Pöljän kyläläisten elämää 1800-luvulla tuomiokirjojen valossa 2

 

Isojakokartassa 1806 tämä kumpuileva peltomaasto on merkitty
viljelymaaksi, mutta ei pelloksi. Lienee siis kaskimaata,
 ahoa,lepikkoa ja koivikkoa. Näkymä Hoikinharjun mailta.
Kuva Jouni Kiimalainen.

Ote iojakokartasta 1806. Kartassa näkyy Ylä-Hoikka, Ala-Hoikka,
Hoikanpuro, Oravaisenpuro ja Riitaniityn pohjoisen jakokunnan osa.

1800-luvun oikeusriitojen asiakirjoja lukiessa avautuu näkymä siihen elämänpiiriin, jossa täällä elettiin 170 vuotta sitten. Tällä kertaa katsotaan elinkeinoja.

Pöljän puustellin vuokraaja, lampuoti Pekka Halonen oli tyytymätön Olli Niskasen toimintaan. Niskasen Saunalahden niitty, joka kuului tilaan n:ro 20 Pöljän kylällä oli Puustellin maiden keskellä. Sinne olisi pitänyt kulkea ihan rantaa pitkin tai järveltä. Nyt Niskanen oli Halosen mielestä laiduntanut niityllä hevosiaan ja niittänyt Puustellin niityn puolelta heinää. Hän vaati Niskasta korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Oikeus oli samaa mieltä.[1]

Kolmisopella taas vuonna 1861 oli erimielisyyttä Syrjänjoen niityistä Kolmisoppi 1, Ville Taskisen ja Kolmisoppi 5 Pekka ja Joel Ruuskasen välillä. Siinä tapauksessa oli kysymyksessä karttavirhe, jonka oikeus velvoitti nämä yhdessä maanmittarin avulla korjaamaan.[2] Tuomiokirjoissa on juttuja Pöljältä, joissa puhutaan Oravaisenpuron niityistä ja riitaisista omistuksista. Nykyisin peltona oleva entinen niitty oli jo isojakokirjoissa nimetty Riitaniityksi.[3]

Niityistä riideltiin tuon tuostakin, koska 1800-luvun karjanhoidon kipeä piste oli rehun niukkuus. Rehu koetettiin hommata luonnonniityiltä tai niittyinä hoidetuilta mailta, rehuheinää ei tuohon aikaan viljelty. Lukuisat ovat ne tarinat, joissa kerrotaan heikkokuntoisia ja nälkiintyneitä lehmiä kannetun ulos jo huhtikuussa jyrsimään ensimmäisiä pälvipaikkoja. Toinen syy riitoihin oli se, että 1800-luvun vaihteessa valmistunut isojako jäi osittain epäselväksi, koska rajojen pyykitystä ei tehty huolella.

Pöljän Puustelli on tässä kartassa merkitty tunnuksella C. 
Saunalahden pohjukassa näkyy kiistanalaiset tilan nro 20 
niityt. Pohjoisen jakokunnan isojakokartta 1785.

Kalastamisesta käytiin oikeusriitoja, sillä kala oli erittäin tärkeä osa ihmisten päivittäistä ruokaa. Järvikalaa syötiin suolattuna ja tuoreena paljon. Nykyisin kalastusoikeus perustuu lähtökohtaisesti alueen maanomistuksen kautta tulleeseen oikeuteen. Tämä on kuitenkin suhteellisen uusi tulkinta vesialueiden käytöstä, sillä kalastus oli varsin vapaata 1900-luvun alkuun asti.

