainen kauppias Carl Fogman ajautui konkurssiin keväällä 1852. Hän oli aikansa suurkauppias, joka operoi laajalla alueella. Suurimmat velkojat olivat kauppiaita ja tehtailijoita Pietarista, Viipurista, Helsingistä, Turusta, Littoisista, Pietarsaaresta ja Argangelista saakka.[1]

Kauppaan kuului tuolloinkin velaksi myyminen sekä rahan lainaaminen toisille kuin myös veloilla äkillisten maksuvaikeuksien tai investointien hoitaminen. Niinpä yhden kauppiaan kaatuminen saattoi aiheuttaa dominoefektin. Konkurssipesä alkoi velkoa saataviaan kaikilta, jotka olivat kauppias Fogmanille velkaa.

Tässä yhteydessä on Kuopion käräjäoikeuden pöytäkirjoissa säilynyt selvitys Pöljän kievarinpitäjän, Matti Kejosen tekemistä ostoksista ja suoritetuista maksuista kahden vuoden ajalta 1849-1851.[2]

Kejonen oli tehnyt ostoksia 88 hopearuplan, 68 kopeekan arvosta. Ostoksista oli maksamatta 11 ruplaa, 68 kopeekkaa. Kestikievareissa tarjottiin matkustajille palveluja vaihtelevasti, yösija ja vaihtohevoset oli aina satava. Lisäksi kievareissa näyttää olleen varsin kattava tarjoilu virvokkeiden osalta. Pöljällekin oli hankittu rommia, punssia, konjakkia, ranskalaista viiniä, punaviiniä, portviiniä ja kivennäisvettä. Lisäksi kylästä varmasti saatiin omatekoista olutta ja viinaa.

Kahvia ja teetä oli ostettu, samoin sokeria, mannaryynejä, kanelia ja pippuria sekä sikareja. Juomalaseja, sylkykuppi ja mahdollisesti kievarinpitäjälle tyylikäs lakki, kun sellainenkin listalta löytyi. Kaiken kaikkiaan juomatarjoilu oli siis varsin laaja. Kovin usein Kejonen ei Kuopiossa Fogmanin kaupassa asioinut, sillä kahden vuoden aikana hän teki ostoksia seitsemän kertaa. Kejonen on tietysti voinut ostaa tavaraa muualtakin.

Kauppias Fogmanin konkurssi näkyi ympäri pitäjää, niinpä on mahdollista verrata Kejosen ostoksia muidenkin kievareiden laskuihin. Kaikki ostivat samoja tuotteita eli tarjonta näyttäisi olleen juomien osalta kievareissa muuallakin samanlainen.[3] Osa ostoksista jäi arvoitukseksi, kannu Teneriffaa tai Attikaa oli juomaa, mutta mitä? Jotkut olivat ostaneet ihan Jamaikan rommia.

Kievarit saivat lihat, perunat, juustot, leivät ja ryynit omalta kylältä, osin omalta tilaltakin.

Matti Pekanpoika Kejonen toimi Pöljän kievarin hoitajana vuosina 1840-1852. Kievari toimi tuolloin valtion virkatalossa, Puustellissa, jonka vuokraajana Kejonen toimi. Paikka olikin mitä mainioin, sillä puustellin talouskeskus oli aivan Kuopio-Iisalmi tien varrella.

Matti Pekanpoika Kejonen (1812-1862) oli Pekka Kejosen poika. Pekka (1776-1842)) taas oli Risto Kejosen (1741-1791) poika. Samaan veljessarjaan kuuluivat myös Matti (1773-1839), Adam Juhan (1787-1832) ja Risto (1784-1849).

Matti Pekanpoika Kejonen sinnitteli pisimpään Pöljällä sen jälkeen, kun Kejoset menettivät maaomaisuutensa 1830-luvulla. Tämän sukuhaaran luisu alkoi Adam Juhan Kejosen kuolemasta 1832. Adamilla oli keskeneräinen kirkonrakennusurakka Oulussa, joka suisti lopulta myös Pekka-veljen konkurssiin 1836. Veljeksistä Risto oli myynyt osuutensa maaomaisuuteen veljilleen jo vuonna 1815.

