Ministeriä kyydissä - kun savolaiset lobbasivat Savo-Karjalan rataa

 

Siilinjärven asema 1906. Kuva v. Barsokevitsch, Kuopion museo.

Rautatie Kuopioon valmistui vuonna 1889. Jatkosuunnitelmia tehtiin tietysti koko ajan. Vilkas kauppa- ja muu liikenne Savon ja Karjalan välillä herätti tietysti toiveita yhdysradasta.

Jo 1800-luvun lopulla oli esitetty, että poikkirata Joensuusta voisi yhdistyä Savon rataan vaihtoehtoisesti seuraavilla paikkakunnilla: Pieksämäki, Toivala, Kasurila tai Alapitkä.[1] Savon rataa jatkettiin 1902 Kuopiosta Iisalmeen. Vuonna 1904 kävi lähetystö ”kummarrusmatkalla Helsingissä” yhdysradan puolesta.

Lähetystö oli ehdottanut, että risteysasemaksi valittaisiin Siilinjärvi.[2] Lähetystön toimia arvostellut kirjoittaja mainitsi yhtenä vaihtoehtona Pöljän pysäkin, mutta hänen mielestään alue oli liian mäkistä. Hän tarkoitti tällä varmaan Uuhimäkeä, Lintuniemen kallioita ja Kärängänharjua. Kirjoittajan mielestä paras risteysasema olisi ollut Alapitkä.

Nämä vaihtoehdot säilyivätkin lähes 40 vuotta vaihtoehtoina. Ratahankkeita oli tietysti Suomessa paljon muitakin, joten lobbaaminen oli iso osa hanketta. Savon Sanomien pakinoitsija Eirikka olikin jo vähän tuskastunut 1932, kun hän kirjoitti:

Herrat kansanedustajat ja muut retkeläiset – mennäksemme persoonallisuuksiin – me pyydämme kysyä teiltä, niin kuin ihminen kysyy ihmiseltä ja kansalainen kansalaiselta, kysyä rehdisti ja avoimesti: kuinka monta juhlapäivällistä te olette jo syöneet Outokummun-Savonradan puolesta? Ja edelleen, voitteko edes osapuilleen arvioida, kuinka monet juhlasapurskat meidän Kuopion takalaisten pitää teille syöttää, ennen kuin te olette ympätty niin täyteen Outokummun-Savonradan yhdysrata-aatetta, että te, ellei muuten, edes mahapakoillanne olette pakotetut päättämään, että tuo rata on rakennettava, tai muuten Kuopion takalaiset, kanaljat, rasvoittavat meidän sisuksemme, ettemme ikinä pääse siitä vatsakatarrista, mikä siitä on seurauksena.[3]

Nimimerkki Ierikka eli Savo-lehden päätoimittaja Jalmari Lampela kertoi itse osallistuneensa jo kolme kertaa rataretkeilyyn. Silti ratoja vaan rakennettiin muualle. Outokummun kaivoksen avaaminen kiirehti Viinijärvi-Varkaus radan rakentamista 1932. Vaikka lehdistössä näytti siltä, että Pohjois-Savon kunnat ajoivat ratahanketta yhdessä, niin risteysaseman paikka ja radan reitti aiheutti paljon porinaa. Pakinoitsija Ierikan sanoin:

Täällä Kuopion takana…lyödään arpaa siitä, Rasinmäen vaiko Juurikkalahden kautta se rata olisi rakennettava. Tämä kysymys näillä seuduin onkin monesti ollut tärkeämpi kuin kysymys, rakennetaanko sitä rataa ollenkaan.[4]

Siilinjärvellä Pöljällä ainakin paikallinen maamiesseura otti ratahankkeeseen kantaa ja toivotti risteysaseman tervetulleeksi. Jos tämä linjaus olisi toteutunut, niin rata olisi tullut Kolmisopen kautta Pöljän pysäkille.[5] Alapitkän linjaus olisi taas tuonut rautatien Nilsiän kirkolle ja kyliin.

1930-luvulla tavaraa liikkui Suomessa vielä paljon vesiteitä, vaikkakin sisävesiliikenne oli jo taantuva ala. Tästä poikkeuksena kuitenkin uitto, jolla oli suuri merkitys. Kuorma-autoliikkenne oli vielä varsin vaatimatonta, vaikka siinä olikin selvää kasvua. Lähikuljetuksissa kuorma-auto ja hevonen tekivät työt. rautatiet olivat tavaraliikenteen tärkein väylä, joten ratahankkeet koettiin elinkeinopoliittisesti äärimmäisen tärkeinä.[6]

Kuopion takamaitakin kuvattiin rataretkeilykirjoituksissa hakkaamattomien aarniometsien, malmirikkauksien ja vesivoiman ehtymättömänä resurssina. Varsinkin 1930-luvun alkupuolen lama oli suistanut alueen kunnat konkurssien ja työttömyyden ahdinkoon. Työtä ja toimeentuloa oli saatava. Kunnat olivat tuolloin ns. kevytkuntia, joilla ei juuri investointeihin ollut rahaa. Tämän vuoksi kulkulaitosministeriä ja kulkulaitosvaliokunnan jäseniä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, kun he paikkakunnalle saapuivat.