Vuonna 1814 Hamulan kylän lautamies Matti Kejonen ja talollinen Mikko Toivanen valittivat, että laittomat kalastajat ovat verkoillaan sulkeneet kalojen vapaan kulun Helskonsalmessa, joka yhdistää Kevättömän ja Pöljänjärven toisiinsa.[4]

Suuremmilla vesillä käytiin ihan samoja riitoja. Kuuslahtelaiset valittivat vuonna 1850 sitä, että Kasurilan kyläläiset käyvät kalassa Juurusvedellä Mäntysaaren, Nikinsaaren, Rapoluodon ja Havukkasaaren seudulla. Kasurilasta riitaan haettiin todistajiksi vanhoja miehiä, jotka kertoivat isiensä kalastaneen jo 1700-luvun puolivälissä varmasti Juurusvedellä. Esimerkiksi 80-vuotias Sakari Laakkonen Kasurilasta kertoi isänsä kalastaneen Mäntysaaren ympäristössä jo 1700-luvun puolivälissä.[5] 

Kuopion läänin kuvernööri Kraemerilla ei ollut juuri hyvää sanottavaa savolaisten metsien käytöstä, maanviljelystä saatikka rakennuskulttuurista. Vuonna 1870 hän loihe lausumaan raportissaan: ”Maatiloilla on läänissä enimmäkseen runsaammin metsää kuin ne oikeastaan tarvitsevat ja pystyvät kunnolla hoitamaan. Niin kauan kuin jokaisella talonpojalla, torpparilla ja mäkitupalaisella on heidän käsityskykynsä yli yltäviä ja hallittavakseen mahdollisia metsäaloja, eivät he herkeä lämmittämästä uunejaan vuorokaudet läpeensä, panemaan epälukuisia pikkuviljelyksiään korkeaan ja tiuhaan aitaan ja kyhäämään piha-aukeilleen paria-kolmeakymmentä erikokoista ja kaikki tyynni yhtä huonosti suunniteltua rakennusta.”[6]

Pöljäläiset käyttivät valtavasti puuta. Vielä 1960-luvulla oli ihan tavallista törmätä keskellä sankkaa metsää pisteaitaan. Muistumia vanhoista kaskipelloista, aidatuista niityistä löytyi tuon tuostakin. Koska karja laidunsi vapaasti, viljelykset suojattiin hyvin tiiviillä aidalla. Suuret savutupien uunit veivät runsaasti puuta. Täällä lämmitettiin uuneja kesälläkin, koska Savossa leivottiin vähintään kerran viikossa leipää. Kuvernööri oli tavallaan oikeassa.

Pöljän kotiseutumuseon savutupa.
Kuva Jouni Kiimalainen.

Kun puuta oli ollut ”rajattomasti”, niin ihmiset tekivät kaiken puusta. Historiassa puhutaan kivikaudesta, pronssikaudesta ja rautakaudesta. Wirilander sanoi mainiossa Savon historiassaan, että voitaisiin myös puhua ”puukaudesta”. Tämä näkyy myös oikeustapauksissa.

Aatu Savolainen Pöljältä vei 1841 käräjille lampuoti Mikko Holopaisen Hakkaralasta, koska Holopaisen työmiehet Pauli Rautiainen, Eelis Hoffrén ja Pekka Hakkarainen olivat kaataneet puita Savolaisen puolelta. Holopainen velvoitettiin korvaamaan kolme kesälastia halkoja.[7]

Vaikuttaisi siltä, että rajojen ymmärtämien oli erityisen vaikeaa kylärajojen laitamilla. Talolliset Lauri ja Samuel Roivainen Mikkajärveltä olivat vastaamassa vuonna 1830 käräjillä luvattomasta koivuhalkojen hakkaamisesta. Todistajat olivat nähneet Isäntien pojat Aaro Samuelinpojan ja hänen alaikäisen veljensä Hiskiaksen koivuhalkokuormaa kuljettamassa Pöljän kylältä kotoisin olevan Fredrik Toivasen mailta. Samoissa puuhissa väitettiin olleen myös Taavetti Laurinpoika Roivaisen. Aaro Samuelinpoika myönsikin varastaneensa viisi kuormaa koivuhalkoja, mutta Taavetti Roivainen oli hänen mukaansa vienyt vielä enemmän. (!)

