Niinkö sitä omillaan velan kanssa pärjäisi? Lintuniemen talon torpparit ja maanlunastus 1919.

Pekka ja Agatha Niskanen perheineen. 

Lintuniemen tilan torppari Lassi Takkunen ilmoitti haastemies Juho Ollikaisen välityksellä 21.4.1919 tilan isännällä Pekka Niskaselle haluavansa lunastaa hallitsemansa Kaatrontauksen torpan itselleen. Laki lunastuksesta oli astunut voimaan syksyllä 1918, mutta siitä annettiin toimeenpanoasetukset vasta keväällä 1919. Varsinainen lain toimeenpano alkoi vappuna 1919. Lassi Takkunen oli ravakasti liikkeellä.[1]

Yksi syy Takkusen pikaiseen toimintaan voisi olla hänen vuokrasopimuksensa harvinaisen kovat ehdot. Yleensä Pöljällä päivätöitä tehtiin kolme viikkoa vuodessa ja lisäksi jotakin pientä (halkokuorma, aitojen korjausta yms). Lintuniemen ja Kaatronatuksen torpparin sopimuksessa taas oli sovittu 7 viikon ja kolmen päivän vuosityöstä: Yksi viikko toukokuussa, 1 viikko kesäkuussa, 2 viikkoa heinätyössä, 1 viikko elokuussa, 3 päivää perunannostossa ja 1 viikko marraskuussa. Kaikissa Pöljän torpparien sopimuksissa luki ”töihin tultava, kun isäntä käskee”.[2] Takkusen sopimus oli vuodelta 1907, sen oli allekirjoittanut Antti Niskanen. Sopimusta oli vielä jäljellä vuoteen 1932 asti.

Ensimmäinen lunastuskokous pidettiin sitten Lintuniemen talossa 9.9.1919 klo 11. Puhetta johti J.M. Kyyhkynen. Vuokralautakunta oli samalla kutsunut kokoukseen tilan muutkin vuokraajat, torpparit August Mehtosen, Hemmo Hjelmin, Fredrik Korhosen ja Aadolf Hartikaisen sekä mäkitupalainen Taavetti Koistisen. Kaikilla oli vuokrasuhteistaan osoittaa kirjallinen sopimus.

Vasemmalle nousevat Saarismäen rinteet. Mehtoselta oli erikseen kielletty
Saarisen järven rannassa olleen kodan käyttö veden lämmittämiseen.
Kuva Jouni Kiimalainen 2019.

Mehtosen torppa sijaitsi Saarismäessä, vuokrasopimus oli loppumassa v. 1927. Tämä vuokrasopimus oli kuitenkin siirretty vuonna 1913 Hemmo Hjelmille. Koistisen mäkitupa oli Munakassa, sen vuokra-aika oli 50 vuotta alkaen vuodesta 1913. Aadolf Hartikaisen torppa Ludinmäessä (Lutinmäki) oli alun alkaen ollut vuokrattu Eljas Vainikaiselle, mutta useiden siirtojen jälkeen se oli ollut vuodesta 1917 alkaen Hartikaisella. Fredrik Korhosen vuokrasopimus Saarismäessä oli umpeutunut jo yhdeksän vuotta sitten, mutta hän oli hallinnut torppaansa takautuvan asetuksen nojalla (1909 maavuokra-asetus).

Korhosten asuman Saarismäen torpan savupirttissä asuttiin vielä 1960-livun
vaihteessa. Kuva Siilinjärven pitäjäelokuvasta. Kuvaaja Hannes Virsu.

Kaikki paikalla olleet vuokramiehet ilmoittivat, että he haluavat lunastaa vuokra-alueensa omikseen. Tilanne etenikin Takkusen osalta siten, että Pekka Niskanen tarjoutui myymään hänelle vapaakaupalla 20 ha alan rakennuksineen ja muine etuineen 10 000 markalla. Takkunen hyväksyi tilaisuudessa kaupan ja heidän osaltaan asia oli sillä selvä.