Rataretkeilijöitä Siilinjärven asemalla 1937. Kuvassa toinen oikealta
Yrjö Räisänen. Kuva Museovirasto.

Vuonna 1937 Savo-Karjala-radan rataretkeily aloitettiin Siilinjärveltä, jonne retkeilijät saapuivat junalla klo 10.50. Vieraiden joukossa nähtiin mm. eduskunnan puhemies Hakkila, kulkulaitosministeri Ryömä, apulaiskulkulaitosministeri Salovaara, maatalousministeri Heikkinen, Kuopion läänin maaherra Ignatius sekä alueen kansanedustajia. Ainakin SDP:n Yrjö Räisänen  näyttäisi olleen seurueessa. Räisäsellä oli kesäpaikka Siilinjärven Pöljällä, joten hän oli tutuilla tanhuvilla.

Vieraat Tarinaharjun keuhkotautiparantolan ruokalassa. 
Museovirasto.

Siilinjärven kunnan tervehdyksen esitti Martti Ahonen ja sekakuoro lauloi Savolaisten laulun. Seurue siirtyi asemalta autokuljetuksella Tarinanharjun parantolaan, jossa Pohjan Rykmentin soittokunta puhalsi tervetuloesityksen. Kahvin ja voileipien ohessa pidettiin puheita ja lopuksi ylilääkäri Seppä esitteli vieraille parantolan toimintaa ja tiloja. Sairaalan ruokala olikin varmaan kirkonkylän edustavin ja riittävän iso tila arvovieraille.

Rataretkeiljöitä Alapitkällä.

Alapitkällä asemapäällikkö Rautiainen toivoi risteysasemaa Alapitkälle, mutta ei halunnut tehdä kysymyksestä riitaa. Autoletka lähti kiireesti jatkamaan matkaa Varpaisjärven kautta Nilsiän Silika Oy:n kaivoksille. Nilsisässä tuotettiin kvartsihiekkaa. Nilsiän kirkolla kaivosyhtiö tarjosi seurueelle lounaan. Lounaalla sekakuoro lauloi ja opettaja Jäntti piti puheen. Lounaalla seurueelle tarjottiin jo juomiakin, kun kaivoksen johtaja Biaudet esitti maljaa radan menestykselle.

Nilsiän kvartsiittia Kinahmilla.

Vieraiden autoletka Juankosken apteekin edustalla.
Museovirasto.

Matka jatkui Juankosken kartonkitehtaalle, missä johtaja Bonsdorff valitteli Juantehtaan heikkoja liikenneyhteyksiä. Tehtaan puolesta oli tarjolla kahvia ja virvokkeita. Sitten taas autoon ja Kaaville. Opettaja Kilpeläinen kertoi Kaavin lupaavista mineraalilöydöistä. Tämän jälkee nautittiin virvokkeita ja kuunneltiin kuorolaulua.

Outokummussa seurueelle tarjottiin päivällinen Outokumpu Oy:n  tiloissa. Tilaisuudessa puhui yhtiön puolesta insinööri Levanto. Kulkulaitosministeri Ryömä vastasi puheeseen ja kohotti maljan hankkeelle. Seurue kohotti kolminkertaisen eläköönhuudon hankkeelle. Myös puhemies Hakkila puhui. Päivällisen jälkeen seurue vielä ajoi Kuopioon ja palasi yöjunalla Helsinkiin.

Outokumpu Oy:n päärakennus.

Rataretkeilijöitä kunnioitettiin pitkin matkaa juhlaliputuksella ja koululaiset oli aseteltu teiden varsille vilkuttamaan.

Eduskunta päätti rakentaa Savo-Karjalan yhdysradan huhtikuussa 1938 yksimielisellä päätöksellä. Ratkaisu jätti vielä auki risteysaseman, jonka vaihtoehtoina säilyivät nyt Siilinjärvi ja Pöljä.[7] 

Sodat siirsivät hankkeen aina vuoteen 1949. Radan rakentamisen iso motiivi oli aluepoliittinen. Siilinjärven-Juankosken raataa rakennettiin työttömyysvaroin. Sen vuoksi hanke eteni hitaasti, koska työttömyysrahojen loppuessa loppuivat myös työt.[8]

Ratatyömaalla tapahtui useita vakavia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Lisäksi useammankin työmiehen sanotaan kuolleen myrkkyviinaan.[9]

Rata valmistui pala kerrallaan. Vasta vuonna 1969 alkaen liikenne onnistui Siilinjärveltä Joensuuhun asti. Rata jäi pelkästään tavaraliikenteen käyttöön. Siilinjärven kehityksen kannalta radan rakentaminen oli kuitenkin käänteentekevä.