Todistajina oikeudessa olivat Kari Lämsä, Anders Miettinen, Johan Myöhänen ja Henrik Myöhänen. Taavetti Roivaisen osuus halkovarkauteen jäi kuitenkin todistamatta.[8]

Toisaalta kaikki korjattu puu käytettiin tarkasti. Esimerkiksi poltetun kasken palamisjätteet kerättiin ja niillä lämmitettiin uuneja.

Siltavouti Perh Treskman haastoi joukon Pöljän kylän talonpoikia käräjille 1831, koska he olivat hänen mielestään laittomasti vieneet Pöljän sillan korjauksen jäljiltä jääneet vanhat lankut, 700 kpl omaan käyttöönsä. Pöljän puusilta oli uusittu 1831.

Käräjille oli haastettu Petter Kejonen, Fredrik Toivanen, Knut Väänänen sekä Lauri ja Jooseppi Miettinen. Knut Väänänen oli ottanut siltaurakan hoitaakseen korvausta vastaan. Urakkaan kuului myös sillan hoito kymmenen seuraavaa vuotta.[9] Korjauksesta jäänyt puutavara ei ollut siltavoudin mukaan Väänäsen omaisuutta. Kiista osoittaa, puutavara oli pöljäläisille arvokasta, vaikka kuvernööri pitikin savolaisia tuhlareina.

Kasken poltto näkyy myös käräjillä Esimerkiksi vuonna 1862 torppari Taavetti Launosen kaski tilan Pöljä 22 mailla levisi Pöljän Puustellin niitylle. Kaskenpolttopäivänä oli ollut kova tuuli. Launonen oli laittanut tulet yhdessä mäkitupalainen Benjamin Vainikaisen kanssa. Launosen mielestä kyseessä oli vahinko, josta ei voi syyttää ketään.[10] Pöljän Puustellin niittyä oli Pitkänjoen rantamilla.

Eli Pöljällä kalastettiin intensiivisesti, niitettiin luonnonniittyjä ja kaskettiin peltoviljelyn ohella 1800-luvun puolivälissä. Rajanveto yksityisen maanomistuksen ja yhteisen käyttöoikeuden välillä oli käynnissä. Karja laidunsi varsin vapaasti kylän alueella. Talolliset laittoivat vielä 1900-luvun vaihteessa kuulutuksia lehtiin, ettei heidän maillaan saa laiduntaa vapaasti.

Lähdeviitteet ohjaavat Tuomiokirjahaun sivuille, jossa hakusanana käytetty Pöljä.

---

[1]Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1850-1850 KO a:30, 503

[2] Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1861-1861 KO a:41, 1148

[3] Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1862-1862 KO a:6, 280

[4] Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1814-1814 KO a:18, 836

[5] Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1850-1850 KO a:30, 503

[6]Soininen, Vanha maataloutemme: maatalous ja maatalousväestö Suomessa perinnäisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle, 299

[7] Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1841-1841 KO a:21, 87

[8] Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1830-1830 KO a:10, 176

[9] Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1831-1831 KO a:11, 512

[10] Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1862-1862 KO a:42, 555

Torppari Taaavetti Kuosmasen murhan tutkinta 1916

Tämä kirjoitus on jatkoa blogiteksteille Torppari Taavetti Kuosmasen murha ja Täydellinen murha Hökösellä?

Kuosmasen torpan pihapiiri ja Hökösen järvi.

Hökösen kylä sijaitsi Maaningan laajan pitäjän syrjäkulmalla. Kirkolle oli matkaa noin 25 kilometriä eikä kunnon teitä ollut. Niinpä Kuosmasen murhatutkinnan alku siirtyi seuraavalle päivälle, 5.6. 1916. Maaniningan piirin kruununnimismies K.A. Frisk tuli paikalle ja teki alustavan tutkinnan.

