Kansakoululaitoksen alkutaipaleen ahertajat - Ananias Korhosen taival torpasta kartanoihin

 

Koskelan aitta Koivulahti 2, Tervo. Aitta on melko varmasti
seissyt sijoillaan jo silloin, kun nuori Ananias Korhonen kylällä
asui.

Ananias Korhonen syntyi 16.2. 1845 Koivulahden kylässä. Kylä on aikojen saatossa kuulunut Rautalammin, Karttulan, Pielaveden ja Tervon pitäjiin. Hänen isänsä oli torppari Paavo Paavonpoika Korhonen (s. 1811) ja äitinsä Eeva Loviisa Laurintytär Huuskonen (s. 1807). Heidän torppansa oli Ananiaksen syntyessä Koivulahti 2 Raiskion mailla.

Ananias Korhoselta on säilynyt muistelma lapsuudesta, jossa hän kuvaa torpanpojan työntäyteistä elämää Koivulahdessa. Muistelma lienee kirjoitettu lähes 70-vuotiaana, kun Mäntsälän Ehnroosin koulun historiikkiin kerättiin tarinoita opettajilta ja oppilailta. Kirja ilmestyi vuonna 1919.

”Marja-aikoina poimittiin marjoja, joilla vaihdettiin varakkaan talon emännältä jauhoja. Vuoroin käytiin kiskomassa petäjän kuorta, jolla jatkettiin jauhoannoksia. Muina aikoina oli aamusta iltaan otettava osaa kaikkiin pikku askareihin, mitä pikku torpassa esiintyi. Ja olihan niitä: perunan kuorimista, lattian lakaisemista, halon hakkuuta, huoneen lämmitystä y.m.”

Kuusivuotiaana poika sai kummisedältään ”Viipurin aapisen”. Äiti Eeva Loviisa Huuskonen osasi lukea ja hän vanhemmille pojille kirjaimia rukkia polkiessaan. Siinä Ananiaskin oppi alkeet. Äiti opetti laulamalla kirjaimia, joita pojat sitten aapisen kirjaimistosta etsivät. Kotona oli Katekismus, virsikirja ja Uusi Testamentti. Naapurista saatiin vielä lainaksi Raamattu, Genoveva, Sydämenkuvakirja, Vihta Paavon runot, jopa sanomalehtiäkin.

Vihta-Paavo, Paavo Korhonen (1775-1840) oli rautalampilainen kansanrunoilija, jonka tuotanto tunnettiin kotiseudulla. Elias Lönnrot toimitti hänen runoistaan kokoelman vuonna 1848. Hänen runojaan ilmestyi myös sanomalehdissä ja pikku vihkosina.

Kirjoittamisen oppimista hankaloitti paperin ja kirjoitusneuvojen puute. Jauhettiin hiiltä veteen, vuoltiin tikku teräväksi ja aapiskirjan marginaaleihin mahtui koettamaan. Kirjoitustouhuja tosin pidettiin jo ajan tuhlauksena, joten taitoa piti lopulta opetella salaa koivun tuohelle. Ananiaksen kirjoitusharjoitukset tulivat kotona sallituiksi vasta, kun Koivulahden isäntämiehet alkoivat teettää hänellä asiakirjojaan.

Talluskylän kumpuilevia maisemia 2023.

Paavo Paavonpoika Korhonen kuoli jo vuonna 1853. Äiti Eeva Loviisa Huuskonen meni naimisiin talollinen Taavetti Laurinpoika Mähösen kanssa vuonna 1863. Ananias muutti äidin mukana Talluksen kylälle taloon Mäkelä 1. Siellä Ananias muisteli hoitaneensa hevosia ja tehneensä talon kaikki hevostyöt.

”Muutaman vuoden neuvoteltuaan” Ananias pääsi Savon Maanviljelyskouluun, jonka aloitti tammikuun alussa 1867. Koulu toimi Kuopion Leväsellä. Hän valmistui sieltä lokakuussa 1868, 23-vuotiaana. Koulusta valmistuneiden ajateltiin sijoittuvan työnjohtajiksi maa- ja metsätiloille.

Ananias Korhosen maanviljelyskoulun todistus oli varsin hyvä, lukeminen, kirjoittaminen, laskento ja käytännön maanviljelystyöt olivat kiitettäviä. Sepän työt, hevosen kengittäminen ja puutarhan hoito arvioitiin välttäviksi. Itse Korhonen arvioi koulun tason ilmeisen keskinkertaiseksi:

”Toisinaan katseltiin mittausopillisia kappaleita, karttapalloa ja Suomen korkokarttaa. Koskaan ei tiedusteltu, mitä niistä oli nähty. Kun tämän lisäksi luettiin jotain maanviljelystä koskevaa teosta, niin voi sanoa, että sen koulun opetus oli siinä.”