Kuvassa mustalla rautatiet. Vuonna 1962 rataa oli valmiina Juankoskelle. Sittemmin sitä jatkettiin
Kaavin kautta Sysmäjärvelle. Karttaote kirjasta Valtionrautatiet 1937-1962.

Rautatie liikenneväylänä itään ei mullistanut pitäjän elämää, vaan kallioiden räjäytyksissä löytynyt malminäyte. Jorma Hakalan löytö johti sittemmin Rikkihappo Oy:n tehtaiden tuloon ja apatiittikaivoksen perustamiseen. Myös Liukonlahden kuparikaivoksen avaaminen Kaaville vuonna 1968 lunasti lähes 70 vuotta aiemmin esitetyt ajatukset Pohjois-Savon luonnonrikkauksista.

 

 

---

[1] Valtionrautatiet 1937-1987, 96

[2] Otava 18.10.1904 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674134/articles/81473000

[3] Savo 12.11.1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1909950/articles/81472537

[4] sama

[5] Savon Sanomat 21.4. 1938 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2091370/articles/81472548

[6] Valtionrautatiet 1937-1987, 93

[7] Savon Sanomat 21.4.1938 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2091370/articles/81472548

[8] Valtionrautatiet  1937-1987, 97-99

[9] Heikkinen (toim), Kahta puolta rattoo eli täällä kipsivuoren takana. Kuuslahden, Heinämäen ja Saarikylän kyläkirja,73

Sasu Punanen Lapuan liikeen hampaissa

Yrjö Räisäsen huvila Pöljällä sijaitsi Pitkänjärven
rannala. Kuva on otettu 1925 Pitkänpään pihapiiristä
järvelle päin. Kuvassa Ilmari Halonen.
Irja Halosen kotialbumi.

Yrjö Räisänen alias Sasu Punanen kirjoitteli kesäisin kolumnejaan Pöljän huvilan vinttikamarissa. Sieltä hänet kesken kiihkeimmän kirjoituksen saatettiin kutsua syömään ”oikeeta kokkelipiimee”.[1]

Sasu Punasen kolumneihin on tallentunut 1930-luvun laman kuvia Pöljältä. Pysäkillä kuorittiin paperipuita ja Kymiyhtiön voittoja pohtiessaan Sasu sanoi, yhtiön on maksanut työmiehille niin pieniä palkkoja, että jos työmies olisi eläinsuojelulain alainen, niin yhtiötä rangaistasiin eläinrääkkäyksestä. Viidentoista markan päiväansioita saivat miehet miehiset miehet talvella Pöljän pysäkillä miehet, jotka kuorivat paperipuita niin Kymille kuin muillekin virmoille.[2]

Isäntien murheita Sasu oli kuunnellut junassa istuessaan. Kun allekirjoittanut joutuu ”reissaamaan” verrattain usein tätä Pöljän ja Kuopion väliä junalla,  niin ainaisena tarinain aiheena isäntäin kesken ovat nykyjään – raha-asiat. Niihin matkaoihin kuluvat monet markat, kymmenet ja sadat markat jo matkarahoina kesän pitkään. Luotot ovat lyhytaikaisia, parin viikon perästäkin uudistettavia. Niiden korkoja ”räknätään”. Mitä tämä aika lieneekään aiheuttanut, niin talonpojalle se on ainakin opettanut korkolaskun taidon.[3]

Pöljän pysäkki 1902-1933. Täältä Yrjö Räisänen haki postinsa, soitti puhelunsa
ja matkoilleen lähti.

Räisänen käytti Pöljällä oloaan tyylikeinona, koominen kylän nimi ja lomalle asettuminen antoivat mahdollisuuden keventää välillä kovin tuliseksi käynyttä poliittista keskustelua.

Vuosina 1930-33 elettiin Lapuan liikkeen ja IKL:n syntymisen aikaa. Poliittinen liikehdintä näkyi Pohjois-Savossakin. Puheet ja teot Lapuan liikkeen kannattajien keskuudessa kovenivat kesällä 1930 koville kierroksille. Työväentaloja naulattiin kiinni, Pöljän työväentalokin jo kesäkuussa 1930. Siilinjärveläiset muiluttivat Savon Työn päätoimittajan  Kalle Korhosen ”ikitielle”.[4] Alapitkällä poltettiin työväentalo ja maakunnan kunnanvaltuustoja puhdistettiin kommunisteista.

