Sisko Suomalainen terveyssisarena Siilinjärvellä 1948-49

 

Suomalaisen perhe Savonniemessä 1930-luvun lopulla.
Sisko Suomalainen toinen vasemmalta.
Kuva Päivi Miettinen.

Sisko Suomalainen syntyi 8.10.1925 Siilinjärvellä, Pöljän kylällä, Savonniemen tilalla. Hänen vanhempansa olivat Hilja ja Salomon Suomalainen. Sisko eli lapsuutensa maalaistalossa, suuren perheen tyttärenä. Siskon lisäksi perheessä oli kahdeksan lasta. Kun perheen isä toimi osuuskassojen tarkastajana ja monissa luottamustehtävissä, niin talonpito jäi pitkälti Hilja-äidin, lasten ja palkollisten vastuulle.

Suomalainen kävi oppikoulun osittain sota-aikana ja valmistui ylioppilaaksi keväällä 1944 Jyväskylän yhteiskoulusta. Muistelmissaan Sisko kertoi, ettei oikein tiennyt, minne lähtisi opiskelemaan. Sodan loputtua oli yleinen huoli miesten opintopaikoista ja sodanjälkeisen elämän järjestämisestä, niinpä Siskokin sanoi luopuneensa yliopisto-opinnoista ”isänmaallisista syistä”. Yliopiston sijaan hän hakeutui ensin sairaanhoitajakouluun Helsinkiin (kurssi 36) ja sieltä jatko-opintoihin terveyssisarkouluun.

Sisko Suomalainen ylioppilaana 1944.
Kuva Päivi Miettinen.

Suomalainen viihtyi terveyssisarkoulutuksessa, koska siellä oli ”vapaampi ja tasa-arvoisempi” henki kuin sairaanhoitajakoulussa. Työnkuvaan kuuluivat kaikki ihan vauvasta vaariin, lastenneuvolatyö ja kotisairaanhoito. Erityisesti keskityttiin tuberkuloosipotilaiden hoitoon ja valvontaan. Kotikäynneillä nähtiin potilaiden tilanne kokonaisvaltaisesti. Myös sairauksien ennaltaehkäisy oli keskeinen työn tavoite.

Valmistuttuaan vuonna 1948 terveyssisareksi Sisko matkusti kotiin Siilinjärvelle, missä sattumoisin oli terveyssisaren paikka auki. Terveyslautakunnan puheenjohtaja, ylilääkäri O. Raunio soitti Savoniemelle uudestaan ja uudestaan ja isä Salomonkin painosti hakemaan paikkaa. Niinpä Sisko aloitti ensimmäisen työrupeamansa terveyssisarena Siilinjärvellä syksyllä 1948.

Terveyssisar Sisko Suomalainen 1948.
Kuva Päivi Miettinen.

Siilinjärvellä oli asukkaita 1940-luvun lopussa vähän yli 6000. Kunnanlääkärinä toimi v.a. Achilleus Westling, hammaslääkärinä Inkeri Tulikoura. Terveyssisar oli Kaarina Halonen. Kätilöinä toimivat Martta Pöyry ja Helmi Halonen ja kodinhoitajana Airi Leivonen.

Siilinjärvi oli hoitanut ennen sotia sosiaali- ja terveyspalvelunsa äärimmäisen taloudellisesti. Kunta osti lääkäripalvelut vuoteen 1951 asti kunnassa sijaitsevista sairaaloista. Harjamäen piirimielisairaalan ja Tarinaharjun keuhkotautiparantolan lääkärit hoitivat sopimuksella sivutöinään kunnanlääkärin tehtävät. Näin kunnan ei ollut tarvinnut rakentaa kunnanlääkärille asuntoa ja vastaanottotiloja.

Psykiatriaan erikoistunut lääkäri ei kuitenkaan ollut ihan omalla alallaan yleislääkärinä. Sisko Suomalainen kertoi, kuinka hän soitti kunnanlääkäri Westlingille epäillessään lapsella olevan kurkkumädän. Siihen lääkäri oli sanonut, ettei ole koskaan kurkkumätää nähnytkään, laittakaa vain lapsi oman diagnoosinne perusteella kulkutautisairaalaan.