Koulun jälkeen Ananias Korhonen lienee tullut takaisin Tallukseen, josta hän muutti 29.11.1869 metsänhoitajaksi Nurmekseen. Metsänhoitajan työ jäi lyhytaikaiseksi. Jyväskylään oli perustettu Suomen ensimmäinen kansakoulunopettajaseminaari vuonna 1863. Ananias Korhonen haki sinne maanviljelyskoulun todistuksella ja tuli valituksi. Hän aloitti opinnot seminaarissa syksyllä 1870, silloin opinahjossa opiskeli 89 tulevaa opettajaa.

Jyväskylän seminaari 1880-luvulla.
Kaivertaja Ewald Hansen. Museovirasto.

Rahvaan lukutaidon ja muunkin koulutuksen tarve alettiin ymmärtää 1800-luvun puolivälissä sivistyneistön keskuudessa. Herätysliikkeet ja kansallinen herätys korostivat kansan omaehtoista hengenelämää, joka tarvitsi syntyäkseen kansansivistyksen kohottamista. Maaseudun liikaväestö muutti kaupunkeihin ja tehtaisiin, jossa tarvittiin lukutaitoa.

Mutta ensin oli koulutettava opettajia. Kansanopetus oli ollut vapaaehtoisten ja mitä kirjavimmilla tiedoilla ja taidoilla varustettujen miesten ja naisten varassa. Jyväskylän seminaari tuli vastaamaan koulutettujen opettajien tarpeeseen.

Jyväskylän seminaarin opettajat 1872.
Oikealla ylhäällä Mnna Canthin puoliso
Ferdinand Canth. Museovirasto.

Ananias Korhonen kuuluu kansakouluopettajien ensimmäisiin sukupolviin. Ihanteena oli kasvattaa sivistynyt maamies, kristillissiveellinen, isänmaallinen kansankasvattaja. Jokaisessa opettajassa tuli hehkua ”pyhä rakkauden henki”. Opettajan tuli olla huutavan ääni korvessa, yksinäisellä työpaikalla luja, kutsumustietoinen hengen soturi.

Seminaarin suorittaminen vaati neljän vuoden seminaariopinnot ja koevuoden kansakoulunopettajana. Opiskelijat tekivät 50 tuntista työviikkoa, päivät alkoivat klo 5 aamulla ja päättyivät iltarukoukseen klo 22. Osa opiskelijoista ei asunut koulun asuntolassa, mutta heidänkin siveellistä ryhtiään valvottiin tiukasti. Joutilaisuus johtaa paheisiin!

Opettajia kasvatettiin kunnioittamaan auktoriteetteja ja olemaan tunnollisia sekä ahkeria. Seminaarien kova kuri siirtyi sittemmin opettajien mukana kansakouluihin. 

Jyväskylän seminaarissa menestystä eri oppiaineissa arvioitiin asteikolla 1-12. Heikko, välttävä, aivan välttävä, tyydyttävä, sangen tyydyttävä ja hyvä. Ankaruus näkyi arvostelussakin. Kukaan ei voinut saada erinomaisia arvosanoja! Ananias Korhosen ensimmäisen vuoden todistus näyttää, että hänen vahvuutensa olivat suomenkielessä, ainekirjoituksessa, laskennossa ja voimistelussa. Parannettavaa jäi erityisesti soitannossa ja laulannossa. Samoin ruotsinkieli oli ”aivan välttävä”.

Ananias Korhosen päästökirja Jyväskylän seminaarista 1874 oli erinomainen, hänen keskiarvonsa kuudestatoista oppiaineesta oli 9,2 ja opetustaito 8/12. Vuosittain seminaarista valmistui noin 40 opettajaa, miehiä ja naisia. Korhosen ensimmäinen työpaikka ja samalla kokelasvuosi kului Oulun ylemmän kansakoulun opettajana. Siellä hän joutui ikävään julkisuuteen, kun Oulun Wiikko-Sanomissa Karl Weijola arvosteli Ananiasta nimeltä mainitsematta, mutta tunnistettavasti huonosta soittotaidosta. Raastuvanoikeus tuomitsi Weijolan sakkoihin.

Iissä Ananias Korhonen meni naimisiin Matilda Sofia Wahlgrenin kanssa ja avioliitosta syntyivät lapset Otto (1876) ja Väinö (1878). Puoliso kuoli kuitenkin jo 26.12. 1879 lapsivuoteeseen.

Ananias siirtyi vuonna 1881 Raumalla opettajaksi, siellä hän opetti kansakoulun lisäksi lukemista ja kirjoittamista merimieskoulussa. Korhonen haki miltei välittömästi vuonna 1882 naapurikaupunkiin Poriin. Siellä hän viihtyi neljä vuotta. Työpaikan vaihtaminen onnistui helposti, sillä hän sai aina hyvän työtodistuksen. Pätevistä opettajista oli pulaa, joten hänellä oli varaa valita.

Ananias ja Maria Ehnroosin koululla v.1897. Takana pojat Väinö ja Otto, edessä Lauri ja Elli. Eino oli syntynyt samna vuonna talvella, mutta ei ole kuvassa. Vasemmalla Marian äiti Ulrika Illberg.
Kuva Minna Murtomäki kotialbumi.