Yrjö Räisänen asettui vuoden 1930 eduskuntavaalein SDP:n ehdokkaaksi Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä. Kuopion sanomalehdistä Savo oli lapualaishenkinen. Lehdessä Sasu Punanen sai kyytiä niin, että Räisänen syytti Savoa yllytyksestä kyyditykseen. Kolumnissaan 6.9.1930 Sasu käsitteli varsin ivallisesti Leppävirran ”noblessia”, joka oli tullut häiritsemään ja haastamaan SDP:n vaalitilaisuutta.[5]

Tähän mennessä on kaikki ollut rauhallista – autokyydityksiä on ollut vain sen verran kun omasta takaa olemme tarvinneet kustantaa puhetilaisuudesta toiseen siirtyessämme. Kyllähän täällä Savossakin tuntuu olevan lukkolaisia (lapualaisia) , mutta ei paljoa. Rikkaimmat talolliset, jotkut liikemiehet, varsinkin osuuskauppaliikkeelle katkerat maakauppiaat ja kirkonkylän herrasväki muodostavat lukkojen jäsenistön niissä pitäjissä, joissa niitä on…Jos noin esimerkkien ja tunnustähtien kautta puhuisi, niin lukkolaisia ovat ne, joilla on omat autot.

Räisäsen vaalitilaisuuksissa oli paljon väkeä, sillä niihin tuli myös lukkolaisia ärsyttämään ja kannattajat taas tulivat runsaslukuisena suojelemaan vaalipuhujaa. Kuulijoita oli Sasulla niin, että paikat paukkuivat. Kyydityspelko ei ollut ollenkaan aiheeton. Suomen Sosiaalidemokraatti julkaisi kesällä 1930 uutisia, joissa lueteltiin ”väkivaltaisesti Venäjälle kuljetettuja kommunisteja”.[6] Kun kommunistien osallistuminen vaaleinhin oli estetty, Pohjois-Savon työväestön äänet siirtyivät pitkälti SDP:lle. Räisänenkin valittiin ääniharavana eduskuntaan.[7]

Yrjö Räisänen valtiopäivien avajaisissa 1930.
Suomen Kuvalehti 44/1930.

Yrjö Räisänen kirjoitti kolumnejaan vuodesta 1931 alkaen kesäisin Savo Työmieheen. Hän sanoi sitä ”possakkavelvollisuudekseen”, possakka oli topparien päivätyötermi Savossa.[8]

Mäntsälän kapinan jälkeen 1932 lehdistössä liikkui ns. murhalistoja. Sasu Punasenkin sanottiin olleen lapualaisten listalla. Sasu itse kommentoi tietysti asiaa kolumnissaan. Ensin Räisänen ja ministeri Niukkanen oli ollut tarkoitus muiluttaa Kuortaneelle 16.7.1931 klo 22-23. Kun allekirjoittanut silloin taisi olla Pöljän pysäkillä ja ministeri Niukkanen oli Helsingissä, ei muiluttaja, kun hänen velvollisuutenaan oli ollut tuoda myöskin allekirjoittanut, olisi päässyt suorinta tietä Kuortaneelle, vaan olisi hänen pitänyt ajaa täältä Helsingistä Pöljän pysäkille ensiksi ja sieltä lainattava pysäkiltä venettä, jolla olisi ollut soudettava Pitkä -nimisen järven – ei ole kyllä kuin noin kilometrin pituinen – yli ja noutaa sieltä meidät venheellä, kun meille ei autolla pääse. Ja ensiksi tietysti olisi meidät pitänyt kantaa kesämökistämme rantaan. Näin ollen ei allekirjoittaneen muilutus tuona aikana olisi ollut niin yksinkertainen juttu kuin miksi se oli kaavailtu…[9]

Lapuan liikkeen kannattajissa oli varsin paljon pappeja. He olivat Sasun hampaissa säännöllisesti. Esimerkiksi Paavo Virkkusen ankarista saarnoista väitti Sasu ”erään savolaisen isännän” sanoneen Pöljän pysäkillä: Sehhii Virkkunen taitaa olla niitä tämän jatsi-aikakaaven pappija.[10]

Lapuan liike kiellettiin Mäntsälän kapinan jälkeen. Kansanliikkeen aatteita puolustamaan perustettiin Isänmaallinen Kansanliike eli IKL. Siilinjärvelle sen paikallisosasto perustettiin 21.4. 1933. Puheeenjohtajaksi valittiin piirimielisairaalan johtaja, tohtori Elon Enroth, varapuheenjohtajaksi asemapäällikkö S. von Pfaler, sihteeriksi apteekkari E.B. Höijer, sekä liikemiehet Janne Savolainen ja Emil Tuhkanen, varalle maanviljelijä U.J.Holländer ja liikemies B.J. Jääskeläinen.[11]

Pöljän pysäkin tienoo, Kuopio-Iisalmi tie ja Solan talo. Kirsti Holopaisen albumi.

