Ratajätkän kuolema Iisalmessa 1918

 

Armas Roivainen oli toisen polven radanrakentaja. Hänen isänsä, Lapinlahden Nerkoolla syntynyt Juho Roivainen oli aloittanut ratatöissä vuonna 1887 Oulun radan työmaalla. Oulussa Juho myös meni naimisiin Susanna Mäläskän kanssa samana vuonna.

Juho Roivainen kulki työn perässä ratatyömaalta toiselle. Hänen rippikirjassaan on maininta ”sot. ratavahti”. Juho Roivainen on voinut toimia ratatyömaiden vartijana. Perheen lasten syntymiä seuraten voi tarkastella miehen työuraa: Oulun ratatyömaan aikaan syntyi Aino 1887, Savon rataa rakennettaessa Anna Suonenjoella 1889, Karjalan rataa rakennettaessa Armas Sortavalassa 1891, Helena Viipurissa 1894 ja Eino Uskelassa 1898. Lapsista vain Armas ja Helena elivät aikuisuuteen asti. Eino kuoli Espoossa 1899, kun Juhon työ oli vienyt perheen rantaradan rakennustöihin.

Ammattilaiset radanrakentajat siirtyivät työmaalta toiselle lähestulkoon vakituisen työvoiman tavoin. Varsinkin erikoisosaamista vaativissa töissä radanrakentaja suosi kokenutta väkeä. Kivimiehet, maaleikkauksien tekijät, porasepät, kiskottajat jne. olivat oppineet radanrakentamisen erityistaitoja. Lisäksi työmailla oli tietysti paljon paikallisiakin sekatyömiehiä.

Isänsä mukana Armaskin lienee radanrakentajaksi kasvanut. Jopa 7-vuotiaita lapsia työskenteli ratatöissä. Työ ratatyömailla oli kovaa, mutta vakiintuneille ammattilaisille se takasi kuitenkin säännöllisen palkan. Työaika vuosisadan vaihteessa oli 11-12 tuntia päivässä.

Juho ja Armas Roivainen olivat uuden ajan maalaisköyhälistöä, jolla oli mahdollisuus edes yrittää ottaa kohtalo omiin käsiinsä. Juho Roivainen oli joutunut elättämään itseään nuorukaisena Nerkoolla eri talojen renkinä. Siellä hän saattoi joutua kuuntelemaan korvat punaisena kokkapuheita taustastaan. Äiti Maria oli ollut köyhistä köyhin.

Juho Roivaisen äiti piika Maria Roivainen (s. 11.6. 1834) oli elänyt ”pahantapaista elämää”. Hän synnytti aviottomia lapsia, joista osa kuoli sylivauvoina. Ilmeisesti tästä syystä hänet lähetettiin vuonna 1862 Lappeenrannan kehruuhuoneelle. Kirkonkirjoista ei ilmene, että häntä olisi tuomittu rikoksista. Näin ollen Lappeenrantaan lähettämisen syy lienee ollut löysäläisyys.

Lappeenrannan kehruuhuone. Kuva Kaija Kainulainen.

Kehruuhuoneelle tuotiin 1800-luvulla rikoksesta tuomittuja naisia koko maasta. Lisäksi siellä oli pahatapaisina ja joutilaina tuomittuja irtolaisnaisia Viipurin, Kymenkartanon, Kuopion, Vaasan ja Oulun läänistä. Yli puolet Lappeenrannan kehruuhuoneen vangeista oli saanut tuomion vuosien 1819–1881 aikana irtolaisuudesta, noin neljännes lapsenmurhasta, noin 15 % varkaudesta.

Maria Roivaisen elossa olevat lapset Maria Fredrika (s. 1854) ja Juho (s. 1860) olivat ilmeisesti äitinsä mukana Lappeenrannan laitoksessa. Maria palasi Lapinlahden Nerkoolle 1.2.1864. Heti paluuvuonna hänelle syntyi avioton tytär Anna Liisa. Tyttönen kuoli vajaan vuoden vanhana 24.2.1865.

Maria Roivainen kuoli 11.7. 1866 hermokuumeeseen, jolla voidaan tarkoittaa nykytermein esim. lavantautia. Lapset jäivät Nerkoon kylälle. Juho suoritti kolmevuotisen asepalveluksen vuosina 1883-86. Ehkäpä se avarsi nuoren miehen ajatuksia, sillä hän muutti heti asepalveluksen jälkeen pois kotinurkista.

Juho Roivainen palasi perheineen Iisalmeen 1904. Silloin Suomessa ei ollut yhtään isoa ratatyömaata toiminnassa. Ehkäpä työttömyysjaksoa oli helpompi viettää synnyinseudulla. Armas Roivainen lähti Iisalmelta Kaskisiin Suupohjan ratatyömaalle 1911. Silloin hän oli 20-vuotias nuorukainen. Suupohjasta hän palasi Iisalmeen syksyllä 1917, kun tuli tieto, että Iisalmi-Ylivieska -radan rahoitus oli varmistunut. Elettiin 1. maailmansodan ja Venäjän vallankumouksien murrosaikaa. Sadat ratatyöläiset tulivat Iisalmeen työn toivossa.

Radan rakentajia Suupohjan radalla
Ilmajoella 1911.
Rautatiemuseo

Vuoden 1917 aikana elintarvikepula, työttömyys ja inflaatio olivat aiheuttaneet jo suoranaista nälkää väestön keskuudessa. Samalla poliittinen tunnelma oli kärjistynyt sosialistien ja porvarillisten voimien välillä. Iisalmellekin perustettiin punakaarti ja suojeluskunta.