Varsinaisen elämäntyönsä kansakoulunopettajana Ananias Korhonen teki Mäntsälän Ehnroosin kansakoulussa. Hänet valittiin sinne 12 hakijasta vuonna 1885. Hän aloitti koulussa syksyllä 1886. Koulun toinen opettaja oli Maria Sofia Illberg, hän oli tullut kouluun vuonna 1885. Eipä aikaakaan, kun Ananias ja Maria vihittiin 11.6.1887. Perheeseen syntyi Mäntsälässä lapset Lauri (1888), Elli Amalia (1890) ja Eino (1897).

 Ehnroosin koulu Mäntsällä 1890-luvulla.
Museovirasto

Minkälainen opettaja Ananias oli? Entisten oppilaiden muistoissa välittyy aikansa tyypillinen ankara kurinpitäjä, joka kiivastui äkkiä häiriöistä. Erityisen kova tuntui olleen oman Väinö-pojan kohtalo, opettaja odotti häneltä aina esimerkillistä käytöstä ja kovisteli poikaa helposti. Tosin välillä kertomuksissa pilkahtaa ripaus itseironiaakin. Opettaja myönsi oppilaille kiivastuvansa joskus turhasta, silloin hän neuvoi lapsia nauramaan. Tosin se vaati lapsilta melkoista rohkeutta.

Opettaja Ananias Korhonen oli tunnollinen ja tiukka. Sanottiinkin, että jatko-opintoihin lähteneiden lasten todistusnumeroihin sai huoletta laittaa pari numeroa lisää, koska Ananias arvioi niin ankarasti. Se kertoo myös opettajan asenteesta ja vaatimustasosta itseään kohtaan.

Ehnroosin koulun johtokunnan puheenjohtajana Korhosten aikaan toimi Mäntsälän kirkkoherra C.E. Aspelund. Johtokuntaan kuului pitkään mm. Mäntsälän kartanon omistaja Leander Herlevi. Korhosten sukumuistoissa mainitaan, että opettajapariskunta oli saanut huonekaluja ja klavikordin kartanosta. Lisäksi albumeissa on kuvia ja kortteja, jotka viittaavat perheiden ystävystyneen muutenkin.

Mahdollisesti kuvassa Mäntälän kartanon väkeä. Kartanoa isännöi
leander Herlevi vuosisadan vaihteessa.
Kuva Minna Murtomäki kotialbumit.

Pitkän matkan oli Koivulahden torpan poika tehnyt Sisä-Savon köyhyydestä kartanoiden puistoihin. Toisaalta kansakoulunopettajista sanottiin, että he olivat ”puoliväkeä”, eivät olleet varsinaisesti kansaa, mutta eivät täysin herrojakaan. Seminaarissa opittiin paljon, mutta varmasti tapakulttuurissa riitti opittavaa säätykierron nousukiidossa.

Ananias Korhonen muutti eläkepäivikseen 1905 perheineen Siilinjärvelle. Hän osti pienen tilan Kasurilan kylältä. Vuonna 1916 Ananias ja Maria, joka käytti täällä Savossa itsestään nimeä May, muuttivat Pöljälle Kallion pientilalle. Ananias Korhonen kuoli 24.3.1929 ja hänen puolisonsa Maria 23.1.1947.

Otto (18.7.1876-28.2.1962) eli maanviljelijänä Suonenjoella, Väinö ( 14.2.1878-1922) opiskeli merikapteeniksi, Lauri (13.4.1888-23.12 1957) ja Elli Amalia (12.2.1890-26.6.1973) opiskelivat ylioppilaiksi Kuopion Suomalaisessa Yhteiskoulussa.

Eino (6.2.1897-13.12.1968) toimi metsätyönjohtajana ja vakuutusasiamiehenä.  Ananias, Maria, Eino ja Lauri on haudattu Siilinjärven Viinamäen hautausmaalle sukuhautaan.

 

Maria Sofia Illbergin nappaskengät ovat säilyneet pojan pojan
tyttären hallussa. 

 

Lähteet

Ananias Korhosen ja Maria Illbergin, Eino ja Ada Korhosen kotiarkisto. Minna Murtomäen hallussa.

Pielavesi rippikirja 1866-1875 (MKO1-48 I Aa:23-26) Sivu 965, kuva 934 Tallus no.1 Mäkelä ; SSHY

Ii kuolleet 1715-1884 (IK257 I F:1) Sivu 594, kuva 305 vuosi 1879; SSHY

Mäntsälä rippikirja 1880-1889 (AP_I I Aa:12) Sivu 232 kuva 235 Mäntsälä kylä; SSHY

Mäntsälä lastenkirja 1900-1909 (AP I Ab:8) Sivu 274-275, kuva 140 Mäntsälä, Ehnroosin kansakoulu; SSHY

Kaiku 3.1.1880 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/447003/articles/81562752

Helsingfors Dagbladet 28.6.1878. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/440128/articles/81562798

Ehnroosin koulu 1869-1919. https://digi.kirjastot.fi/items/show/121832

Rantala, Jukka, Kansakoulunopettajat. Teoksessa Valistus ja koulunpenkki. Kasvatus ja koulutus Suomessa 1800luvulta 1900-luvulle, 2011.