Yrjö Räisäsen lomailu Pöljällä saattoi olla keskeinen syy siihen, että juuri Pöljällä, Solalla, kauppias Eino Savolaisen kauppakartanolla järjestettiin IKL:n vaalitilaisuus 11.6. 1933. Tapauksesta on säilynyt Sasu Punasen kolumni, Savo -lehden uutinen ja opettaja Hillervo Väänäsen tervetuliaispuhe. Varsinaisia juhlapuhujia olivat kokoomuksen kansanedustajaehdokas rehtori Vaarama Kuopiosta ja rouva Anna Terä Joensuusta. Juhlarunon oli kirjoittanut apteekkari Höijer. Väkeä oli koolla kaikista valtiollisista puolueista enemmän kuin Pöljän kylällä on asukkaita, [12] väitti sanomalehti Savo, jonka kirjeenvaihtajana ilmeisesti toimi apteekkari Höijer.

Kirjeenvaihtaja kehui vaalitilaisuutta onnistuneeksi, siitäkin huolimatta, että ”Sanarieskan” tekijä Kalle Väänänen loisti poissaolollaan ja punainen Sasu luimisteli maantiellä esitelmäpaikan ulkopuolella.[13] Tähän Sasu Punanen kommentoi omassa kolumnissaan kipakasti olleensa juuri tuolloin Konneveden Hyölän kylän työväentalolla, eikä Pöljällä luimistelemassa ollenkaan.

Apteekkaria Sasu puhutteli Sakeus Myrskynheimo Höijeriksi ja heitti ilmaan epäilyksen, Höijerin osallisuudesta Ståhlbergin kyyditykseen. Lisäksi Sasu arveli, että IKL:n vaalitulos kylältä olisi viisi ääntä ja epäili kannattiko IKL:n Kuopiosta Pöljälle asti tulla saarnaamaan.[14]

Eduskuntavaaleissa 1933 Pöljällä IKL sai 15 ääntä, joten hiukan väärin Sasu arvioi tuloksen. Kokoomus sai 9, maalaisliitto 212, edistys 6, pienvljelijöiden vaaliliitto 6 ja SDP 74 ääntä. SDP sai kielletyn kommunistisen liikkeen äänet ja vähän lisääkin Pöljältä. Räisänenkin valittiin ääniharavana eduskuntaan.[15]

Ei liene ihan sattumaa, että Savossa myös oli ravihevonen nimeltään Sasu Punanen. Voihan taustalla olla tietysti olla kirjallisuuden harrastustakin, mutta todennäköisempää on, että innoittajana oli Yrjö Räisäsen nimimerkki.

Pöljän pysäkki v. 1933 laajennuksen mukaiseen asuun entisöitynä 2016.

Sasun vaiheista Pöljällä Sasu Punanen, Pöljä, Savon rata.

---

[1]Suomen Sosiaalidemokraatti 28.6.1930

[2] sama 28.4.1931

[3] Savon Työmies 13.8.1932

[4] Savon historia V, 405

[5] sama 6.9.1930

[6] sama 26.7.1930

[7] sama 7.10.1930

[8] Savon Työmies 11.6.1932

[9] sama 9.12.1932

[10] sama 5.4.1931

[11] Savo 29.4.1933

[12] Savo 13.6.1933

[13] sama

[14] Suomen Sosiaalidemokraatti 14.6.1933

[15] sama 7.10.1930

Sasu Punanen, Pöljä, Savon rata

"Veli Giovanni" Viherjuuri ja "Sasu Punanen" (oik.) Pöljän pysäkillä
1935. Kuva Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.

Viime vuosisadan alkupuolella Pöljän kylällä vaikutti kolme kansallisellakin tasolla näkyvää henkilöä. Nimittäin agronomi, toimittaja, poliitikko Tatu Nissinen, kirjailija, opettaja Kalle Väänänen ja kolmantena toimittaja, kansanedustaja Yrjö Räisänen, nimimerkki Sasu Punanen.

Yrjö Räisänen osti Pulasteen tilasta tontin 1920-luvun lopulla ja rakensi Pitkänjärven rantaan perheelleen kesähuvilan.[1] Ensimmäinen viittaus huvilalomaan Pöljällä on vuodelta 1928, jolloin hän Suomen Sosiaalidemokraatin kolumnissaan kertoi:

Kun tätä luetaan, olemme jo painaltaneet maalle, kesälaitumille...Tämä on tarpeellista sanoa siksi, koska äkkijyrkät veljet voisivat taas selittää, kun me jätämme tämän tähystyspaikkamme, että ”nyt se on Sasu ratkennut juomaan.”

Menemme ”isänmaahan”, Savoon, Pöljän pysäkille.[2]

Sasu Punasen huvila Pöljän Pitkänjärvellä nykyisessä asussaan. Rakennus
on säilynyt ulkoaultaan alkuperäisessä asussa.