Armas Roivaisen poliittisesta toiminnasta syksyllä 1917 tai keväällä 1918 ei ole tietoa. Ratatyömaan aloitus viivästyi joulukuulle, joten kaupungissa oli paljon ylimääräistä toimeentulostaan huolestunutta väkeä. Voi olettaa, että rautatien rakentajien yhteisö oli osallistunut esim. suurlakon aikaan syksyllä 1917 mielenosoituksiin ja osa liittynyt punakaartiinkin.

Iisalmen työväentalo.

Sisällissodan jälkeen työväenlehdet julkaisivat kertomuksia valkoisesta terrorista. Kansan Lehti julkaisi vuonna 1921 kertomuksen Iisalmelta.

Armas Roivainen oli pidätettynä Iisalmen poliisivankilassa maaliskuun alussa 1918. Ei ole tietoa, miksi hän siellä oli. Myöhään illalla maaliskuun 4. päivänä Iisalmen suojeluskunnan aktiivinen jäsen, maanmittausinsinööri Urho Kainuvaara tuli poliisivankilaan. Hän ampui revolverilla jo yöpuulle asettuneen Roivaisen kuoliaaksi. Ampuja poistui paikalta ja jätti ruumiin virumaan putkan lattialle vankitovereiden suureksi kauhuksi.

Iisalmessa punaiset eivät olleet tehneet väkivaltaisia tekoja, joten Kainuvaaran toimintaa paheksuivat omatkin. Tarina kertoo, että Kainuvaara painostettiin liittymään Malmin retkikuntaan, jota koottiin Kuopiossa. Mies oli saatava pois silmistä ja tuomiolta. Malmin tavoitteena oli miehittää Muurmannin rata ja Vienan rannikko. Kainuvaara jäi Vienan Kemissä tiedusteluretkellä punaisten vangiksi ja hänet teloitettiin. Väitetään, että Kainuvaaran Iisalmessa tekemä murha olisi ollut teloittajien tiedossa.

Ajankohdan huomioiden paikalliset porvarilliset lehdet sivuuttivat Kainuvaaran kuoleman Vienassa hyvin lyhyin muistokirjoituksin. Armas Roivaisen kuolema ilmoitettiin vain seurakuntauutisissa.

Patsas Lappeenranna kehruuhuoneen pihamaalla.
"Kehruutyttö" on siinä kuvattuna rautakehikon
sisällä. Tekijä Pertti Kuorttinen.
Kuva Kaija Kainulainen.

 

Lähteet

Armas Roivaisen sukujuonnon on tutkinut Kaija Kainulainen. Ohessa muutamia keskeisiä linkkejä. Erityisen arvokas oli Kaijan havainto Lappeenrannan kehruuhuoneesta. En olisi lastenkirjasta asiaa ymmärtänyt ilman Kaijan tietoja.

Iisalmen maaseurakunta lastenkirja 1854-1869 (AP_I I Ab:10) Sivu 500-501;  http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=42106&pnum=254

Iisalmen maaseurakunta kuolleet 1853-1872 (AP I F:7) Sivu 1188 ; http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=42138&pnum=91

Iisalmen kaupunkiseurakunta rippikirja 1911-1920 (AP I Aa:5) Sivu 396; http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=42054&pnum=390

Lapinlahti rippikirja 1880-1890 (MKO65-101) Sivu 441 Nerkko-Nerkoo 28; http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14095&pnum=442

Oulu Tuomiokirkkoseurakunta rippikirja 1881-1890 (MKO22-37)  Sivu 290/691 R ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3814&pnum=262

Oulu Tuomiokirkkoseurakunta vihityt 1880-1886 (MKO96-97)  vuosi 1886 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=18640&pnum=52

Kansan Lehti 14.11.1921. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1498794?page=3

Uusi Aura 21.10.1917. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1194423?page=2

Kallio, Ratajätkät. Rautatienrakentajien kokemukset 1857-1939. Helsinki 2022.

Roselius, Teloittajien jäljillä. valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. Helsinki 2006.

Siironen, Valkoiset. vapaussodan perintö. Jyväskylä 2012.

Kaija Kainulainen, Natalia Edlund vanginvartijana Lappeenrannan Kehruuhuoneella. Puhe Suomen Lappalaisten sukukokouksessa 11.9.2021.

 

 

 

Kansakoululaitoksen alkutaipaleen ahertajat - Ananias Korhosen taival torpasta kartanoihin

 

Koskelan aitta Koivulahti 2, Tervo. Aitta on melko varmasti
seissyt sijoillaan jo silloin, kun nuori Ananias Korhonen kylällä
asui.

Ananias Korhonen syntyi 16.2. 1845 Koivulahden kylässä. Kylä on aikojen saatossa kuulunut Rautalammin, Karttulan, Pielaveden ja Tervon pitäjiin. Hänen isänsä oli torppari Paavo Paavonpoika Korhonen (s. 1811) ja äitinsä Eeva Loviisa Laurintytär Huuskonen (s. 1807). Heidän torppansa oli Ananiaksen syntyessä Koivulahti 2 Raiskion mailla.

Ananias Korhoselta on säilynyt muistelma lapsuudesta, jossa hän kuvaa torpanpojan työntäyteistä elämää Koivulahdessa. Muistelma lienee kirjoitettu lähes 70-vuotiaana, kun Mäntsälän Ehnroosin koulun historiikkiin kerättiin tarinoita opettajilta ja oppilailta. Kirja ilmestyi vuonna 1919.

”Marja-aikoina poimittiin marjoja, joilla vaihdettiin varakkaan talon emännältä jauhoja. Vuoroin käytiin kiskomassa petäjän kuorta, jolla jatkettiin jauhoannoksia. Muina aikoina oli aamusta iltaan otettava osaa kaikkiin pikku askareihin, mitä pikku torpassa esiintyi. Ja olihan niitä: perunan kuorimista, lattian lakaisemista, halon hakkuuta, huoneen lämmitystä y.m.”