Hellström, Suomen vanhin kansakouluopettajajisto, http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2010/11/suomen-vanhin-kansakoulunopettajisto_07.html

Alamainen kertomus Suomen kansakoulutoimen kehittymisestä lukuvuosina 1865-1886. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/93524/xkansak_a_1865-1886_1887_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kertomus koulutoimen tilasta Suomessa lukuvuotena 1871-1872. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/93487/xkansak_1871-1872_1874_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Työssä on hyödynnetty Paavo Paavonpoika Korhosen perheen sukutietoja Genistä. Kiitos ahkerille sukututkijoille! Erityiskiitos Pekka Korhoselle Mänttään. Potkaisit koko tarinan liikkeelle.

 

 

 

 

 

 

Valokuvan kertomaa

Olen kirjoittanut tässä blogissa useita tekstejä kansakoulunopettaja Vilho Alhojärvestä. Hän työskenteli Siilinjärvellä Kasurilan kansakoulun opettajana vuosina 1899-1910. Alhojärven opettajan taival oli poikkeuksellisen riitaisa, suorastaan myrskyisä, koska opettajan ja koulun johtokunnan välit olivat pitkiä aikoja täysin poikki.

Riidan alkusyihin on ollut ollut vaikea päästä käsiksi, mutta Kasurilan koulun arkisto avaa asiaa. Asiakirjojen lisäksi löytyi valokuva nuoresta Vilho Alhojärvestä. 

Vilho Alhojärvi. Kuva on otettu Heinolassa.
Siilinjärven kunnanarkisto.

Kuvaan on tehnyt joku muu kuin Alhojärvi runsaasti merkintöjä, jotka kertovat ainakin yhden keskeisen syyn opettajan vaikeuksiin Siilinjärvellä. Kuvaan on kirjoitettu "Santarmi" ja sukunimiväännös "Alhojeff". Nämä merkinnät viittaavat suoraan 1900-luvun alun poliittiseen jakolinjaan Suomessa. Elettiin Venäjän sortokausia, jolloin suuri jakolinja kulki ns. myöntyvuuden ja perustuslaillisen linjan välillä. Kuvaan merkintöjä tehnyt henkilö näki Alhojärven myöntyvyyslinjan bobrikovilaisena myötäilijänä.

Tämä on ollut tiedossa ilman koulun arkistojakin, sillä Alhojärvi jopa erotettiin opettajan tehtävästä ja karkotettiin paikkakunnalta suurlakon aikaan syksyllä 1905. Riitely ja yleinen epäsopu näkyi jo vuodesta 1903 johtokunnan pöytäkirjoissa.

Kansakoulunopettajien palkka koostui valtion maksamasta osuudesta ja kunnan osuudesta. Kunnan maksama palkka oli rahaa ja erilaisia luontaisetuja. Kasurilan koululla luontaisetuna oli asunto, lämpö, valaistus (öljy), lehmä ja sille heinämaa. Lisäksi opettajan lehmä sai laiduntaa kylän yhteisellä laidunmaalla. 

Riidan aiheeksi Kasurilassa oli jo edellistenkin opettajien aikana tullut kansakoulun liikamaa, jonka johtokunta tahtoi antaa opettajan hoitoon. Opettajasta tuli silloin tilanomistaja, jonka kuului maksaa maanomistajalle kuuluvat verot. Tilanomistajat kustansivat kunnalliset menot, joten johtokunnan tilalliset pyrkivät minimoimaan tälläkin tavalla menoja. Alhojärvi halusi luopuo liikamaiden hallinasta vuodesta 1902. Johtokunta ei heti suostunut. Vuodesta 1903 alkaen koulun liikamaat päätettiin antaa vuokraajalle, mutta hanke ei edennyt.

Lisäksi riideltiin kauppias Johan Antikaisen vuokrista. Kauppias oli rakentanut koulun tontille makasiinin, venevalkaman, liiterin ja ladon. Johtokunta ei saanut Antikaista maksamaan vuokraa näistä. Alhojärvi ei näy asiakirjoissa aloitteen tekijänä, mutta hän saattoi olla aloittamassa hanketta. 

Syksyllä 1903 johtokunta jakaantui opettajattaren vaalissa siten, että johtokunnan puheenjohtajan Aaro Fr. Väänäsen ehdokas ylioppilas Selma Maria Rissanen ei tullut valituksi. Alhojrven ja kolmen muun johtokunnan jäsenen äänin valituksi tuli kansakoulunopettaja Anna Kukkonen. 

Väänänen valitti ratkaisusta, koska Kukkosen hakemus oli tullut myöhässä. Vaali uusittiin, nyt johtokunta valitsi tehtävään Ida Pitkäsen. Rissanen oli tullut valituksi Lahteen, joten hän ei enää ollut tulossa Kasurilan koululle. Vuosi 1903 vaikuttaa Alhojärven ja Kasurilan koulun johtokunnan välisen suhteen käännevuodelta. Epäsopu ja erimielisyydet tihkuvat pöytäkirjaan sieltä täältä. Avoin riitely alkoikin joulun alla 1903.