Yrjö Räisänen alias Sasu Punanen syntyi Kuopiossa 16.2. 1888. Hänen isänsä oli satulaseppämestari Kaarlo Räisänen ja äitinsä Riitta Lovisa Sutinen. Isän puolelta sukujuuret johtavat Pielavedelle, äidin puolelta Nilsiään. Yrjö -poika pääsi opintielle, mutta oppikoulu keskeytyi seitsemänteen vuoteen sairastelun vuoksi.[3] Oppikouluvuosinaan hän koki 17-vuotiaana nuorukaisena suurlakkovuoden 1905 hulinaa Kuopiossa.[4]

Vuodesta 1909 Räisänen työskenteli Savon Työmiehen/Sanantuojan eri tehtävissä Kuopiossa ja Iisalmella. Työväenliikkeeseen hän oli kasvanut jo kotonaan. Sanomalehtimiehen ura vei hänet lopulta Helsinkiin Työmiehen toimitussihteeriksi 1917. Samana vuonna hän meni naimisiin Kerttu Savolaisen kanssa, pariskunnalle syntyi kaksi poikaa, Yrjö Kullervo (1919) ja Juha Kaarlo (1921).[5]

Sisällissodan 1918 jälkeen Yrjö Räisänenkin pidätettiin ja hän joutui pahamaineiselle Iso Mjölön keskitysleirille. Kuitenkin jo saman vuoden syyskuussa, kun Suomen Sosiaalidemokraatti sai luvan ilmestyä, Räisänen aloitti lehden toimitussihteerinä. Heti ensimmäisessä lehdessä 16.9.1918 esiteltiin pakinoitsija Sasu Punanen, aluksi Niitä näitä - otsikolla, mutta sittemmin vakiintui Mitä Sasulle kuuluu -palsta. Kolumni/pakina oli yleensä heti etusivulla.

Sasun huvila oli komea ilmestys Pitkänjärvellä ja hänen oleskelunsa kylällä herätti uteliaisuutta. Esimerkiksi Pohjolanmäen isäntä Aatu Väänänen tutustui Räisäseen hyvin, talosta myytiin kesävieraille elintarvikkeita ja kyläilyä puolin ja toisin harrastettiin. Huvilalla apulaisena kylän nuorista naisista työskenteli ainakin Lyydia Roivainen (Puurunen). Oheisessa heinäpeltokuvassa taas oltiin Janne ja Aino Holopaisen heinäapuna.

Heinäväkeä Riitaniityllä Hoikilla. Etualalla istuvat Yrjö ja Kerttu Räisäsen pojat
 Yrjö Kullervo ja Juha Kaarlo. Oikealla seisoo Kerttu Räisänen, keskällä kuvaa
seisoo Lyydia Roivainen. Äärimmäisenä vasemalla istuu Janne Holopainen.
Kuva Kirsti Holopaisen arkistosta.

Vasemmalta Tellervo Holopainen, Lyydia Roivainen, Aino Holopainen, Hanna Kauppinen, Kerttu Räisänen, poika Räisänen, Pekka Kejonen, Janne Holopainen, poika Räisänen. Kuva Kirsti Holopaisen arkistosta.

Niin täysiverinen poliitikko Räisänen oli, että hän ei ilmeisesti malttanut olla agiteeraamatta kesälläkään. Ei liene sattumaa, että Pöljän Sosiaalidemokraattinen yhdistys aktivoitui nimenomaan 1920-luvun lopulla. Yhdistys koetti saada käyttöönsä Pöljän kommunistien hallussaan pitämän työväentalon. Työ näkyi myös vuoden 1929 vaalituloksessa ”nosken puolen” eli SDP:n kannatuksen nousuna Pöljällä. Näin Sasu kuvaili vaalipakinassaan Pöljän/Kuopion alueen kommunismin luonnetta.

Mitä Pöljään tulee, niin täällä nosken puoli nousi. Joku maalaisliittolainen sanoi, että ”se on sinun ansiotasi”. Kiistimme vastaan, koska emme ole mitään agitatsionia harjoittanut, vaan viettänyt kesävieraan tyyntä ja rauhallista elämää.

Tämä savolainen kommunismi ei kyllä itse asiassa mitään kommunismia olekaan. Ne ovat muuten vaan jyrkkiä täällä ja kun paikallinen työväenlehti joutui kansalaissodan jälkeen kommunisteille, niin on sen turvin voitu selittää ja syöttää kansalle sellaista, että se kommunismi onkin sitä oikeata työväenliikettä.

Täällä voi nähdä tavallisen päiväpalkkalaisen kävelevän suojeluskuntalaisen myssy päässä huolimatta siitä, että viivansa vetääkin vaikka kommunisteille. Kun kysyy, että mitenkä sinä Turpeisen poika kuleksit lahtarin hattu päässä, niin vastaukseksi saa, että ”ka, isäntä anto vanahan hattunsa, eikä näin hyvvee tavaroo henno pellolle heittöö.”