Vuonna 1945 oli valmistunut ns. terveystalo Viinamäen hautausmaan vastapäätä Kuopion tien varteen. Siihen oli sijoitettu kätilöiden ja yhden terveyssisaren asunnot ja vastaanottotila. Neuvolatoiminta oli aloitettu edellisenä vuonna.

Kunnanlääkärin puuttuminen tarkoitti, ettei koululaisten lääkärintarkastuksia pidetty ollenkaan vuonna 1948. Terveyssisar kävi kaikilla kouluilla, punnitsi, mittasi, tarkasti näön, puhtauden, kuulon, rokotti rokottamattomat lapset ja teki tubikokeet.[1] Sisko Suomalainen tuli kuntaan toiseksi terveyssisareksi. Hänen kokemuksensa ensimmäisessä työpaikassa eivät olleet kovin myönteiset:

”Neuvolatoiminta kyllä pääsi alkuun ja lapsia tuotiin lähikylältä ja se sujui, mutta ei syrjäkylillä, missä terveyssisaren piti mennä kotiin. Siellä täytyi kyllä aika varovasti alkaa näihin vauvojen hoitoasioihin puuttua ja neuvoa Vitoli ja ulkoilut ja muut. Kerran eräs nuori äiti siellä syrjäkylillä tuli eteiseen, kun saattoi minua ulos ja sanoi, että kyllähän minä tekisin niin kuin terveyssisar neuvoo, mutta kun tuo anoppi tietää kaiken.”

Suomalainen kertoo tavanneensa vieläkin mummoja, jotka mutustivat ruokaa hampaattomassa suussaan ja syöttivät ruokamössöä suustaan lapselle. Lasten ulkoiluttaminen oli kauhistus. Lisäksi terveyssisarta alettiin kutsua ihan pikkuasioidenkin takia kotikäynnille. Toisaalta jotkut eivät uskaltaneet kutsua edes tosi hädässä. Suomalainen kertoi, kuinka tuberkuloottinen lapsipotilas oli ollut jo joulunpyhinä tajuton, mutta perhe ei ollut kutsunut terveyssisarta, koska ”eihän sitä jouluna häiritä”.

Terveyssisar kulki kylillä polkupyörällä. Yhden päivän aikana saattoi tulla ajelua 40 km. Talvella liikuttiin hevosella, junalla ja kävellen, välillä vyötäröä myöten lumihangessa kahlaten. Vuoden 1949 työraportissaan Sisko Suomalainen kertoa matkustaneensa pyörällä ja jalan 1582 km, junalla ja hevosella 2183 km. Matkoihin kului vuoden aina lähes 4000 tuntia. Koko vuoden aikana terveyssisar Suomalainen sai 15 vapaapäivää.

Tämän osin turhauttavankin raatamisen palkaksi, terveyssisar sai vielä kuulla olevansa ”kunnan syöttiläs”. Vanha kansa vastusti terveydenhoitoonkin tehtyjä satsauksia. Vuosi riitti Siskolle Siilinjärvellä, hän siirtyi jatko-opintoihin ja teki sitten elämänuransa Lapissa terveydenhoitajana. Tosin ei sielläkään olot helpot olleet.

Inarin terveyssisar hoiti itsenäisesti kirkonkylässä sairasmajaa ja kunnanlääkäri oli Ivalossa. ”Hänelle sai kyllä soittaa ja kysyä. Joskus sai tämmöisiäkin vastauksia: ”perkele, puhelimessa minä en neuvo mitään ja tänne ei saa tuoda”. No, joskus tämä riitti, ja hoiti niin kuin ymmärsi ja parhaaksi näki.”

Sisko Suomalainen toimi myöhemmin terveyssisarena Helsingissä, sairaanhoidon opettajana Joensuussa ja kotihoidon kehittäjänä Kuopiossa. Sisko eläköityi ylihoitajana Helsingissä.

Tämä teksti perustuu Sisko Suomalaisen muistelmiin ja Siilinjärven terveydenhoitolautakunnan asiakirjoihin.

---

[1] Terveyssisar Kaarina Halosen vuosikertomus 1948. Terveydenhoitolautakunta Cb:1, tarkastuspöytäkirjat. Siilinjärven kunnanarkrkisto.

   

Itsenäisen Siilinjärven kunnan alkutaipaleelta - katsaus kunnan talouteen ja tilaan vuonna 1935

 

Siilinjärven kirkko valmistui vuonna 1923.
Seurakunta perustettiin siis ennen kuntaa.