Koulun tilan vuokraajan irtisanomisesta riideltiin ja äänestettiin Kasurilan kansakoulun piirikokokouksessa 6.12.1903. Piirikokous ei päästänyt Alhojärveä liikamaista irti, vaikka sellainenkin päätös johtokunnassa oli vuoden aikana tehty. Johtokunta kokoontuikin jo 16.12.1903, jolloin Alhojärveä kehoitettiin tilanomistajana laittamaan pellot parempaan kuntoon. Lisäksi häneltä vaadittiin maksuja "koulun tontilta myydystä törystä". 

Tammikuussa 1904 valittiin uusi johtokunta, jonka puheenjohtajaksi valitiin Aaro Fr. Väänänen. Alhojärvi pyysi erikseen pöytäkirjaan mainittavaksi, että hän äänesti Kalle Zacheusta.

Kokouksessa myös päätettiin, että Kasurilan maamieseura saa pitää esitelmä- ja keskusteluillan koululla. Alhojärvi pyysi merkittäväksi pöytäkirjaan, "että hän periaatteessa on sitä mieltä, ettei koululla pidettäisi muita kokouksia kuin, kuin mitkä suoranaisesti koskevat koulua."

Lopuksi johtokunta ilmoitti, että johtokunnan pöytäkirjat pidetään jatkossa sihteerin hallussa ja Alhojärvellä ei ole oikeutta osallistua johtokunnan kokouksiin. Välirikko oli täydellinen. Kun Kasurilan maamiesseura tuli pitämään kokoustaan koululle, niin opettaja Alhojärvi ei päästänyt osallistujia sisään. Johtokunta vei asian kansakoulujen tarkastajalle. Alhojärvi olisi asetettava syytteeseen niskottelusta johtokuntaa vastaan.

Tästä alkoi valitusten ja vastineiden aika johtokunnan ja Alhojärven välillä. Kun kansankoulujen tarkastaja Huovilainen ei hyväksynyt johtokunnan toimia, niin johtokunta ei sitten myöskään piitannut Huovilaisen ratkaisuista. Kun Alhojärvi haki työtodistusta viranhakua varten, niin johtokunta antoi hänelle "käytöksenalennuksen". Alhojärvi oli osoittanut "ei aivan nuhteetonta käytöstä enempi koulussa kuin sen ulkopuolellakaan". Tällaisella todistuksella ei juuri virkoja voinut hakea. 

Kun tarkastaja Huovilainen vaati kirjoittamaan uuden ja asiallisen todistuksen, niin vastauksena oli tämä: "Kansakoulunopettaja Kaarlo Vilho Alhojärvi on palvellut Kuopion kunnan Kasurilan ylemmän kansakoulun opettajana kuuden vuoden ajan, jonka johtokunta mielihyvällä viran hakemista varten pyynnöstä todistaa: Ja on nyt vapaa palveluksestaan."  Tavallaan johtokunta koetti irtisanoa opettajan, mutta laillista perustetta asialle ei ollut. Tämä tapahtui jo kesällä 1905. 

Syksyllä suurlakon aikaan Alhojärven vihamiehet sitten ajoivat hänet poliittisin perustein pois paikkakunnalta. Näyttää kuitenkin, että henkilösuhteet erityisesti Aaro Fr. Väänäseen olivat aivan poikki jo paljon aiemmin. Samoin Juho Savolainen hääräsi Alhojärven karkoitusta ahkerasti 1905.

Liitän oheen Alhojärven oman kuvauksen suurlakkopäivien tapahtumista 1905 Siilinjärvellä. 

Suhteellisen normaaliksi koulun johtokunnan ja Alhojärven välit näyttävät asettuneen vuoden 1908 aikana. Paavo Kasurisen johtama johtokunta kirjoitti hänelle sittemmin normaalin työtodistuksen, jolla hän haki uutta työpaikkaa Kotkasta 1910. Yllä olevassa valokuvassa on tieto hänen kuolemastaan siellä vuonna 1918 valkoisten teloittamana. Kuvassa on myös maininta äiti Karoliinasta, joka asui poikansa luona Siilinjärvellä ja muutti myös Kotkaan.

Riidat opettajan palkasta olivat aivan tavallisia sata vuotta. Alhojärven ja Kasurilan koulun johtokunnan riita sai kyllä loppujen lopuksi eeppiset mittasuhteet. Varmasti taustalla on ollut henkilökohtaista  loukkaantumista puolin ja toisin. Koulusta tuli vallan ja arvovallan näyttämö. Kuvaavaa on, että johtokunta avasi koulun käytön maamiesseuralle, raittiusyhdistykselle ja perustuslailliselle puolueelle.Ssen sijaan työväenyhdistys ei koululle päässyt.