Murhapaikalta ei löytynyt jälkiä, jotka olisivat auttaneet tutkinnassa. Murha-aseen luoti otettiin talteen ruumiinavauksen yhteydessä. Luoti oli "sylinterinmuotoinen, alkujaan kummastakin päästä aivan tasinen, vaikka toinen pää oli vähän rutistunut ja vääntynyt. Luoti ei ollut valettu, vaan kääritty ohkaisista lyijylevyistä, jossa paljaallakin silmällä voi huomata rihlauksen jälkiä." Luotia tutkittiin myös suurennuslasin avulla.

Rihlapyssyllä tarkoitetaan tässä suustaladattavaa, sileäpiippuista luodikkoa. Piippua rihlattiin ja kaliiperia pienennettiin aseen tarkkuuden ja luodin lähtönopeuden parantamiseksi. Aseen piipun rihlaus laittoi luodin pyörivään liikkeeseen. Rihlaus myös jätti luotiin persoonallisen jäljen. Tuon ajan aseet olivat useimmiten paikallisten kyläseppien tekemiä.

Pöljän Eräveikkojen omistuksessa oleva "oravaniuha".
 Ulkojousityyppinen ase.

Piippu ja lukko lienee kyläsepän tekemä, mahdollisesti
1880-luvulla. Aseella ei ole mitään tekemistä Kuosmasen
murhan kanssa. 

Kesän kuulustelujen aikana epäilyt olivat kohdistuneet Pekka Savolaiseen ja Nestor Leivoon. Leivolla oli täsmälleen löydettyyn luotiin sopiva ase. Jopa luodista löydetyt rihlauksen jäljet muistuttivat Leivon aseen jättämiä jälkiä. Asiaa oli tutkinut Kuopiossa poliisin pyynnöstä Aapeli Pahkanen kokeilemalla. Lähitaloissa samanlaisia aseita oli T. Pitkäsellä, T. Ikäheimolla ja Riuttaniemen Pekka Rautiaisella. Näistä vain Rautiaisen ase oli sopivan kokoinen, Rautiaista ei kuitenkaan missään vaiheessa epäilty rikoksesta. Leivon ase haisi voimakkaasti ruudille, joten sillä oli vastikään ammuttu. Leivo tunnusti ampuneensa metsoja soitimelta kevättalvella. Aseen oli valmistanut paikallinen seppä Antti Ruotsalainen.

Kaikki kylän aseet eivät tulleet ilmi ensimmäisen kesän tutkinnoissa. Esimerkiksi T. Pitkäsellä oli kesällä 1916 talossaan revolveri, "vinchester" ja kaksi haulikkoa. Pistooli oli myyty pois Kuopiossa tuntemattomalle ostajalle tutkinnan aikana.

Murhapaikalla kävi myös jälkikoirat, mutta ne eivät saaneet minkäänlaista vainua. Koirat tuotiin paikalle ilmeisesti ainakin kaksi päivää murhan jälkeen.

Rikospaikasta tehtiin asemapiirros, jota ei käräjäoikeuden asiakirjaliitteenä ollut tallessa. Oheisessa piirroksessa on Hökösen kylä ja juttuun liittyneet talot. Murhapaikka on myös merkitty (suunnilleen).

Miten nopeasti kylällä pystyi liikkumaan paikasta toiseen? Poliisi pyysi luotettuja miehiä August Korhosta ja Aatam Halosta kelloon katsoen kulkemaan välejä. Aluksi keskityttiin vain Vellimäen miesten liikkeisiin. Vellimäestä murhasuolle oli lähes kaksi kilometriä, mutta matkaan meni suorinta reittiä (avoimet peltoaukeat kiertäen, metsässä kulkien) 45 minuuttia. Murhapaikalta Pykälään ja sieltä Ikälään taas kului 30 minuuttia. Nämä mittailut liittyivät lähinna Pekka Savolaisen liikkeisiin. Olisiko hän ehtinyt Vellimäestä surmaamaan Kuosmasen ennen tuloaan Ikälän torpalle?