Kuusivuotiaana poika sai kummisedältään ”Viipurin aapisen”. Äiti Eeva Loviisa Huuskonen osasi lukea ja hän vanhemmille pojille kirjaimia rukkia polkiessaan. Siinä Ananiaskin oppi alkeet. Äiti opetti laulamalla kirjaimia, joita pojat sitten aapisen kirjaimistosta etsivät. Kotona oli Katekismus, virsikirja ja Uusi Testamentti. Naapurista saatiin vielä lainaksi Raamattu, Genoveva, Sydämenkuvakirja, Vihta Paavon runot, jopa sanomalehtiäkin.

Vihta-Paavo, Paavo Korhonen (1775-1840) oli rautalampilainen kansanrunoilija, jonka tuotanto tunnettiin kotiseudulla. Elias Lönnrot toimitti hänen runoistaan kokoelman vuonna 1848. Hänen runojaan ilmestyi myös sanomalehdissä ja pikku vihkosina.

Kirjoittamisen oppimista hankaloitti paperin ja kirjoitusneuvojen puute. Jauhettiin hiiltä veteen, vuoltiin tikku teräväksi ja aapiskirjan marginaaleihin mahtui koettamaan. Kirjoitustouhuja tosin pidettiin jo ajan tuhlauksena, joten taitoa piti lopulta opetella salaa koivun tuohelle. Ananiaksen kirjoitusharjoitukset tulivat kotona sallituiksi vasta, kun Koivulahden isäntämiehet alkoivat teettää hänellä asiakirjojaan.

Talluskylän kumpuilevia maisemia 2023.

Paavo Paavonpoika Korhonen kuoli jo vuonna 1853. Äiti Eeva Loviisa Huuskonen meni naimisiin talollinen Taavetti Laurinpoika Mähösen kanssa vuonna 1863. Ananias muutti äidin mukana Talluksen kylälle taloon Mäkelä 1. Siellä Ananias muisteli hoitaneensa hevosia ja tehneensä talon kaikki hevostyöt.

”Muutaman vuoden neuvoteltuaan” Ananias pääsi Savon Maanviljelyskouluun, jonka aloitti tammikuun alussa 1867. Koulu toimi Kuopion Leväsellä. Hän valmistui sieltä lokakuussa 1868, 23-vuotiaana. Koulusta valmistuneiden ajateltiin sijoittuvan työnjohtajiksi maa- ja metsätiloille.

Ananias Korhosen maanviljelyskoulun todistus oli varsin hyvä, lukeminen, kirjoittaminen, laskento ja käytännön maanviljelystyöt olivat kiitettäviä. Sepän työt, hevosen kengittäminen ja puutarhan hoito arvioitiin välttäviksi. Itse Korhonen arvioi koulun tason ilmeisen keskinkertaiseksi:

”Toisinaan katseltiin mittausopillisia kappaleita, karttapalloa ja Suomen korkokarttaa. Koskaan ei tiedusteltu, mitä niistä oli nähty. Kun tämän lisäksi luettiin jotain maanviljelystä koskevaa teosta, niin voi sanoa, että sen koulun opetus oli siinä.”

Koulun jälkeen Ananias Korhonen lienee tullut takaisin Tallukseen, josta hän muutti 29.11.1869 metsänhoitajaksi Nurmekseen. Metsänhoitajan työ jäi lyhytaikaiseksi. Jyväskylään oli perustettu Suomen ensimmäinen kansakoulunopettajaseminaari vuonna 1863. Ananias Korhonen haki sinne maanviljelyskoulun todistuksella ja tuli valituksi. Hän aloitti opinnot seminaarissa syksyllä 1870, silloin opinahjossa opiskeli 89 tulevaa opettajaa.

Jyväskylän seminaari 1880-luvulla.
Kaivertaja Ewald Hansen. Museovirasto.

Rahvaan lukutaidon ja muunkin koulutuksen tarve alettiin ymmärtää 1800-luvun puolivälissä sivistyneistön keskuudessa. Herätysliikkeet ja kansallinen herätys korostivat kansan omaehtoista hengenelämää, joka tarvitsi syntyäkseen kansansivistyksen kohottamista. Maaseudun liikaväestö muutti kaupunkeihin ja tehtaisiin, jossa tarvittiin lukutaitoa.

Mutta ensin oli koulutettava opettajia. Kansanopetus oli ollut vapaaehtoisten ja mitä kirjavimmilla tiedoilla ja taidoilla varustettujen miesten ja naisten varassa. Jyväskylän seminaari tuli vastaamaan koulutettujen opettajien tarpeeseen.

Jyväskylän seminaarin opettajat 1872.
Oikealla ylhäällä Mnna Canthin puoliso
Ferdinand Canth. Museovirasto.

Ananias Korhonen kuuluu kansakouluopettajien ensimmäisiin sukupolviin. Ihanteena oli kasvattaa sivistynyt maamies, kristillissiveellinen, isänmaallinen kansankasvattaja. Jokaisessa opettajassa tuli hehkua ”pyhä rakkauden henki”. Opettajan tuli olla huutavan ääni korvessa, yksinäisellä työpaikalla luja, kutsumustietoinen hengen soturi.

Seminaarin suorittaminen vaati neljän vuoden seminaariopinnot ja koevuoden kansakoulunopettajana. Opiskelijat tekivät 50 tuntista työviikkoa, päivät alkoivat klo 5 aamulla ja päättyivät iltarukoukseen klo 22. Osa opiskelijoista ei asunut koulun asuntolassa, mutta heidänkin siveellistä ryhtiään valvottiin tiukasti. Joutilaisuus johtaa paheisiin!