On myös muistettava, että Alhojärvi oli Siilinjärvellä ensimmäisessä työpaikassaan ja siten varsin kokematon kohtaamaan maaseutukoulujen tarkan markan taloutta ja arvostaan tietoisia tilallisia. Opettajien palkasta koetettiin säästää aina, jos se oli mahdollista. 

Lähteenä Kasurilan koulun arkisto Siilinjärven kunnanarkistossa (en ollut aiemmin penkonut arkistomappia riittävän tarkasti) sekä Alhojärveä käsittelevät aiemmat tekstit tässä blogissa.

Vilho Alhojärven oppilas muistelee opettajaansa

Olen käsitellyt useissa viime aikojen teksteissäni kansakoulunopettaja Vilho Alhojärven vaiheita Siilinjärvellä ja Kotkassa. (tämä ja tämä ja tämä) Muutama viikko sitten Kotkan kaupunginarkiston arkistosuunnittelija Ari Ryökkynen kertoi löytäneen kiehtovan pakallishistoriallisen muistelun Vilho Alhojärvestä. Ossi Muuri oli kirjoittanut ja Otava julkaisuut vuonna 1973 lapsuudenkuvauksen Kotkasta 1910-luvulta. Ja siellähän "Alho" esiintyykin ilmielävänä entisen oppilaan muistamana!

Muuri kuvailee ensin Valter Thoménin suunnitelemaa  Hovinsaaren koulua, jossa oli keskuslämmitys, vesiklosetit ja pesulavuaarit sekä voimistelusalin yhteydessä suihkuhuone kuumine ja kylmine vesineen. Oppilaat olivat ylpeitä koulustaan.

Hovinsaaren koulu valmistui v. 1907.

"Neljännelle siirryttäessä kerättiin kaikista sekaluokista pahat pojat yhdeksi poikaluokaksi. Kouluun oli syksyllä saatu uusi opettaja. Hänen nimensä oli Vilho Alho. Hän saikin nyt tämän vastaperustetun poikaluokan nimiinsä. Luokkaamme nimitettiin loppuun asti Alhon luokaksi. Opettajamme saikin alusta saakka sotia huonomaineisen luokkansa poikien puolesta. Heidän syykseen aina ensiksi pantiin kaikki paha, mikä koululla sattui." 

Ossi Muurin kouluvuosista oli kulunut yli 60 vuotta, kun hän muistelmansa kirjoitti. Kouluvuosiin liittyi kiusaamisen kokemus ja vaikeita rstiriitoja opettajien kanssa. Työläisperheiden lasten ja opettajien välill tuntuu olleen syvä epäluotamus. Tämän keskellä poika muistaa Vilho Alhojärveä häkellyttävän kauniisti.

"Uusi opettajamme Alho saavutti pian meidän poikien täyden kunnioituksen ja jakamattoman ihailumme. Me pojat emme enää olleet kurittomia. Opettajan ohjeita ja toiveita vastaan ei rikottu, läksytkin otimme nyt vakavasti ja niissä selviytymistä pidimme kunnia-asianamme. Pitkää aikaa ei kulunut, kun opettajaansa ihastuneet pojat koulupäivän päättyessä laumana ympäröivät ihailunsa kohteen ja saattelivat häntä kotiportille. Hän oli mukana urheilukentällä pelaten palloa ja urheillen sekä ohjaten, neuvoen ja innostaen meitä."

Muurin mukaan toiset opettajat eivät hyväksyneet Alhojärven epäsovinnaista kanssakäymistä oppilaidensa kanssa ja eristivät opettajan omasta seurastaan. Oletettavasti sosiaalidemokraattinen puoluetaustakaan ei edistänyt opettajakuntaan sulautumista.

Alhojärvi ja Kotkan Taimen painijoita.
Suomen Työväen alpumi 1.1.1914.

Ossi Muurin muistelut avaavat kiinnostavan kurkistusaukon kansakoulun opetukseen, kurinpitoon ja oppilaiden väliseen arkeen. Ossia kiusattiin järjestelmällisesti erikoisen nimen vuoksi. Tämän vuoksi hän ajautui tappeluihin ja joutui kärsimään niistä rangaistuksia. Opettajille ei saanut "kieliä".

Poikaluokkaa opettivat myös muut opettajat kuin Alhojärvi. Erityisesti uskonnonopettajan kanssa syntyi vaikeita kahakoita. Opettaja mm. seisotti oppilaita jälki-istunnossa kertomatta, mitä väärää pojat olivat nyt tehneet. Hän myös löi Ossia, joka sitten antoi opettajalle samalla mitalla takaisin. Ossi Muurin mukaan Alhojärvi puhui hänen puolestaan opettajien kokouksessa ja se puhe pelasti erottamiselta.

"Kuinka syväksi toisten opettajien viha ja kateus vuosien kuluessa kasvoi, sen osoittaa heidän raukkamaisen katala tekonsa kansalaissodan lopussa. Heidän toimestaan Alho talutettiinvalkoisten teloitusryhmän eteen ja ammuttiin. Jollain keljun keinoilla nämä hänen murhaansa syylliset opettajat anastivat Alhon kaupungissa omistaman talon ja asuivat siinä... Alho ei kansalaissotaan sekaantunut millään muotoa, opetti vaan koulussa luokkaansa koko ajan.