Niin tilanomistaja kuin vuokramiehetkin katsoivat, että on syytä panna toimeen lain mukainen vuokra-alueiden järjestely. Se koski tässä tapauksessa Lintuniemeä Pöljä N:ro1 ja Rissalaa Pöljä N:ro4. Vuokralautakunta päätti hakea normaalissa järjestyksessä maaherralta määräystä järjestelyn toimeenpanoon. Eli varsin mutkattomasti asioiden sopiminen näytti siis menevän Lintuniemessä.[3]

Lutinmäen vanha talo.

Torppari sai jo 1919 maksaa päivätyön myös rahana. Osa torppareista, joilla oli pitkät ja edulliset vuokrasopimukset voimassa siirsivät lunastusta pitkäänkin. Pakinoitsija Sasu Punanen kirjoitti suuren laman vuosina, että Pöljän isännät ovat lopultakin oppineet korkolaskun idean.[4] Ehkäpä osa torppareista hoksasi asian jo 1920-luvun vaihteessa. Valtion lunastuslainan korko oli 6%. Myöhäisin torpan lunastus, jonka Pöljän talojen dokumenteista löytänyt on vuodelta 1938.[5]

Lassi Takkunen lunasti tilansa. Valtio antoi lunastuslainaa 8829 mk ja Takkusen itsensä maksettavaksi jäi 1703 mk. Hän esiintyi vuoden 1924 taksoituslautakunnan pöytäkirjassa talollisena. Sen sijaan kaikki muut lunastusta halunneet ovat vielä torppareita vuonna 1923. Taavetti Koistista tituleerataan ”vuokrapalstatilalliseksi”.[6] Mehtonen mainitaan palstatilallisena vuonna 1925 taksoituslautakunnan pöytäkirjassa.[7] Lunastus on siis tapahtunut.

Vielä 1926 Siilinjärven vuokralautakunta kielsi torppari Fredrik Korhosen pyynnöstä Niskasia suorittamasta hakkuita Saarismäessä alueella, mistä lunastuksessa oli arvioitu tulevan Korhoselle metsää. Paavo Niskanen allekirjoitti kokouksessa lupauksen, ettei hakkuita tehdä.[8] Metsien hakkuut lunastusuhan alla olevista maista olivat yleisiä valituksen aiheita lehdissä 1920-luvun alussa.[9]

Torppareita ja mäkitupalaisia kyllä kiinnosti maiden lunastaminen, mutta moni ei halunnut ottaa lainaa, jos vanhalla vuokrasopimuksella pystyi jatkamaan entisellään. Rahapulassaan isännät saattoivat jopa painostaa torppareita lunastamaan maansa. Savolainen vitkuttelu ja venkoilu onnistui kuitenkin vain niiltä, joilla vuokrasopimus oli voimassa. Lunastaminen arvelutti monia, sillä pientilallisen arki ei ollut taloudellisesti helppo. Velkaa piti lyhentää, mutta tilat olivat pieniä ja investointeja olisi pitänyt uskaltaa tehdä heti lisää.

Maaningan kunnan taksoituslautakunnan pöytäkirjoista voi hiukan arvioida kyläläisten tuloja ja veronmaksukykyä. Alimmassa tuloluokassa ansaittiin 250-500 mk vuodessa. Tähän ryhmään kuuluivat erityisesti yksinäiset naiset ja piiat. Miesten köyhin ryhmä anasaitsi 700-1000mk vuodessa. Torppareiden tulot liikkuivat 2000-5000 mk välillä. Monilla talollisillakin tulot kunnallisverotuksessa jäivät yllättävän alas.

Kylän kansakoulunopettajien (Hilda Reinikainen, Elisabet Laitinen, myöh. Elsa Väänänen) vuosituloiksi oli merkitty yli 16 000 mk. Tällä he asettuivat ehdottomasti kylän vauraaseen ryhmään talollisten rinnalle. Kunnallisverotuksessa isännät arvioivat toisilleen veroja, joten ihan tarkkaa kuvaa taksoitus ei varmasti anna. Kylän vaurain talo näyttäisi olleen Erik Niskasen talo Mikalla, hänen tuloikseen oli saatu 49080 mk.

Stina Korhonen eli elämänsä loppuun asti
Saarismäen savutuvassa.