Yhdessä rassaillaan talon poikain kanssa pyssyjä, sihtaillaan ja paukutellaankin, yksissä keitellään viinojakin. Mutta sitten kun äänestämään mennään, niin eroavat tiet. Toinen vetää pötkän ”maaliitolle” ja toinen listalle, jonka otaksuu edustavan äkkijyrkkyyden korkeinta astetta.[6]

Sasu oli todellinen kuuluisuus aikanaan, sillä hän herätti pakinoillaan kovasti kiukkua niin äärioikealla kuin äärivasemmallakin. IKL:n vaalitilaisuuksissa  Pöljällä Sasu oli puhujien hampaissa eikä Kuopion seudun kommunistitkaan Räisästä silitelleet. Kuopiolaisen kommunistin, Emmanuel Juutin edesottamuksia Sasu kommentoi kirvelevän pilkallisesti.[7]

Räisänen vaikuttaa kuitenkin viihtyneen Pöljällä. Hän osasi solahtaa kylän elämään ja kehaista oikeita ihmisiä. Näin hienon mainetodistuksen hän antoi kolumnissaan pysäkki-Villestä, Vilho Ruuskasesta Suomen Sosiaalidemokraatissa 24.7. 1929.

Ja sitten tulkoon vielä tiedotuksena mainituksi, että tämän kirjoitettuamme painumme Savon junaan ja sitä tietä Pöljälle, josta pommitamme lehteen artikkeleita. Niin että jos kansalla on parin viikon aikana jotakin tähdellistä sydämellään, voi osoittaa kirjeensä Sasu Punanen, Pöljä, Savon rata.

Pysäkki-Ville, joka on Pöljän pysäkin asemapäällikkö, asemamies, postinhoitaja ja yleensä kaikki kaikessa - oikein hyvän virkamiehen esikuva - saa kyllä siitä lisää työtä, mutta hän ei uhkaile kiristyslakoilla niin kuin monet korkeammat virkaherrat.

Vilho Ruuskanen, pysäkki-Ville 1940-luvun lopulla.

Palaan Yrjö Räisäsen Pöljän kesiin, kun pääsen tutkimaan 1930-luvun Sosiaalidemokraattia.

---

[1] Niskanen, Pöljän Muisti, 289, Taksoituslautakunnan arkisto 1925-1948, Siilinjärven kunnanarkisto

[2] Suomen Sosiaalidemokraatti 19.8.1928

[3] Kansallisbiografia

[4] Työväen joulualpumi 1.1.1925

[5]  Kansallisbiografia

[6]  Suomen Sosiaalidemokraatti 7.7.1929

[7] Kurikka 26.10.1929

Työn ja kohtaamisten pysäkki

Kuopio - Iisalmi tie Pöljän kohdalla. Suoraan edessä Solan talo, Pöljän pysäkki jää
 kuvan ulkopuolelle oikealle. Kuva on 1940-luvun lopulta.

Toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla elettiin Suomessa ja Pöljälläkin kiihkeän toimeliaisuuden aikaa. Oli rakennettava uutta, maksettava sotakorvauksia ja otettava jotenkin kiinni sotaan hukattua nuoruutta. Omaa elämäänsä haki myös nuori Ilmari Koponen, joka osti junalipun Savoon Seinäjoelta juhannuksena 1945.

Ilmari Koponen oli Karjalan poikia. Hän oli syntynyt 16.12. 1924 Värtsilässä. Jatkosodan aikana Ilmari aloitti kirjeenvaihdon Hanna Ruuskasen kanssa. Hanna oli Pöljän pysäkinhoitajan, Ville Ruuskasen tytär. Ilmari oli saanut Hannan osoitteen korsukaveriltaan Mauri Lahtikiveltä. Mauri taas oli kotoisin Pöljältä, Pitkänpään talosta. Asemasodan aikaan oli tavallista, että kotirintaman naiset kirjoittivat kirjeitä sotilaille. Joskus kirjoittaminen johti tapaamisiin ja jopa avioliittoon. Niin kävi tässäkin tapauksessa.

Nuori mies tulossa ensimmäistä kertaa morsianta katsomaan Pöljälle. Ilmari kysyi Siilinjärven jälkeen junassa tuntemattomilta miehiltä, että onko vielä pitkä matka Pöljälle. Siitä miehet utsimaan, millä asioilla mies liikkuu. Ilmari oli sanonut, että pysäkki-Villellä on lehmä myytävänä ja hän on menossa sitä ostamaan! Myöhemmin miehet, Kalle ja Janne Turunen, olivat ihmetelleet Ilmarin lehmäkauppoja. 