Pyylahti 1932. Kuva Jääskeläisen sukualbumi.

Jaakko Kejosen (1755-1810) sukuhaara oli ilmeisesti pysytellyt erossa sukulaisten suurellisista hankkeista, mutta silti hekin muuttivat pois kylältä. Jaakon poika Jaakko Kejonen (1795-1851) ja hänen poikansa Aaro Kejonen (s.1802)[4] vaihtoivat tilansa Pöljä 6 (isojaon jälkeiset numerot) tilaan Kasurila 14.[5] Tämän Pyylahden tilan omisti Ivar Toivanen. Kejoset luopuivat myös kaikesta irtaimesta, paitsi saivat mukaansa talon viidestä hevosesta yhden. Lisäksi vaimot saivat pitää omat tavaransa.

Matti Pekanpoika Kejonen oli naimisissa Maria Väänäsen (s.1814) kanssa. Heillä oli lapset Albertina (1835), Pekka (1837), Aaro (1844), Maria (1845), Matti (1846), Staffan (1848), Anna Liisa (1850), Olga Maria (1853). Lapsista Maria kuoli sylivauvana.[6]

Taustalla Pitkäjärvi. Kuva on otettu Pitkänpäästä.
Kuva Halosen sukualbumi.

Valtion virkatalon vuokraajalla oli velvollisuus huolehtia tilan asioista huolella. Tarkastajat kävivät säännöllisin väliajoin tutkimassa tilan. Heti aloittaessaan vuokraajana Matti Kejonen joutui tarkastajan hampaisiin. Hän oli kaskennut luvattomasti tilalla.[7] Toisaalta hän piti tiukasti kiinni Puustellin kalastusoikeudesta Pitkäjärveen. Loismies Erik Toivanen oli virittänyt verkkonsa järveen ja Kejonen haastoi hänet käräjille. Oikeus oli samaa mieltä Kejosen kanssa ja määräsi Toivaselle sakkoa. Ei auttanut, vaikka Toivanen sanoi, ettei ollut saanut yhtään kalaa.[8]

Voi olla vähän kohtuutonta nostaa esille Matti Kejosen yhtä sakkotuomiota, jonka hän sai Kuopiossa käydessään. Hän oli 2.10.1852 talollinen Kusti Hakkaraisen kanssa ollut kaupungilla ja he olivat nauttineet alkoholia. Yökortteeriin palatessaan he joutuivat kahakkaan yövahti Lauri Räsäsen kanssa. Tässä yhteydessä Matti oli uhannut lyödä yövahtia. Käräjäoikeus sakotti häntä juopumuksesta ja häiriön aiheuttamisesta kaupungissa.[9]

Matti Pekanpoika Kejonen kuoli 6.2.1862 Miettilässä, Pöljä 20.

Lisätietoa oheisista blogiteksteistä: 1800-luvun tieoloista ja kievareista, sekä eräs sattumus Pöljän kievarissa.

 

Tässäkin työssä on hyödynnetty Kaija Kainulaisen selvitystä Kejosten vaiheista Pöljällä.

---

[1] Kuopion raastuvanoikeuden arkisto, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1853-1853, RO a:17, 12. 2.1853 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/850433/pages/37?t=Fogman%20konkurs

[2] Kuopion käräjäoikeuden arkisto, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1852-1852, KO a:32, 19.10.1852 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700730/pages/1022?t=P%C3%B6lj%C3%A4

[3] Kuopion käräjäoikeuden arkisto, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat, 19.10.1852 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700730/pages/1004?t=P%C3%B6lj%C3%A4

[4] Maaningan seurakunnan arkisto, Rippikirja 1832-1844, s. 320

[5] Kuopion käräjäoikeuden arkisto, Ilmoitusasioiden pöytäkirjat 1836-1838, KO b:4, §§ 77 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/195170/pages/112?t=Matti%20Kejonen