Siilinjärven kunta perustettiin Nilsiän, Maaningan ja Kuopion maalaiskunnan liepeistä vuonna 1925. Vuodesta 1902 kylää oli halkonut rautatie, jonka asemapaikaksi valikoitui Siilinlahden pohjukasta Siilinjärvi. Aiemmin kyläkunnan keskus oli ollut Kuopion suunnassa Kasurilan kylällä.

Aseman tienoo kasvoi ja kehittyi, Kuopio-Iisalmi maantie risteytyi Siilinjärvellä Maaningan-Nilsiän tien kanssa. Kun laivaliikennekin oli varsin vilkasta Siilinlahdelta, niin ei ole ihme, että asutus, kaupat ja lopulta kirkkokin nousivat harjumaisemaan.

Maalaisliiton pitkäaikainen vaikuttaja
ja myöhempi kansanedustaja.

Vuonna 1935 kunnallislautakunnan (nyk. kunnanhallitus) puheenjohtaja Eino Laitinen ja kunnankirjuri (nyk. kunnanjohtaja) Eino Rahikka kertoivat Savon Sanomille kunnan kuulumiset ensimmäisen kymmenen vuoden taipaleelta.[1] Rahikka oli valittu Siilinjärven kunnankirjuriksi lokakuussa 1934.[2] Hän tuli vastaavasta tehtävästä Sonkajärveltä.

Rahikka tuli Siilinjärvelle vuonna 1934.

Kunnan erottaminen omaksi itsenäiseksi alueeksi ei ollut ihan mutkatonta. Vain Nilsiän kanssa Siilinjärvi sai sovittua alueluovutuksista ja omaisuudesta ilman oikeusprosesseja. Itsenäistyminen toi kunnalle heti miljoonavelat, koska koulurakennuksista ja maista piti maksaa luovuttaville kunnille. Kuntaan siirtyi muista kunnista noin 5000 asukasta.

Niin Laitinen kuin Rahikkakin pitivät kunnan taloudellista tilannetta vuonna 1935 vakaana. Velkaa oli noin 1 400 000 markkaa ja kunnalla omaisuutta lähes 5,5 miljoonan markan arvosta. Velkaa oli 245 markka asukasta kohti, sitä molemmat pitivät varsin isona summana. Kunta oli vastikään rakennuttanut Pohjolanmäen ja Hökösen kansakoulut sekä kunnalliskodin, joten velka oli käytetty pakollisiin perusasioihin. Kaiken kaikkiaan Siilinjärvellä oli vuonna 1935 13 kansakoulua, Heinämäen koulupiiri oli juuri perustettu ja sinnekin suunniteltiin koulurakennusta. Uusi Kasurilan koulu oli jo päätetty rakentaa ja se valmistui vuonna 1936.

Kunnalliskoti valmistui vuonna 1931.

Kunnan suurin menoerä olikin koulujen ylläpito, mutta valtionosuudet kattoivat suurimman osan menoista. Rahikka sanoikin, että kun otetaan huomioon opettajien maksamat kunnallisverot ja koululaisten avustusrahat, niin koulujen ylläpito oli kunnalle varsin edullista.

Vanhempien keskuudessa harrastus lasten koulunkäyntiin oli Rahikan mukaan valitettavasti varsin heikkoa. Siilinjärven kansakouluikäisistä lapsista oli osa jatkuvasti poissa koulusta. Muutosta toivottiin, mutta ongelman syihin haastattelussa ei puututtu. Köyhemmissä perheissä ei ollut talviaikana riittävän lämpimiä vaatteita ja kenkiä lapsille, samoin ei ollut antaa kunnon eväitä. Vakavat kulkutauditkin jylläsivät pitäjässä tuon tuostakin. Tehokas vaateapu ja kouluruokailun järjestäminen olisivat todennäköisesti lisänneet kouluinnostusta Siilinjärvelläkin, vanhempien syyllistämisestä tuskin oli apua.