Kaksoishäät Pöljällä 21.11.1945. Vasemmalla Saima (Immonen) ja Vilho Ruuskanen,
oikealla Hanna Ruuskanen ja Ilmari Koponen. Ilmarin vieressä pysäkki-Ville ja hänen puolisonsa Edla Elisa eli Elli Ruuskanen. Kuva Saima Ruuskanen.

Ilmari ja Hanna rakensivat talon Pitkänjärven rantaan vuonna 1947. Elettiin sodanjälkeistä jälleenrakennuksen ja sotakorvausten aikaa. Ilmari ja välillä Hannakin työskentelivät pysäkillä puutavaran lastauksessa. Elettiin myös Pöljän pysäkin viimeisiä vilkkaita vuosia.

Hanna Ruuskanen. Kuva Marjatta Laitisen albumi, Arja Nuutinen.

Taavetti Koponen tyttärineen ja Hanna Ruuskanen pysäkillä lastaamassa vaunua.
Kuva Marjatta Laitisen albumi, Arja Nuutinen.

Maidon kuljetus toi erityisesti isäntämiehet päivittäin pysäkille. Aamuisin tuotiin hevosella täydet tonkat ja haettiin illalla tyhjät. Junaa odotellessa oli aikaa seurustella. Ilmari sanoi, että kylällä oli silloin persoonia: Toivo Rytkönen (Ukko-Rytkönen), Kalle Hirvonen (Hirvos-Kalle), Aaro Rissanen (Pulasteen Aaro), Vikki Roivainen ja Aatu Väänänen (Pohjolanmäen Aatu). Pysäkin vieressä oli kaksi kauppaa, Osuuskauppa ja Millerin kauppa. Myös kylän posti haettiin pysäkiltä. Vilinää riitti!

Pöljän pysäkillä oli sivuraide ja siellä lastattiin puutavaraa vaunuihin. Radan varteen ajettiin puita Koivumäestä, Keskimmäiseltä, Hököseltä ja tietysti Pöljältä. Osa kuljetuksista tuli niin kaukaa, että hevosmies ei ehtinyt tehdä kuin yhden reissun päivässä. Oli halkolasteja, tukkipuuta ja propseja. Iso työllistävä vaikutus oli propsin vuolemisessa. Havupuut piti kuoria. Se tehtiin laanissa tai pysäkillä ennen junan lastausta.

Hevosmies metsässä. Kaisa Miettisen kuva.

Puiden kuorintaa pysäkillä. Marjatta Laitisen kuva-albumi, Arja Nuutinen.

Erityisen tarkkaa työtä oli sotakorvausvaunujen pakkaaminen. Ilmari Koponen muisteli, että ainakin kerran pysäkille tuli sotakorvauspuita viisi vaunua takaisin, koska laatu ei riittänyt. Kaikki suuret puutavarayhtiöt operoivat alueellä: Kymi, VAPO, Metsäliitto, Enso-Gutzeit ja Standard Wood. Pysäkiltä Puustelliin radan varsi oli täynnä puita.

Atte Rautiainen Puustellin seisakkeella Neuvostoliittoon menevien junttapaalujen ("sovettipöllejä") luovutustilaisuudessa.
 Huhtikuu 1945. Kuva Pekka Rautiainen, Puustelli.

Pysäkin tienoilla toimi 1950-luvun alussa saha, joka tarjosi työtä noin 15 pöljäläiselle. Sinne oli pistoraide pysäkiltä. Solan talon kuivaamorakennus on tuon sahan kanttaushuone. Yritys toimi vain kolme vuotta.

Ilmari teki vuosia työtä pysäkillä lastaajana. Aluksi mukana oli Taavetti Koponen tyttärineen ja sitten useita vuosia Janne Halonen. Työ oli raskasta ja tarkkaa. Miehet tilasivat vaunut ja ne oli täytettävä täsmälleen ajallaan, ettei olisi tullut lisäkustannuksia. Kesäkuumalla työtä tehtiin usein yöllä, että olisi ollut viileämpää. Perustyöpäivänä Ilmari ja Janne lastasivat viisi vaunua (”G-Berttaa”) puutavaraa. Yhteen vaunuun mahtui noin 44 kuutiota tavaraa.

Pöljän pysäkin hiljeneminen liittyi suoraan linja-autoliikenteen kehitykseen. Pohjolan liikenne aloitti ensimmäisen säännöllisen vuoron Kuopiosta Iisalmeen vasta 1940-luvun lopulla. Ensin siirtyivät ihmiset linja-autoon, sitten maitotonkat ja puutavara kuorma-autoihin. Hyörinä hiipui maaseudun pieniltä asemilta. 

Oheisessa kuvassa Vilho Ruuskanen nuorempi. Kuva on 1950-luvulta, puita tuodaan jo kuorma-autolla. Kuva Saima Ruuskanen.

Lähteet: Ilmari Koposen haastattelu, Nestori Halonen 28.3.2001.