[6] Maaningan seurakunnan arkisto, Lastenkirja 1843-1853, s. 628

[7] Kuopion käräjäoikeuden arkisto, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1842-1842, KO a:22. s.692 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700721/pages/702?t=Matts%20Kejonen

[8] Kuopion käräjäoikeuden arkisto, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1853-1853, KO a:33, s.1053

[9] Kuopion käräjäoikeuden arkisto, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1852-1852, KO a:32,

Räyhäkkäitä kauppiaita liikkeellä Pöljällä

Olen aiemmin kirjoittanut matkustavaisten erilaisista hankaluuksista 1800-luvun alkupuolen Savossa. Oli huonot, kuoppaiset ja kivikkoiset tiet. Kyyti tärisytti sisuskalut irti. Kievarien tarjoamat palvelut ja siisteys antoivat aihetta moitteisiin, ainakin säätyläisillä, jotka olivat jo tottuneet edes jonkinlaisiin mukavuuksiin.

Mutta ei ollut aina helppoa kyytimiehilläkään.

Tammikuussa 1842 oululainen kauppiasseurue matkusti niin railakkaasti Nilsiän Murtolahdesta Pöljälle, että asioita käsiteltiin vielä seuraavana syksynä Kuopion pitäjän käräjillä. Oululaisten seurueeseen kuuluivat kauppiaat Jacob Ravander, hänen kirjanpitäjänsä Gustaf Junelius, kauppias Johan Forsman, kultakauppiaan leski Kockfors sekä Ravanderin taloudenhoitaja neiti Sofia Östrand.

Seuruetta lähtivät Murtolahdesta kuljettamaan rengit Wilhelm Pura ja Aaro Pentikäinen sekä torpparin poika Olli Väätäinen. Seurueen kyytimiehistä joutui torpparin poika Olli Väätäinen pahoinpidellyiksi Kasurilan ja Pöljän välillä, lisäksi Väätäistä lyötiin vielä Pöljän kievarissakin. Ensimmäisen kerran asia oli käsiteltävänä käräjillä 20.8. 1842. Ilmiannon rikoksesta olivat tehneet talollinen Matti Iivanainen ja Olli Väätäinen, molemmat Murtolahden talosta 1, Nilsiän pitäjässä.

Tyypillinen matkareki Savossa.
Seurasaaren museo

Oikeuden asiakirjoissa puhutaan Kasurilan kievarista, oletan sen tarkoittavan Siilinpään kievaria. Seurueella tuskin oli mitään syytä koukata nykyisen Räimän tien risteykseen, jossa myös oli kievari 1840-luvulla. Matkalaiset olivat menossa pohjoiseen, oletettavasti Ouluun.

Olli Väätäisin kyydissä oli Forsman, joka hermostui Kasurilan ja Pöljän välillä Väätäisen ajoon. Forsman oli ollut kulkueen ensimmäisenä. mutta muut ohittivat heidät matkan aikana. Väätäisen mukaan kyydittävä oli alkanut lyödä häntä matkalla. Kun toinen ajomies Wilhelm Pura ohitti Forsmania kuljettaneen reen, niin Väätäisen hevonen oli seisahtuneena tiellä. Pura kertoi Väätäisen hypänneen pois reestä ja huutaneen apua.

Forsman kertoi oikeudessa, että ajomies oli ollut tottelematon. Lisäksi hän oli hidastellut tarpeettomasti, vaikka hänen hevosensa oli hyvä. Lopulta Forsman oli alkanut itse ajaa hevosta ja Väätäinen oli istunut loppumatkan kyydissä.

Koko muu Oulun seurue oli odottamassa hitaampia kyytiläisiä Pöljän kievarissa. Oli myöhäinen iltayö ja aivan pimeää. Kievarin vierashuone oli hämärä, yksi kynttilä valaisi pöydällä. Pöljän kievarin pitäjä Matti Kejonen kertoi, että Ravander otti kynttilän pöydästä tunnistaakseen tulijat. Sen jälkeen hän löi välittömästi Väätäistä kasvoihin (Kejonen ei ollut aivan varma, ketä ajomiehistä oli lyöty) niin, että veri valui nenästä ja suusta. Lisäksi Junelius löi Väätäistä selkään. Ravander myönsi oikeudessa lyöneensä, mutta vain kerran.