Opettajia kasvatettiin kunnioittamaan auktoriteetteja ja olemaan tunnollisia sekä ahkeria. Seminaarien kova kuri siirtyi sittemmin opettajien mukana kansakouluihin. 

Jyväskylän seminaarissa menestystä eri oppiaineissa arvioitiin asteikolla 1-12. Heikko, välttävä, aivan välttävä, tyydyttävä, sangen tyydyttävä ja hyvä. Ankaruus näkyi arvostelussakin. Kukaan ei voinut saada erinomaisia arvosanoja! Ananias Korhosen ensimmäisen vuoden todistus näyttää, että hänen vahvuutensa olivat suomenkielessä, ainekirjoituksessa, laskennossa ja voimistelussa. Parannettavaa jäi erityisesti soitannossa ja laulannossa. Samoin ruotsinkieli oli ”aivan välttävä”.

Ananias Korhosen päästökirja Jyväskylän seminaarista 1874 oli erinomainen, hänen keskiarvonsa kuudestatoista oppiaineesta oli 9,2 ja opetustaito 8/12. Vuosittain seminaarista valmistui noin 40 opettajaa, miehiä ja naisia. Korhosen ensimmäinen työpaikka ja samalla kokelasvuosi kului Oulun ylemmän kansakoulun opettajana. Siellä hän joutui ikävään julkisuuteen, kun Oulun Wiikko-Sanomissa Karl Weijola arvosteli Ananiasta nimeltä mainitsematta, mutta tunnistettavasti huonosta soittotaidosta. Raastuvanoikeus tuomitsi Weijolan sakkoihin.

Iissä Ananias Korhonen meni naimisiin Matilda Sofia Wahlgrenin kanssa ja avioliitosta syntyivät lapset Otto (1876) ja Väinö (1878). Puoliso kuoli kuitenkin jo 26.12. 1879 lapsivuoteeseen.

Ananias siirtyi vuonna 1881 Raumalla opettajaksi, siellä hän opetti kansakoulun lisäksi lukemista ja kirjoittamista merimieskoulussa. Korhonen haki miltei välittömästi vuonna 1882 naapurikaupunkiin Poriin. Siellä hän viihtyi neljä vuotta. Työpaikan vaihtaminen onnistui helposti, sillä hän sai aina hyvän työtodistuksen. Pätevistä opettajista oli pulaa, joten hänellä oli varaa valita.

Ananias ja Maria Ehnroosin koululla v.1897. Takana pojat Väinö ja Otto, edessä Lauri ja Elli. Eino oli syntynyt samna vuonna talvella, mutta ei ole kuvassa. Vasemmalla Marian äiti Ulrika Illberg.
Kuva Minna Murtomäki kotialbumi.

Varsinaisen elämäntyönsä kansakoulunopettajana Ananias Korhonen teki Mäntsälän Ehnroosin kansakoulussa. Hänet valittiin sinne 12 hakijasta vuonna 1885. Hän aloitti koulussa syksyllä 1886. Koulun toinen opettaja oli Maria Sofia Illberg, hän oli tullut kouluun vuonna 1885. Eipä aikaakaan, kun Ananias ja Maria vihittiin 11.6.1887. Perheeseen syntyi Mäntsälässä lapset Lauri (1888), Elli Amalia (1890) ja Eino (1897).

 Ehnroosin koulu Mäntsällä 1890-luvulla.
Museovirasto

Minkälainen opettaja Ananias oli? Entisten oppilaiden muistoissa välittyy aikansa tyypillinen ankara kurinpitäjä, joka kiivastui äkkiä häiriöistä. Erityisen kova tuntui olleen oman Väinö-pojan kohtalo, opettaja odotti häneltä aina esimerkillistä käytöstä ja kovisteli poikaa helposti. Tosin välillä kertomuksissa pilkahtaa ripaus itseironiaakin. Opettaja myönsi oppilaille kiivastuvansa joskus turhasta, silloin hän neuvoi lapsia nauramaan. Tosin se vaati lapsilta melkoista rohkeutta.

Opettaja Ananias Korhonen oli tunnollinen ja tiukka. Sanottiinkin, että jatko-opintoihin lähteneiden lasten todistusnumeroihin sai huoletta laittaa pari numeroa lisää, koska Ananias arvioi niin ankarasti. Se kertoo myös opettajan asenteesta ja vaatimustasosta itseään kohtaan.

Ehnroosin koulun johtokunnan puheenjohtajana Korhosten aikaan toimi Mäntsälän kirkkoherra C.E. Aspelund. Johtokuntaan kuului pitkään mm. Mäntsälän kartanon omistaja Leander Herlevi. Korhosten sukumuistoissa mainitaan, että opettajapariskunta oli saanut huonekaluja ja klavikordin kartanosta. Lisäksi albumeissa on kuvia ja kortteja, jotka viittaavat perheiden ystävystyneen muutenkin.

Mahdollisesti kuvassa Mäntälän kartanon väkeä. Kartanoa isännöi
leander Herlevi vuosisadan vaihteessa.
Kuva Minna Murtomäki kotialbumit.

Pitkän matkan oli Koivulahden torpan poika tehnyt Sisä-Savon köyhyydestä kartanoiden puistoihin. Toisaalta kansakoulunopettajista sanottiin, että he olivat ”puoliväkeä”, eivät olleet varsinaisesti kansaa, mutta eivät täysin herrojakaan. Seminaarissa opittiin paljon, mutta varmasti tapakulttuurissa riitti opittavaa säätykierron nousukiidossa.