Torppariaiheen aiemmat tekstit:
Torpparivapautuksen vaikutus Pöljällä
Katkera riita Riuttaniemestä
Ei tule vaivatta vapaus

---

[1] Maaningan vuokralautakunnan pöytäkirjat 1919, 9.9.1919. Maaningan kunnanarkisto (Kuopio).

[2] sama

[3] Maaningan vuokralautakunnan pöytäkirjat 1919, 9.9.1919.

[4] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.com/2018/08/sasu-punanen-lapuan-liikeen-hampaissa.html

[5] Kauppakirja näytetty kirjoittajalle.

[6] Maaningan kunnan taksoituslautakunnan pöytäkirja 1924 vuoden 1923 tuloista. Maaningan kunnan arkisto (Kuopio).

[7] Siilinjärven taksoituslautakunnan pöytäkirja 1925. Siilinjärven kunnanarkisto.

[8] Siilinjärven kunnan vuokralautakunnan pöytäkirjat

[9] Savo 6.4.1921 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1462367/articles/78376775

Sodasta rauhaan - Pöljän demokraattinen yhdistys 1945-50

SKDL:n vaalijuliste 1945. Kansan Arkisto.

Siilinjärvellä järjestettiin 12.8.1945 suuri kansalaiskokous manttaalikunnan talolla (entisellä suojeluskuntatalolla). Sen takana oli SKDL, mutta puolueen linjana oli tuolloin luoda kuvaa spontaaneista kokouksista, joissa ”kansan” mielipide tuli esille. Kokouksessa käsiteltiin sotasyyllisyys- ja sotarikollisuuskysymyksiä sekä maamme taloudellista tilannetta ja erityisesti talonpoikaiskysymystä.[1] Lieneekö pöljäläisiä tuossa kokouksessa ollut, mutta samana päivänä kylälle kuitenkin perustettiin uusi yhdistys.

Siilinjärven suojeluskuntalo. Kun suojeluskuntajärjestö lakkautettiin 1944, niin tämä
talo siirtyi Siilinjärven kunnan omistukseen. Yli 20 vuotta suojeluskunta
oli hallinnoinut taloa, sitten siellä pidettiinkin kommunistien kansankokousta 1945.

Poliittisesti rikollisina kohdellut kommunistit ja vasemmistososialistit olivat aloittaneet taas julkisen järjestötoiminnan ja toisaalta vakiintuneita kansallismielisiä ja oikeistolaisia yhdistyksiä oli lakkautettu. Suomen poliittinen elämä oli aivan uudessa asennossa. Vuoden 1945 eduskuntavaaleissa SKDL sai 49 kansanedustajaa ja puolueesta tuli kertaheitolla merkittävä tekijä päivänpolitiikkaan. Tämä näkyi Pöljälläkin.

Pöljän Demokraattisen yhdistyksen perustava kokous pidettiin Ville Ruuskasen talossa 12.8.1945. Kokouksessa puhetta johti Juho Lyytikäinen ja sihteerinä toimi Esko Rissanen.[2] Suomen Kansan Demokraattinen Liitto eli SKDL oli perustettu syksyllä 1944. Puolueeseen liittyi vuosia kiellettynä olleen kommunistisen puolueen kannattajia ja SDP:stä eronneita vasemmistososialisteja. Pöljän Demokraattinen yhdistys liittyi SKDL:n osastoksi virallisesti 29.12.1945, jolloin oikeusministeriö hyväksyi yhdistyksen yhdistysrekisteriin.[3]

”Lapualaiskauden jälkeen ei Pöljällä ole ollut mainittavaa järjestötoimintaa. Silloin ryöstettiin meiltä toimitalo ja muu yhteinen omaisuus ja yhdistys laittomasti lakkautettiin. On kulunut vähän toista vuotta siitä, kun loppui rikollinen sota, jota työväestö on aina inhonnut. Vihdoinkin on suuri rikolliskopla, joka aiheutti lukemattomien ihmisten hengen menetyksen sekä suunnattomat aineelliset tappiot, saatettu oikeuteen vastaamaan teoistaan.