Kinahmin Pölkkypurolla Herman Roivaisen
pihapiirissä matkareki 1890. Kuvaaja Karl Granit.
Kuopion museo

Kaiken kaikkiaan Olli Väätäinen oli onnistunut suututtamaan matkustavaiset perusteellisesti. Hän oli 20-vuotias nuorukainen. Tammikuinen kyyti Murtolahdesta Pöljälle ei varmaan ollut mieleinen työ. Voi olettaa, että pimeässä ja kylmässä talvisäässä kukaan ei varsinaisesti nauttinut matkanteosta. Viinaa ei mainittu oikeuden asiakirjoissa, joten ilmeisesti kaikki olivat kuitenkin selvin päin.

Asia siirrettin Kuopion pitäjän talvikäräjille 15.1.1843. Gustaf Junelius haastettiin myös tulemaan paikalle, joku tiesi kertoa hänen olevan ulkomailla. Jostakin syystä talvikäräjien asiakirjoja ei löytynyt digitoiduista aineistoista. Kaija Kainulainen tarkisti ystävällisesti, ettei sen paremmin Ravanderilla kuin Forsmanillakaan ollut rippikirjoissa merkintöjä rangaistuksista. Asia lienee rauennut, vaikka Väätäisellä näyttäisi olleen syytä itselleen oikeutta hakea.

Lähteet: Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1842-1842, KO a:22, 20.8. ja 3.10. Sivut 1050 ja 1060 alkaen

 

 

Sananen matkustavaisten oloista 1800-luvun alkupuolella Kuopion pitäjässä

 

Werner Holmberg, Maantie Hämeessä 1860.
Kansallisgalleria.

Nykyisen Siilinjärven asukkaiden elämään on keskeisesti vaikuttanut valtamaantie Kuopiosta Iisalmeen. Vaikka vesitiet ja jäätiet olivat pitkään ylivoimaisen helppokulkuisia reittejä, niin tieverkkokin kehittyi hiljalleen.

Veijo Saloheimon mukaan Kuopio-Iisalmi tien rakennuttivat todennäköisesti venäläiset verotyönä 1710-luvulla isovihan miehityksen aikaan. Tiettömät taipaleet olivat vähän suojanneetkin Pohjois-Savoa, jossa isovihan (1700-21) miehitysaika ei ilmeisesti ollut lähellekään niin tuhoisaa kuin Etelä-Suomen tai Pohjanmaan seuduilla.

1860-luvulla nykyisen Siilinjärven alueella oli hyvin vaatimaton tieverkosto. Kuopio-Iisalmi tiestä erkani tie Jännevirran lossin kautta Riistavedelle ja Tuusniemelle. Lisäksi Räimälle pääsi Kasurilasta tietä pitkin. Nykyisen kirkonkylän seutuvilla risteytyivät pitäjäntiet Nilsiään ja Maaningalle.

Maantien tuli olla 10 kyynärää (noin 6 metriä) leveä. Ohjeenmukainen pitäjäntie oli 6 kyynärää eli vähän yli kolme metriä leveydeltään. Sitten oli kylätiet, jotka olivat tallautuneet vuosisataisen asumisen myötä ja niitä pidettiin sellaisessa kunnossa kuin jaksettiin. Lisäksi oli olemassa tiheä polkujen verkosto talojen ja kylien välillä. Talonpoikien tehtävä oli ollut vuosisadat rakentaa ja hoitaa tiet, samoin kuin kyyditykset. Se oli varsinkin tienvarsikylien talonpojille raskas taakka.

Vaikka kuva on Vienan Karjalasta v. 1894,
niin varsinkin pitäjäntiet ja kylätiet olivat
varsin vaikeakulkuisia Savossakin.