Ananias Korhonen muutti eläkepäivikseen 1905 perheineen Siilinjärvelle. Hän osti pienen tilan Kasurilan kylältä. Vuonna 1916 Ananias ja Maria, joka käytti täällä Savossa itsestään nimeä May, muuttivat Pöljälle Kallion pientilalle. Ananias Korhonen kuoli 24.3.1929 ja hänen puolisonsa Maria 23.1.1947.

Otto (18.7.1876-28.2.1962) eli maanviljelijänä Suonenjoella, Väinö ( 14.2.1878-1922) opiskeli merikapteeniksi, Lauri (13.4.1888-23.12 1957) ja Elli Amalia (12.2.1890-26.6.1973) opiskelivat ylioppilaiksi Kuopion Suomalaisessa Yhteiskoulussa.

Eino (6.2.1897-13.12.1968) toimi metsätyönjohtajana ja vakuutusasiamiehenä.  Ananias, Maria, Eino ja Lauri on haudattu Siilinjärven Viinamäen hautausmaalle sukuhautaan.

 

Maria Sofia Illbergin nappaskengät ovat säilyneet pojan pojan
tyttären hallussa. 

 

Lähteet

Ananias Korhosen ja Maria Illbergin, Eino ja Ada Korhosen kotiarkisto. Minna Murtomäen hallussa.

Pielavesi rippikirja 1866-1875 (MKO1-48 I Aa:23-26) Sivu 965, kuva 934 Tallus no.1 Mäkelä ; SSHY

Ii kuolleet 1715-1884 (IK257 I F:1) Sivu 594, kuva 305 vuosi 1879; SSHY

Mäntsälä rippikirja 1880-1889 (AP_I I Aa:12) Sivu 232 kuva 235 Mäntsälä kylä; SSHY

Mäntsälä lastenkirja 1900-1909 (AP I Ab:8) Sivu 274-275, kuva 140 Mäntsälä, Ehnroosin kansakoulu; SSHY

Kaiku 3.1.1880 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/447003/articles/81562752

Helsingfors Dagbladet 28.6.1878. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/440128/articles/81562798

Ehnroosin koulu 1869-1919. https://digi.kirjastot.fi/items/show/121832

Rantala, Jukka, Kansakoulunopettajat. Teoksessa Valistus ja koulunpenkki. Kasvatus ja koulutus Suomessa 1800luvulta 1900-luvulle, 2011.

Hellström, Suomen vanhin kansakouluopettajajisto, http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2010/11/suomen-vanhin-kansakoulunopettajisto_07.html

Alamainen kertomus Suomen kansakoulutoimen kehittymisestä lukuvuosina 1865-1886. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/93524/xkansak_a_1865-1886_1887_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kertomus koulutoimen tilasta Suomessa lukuvuotena 1871-1872. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/93487/xkansak_1871-1872_1874_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Työssä on hyödynnetty Paavo Paavonpoika Korhosen perheen sukutietoja Genistä. Kiitos ahkerille sukututkijoille! Erityiskiitos Pekka Korhoselle Mänttään. Potkaisit koko tarinan liikkeelle.

 

 

 

 

 

 

Avioliitto täyden aikuisuuden merkkinä – nuoren naisen kasvukipuja Siilinjärvellä 1900-luvun vaihteessa

 

Pyykankaan portailla. 1910-luvulla. Kuvassa etualalla oikealta Juho
Savolainen,hänen vaimonsa Anna Maria. Takana oikealla Anna tytär, hänen
vieressään Johannes (Janne) ja hänen vieressään Johanna (Hanna).
Kuva Annu Jauhiaisen kotiarkisto

Pyykankaan talon tyttäreltä, Anna Savolaiselta on säilynyt pieni, herkkä aineisto nuoruusvuosilta. Kaksi vihkosta, jossa hän kertoo elämästään vuosina 1893-1910.[1] Muistelot saavat lukijan pohtimaan naisen elämänuraa ja valinnan vaihtoehtoja vuosisadan vaihteen pohjoissavolaisella maaseudulla.

Pyykangas, Kasurila 14 oli 166 hehtaarin tila nykyisen Siilinjärven kunnan mailla. Juho Savolainen oli vaimonsa Anna Marian kanssa kunnostanut tilan 1879-1891. Talon pihapiiriin kuului päärakennus, maito- ja meijerihuone, kaksi aittaa, kaksi tallia, navetta 26 lehmälle, karjakyökki, sikopahnu, sauna, kota, riihi sekä ruumennus, kellari ja myllyrakennus. Tilaan kuului yksi mäkitupa ja kaksi torppaa ja tilalla oli osuudet kahdesta myllystä.[2]

Pariskunnalla oli kolme lasta, Anna, Johanna (Hanna) ja Johannes (Janne).[3]

1.10.1896: ”Lähten käsityö kouluun eivät estä lähtöäni isän kiroukset eikä syksyn sade, läpi pimeimmän yön halki hiljaisen hämärän menen vastuksista huolimatta. Ihmiset ihmettelivät lähtöäni, ihmettä se olikin vaan siihen oli syvemmät syyt joita ei Maailma tiennyt.” 15-vuotias Anna joutui käymään kovan kamppailun saadakseen lähteä käsityökouluun. Kun hän tuli muutaman päivän jälkeen käymään kotona, oli vastassa edelleenkin isä-Juhon kiroukset. Äiti laittoi sentään tyttärelle vuoteen tuvan lattialle. ”Aamulla kun lähten on pimeätä kaikkialla omasta rinnastani taivaan korkeuteen saakka.”