Muuri esittää kovin varman teorian Alhojärven ampumisen taustaksi. Tiedämme, että Alhojärvi kuului Kotkan työväenliikkeen aktiiveihin. Hän ei kuulunut punakaartiin eikä kannattanut ilmeisesti asellista toimintaa. Mutta Kotkan punaiseen hallintoon hän kuitenkin kuului, ei voi sanoa ettei hän olisi mitenkään osallistunut asioihin.

Alhojärven omaisuuden jako kuoleman jälkeen onkin vielä selvittämättä. Konkurssihuutokaupassa hänen talonsa siirtyi maanviljelijä Wiktor Wanhalalle Pyhtään Heinlahdesta 24.800 markan hinnalla. On mahdollista, että opettajia on asunut Hovinsaaren koulun lähellä sijainneessa kiinteistössä, mutta ei kukaan opettajista rakennusta ostanut. (Etelä-Suomi 1.3.1919)

Ossi Muurin kirja on mainiota kirjallisuutta, hän kuvailee tarkasti ja vivahteikkaasti elinpiiriään. Kirja on niin hyvää kirjallisuutta, ettei sitä tietenkään voi pitää totuutena. Alhojärven murha koettiin ilmeisesti laajalti vääränä tekona. Sen vuoksi häneen liittyvä muistelukin nostaa esille miehen hyvät  teot korostetusti.

Yhden Alhojärven opetuksen Ossi muisti tarkasti vielä kuudenkymmenen vuoden jälkeenkin. Opettaja oli neuvonut:

"Kun kävelette raittiissa ulkoilmassa hengittäkää syvään, vetäkää rauhallisesti keuhkonne täyteen ilmaa niin, että jokainen pikku sopukkakin on täyttynyt, sittenkin vielä pieni nykäys ilmaa. Pidättäkää sitten hengitystä pieni hetki, hitaasti, rauhallisesti puhallatte sitten ilmaa ulos kunnes keuhkonne ovat tyhjät, sitten vielä pieni puhallus. Tehkää tämä kymmenen kertaa peräkkäin ja useamman kerran kävelyretken aikana."

Tekiköhän opettaja Alhojärvi näitä harjoituksiaan jo Siilinjärvellä ollessaan?

Mallikansalaisuuden haasteet – Elsa Väänänen Pöljän koulun opettajana

Monelle pöljäläiselle Elsa Väänäsellä (os. Laitinen) ei ollut muuta nimeä, kuin ”opettaja”. Kaikki tiesivät kenestä silloin puhuttiin. Elsa oli Pöljän koulun tarmokas ja tunnollinen opettaja 34 vuotta.

Laitisen sisarusten lähtökohdat Suonenjoen Iisvedellä olivat suhteellisen vaatimattomat. Perhe omisti pienen kaupan. Lapsia oli viisi, heistä yksi tyttö kuoli jo lapsena. Elsa Laitinen syntyi vuonna 1893. Perheen äidin varhainen kuolema muutti tyttärien elämänkulun.

Tytöt muuttivat Helsinkiin ja heidän setänsä professori Taavetti Laitinen otti heidän koulutuksensa huolekseen. Ester alkoi opiskella laulua, Hanna sairaanhoitoa ja Elsa meni Heinolan seminaariin tavoitteenaan opettajan ammatti. Elsalla oli myös kokemusta hoitotyöstä, sillä hän työskenteli nuorena setänsä hoitokodissa, Tilkassa.

Kansakoulunopettajille asetettiin tavattomat korkeat tavoitteet vuosisadan alussa. Opettajan työ ei ollut vain ammatti, vaan kutsumus. Opettajan tuli olla kokonaisvaltaisesti yhteisönsä käytössä. Hän oli mallikansalainen, joka valistuksen hengessä koetti kansaa kohottaa tietämättömyyden alhosta kohti parempia aikoja. Odotettiin, että koko paikkakunnan yleinen moraalitaso nousisi opettajan työn ja mallin tuloksena.

Heinolan seminaari 1921. Elsa Laitinen alarivi kolmas vasemmalta.

Elsa Laitisen ensimmäinen työpaikka opettajana oli Rautalammin Pakarilan koululla. Sieltä hän tuli  Olli Kyyhkysen tilalle Pöljän kansakoulun opettajaksi syksyllä 1922. Hän asettui asumaan koululle ja siitä alkoi sitkeä työ kylän eri riennoissa.

On mahdoton sanoa, millainen Pöljän kylän ”yleinen moraalitaso” mahtoi olla, mutta Elsa Laitisella riitti kyllä työtä ihan perusopetustyössäkin. Oppilaita oli 45-55. He tulivat hyvin erilaisin perustaidoin kouluun. Pöljän kansakoulu oli valmistunut vuonna 1897. Talvisin pahimmillaan aamulämpö luokkahuoneessa oli kymmenen astetta. Lämmityksestä huolehtivat oppilaat opettajan ohjauksessa.