Vielä 1870-luvulla Topelius kuvasi maantiekyytiä Suomessa kyytikärryillä seuraavasti:

Mitä ovat kyytikärryt? Kalu, jossa huhmaren, tamppumyllyn ja hullunhevosen avut ovat yhtyneet. Kaksi tavallista pyörää, akseli välissään; akselin päällä lautakyhäys, jonka jatkona aisat ovat. Laitrojen päällä kohoaa selkälaudallinen istuin, joskus varustettu kankeilla puuresooreilla, useimmiten ilman mitään välitintä kiinnitetty akseliin. Jokaisen ajokalun hytkähdys tuntuu kohta sinun jaloissas ja selässäs. Jokainen pikkukivi maantiellä kostaa siitä kun häntä häiritset, jokainen kuoppa antaa tyrkkäyksen tyrkkäystä vastaan, jokainen siltakapula sinulle tuntuvasti osoittaa vihastuntansa. Ajapas tällä tavoin tuntikausi kivistä tietä, niin olet kurittanut lihasi tavalla, joka on paljon vaikeampi ja siis ansiollisempi kuin jos olisit toimittanut toivioretken Roomaan, herneitä kengässäsi.

Isompien teiden matkustavaisten turvaksi oli rakennettu kievarilaitos. Vuonna 1758 lähialueen kievarit olivat Koivusaaressa, Halolassa ja Lapinlahden Pajujärvellä. Vuonna 1767 mainitaan jo kievari Pöljälläkin. Yksinkertaisimmillaan kievarin tuli tarjota matkustavaiselle maksua vastaan yösija, ruokaa ja kyyti. Kievarilla oli omia hevosia, mutta tilallisten oli luovutettava hevonen ja kyytimies ajoon manttaaliluvun mukaan. Tämä oli usein vaikeaa ja vastenmielistä. Hevosia ja työmiestä tarvittiin omiin ajoihin.

Vuonna 1858 Pöljän kestikievarin pitäjä Pekka Leskinen haastoi Pekka Wäänäsen Kehvon kylältä käräjille, koska Wäänänen ei ollut suorittanut hollivastuutaan Pöljän kievarille. Pekka nimittäin omisti osan Pöljän talosta N:ro 2. Samasta asiasta Leskinen kävi käräjiä Taavetti Muonaa ja Fredrika Aganderia vastaan. Heidän torpparinsa oli käynyt tekemässä ajoa vain viikon, vaikka manttaalien mukaan työtä olisi kuulunut tehdä kaksi viikkoa.

 Jussi Hiltunen Koivusaaresta oli lähettänyt Kasurilan kievarin holliajoon huonon hevosen ilman kunnon kärryjä. Hollivuoroa hoitamaan hän oli vielä laittanut pikkupojan. Kasurilan kievarista vastaava Taavetti Launonen haastoi Hiltusen käräjille vuonna 1855. Hiltusta sakotettiin asiasta.

Kievarissa oli päiväkirja, johon matkustavaiset kirjoittivat nimensä ja mahdolliset moitteet matkalta tai kievarin oloista. Näitä moitteita nimismies vei aika ajoin käräjille, sillä nimismiehen tehtävänä oli valvoa kestikievarien palvelun tasoa.

Usein hevosia ei kerta kaikkiaan ollut kievarissa, kun kyydin tarvitsija oli tullut kyytiä pyytämään. Hovioikeuden ylimääräinen kanslisti Alexander Nordentreng jäi matkallaan Maaningalta Kuopioon jumiin tuntikausiksi Hamulan kestikievariin, koska kievarin vastaava Iwar Wäänänen ei ollut kyennyt hevosta matkalaiselle osoittamaan. Kievarinpitäjä sai asiasta sakot käräjillä 1850.

Säräisniemen pappilan hevonen, kuvaaja Julius Ailio 1901.
Museovirasto

Jos matkalainen saikin kievarista hevosen, niin varsin usein hevosen matkakunnosta valitettiin.