Annan isä Juho Savolainen, Pyykankaan Jussi, oli paikallinen ja jopa valtakunnallinen poliittinen vaikuttaja 1900-luvun alkupuolella perustuslaillisessa liikkeessä, sen aktivistisiivessä. Juho itse oli innokas lukija ja sivisti itseään niin, ettei hän juuri ehtinyt 1900-luvun puolella enää talonpitoon osallistua. Poliittinen vaikuttaminen, puhematkat veivät enimmän ajan. Tyttärensä kouluttautumista hän ei kuitenkaan tukenut. Rippikirjassa vain Johanneksen kohdalla lukee, että on käynyt kansakoulun.

Muistelmia hallitsee nuoren naisen ihastumiset. Anna on ihastunut kohtaamiinsa poikiin, välillä yhdestä katseesta onnellinen ja toisena päivänä epätoivoinen. Romanttisen rakkauden ajatus on jo Annalla hyvin vahva, elettiin murroksen aikaa. Avioliitto oli jo enemmän "kahden kauppa" kuin perheiden liitto.

Vuosisadan vaihteessa rakennettiin Kuopio-Iisalmi rataa. Silloin Pyykankaalle tuli rautatien rakentajia asumaan. ”Eräs erittäin kaunis mies, 18-vuotias nuorukainen, MP, vaikka ajatuksissani oli Janne K – huvitti minua ilveillä hänen kanssaan ----”. Syyskuussa riitaantui meidän välimme, sillä Jannen muisto esti taipumasta häneen. Muutama kuukausi myöhemmin muutti hän meiltä pois ja me erosimme iäksi.” Voi myös ihan perustellusti epäillä liittoa ison talon tyttären ja rautatienrakentajan välillä. Ehkäpä Anna juuri siksi käytti sanaa ”ilveillä”.

Annan nuoruusvuosiin näyttäisi kasautuneen surua ja yksinäisyyttä. Hän joutui myös rumasti ystäviensä kiusaamaksi, kun tytöt laittoivat hänelle muka poikien kirjoittamana kirjeitä, joihin Anna sitten viattomasti vastasi. Kun asia tuli ilmi, Anna ei ”uskonut, että elämä enää näissä oloissa olisi mahdollista.”

Pyylahti. Kuva Jääskeläisen suvun albumit
Heikki Jääskeläinen.

Pyylahden Taavetti Räsänen kosi Annaa loppiaisen 1899. ”Vaan Taavetille olen minä liian hyvä ja liian ylpeä tulemaan sukulaiseksi heille.” Taavetti oli lampuotitilallisen poika. Kokotilan vuokraajat elivät kyläyhteisössä tilallisten elämää, mutta heidän asemansa ei kuitenkaan ollut yhtä vakaa kuin tilallisten.

Annan romanttiset tunteet kohdistuivat kirkonkylän poikiin ja erityisesti Juho Kasuriseen ja myöhemmin hänen Kalle-veljeensä. ”Merkkipäivänä 15.3.1907 olin äänestämässä ensimmäisissä vaaleissa Kasurilan kansakoululla – ovella tervehtii minua Kalle K --- jumalani kuinka viehättävä hän on!” Juho Kasurinen lähti siirtolaiseksi Amerikkaan 1904. Sattumoisin (?) samalla laivalla Tukholmasta kuin Jussi Canth, joka oli joutunut lähtemään karkotusta pakoon Ruotsiin. Aktivistien toiminta kutsuntalakkojen puolesta oli Pohjois-Savossa ja Siilinjärvelläkin vilkasta.[4]

Harjamäen tila 1920-luvulla. Taustalla Kevätönjärvi.

Kalevajuhlassa Harjamäellä 1910 tunteet leiskuivat edelleen. ”Hauskasti kuluu aika A F Wäänäsen tervehtiessä puristaa kättäni ystävällisesti, saan keskustella hänen kanssaan, vaan kun menemme eteiseen panemaan palttoota päällemme tulee Toivo S. ja tarjoaa erään puolesta kyytiä, hylkäämme sen, myöskin Kalle K – saapuu eteiseen ja ihmeellistä kun hän kuulee meidän aikovan pois, lähtee hän laululla lopettamaan juhlaa. Eikö viihtynyt enää! En viitsi seurata palttoo päällä Kallea tupaan, vaan rannassa kuulen kun hevosia lähtee. En ennen ole tullut juhlista näin iloisella mielellä. On niin paljon ajattelemista. Nytkö vasta huomasit Kalle!”

Merkittäviä taloja Annan elämässä olivat Kasurilan kylän Jysänkoski, Miettilä, Ahmo, Harjamäki ja Pyylahti. Välillä hän puhuu vähän katkerasti ”kirkonkylän hienostosta”, joka ei häntä riittävästi huomioi.

Kalle Kasurinen meni vuonna 1912 naimisiin Miina Wäänäsen kanssa.[5]

Naimattomaksi jääminen oli maaseutuyhteisöissä eläneille naisille ja miehille häpeällinen asia. Nimittely vanhoiksi piioiksi ja – pojiksi ja muukin pilkanteko oli tavallista. Naimattomat eivät olleet saavuttaneet kyläyhteisössä naimisissa olevien statusta, mutta toisaalta he eivät kuuluneet enää nuorempien vertaisryhmään. Lisäksi naimattomilla oli huoli vanhuusiän elatuksesta, kun jälkeläisiä ei ollut.[6]

Anna eli aktiivista elämää, vaikka avioliitto ja sitä kautta itsenäinen elämä ei ottanut toteutuakseen. Hän osallistui nuorisoseuratoimintaan Kolmisopen ja Siilinjärven kylillä. Lisäksi hän kirjoitti sanomalehteen poliittisia ajatuksiaan. Niissä näkyi, että Pyykankaalla isä Juho ja tytär olivat samoilla linjoilla suhteessa työväenliikkeeseen. Siilinjärvellä poliittinen taistelu asettuikin lähinnä perustuslaillisten ja sosiaalidemokraattien väliseksi kamppailuksi. Myöntyvyyssuunnan vanhasuomalaisilla ei ollut juurikaan kannatusta.[7]

Pyykangas 1927. Juho Savolainen täytti 70-vuotta. Siilinjärven
suojeluskunta ja lotat tervehtivät.
Kuva Annu Jauhiaisen albumi.