Rikoksen selvittäjille tuli varmasti hiki, kun koetettiin ottaa selvää, mihin kellonaikaan asiat kylässä tuona murha-aamuna tapahtuivat. Toki kylällä oli kelloja, mutta elämänrytmi kulki vielä enemmän luonnonvalon ja töiden vaatimaan tahtiin.

Murha oli tapahtunut Taavetti Ikäheimon todistuksen mukaan noin kello seitsemän aamulla. Kotiväki todisti, että Pekka Savolainen joi kahvia puoli kuudelta ja oli kotonaan lehmien lypsyajan. Kotiväen lisäksi Vellimäessä oli Miina Ikäheimo ja Hanna Savolainen auttamassa navettatöissä, sillä torpan emäntä Anna Reetta Väisänen oli vastikään synnyttänyt. Lehmät oli lypsetty, kun Pekka lähti Ikälään. Paljonko menee aikaa viiden lehmän käsinlypsyyn ja maidon laskemiseen?

T. Ikäheimo kertoi, että laukauksen jälkeen hän ajoi 200 metriä ladolta navetalle, riisui hevosen valjaista, vei talliin, valmisti appeen sille ja purki heinäkuorman. Sen jälkeen tuli Pekka Savolainen pihaan. Paljonko siis kello oli?

Epäiltyjen ja todistajien antamat kelloajat vaihtelevat ja se herättää epäilyksiä, mutta melko varmasti kyläläiset eivät minuutilleen menojaan pystyneetkään kertomaan.

Tärkeimpänä murhan ratkaisun johtavana tutkintakeinona oli nyt luotettava kyläläisten kuulustelulausuntoihin ja käräjillä valan velvoittamana annettuihin todistuksiin. Siinäpä olikin sitten työmaa. Ensimmäiseksi kuulusteltiin Hilda Maria Miettistä (Kuosmanen). Vainajan lesken lausunto antoi suunnan koko onnettomalle käräjäprosessille.

Leski piti Taavetti Kuosmasen vihamiehinä ja epäiltyinä murhaan T. Taskista, T. Ikäheimoa ja T. Pitkästä. Sen sijaan hän ei uskonut, että Pekka Savolainen olisi tehnyt murhaa, sillä hän oli Kuosmasen luotettu työmies, eikä miehillä ollut riitoja. Samoin hän ajatteli Leivosta. Seuraavat lähes kaksi vuotta kylällä ja käräjäsalissa sinkoilivat syytökset puolin ja toisin. Murhaan vedettiin yhä uusiä epäiltyjä. Käräjillä paljastui ainakin, että pienessä kyläyhteisössä naapurusten välit saattoivat tulehtua vaarallisen vihaisiksi. Uhkauksia väkivallasta ja tappamisesta oli todistajien mukaan esitetty jo vuodesta 1913 alkaen. Mutta kuka lopulta toteutti uhkaukset?

Jatkuu.

Lähteet: Maaningan käräjäkunnan välikäräjäin pöytäkirjat 1913-1918 C III c:3, Maaningan käräjäkunnan varsinaisasian pöytäkirjat, C III a:55, JoMa. Aitovieri-Hirvonen, Lotta Kuosmasen sota, Savon Sanomat 1916, Savotar 1916, Savo 1916, Sanantuoja 1916, Hillervo Väänänen, Hökönen vuosikymmenen näkökulmasta. Kirjallinen tutkielma kasvatusopin laudaturia varten. Helsingin yliopisto, 1932. Kuopion läänin henkikirjat

Täydellinen murha Hökösellä?