Varatuomari Mauritz Hasselblatt koetti matkustaa vuonna 1844 Kuopiosta Iisalmeen. Hän sai Toivalasta Aaro Kejosen kyydin, mutta hevonen oli niin heikko, että se piti vaihtaa jo noin kahden kilometrin matkan jälkeen. Toivalan kievaria piti tuolloin Påhl Mömmö.

Mainintoja huonoista hevosista on niin paljon, että herää kysymys hevosten yleisestä kunnosta 1800-luvun Suomessa. Vaikka hevonen sai perinteisesti parhaat palat talon rehuista, niin nekin saattoivat keväisin olla ruuan puutteesta heikkoja. Ja kievariajoon ei varmasti talon parasta hevosta annettukaan.

Matkustavaiset majoitettiin useimmiten talonpojan itsensä asumiin suojiin, savutupiin, joissa maattiin olkipehmusteissa. Kievarit saivat myydä viinaa ja olutta. Tavoitteena oli, että valtamaanteillä kievari olisi noin 12,5 virstan välein (noin 13 kilometriä).

Tiet olivat kuoppaisia, kivikkoisia ja mutkittelivat väistellen korkeita mäkiä ja kallioita. Talvikunnossapito oli myös oma lukunsa.

Vuonna 1836 syyskäräjillä jaettiin valtamaantien talvikunnossapitourakat nykyisen Siilinjärven alueelle. Kuopion kaupungin rajalta Toivalan kievariin tien hoiti Pehr Gabrielsson Hoffrén (9 hopearuplaa). Toivalasta Kasurilaan Henrik Kinnusen talon kohdalle otti hoitaakseen Matti Kasurinen. Matkaa tuli yli 6 virstaa (noin 6,5 kilometriä), korvaus työstä oli 14 hopearuplaa. Seuraava tienpätkä loppui Kasurilan sillalle, tämän välin otti urakakseen Juhan Savolainen Kasurilasta. Hän sai siitä korvausta 13 hopearuplaa 50 kopeekkaa. Kasurilan sillalta Pyykankaalle tien piti auki Aron Kejonen 12 hopearuplan ja 50 kopeekan hinnalla. Samalla hinnalla hoiti Matts Kejonen tien Pyykankaalta Pöljälle. Pöljän kestikievarista Iisalmen pitäjän rajalle tietä urakoi kestikestikievarin pitäjä Matts Itkonen 10 hopearuplalla.

Urakoista oli helppo sopia ennen lumia, mutta teiden auraamattomuudesta näyttää käräjillä olevan paljonkin riita-asioita. Viime kädessä nimismies ja matkalaiset valvoivat teiden hoitoa valituksineen.

Kyytejä käyttivät lähinnä säätyläiset. Jonkinlaisen näppituntuman matkustamisen hintaan saa siitä, että renkipojan kolmen päivän palkka oli vuonna 1857 96 kopeekkaa. Noin 30 kilometrin matka edestakaisin maksoi 1 ruplan 25 kopeekkaa. Tällaisen ”rätingin” laittoivat Pekka Muona ja Johan Koponen kuluistaan, kun olivat tulleet Iisalmen pitäjästä Kuopioon käräjille todistamaan. Kyyti muodosti laskusta suuremman osan kuin heidän tekemättä jääneet työpäivänsä. Käräjäreissuun kului aikaa kolme päivää.

 

Tulo Kuopioon 1920-luvulla. Yläviistossa Koivumäen kartano.
Autoliikenne pakotti tasoittamaan maanteilta kivet ja kannot.
Kuopion kulttuurihist. museo.

Lähteet

Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1836-36 KO a:16, 472

Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1857-57, KO a:37, 413

Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1844-44, KO a:24, 424

Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1855-55, KO a:35, 768

Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1850-50, KO a:30, 1058

Saloheimo, Savon historia II:2, Savo suurvallan valjaissa, 574

Wirilander, Savon historia III. Savo kaskisavujen kautena, 499-566