Vuosikausien fascistinen terrori on lyönyt leimansa pöljäläisiinkin, joten järjestötoimintaan nähden on ollut havaittavissa jonkinlaista arkuutta, mutta nyt on pelkomieli häviämässä.  Nyt on myös juuritettava facismin rippeet knnallisesta elämstä ja suoritettava puhdistus kunnallisessa virkakoneistossa.” Näin kirjoitti nimimerkki Kirjeenvaihtaja Pöljältä Kuopiossa ilmestyneessä Kansan Sanassa 18.10.1945.

Pöljän Demokraattisen osaston johtokuntaan valittiin Taavetti Koistinen, Ville Turunen, Kalle Koistinen, Ville Ruotsalainen ja Eetu Rissanen. Kunnallisvaaliehdokkaiksi tulivat Aaro Miettinen ja Juho Pietikäinen.

Yhdistykselle perustettiin huvitoimikunta ja päätettiin pitää iltamat. Uusia jäseniä liittyi innokkaasti, 19.8.1945 kokouksessa hyväksyttiin 19 uutta jäsentä.[4] Marraskuussa kokous otti kantaa sotasyyllisyyskysymykseen. ”Keskusteltiin sotasyyllisyyskysymyksestä ja päätettiin, että sotaan syylliset on vangittava viipymättä.”

Siilinjärvelle oli perustettu SKDL:n kunnallisjärjestö, jonka kokouksiin osallistuttiin Pöljältäkin.[5]

Perustavista jäsenistä viisi oli syntynyt 1800-luvun puolella ja viisi 1900-luvulla. Nuorin hallituksessa oli Ville Turunen, hän oli syntynyt 1917. Vanhin oli vuonna 1882 syntynyt Taavetti Koistinen.

Kokouksiaan yhdistyksen hallitus piti jäsenten kotona. Vuoden toimittuaan yhdistys aktivoitui työväentalon asiassa. Vuodesta 1931 taloa oli isännöinyt Pöljän Maamiesseura. Kansan Sana oli jo tammikuussa 1945 ottanut taloasiat esille. Kysyttiin, miksi nuorisoseurat, maamiesseurat yms. eivät vapaaehtoisesti luovu taloistaan nyt, kun työväenliikkeen toiminta oli taas laillista kaikilta osiltaan.[6] Hallituksen kokous päätti tehdä anomuksen entisen toimitalon takaisin saamiseksi.[7] Savossa toimitilojen omistuksesta käytiin katkeraa kamppailua SKDL:n ja SDP:n yhdistysten välillä.

Talokysymys pitkittyi. Kaksi vuotta anomuksen tekemisestä oli kulunut, kun yhdistyksen hallituksessa pohdittiin seuraavan kerran talon omistuskysymyksiä. Silloin olikin tosi kysymyksessä, sillä talo oli päätymässä Pöljän sosiaalidemokraattiselle yhdistykselle. Olisi pystyttävä todistamaan omistussuhteita.[8] Seuraavassa kokouksessa ”keskusteltiin entisen toimitalomme takaisin saamisesta ja tehtiin toveri Eemil Soinisen avustamana selkoa Pöljän Työväenyhdistyksen toiminnasta ja otettiin ylös aikoja, jolloin se lakkautettiin antaaksemme siitä selostuksia eduskuntaan.”[9] Kansan Sana uutisoi syksyltä 1948, kuinka Muuruveden Pelonniemen ja Sukevan työväentalot olivat menneet ”väärille” omistajille.[10]

Yhdistys laati vielä tuomari Ruuthin ja toveri Pääkkösen avustamana kirjeluonnoksen valtioneuvostolle 29.10.1948 talon takaisin saamiseksi. Kirjeluonnoksia tulivat valaehtoisesti allekirjoittamaan vanhan yhdistyksen asioista tietävät Oskari Heikkinen, Juho Miettinen, Senja Miettinen, Ville Ruuskanen, Hannes Savolainen ja Otto Udd.[11] Vanhan yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Aaro Miettinen oli kuollut vuonna 1946.[12]

Oskari Heikkinen, Pöljän vanhan työväenyhdistyksen
toimija 1920-luvulla. Asui Kokkosenmäessä.