Pulavuodet olivat näkyneet tietysti myös kunnan taloudessa. ”Vuosi 1931 oli tässä suhteessa heikoin, sillä sanottuna vuotena menojen ylityksellä ja tulojen alituksella kulutettiin aikaisempien vuosien kunnallisrahaston säästöt ja vieläpä ”tappiota” siirtyi seuraavalle vuodelle lähes 90 000 markkaa. Tämä johtui kunnanvaltuuston äärimmilleen supistamasta talousarviosta ja odottamattomista menojen ja tulojen vaihtelusta sekä verovelvollisten maksukyvyn heikkenemisestä.” Vuonna 1934 tilanne oli jo parempi.

Köyhäinhoito nähtiin raskaana yhteiskunnallisena velvollisuutena. 1930-luvulla elettiin vielä hyvin ankaran köyhäinhoitoajattelun aikaa. Siihen liittyi varsinkin poliittisen oikeiston puolelta ajatus siitä, että köyhyys oli merkittävästi itse aiheutettua. Rahikka sanoi kylmästi, että Siilinjärvellä on loisia ja irrallisia työläisiä, jotka aiheuttavat sekä omassa kunnassa että sen ulkopuolella runsaasti köyhäinhoitomenoja.

Kuntien välillä käytiin ankaria oikeustaistoja siitä, kenen kuului kulloinenkin köyhä hoitaa. Kunnankirjuri Rahikan mukaan köyhäinhoidon suurimmat kulut syntyivät muille kunnille maksettavista korvauksista sekä mielisairaiden ja keuhkotautisten huollosta ja köyhäinhoidon sairashoidosta.

Vuonna 1934 Siilinjärvellä maksettiin jotakin köyhäinhoidon tukea noin 10 % kunnan asukkaista. Sijoitettuja lapsia kunnassa oli 54, aikuisia 15. Hyvinvointivaltioajattelusta oltiin Siilinjärvelläkin vielä varsin kaukana. Vaikka äärimmäinen köyhyys liittyi useimmiten sairauksiin ja vanhuuteen, puhetapa oli ankara. Kunnan riitelivät paikkakunnalta toiselle muuttaneiden köyhien ja sairaiden huollosta, viimeiseen asti koetettiin pakottaa joku toinen kunta maksamaan kulut.[3]

Siilinjärven piirimielisairaala Harjamäessä.

Siilinjärven kunta osti lääkäripalvelut paikkakunnalle sijoitetuista parantoloista, Siilinjärven piirimielisairaalasta ja Tarinaharjun parantolasta. Mielisairaalan ylilääkäri Elon Enroth oli myös koululääkäri. Sairaalahoitoon siilinjärveläiset vietiin tarvittaessa Kuopion lääninsairaalaan tai kaupunginsairaalaan. Lisäksi sairaita saatettiin lähettää käytännössä eri puolille maata saamaan erikoissairaanhoitoa.[4] Kunnan terveydenhoitomenoja kehuttiin pieniksi, koska omaa kunnallissairaalaa ja kunnanlääkärin asuntoa ei tarvinnut ylläpitää.

Tarinaharjun keuhkotautiparantola Siilinjärvellä.

Verojen periminen olikin sitten oma lukunsa. ”Veroja koetetaan periä aikanaan ja maksukykyiset verovelvolliset suunnilleen suorittavat veronsa varsinaisissa kannoissa, mutta suuri osa kuitenkin joutuu ulosoton kautta perittäväksi. Kuluvan vuoden (1935) rästiluetteloon joutui kannettavasta veromäärästä noin seitsemäsosa ja jää vuosittain noin 60-70 000 markkaa veroja kokonaan saamatta.” Veroja Siilinjärvi keräsi vuonna 1934 noin 780 000 markkaa.

1930-luvun maaseudun kunta oli palvelurakenteeltaan ja asenteeltaan varsin riisuttu. Kunta ylläpiti koulut, järjesti terveydenhoitoa ja köyhille sekä työttömille viimsijaista apua. Kunnalliskodin rakentaminen oli ollut iso satsaus, mutta talo oli alusta asti liian pieni. Lisäksi siellä hoidettiin sekaisin mielisairaita, tuberkuloottisia, vanhuksia ja pieniä lapsia.[5] Läänin terveystarkastaja puuttui epäkohtiin vuosittain, mutta asiaan ei muutosta tullut. Parantoloista kunta osti vain muutaman paikan vuodessa.