Tässä blogissa on aiemmin käsitelty Hökösen kylällä tapahtunutta torppari Taavetti Kuosmasen murhaa. Vuonna 1916 tapahtunut rikos jäi selvittämättä. Teosta syytettiin useita henkilöitä, osa istui jopa tutkintavankeudessa. Pitävää näyttöä tekijstä ei koskaan saatu. Kerron seuraavassa oikeudenkäyntiasiakirjojen valossa, mitä Hökösellä tapahtui kesäisenä sunnuntaiaamuna sata vuotta sitten.

Oli aurinkoinen aamu, kasteinen luonto kimmelsi, linnut lauloivat. Savon rehevä luonto oli auennut jo kesään. Hökösellä herättiin varhain työhön ja muihinkin rientoihin. Taavetti Kuosmanen lähti jo ennen kuutta metsäntaus -nimiselle suoniitylleen tarkastamaan työmaataan. Pekka Savolainen Vellimäen torpasta oli edellisellä viikolla kaivanut siellä ojia.

Pekka Savolainen kertoi lähteneensä jo  kuuden aikaan torppari Taavetti Ikäheimon luokse pyytämään miestä muuraamaan uunia. Lampuoti Taavetti Pitkänen oli kotonaan puoli seitsemään asti, lähti sitten Pykälän torpalle, jossa tapasi Taavetti Pykäläisen. Matkalla hän kertoi ajaneensa variksia otrapelloltaan pois, ne olivat siellä siemeniä syömässä. Pitkänen sanoi olleensa kotona noin kello seitsemän. Hänen poikansa Taavi Pitkänen kirjoitti Pitkälän kamarissa kirjettä Amerikkaan sukulaisille.

Pykälän torppa kuvattuna 2017. Ulkoasu on varsin säilynyt. Tästä paikasta on

Läheisellä Hökösen järvellä kävi kuhina. Lampuotin poika Antti Pitkänen oli soutelemassa, loinen Enok Ruuskanen uistelemassa ja torpparin lapset Hilda Taavitsainen ja Iisakki Ikäheimo verkkoja kokemassa. Järveltä nähtiin, että mahdollisesti Matti Pitkänen oli kävellyt varhain aamulla rannalla. Matti myönsi liikkuneensa aikaisin aamulla, koska meni hakemaan kenkiä suutari Taavetti Hyttiseltä.

Naiset lypsivät lehmiä aamuvarhaisesta, Torpparin tytär Miina Ikäheimo oli Vellimäessä auttamassa vastaikään synnyttänyttä emäntää "lapssaunoissa", hän nousi jo neljältä ylös laittamaan aamaista ja navettatöihin. Taskilassakin oltiin hereillä, mutta talollinen Taavetti Taskinen oleskeli koko aamupäivän kotonaan. Hän lähti vasta iltapäivällä Jafet Ruuskasen luokse kansakouluasioissa. Kylälle oli hankittu koulua jo pitkään, mutta sitä ei oltu saatu.

Loinen Nestor Leivo asui perheineen Vellimäessä. Hän oli kylän uusi asukas, Pekka Savolaisen sukulainen äidin puolelta. Hän oli muuttanut Hököselle noin vuotta aiemmin. Leivo oli lähtenyt kotoaan Vellimäestä puoli kahdeksan aikaan Ikäheimon torpalle aamiaiselle. Leivo oli tehnyt töitä Ikäheimolle edellisenä päivänä myöhään iltaan.

Torppari Taavetti Ikäheimo oli aloittanut heti aamusta heinän ajon noin 200 metrin päässä kotoaan Ikälän torpasta olevasta ladosta. Ollessaan kolmatta kuormaa hakemassa hän kuuli kovan laukauksen äänen. Hänen hevosensä säikähti. Salametsästys ei ollut ollenkaan tavatonta Hökösen saloilla, joten Ikäheimo jatkoi töitään. Hän toi kuorman kotiin, laittoi hevoselle appeen ja purki heinkuorman. Sitten tuli Pekka Savolainen pihaan. Myöhemmin laukauksen kellonajaksi arvioitiin noin klo 7. Erikoista tapauksessa oli se, ettei kukaan muu aamuvarhaisen hyörinän keskellä laukausta kuullut.