Pöljän työväentalo annettiin eduskunnan päätöksellä syksyllä 1948 Pöljän Sosiaalidemokraattiselle Yhdistykselle. Tämä yhdistys oli varsin elinvoimaisena olemassa ainakin vuonna 1929. Silloin yhdistyksen nimi oli Siilinjärven Pöljän Työväenyhdistys. Johtokuntaan kuuluivat Heikki Halonen, Nestori Rautiainen, Kalle Hirvonen, Aatu Jääskeläinen, Otto Udd, Anni Halonen, Ivar Parviainen ja Topi Lapveteläinen.[13] Yhdistyksen toiminnasta 1930-luvulla ei ole löytynyt asiakirjoja, mutta keväällä 1949 yhdistys aloitti toiminnan Pöljän työväentalolla hienolla juhlalla.[14]

Vasemmalla Kalle Hirvonen, oikealla
Viljami Ollikainen.

Pöljän Demokraattinen yhdistys antoi SKDL:n piirijärjestölle avoimen valtakirjan riidellä rikki eduskunnan päätös[15], mutta muutosta ei tullut, sikäli kuin piiri enää mitään pystyi asialle tekemäänkään. Vanhan yhdistyksen talon omistusjärjestelyt olivat olleet sekavia, sillä se oli yrittänyt suojella taloa takavarikoinnilta 1920-luvulla.

Pöytäkirjojen valossa Pöljän Demokraattisen yhdistyksen toiminta perustamisen jälkeen vaikuttaa varsin maltilliselta. Sotasyyllisyyteen ja asekätkentäään reagoidaan SKDL:n valtakunnallisen linjan mukaan. Kunnallisverotuksessa kannatettiin omaisuusverotuksen kiristämistä, kannatettiin SKDL:n kansallistamisohjelmaa ja koetettiin kouluttaa järjestöaktiiveja erilaisilla kursseilla. Rahapula yhdistyksessä oli huutava, valtakunnallisiin kokouksiin ei aina pystytty lähettämään edustajia.

Jonkinlainen pettymys yhteiskunnallisten olojen kehitykseen sodan jälkeen näkyi vuoden 1948 kuntavaalikommentissa: Kun työläinen saa oman kodin ja vähän perunapeltoa, kuinka heidän mielensä on muuttunut eräissä tapauksissa aivan ensiluokan porvariin asti.[16]

Vaalityön ja taloasian ohessa yhdistys kustansi Kalevalaisten naisten lepokotiin ainakin yhden äidin 1946, lisäksi tuettiin Sirola-opiston säätiön keräystä useampaan otteeseen. Vuoden 1945 vaaleissa Pöljällä SKDL ja SDP olivat lähes tasoissa. Vuoteen 1960 SDP:n kannatus oli hiipunut, SKDL:n taas noussut selvästi. Tämä asetelma kylällä säilyi 1970-luvulle asti.[17]

[1] Kansan Sana 16.8.1945

[2] Pöljän Demokraattisen yhdistyksen pöytäkirjat 1945-58. 12.8.1945. Siilinjärven kotiseutuarkisto.

[3] Ilmoitus yhdistysrekisteriin. Pöljän Demokraattisen yhdistyksen arkisto.

[4] Pöljän Demokraattisen yhdistyksen pöytäkirjat 19.8.1945

[5] sama 14.10.1945

[6] Kansan Sana 27.1.1945

[7] Pöljän Demokraattisen yhdistyksen pöytäkirjat 6.10.1946

[8] sama 5.9.1948

[9] sama, 3.10.1948

[10] Kansan Sana 14.9.1948

[11] Pöljän Demokraattisen yhdistyksen pöytäkirjat 29.10.1948

[12] sama 15.12.1946

[13] Vapaus 4.3.1929 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1713071/articles/2870779

[14] Hajamietteitä Pöljältä, Ministerivieras Pöljän talolla 1949.

    http://airaroivainen.blogspot.com/2015/03/ministerivieras-poljan-talolla-1949.html

[15] Pöljän Demokraattisen yhdistyksen pöytäkirjat 29.11.1948

[16] sama 29.1.1948

[17] Hajamietteitä Pöljältä, Vaaliuurnan tarina 1907-1982

    http://airaroivainen.blogspot.com/2017/11/vaaliuurnan-tarina-1907-1982.html