Kunta osti Siilinjärven työväentalon vuonna 1934 ja asutti siihen kunnan köyhiä. Talon osto vaikuttaa varsin erikoisesta ratkaisulta tarkan markan kunnassa, mutta osasyynä lienee ollut poliittinen tahto. Työväentalo oli vain saatava pois työväenliikkeen käytöstä.

Paikkakunnalla toimi valtavati porvarillisia yhdistyksiä. Maamiesseurat, maa- ja kotitalousnaiset, nuorisoseurat, Martat ja Siilinjärven Ponnistus järjestivät kansalaiskuntoa kohottavaa valistus-, kulttuuri- ja urheilutoimintaa. Oma lukunsa oli tietysti Siilinjärven suojeluskunta ja Lotta Svärd, jotka toimivat aktiivisesti. Siilinjärven suojeluskunnan talon urheilukenttä oli suuri ylpeyden aihe paikkakunnalla, sitä pidettiin yhtenä Pohjois-Savon parhaista kentistä.

Hiilimurskaradan ja uusitun kentän avajaiset vuonna 1933.
Taustalla suojeluskunnantalo vanhassa asussaan.

Suojeluskunnalla oli torvisoittokunta, seuroilla kuoroja, kodeissa pianoja. Yhdistysten illanvietoissa näyteltiin, laulettiin ja lausuttiin runoja. Kulttuuririentoja oli, tosin ne olivat rajattuja omien yhdistysten jäsenille tai muuten maksullisia. Seurakunta oli tietysti myös merkittävä kulttuuri- ja kasvatustyön järjestäjä. Lisäksi kansanmusiikki oli vielä voimissaan, jokaisella kyläkunnalla oli harmonikkataitureita ja viulunsoittajia, jotka esiintyivät perhejuhlissa ja tansseissa. Nurkkatansseihin tuntui liittyvän järjestyshäiriöitä ja nurkkatanssit koetettiin kieltää kunnan alueella vuodesta 1935 alkaen.

Kulttuuri ja urheilu olivat siis kuntalaisten oman aktiivisuuden varassa. Pienenä poikkeuksena kuitenkin kirjastotoimi. Kunta ylläpiti kirjastoa kunnantalolla ja kahdeksaa piirikirjastoa kouluilla. Kunta haki palvelukseensa kirjastotoimen hoitajaa vuonna 1935.[6] Opettajien, kätilön, kunnankirjurin ja kunnalliskodin johtajan rinnalle alkoi syntyä uusia kunnallisia palkkatehtäviä. Muutenhan lautakunnat hoitivat pitkälti ihan käytännön kunnan tehtäviä.

Vuonna 1935 kunta avusti Siilinjärven suojeluskuntaa 5000 markalla. Urheiluharrastuksista näyttäisi suosituimpia olleen hiihto, yleisurheilu ja pesäpallo. Lisäksi raviurheilua harrastettiin innokkaasti.

Toivala-Jännevirta tie vuonna 1934. Kuva teoksesta Rissanen-Timonen, Hiekanpölläkkää.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Vuoden 1935 kunta oli todella riisuttu malli nykyisestä. Yksi asia vuonna 1935 oli kuitenkin kovin tutun kuuloista. Siilinjärven kunta ja Kuopion nahistelivat Toivala-Jännevirran tien kunnostamisesta ja oikaisemisesta. Siilinjärveä harmitti monikin asia, myös se, että tien korjausrahoja käytettäisiin Kuopion työttömien työllistämiseen, ei Siilinjärven.[7] Tie sai kuitenkin valtion avutuksen ja työhön ryhdyttiin.

Rahanarvolaskurin mukaan 100 markkaa olisi 2020 rahassa 38,32 euroa. Näin ollen kunnan velka/asukas vuonna 1935 oli 93,88 € nykyrahaksi muutettuna. Tällä hetkellä Siilinjärven kunnalla on velkaa 3851 €/asukas. Verotuloja arvioitiin saatavan 93, 7 milj. €. 

---

[1] Savon Sanomat 15.6.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2089938/articles/79775863

[2] Savon Sanomat 13.10.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912103/articles/79791856

[3] Ei ainakaan kunnan elätiksi, http://airaroivainen.blogspot.com/2013/09/ei-ainakaan-kunnan-elatiksi.html

[4] sama

[5] sama

[6] Savon Sanomat 12.10. 1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2090926/articles/79796898

[7] Savi 17.1.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2089618/articles/79785853