Annan kotitalo Pyykangas seisoi aivan Kuopio-Iisalmi tien varressa, joten siellä järjestettiin monia juhlia ja kokouksia. Annan elämä talossa lienee kuitenkin ollut työnteistä puuhaa niin navetassa kuin kotitaloudessakin. Naimattomat tyttäret olivat ilmaista työvoimaa.

38-vuotiaana Anna Savolainen meni naimisiin Mikko Wemanin kanssa, liitosta syntyi vuonna 1919 poika Toivo. Onnellista parisuhdetta Anna ei kuitenkaan elämässään saanut kokea, sillä aviopuoliso jätti hänet varsin pian ja Anna jäi yksinhuoltajaksi. Anna eli poikansa kanssa Kolmisopen kylällä omalla pikkutilallaan Jokilahdessa.[8]

 

Anna Weman, os. Savolainen ja Toivo.
Kuva Annu Jauhiaisen albumi.

 

 

---

[1] Arja Lepolan kotiarkisto, Siilinjärvi

[2] Niskanen, Markku, Soppelaisten kertomuksia. Kolmisopen kyläkirja, 32-33

[3] sama, 31

[4] Hajamietteitä Pöljältä, Urkkijoita ja ilmiantajia Siilinjärvellä, http://airaroivainen.blogspot.com/2019/01/urkkijoita-ja-ilmiantajia-siilinjarvella.html

[5] Maaninka asiakirjoja 1905-1913 (AP I Jea:3) s. 109; SSHY

[6] Saarimäki, Pasi, Naimisen normit, käytännöt ja konfliktit, 53 https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/23241

[7] Hajamietteitä Pöljältä, Vaalit Siilinjärvellä 1907 – innostuksesta pettymykseen, http://airaroivainen.blogspot.com/2018/11/vaalit-siilinjarvella-1907.html

[8] Niskanen, 33

Naimisiin! Anna Helena Sirviön ja Kusti Roivaisen tie avioliiton satamaan

 

Anna Helena Sirviö ja Kusti Roivainen
1914.

Maaningan kirkonarkistossa on säilynyt asiakirja, jolla ukkini ja mummoni ilmoittivat aikeestaan avioliittoon ja pyysivät kuulutuksia.[1] Valtakirjan asian hoitamiseen sai Kustin isä Taavetti Roivainen.  Asiakirjan kirjoitti heille Pöljän koulun opettaja Olli Kyyhkynen. Opettajalla olikin siihen poikkeuksellinen pätevyys, sillä alkuperäiseltä koulutukseltaan hän oli pappi.

Palvelijatar Anna Helena Sirviö ja lampuotinpoika Kusti Roivainen olivat tulleet varmaan hevosella koululle, jossa he itse allekirjoittivat kuulutushakemuksen. Asiakirja on päivätty perjantaille 27.2.1914. Sulhasella ja morsiamella on molemmilla kaunis käsiala, Anna-Helena on kirjoittanut sujuvasti ammattinsa ja osoitteensa itse.

Saara Hämäläinen, työmiehen vaimo Kuopion kaupungista ja Olli Kyyhkynen todistivat avioon aikovien allekirjoitukset ja sen, etteivät he olleet sukua keskenään. Lisäksi arkistossa on morsiamen isän Erik Sirviön lupa avioliittoon.[2]

Täten annan alakirjoittaja luvan tyttärelleni Anna Helenalle mennä avioliittoon lampuotinpojan Kusti Roivaisen kanssa Nilsiän Kaaraslahdella 24.2.1914. Erik Sirviö, Loinen Kaaraslahti N:ro 26.

Luvan todistivat Mari ja Erik Pitkänen samaisesta talosta. Erik Pitkänen oli toiminut kirjurina.

Koska sulhasen isä toimitti valtuutettuna asiakirjat Maaningan kirkolle, niin molemmat olivat saaneet isiensä ”siunauksen” liitolle. Läheskään kaikki avioon aikovat eivät enää 1900-luvun alussa toimittaneet vanhempiensa lupia. Tapa oli kuitenkin vielä ainakin Maaningalla elinvoimainen.

Sulhasen isä vei asiakirjan kirkkoherranvirastoon Maaningalle seuraavana päivänä. Pariskunnan avioliittoa on kuulutettu 1.3., 8.3. ja 8.3.1914.[3]

Maaningan kirkko 1927. Kuva Ahti Rytkönen, Museovirasto.

Anna Helena Sirviö oli syntynyt Nilsiän Pajujärvellä 1.10.1893.[4] Hänen äitinsä oli Loviisa Lukkarinen. Kovin läheisiä sukulaisia vihkipari ei ollut, mutta Loviisan ensimmäinen puoliso oli ollut Juho Joonanpoika Roivainen. Se saattoi olla myös syy siihen, että Anna Helena tuli palvelijattareksi juuri Roivaisten Pöljä 5 Hoikin lampuotitilalle.

Tilaa isännöi Taavetti Roivainen ja puolisonsa Wilhelmiina Lipponen. Vuonna 1914 suuresta perheestä olivat talon leivissä enää Kusti ja Taavetti Taavetinpoika. Lisäksi pojista Eerik Roivainen viljeli tilan torppaa.