Taavetti Ikäheimo ei joutanut uunin tekoon, joten Pekka Savolainen lähti Hösenjärven yli Aatam Savolaisen luokse. Enok Ruuskanen oli lainannut Pekan venettä ja miehet tapasivat rannassa.

Taavetti Kuosmasen vaimo Hilda Maria Miettinen (Kuosmanen) ei ihmetellyt miehensä viipymistä suolla, sillä hän oli puhunut käyvänsä Vellimäessä Pekka Savolaisen luona. Arvatenkin juttelemassa suourakan maksusta ja jatkotöistä. Pekka Savolainen tuli Kuosmasen torpalle yhdeksän maissa. Hilda Maria tarjosi hänelle aamuruuan, jonka jälkeen hän nukkui pitkät ruokalevot torpan tuvassa. Kun Kuosmasta ei kuulunut, niin Savlainen lähti kotiinsa Vellimäelle ja sieltä läheiselle Luodelammelle onkimaan Nestor Leivon kanssa.

Kuva Kokkosenlammelta Pohjolanmäeltä samoihin aikoihin. Pienten järvien
ja lampien Savo tarjosi särvintä pöytään.

Hilda Maria Kuosmanen lähti lopulta etsimään miestään ja löysi hänet kuolleena suolta. Vaimo lähti hätääntyneenä hakemaan apua. Kuosmanen ei hakenut apua läheisimmistä taloista Pitkästä, Pykälästä ja Topilasta. Hän lähetti torpparin tytär Hanna Savolaisen hakemaan apua Vellimäestä. Pekka Savolainen ja Nestor Leivo haettiin onkiretkeltään hakemaan vainajaa pellolta.

Taavetti Kuosmanen tuotiin kotiin hevoskyydillä reessä. Leivo ja Kuosmanen veivät vainajan riiheen, jossa he huomasivat, että Kuosmasta on ammuttu. Tällöin he hakivat Hilda Marian paikalle ja kehoittivat hommaamaan nimismiehen paikalle.

Seuraavana päivä Maaningan nimismies Frisk teki alustavat tutkimukset. Kuosmasta oli ammuttu selkään luodikolla lapaluun alle siten, että kuolema oli seurannut välittömästi. Tämä varmistui 8.6. suoritetussa ruumiinavauksessa Maaningan kirkolla. Murhapaikalta ei löytynyt kamppailun jälkiä eikä paikalle tuodut poliisikoirat löytäneet seurattavia jälkiä.

Pisteaitaa Pohjolanmäeltä. Samanlaisella aidalla Kuosmanen oli rajannut suoniittynsä.

Ruumis oli noin viiden metrin päässä aidasta. Suoniitty oli metsän ympäröimä joka puolelta. Salamurhaajan oli ollut helppo piilotella metsän ja aidan suojassa.

Tästä alkoivat koko kesän kestäneet tutkimukset. 27 henkilöä Hökösen, Hamulan ja Pöljän kylältä kuulusteltiin. Heinäkuun 8. päivänä Pekka Savolainen ja Nestor Leivo vangittiin epäiltynä Taavetti Kuosmasen murhasta ja heidät passitettiin odottamaan oikeudenistuntoa Kuopion lääninvankilaan.

Seuraavassa blogissa käsitellään oikeudenkäyntiä. Prosessista tuli pitkä. Asiaa käsiteltiin 12 kertaa Maaningan käräjillä vuosina 1916-18.

Lähteet: Maaningan käräjäkunnan välikäräjäin pöytäkirjat 1913-1918 C III c:3, Maaningan käräjäkunnan varsinaisasian pöytäkirjat, C III a:55, JoMa. Kuopion lääninvankilan II arkisto/ Vankien nimikirjat, B II b:19, JoMa. Roivainen, Torppari Taavetti Kuosmasen murha