Hoikki, Pöljä 5.

Ei tiedetä, milloin Anna Helena tuli Pöljälle. Hänet on kirjattu Nilsiästä ulosmuuttaneeksi vasta 11.2.1914.[5] Silloin hän kuitenkin on jo melko varmasti ollut Kustin kanssa yhdessä ja asunut Hoikin tilalla. Oli varsin tavallista, ettei muuttokirjaa otettu, jos henkilö liikkui väliaikaisten töiden perässä tutuissa taloissa lähiseudulla. Muuttokirjan ottaminen tuli ajankohtaiseksi, kun oleskelu toisella paikkakunnalla muuttui pysyväksi. Kuten esimerkiksi avioliiton solmimisen yhteydessä.

Pariskunta meni naimisiin 14.4.1914. Vihkiminen oli hyvin koruton tapahtuma Maaningan kirkon sakaristossa, sillä komeita kirkkohäitä ei tuolloin tavallisen kansan parissa harrastettu. Lisäksi morsian oli viimeisillään raskaana. Vihkimisen toimitti vt. kirkkoherra Toivo Kivekäs.[6]

Maaningan vt. kirkkoherra Toivo Kivekäs.

Anna Helena Sirviö synnytti 26.4. 1914 tytön. Lapsi sai nimen Bertta.[7] Tyttönen kuitenkin kuoli vain kolmen päivää elettyään 29.4.1914.[8]

Jäin miettimään Berttaa. Järkytti hänen kuolemansa, mutta samalla ihmettelin tietoa esiaviollisesta suhteesta ja kovin viime tingassa solmittua avioliittoa. Eikö Kusti halunnut tunnustaa lasta ja mennä naimisiin?

Perhetarina kertoo, että Kusti tykästyi talon uuteen palvelijattareen, koska tämä oli niin ahkera ja taitava töissään. Aviopuolison valinnassa se ei ollut mikään pieni asia maataloudesta ja karjasta elävässä taloudessa. Todennäköistä on, että nuoret lupautuivat toisilleen, kihlautuivat ja alkoivat ajan tapaa elää esiaviollisessa suhteessa. Yhteisö hyväksyi suhteen, kunhan siihen liittyi vakaa aikomus avioliitosta.[9]

Vaikka romanttisen rakkauden peruste perheen perustamiselle olikin jo varsin hyväksytty, niin vanhat tavat vaikuttivat. Myös nuorten mielessä. Tietysti on mahdotonta enää tietää, millaisia tunteita ja ajatuksia Anna Helenalla ja Kustilla aikanaan oli. Heistä syntyi kuitenkin perhe, joka kesti vielä seuraavankin tyttären, Anna Liisan kuoleman vain päivän ikäisenä 29.8.1915.[10]

Myös Kustin veli Taavetti meni naimisiin vuonna 1914.[11] Hänenkin puolisonsa Hilma Helena Myöhänen oli kotoisin Nilsiästä. He menivät naimisiin joulun alla 13.12.1914.[12]

Kusti Roivainen ja Anna Helena. Lapset vasemmalta Helvi
Viktor ja Väinö. Kuva 1930-luvun vaihteesta.

Taavetti ja Hilma Roivainen perheineen. Lapset ikäjärjestyksessä
Lyydia, Helka, Liisa, Taavetti, Vilho, Toini, Aino, Erkki ja Ilmari.

Tämä pieni pala sukuhistoriaa herätti tunteita ja ajatuksia elämän hauraudesta, kun lapset kuolivat heti synnytyksen jälkeen.

Avioliiton solmimiseen ei liittynyt komeita kirkollisia seremonioita. Molempien Roivaisen poikien avioliitot solmittiin yksinkertaisesti Maaningan kirkon sakastissa. Toki perhepiirissä on tapausta varmaan juhlistettu jotenkin.

Vanhempien luvan pyytäminen avioliittoon kiinnitti huomiota. Samoin esiaviollinen suhde Kustin ja Anna Helenan välillä yllätti, vaikka se oli ilmeisesti aikalaisten näkökulmasta varsin pieni synti. Oli tavallista, että morsian oli raskaana naimisiin mentäessä.[13]

 Suvussa siirtyneitä taakkoja olen pohtinut täällä.

---

[1] Maaninka asiakirjoja 1914-1921 (AP I Jea:4), sivu 768; SSHY

[2] Maaninka asiakirjoja 1914-1921 (AP I Jea:4), sivu 769; SSHY

[3] Maaninka kuulutetut 1909-1922 (MKO8-12) sivu 108 1914; SSHY

[4] Nilsiä syntyneet 1881-1900 (MKO28-59) 1893 lokakuu, sivu 622; SSHY

[5] Nilsiä muuttaneet 1894-1916 (MKO17-25) sivu 247; SSHY

[6] Maaninka kuulutetut 1909-1922 (MKO8-12) sivu 108 1914; SSHY

[7] Maaninka rippikirja 1911-1920 (AP_2 I Aa:26) sivu 621 Pöljä 5 Ollila; SSHY

[8] Maaninka kuolleet 1910-1928 (MKO11-14) sivu 57; SSHY

[9] Saarimäki, Pasi, Naimisen normit, käytännöt ja konfliktit. Esiaviollinen ja aviollinen seksuaalisuus 1800-luvun keskisuomalaisella maaseudulla, 47

[10] Maaninka kuolleet 1910-1928 (MKO11-14) sivu 66; SSHY

[11] Maaninka asiakirjoja 1914-1921 (AP I Jea:4) sivu 656; SSHY

[12] Maaninka kuulutetut 1909-1922 (MKO8-12), sivu 115; SSHY

[13] Saarimäki, 53