Elsa-opettajasta välittyy 1920-luvun koulukuvissa hiukan totinen tunnelma. Eikä ihme. Tunnollisena ja vastuuntuntoisena ihmisenä Elsa Laitinen oli varmasti omaksunut seminaarin hengen.  

Elsan Sisko Ester kirjoitti kirjeessään: ”Elsa meni tuonne mökkikylälle, jossa hän aikoi käydä 8 mökissä, on näet velvollisuus väliin käydä heillä vieraissa.”  Koulun kautta jaettiin vielä 1920 – ja 1930-luvulla paljon ruoka-, vaate- ja kenkäapua koululaisille. Opettajan velvollisuus oli tietää kylän perheiden sosiaaliset olot ja terveys.

Pöljän koulu 1920-luvun alussa. Elsa Laitinen ja Einar Väänänen.

Elsa Laitinen toteutti tunnollisesti seminaarissa oppimiaan arvoja. Hän toimi kanttorina kirkossa (”akkalukkar”), ohjasi kuoroja Pöljän kylällä, lauloi itse kirkkokuorossa, osallistui Pöljän Marttojen toimintaan, järjesti koululaisille retkiä Helsinkiin, ohjasi kotipuutarhanhoitokursseja ja koetti kasvattaa nuorisoa raittiuteen ja säästäväisyyteen jne. Koulun ja kylän juhlat kuuluivat ilman muuta opettajan työnkuvaan.

Musiikkiesitykset ja näytelmät harjoiteltiin huolellisesti, usein koulupäivien päätteeksi. Kyläläiset tottuivat soittamaan Lassilaan opettajalle myös tarvitessaan sairaanhoitoa. Lassilan keittiöpiialle oli annettu ohjeeksi, että saa mennä nukkumaan kello kymmeneltä, jos opettaja ei ollut vielä tullut. Kyökissä pidettiin tulta opettajan iltapalaa varten.

Joulukuussa 1944 Elsan sisko Ester Laitinen kirjoitti ystävälleen ehkä hiukan happamana, että Elsa on parhaillaankin kotiutettujen sotilaiden juhlassa. Seuraavana sunnuntaina oli Pöljän koulun 50-vuotisjuhla ja sitten oli tietysti koulun oma joulujuhla. Ja työn alla oli vielä  Karjanhoitoyhdistyksen juhlat loppiaiseksi! ”Oma joulujuhla jää varmaankin minun järjestettäväkseni.”

Kuoonjohtaja

Pysyvimmän jäljen Pöljän maisemaan Elsa Väänänen jätti perustamalla kylälle museon. Kyläläiset kuulivat, että opettaja on kiinnostunut vanhoista esineistä. Oppilaat alkoivat tuoda niitä koululle. Sitten Elsa Väänänen päätti hankkia Kolmisopelta savutuvan menneen maailman muistoksi. Hän osti vuonna 1876 rakennetun Kalliolammen savutuvan Yrjö ja Ester Väänäseltä. Huhtikuussa 1933 tupa siirrettiin talkoilla koulun tontille.

Sotavuosina opettaja joutui myös viemään kuolinsanomia kylän taloihin. Kirkkoherra Alikoski soitti opettajalle ja Elsa Väänänen lähti kertomaan viestiä. Opettaja tunsi kylän ja kylä tunsi opettajan. Tunnollisesti täytetty tehtävä päättyi 1956, kun Elsa Väänänen jäi eläkkeelle.

Hannu Väänäsen ottama kuva Elsa Väänäsestä  1950-luvun lopulla.

Lähteet: Pöljän koulun vuosikertomukset 1922-1950, Riitta Kasurinen, Koulun hyllyltä kotiseutumuseoksi. Teoksessa Pöljän kotiseutumuseo 1933-1983. Juhlajulkaisu 1983. Ester Laitisen kirjeet. Marja Linnoven arkisto. Eeva Väänäsen haastattelu.  Jenni Linnoven haastattelut. Kuvat Marja Linnoven arkisto.(http://artos.pp.fi/heinola-seura/tietovakka/seminaarin_loppuminen.htm) (http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Opettajakorkeakoulut_ja_seminaarit)

http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03225.pdf

Mallikansalaisuuden haasteet – kansakoulunopettajan elämää Pöljällä

Olli Kyyhkynen erosi yllättäen Pöljän koulun opettajan tehtävästä elokuussa 1922. Kyyhkynen oli tullut Pöljälle syyslukukauden alussa vuonna 1911, ja johtokunta oli ollut hänen työhönsä ainakin asiakirjojen valossa tyytyväinen.

Johtokunta oli kahteen eri otteeseen vuosina 1917 ja 1921 antanut Kyyhkysen työstä lausunnon. Molemmissa lausunnoissa opettajan työtä ja käytöstä kiitettiin. Kyyhkynen tarvitsi  todistukset, koska haki palveluvuosikorotuksia.

Miksi opettaja halusi pois Savon radan kupeesta?  Kyyhkysellä oli vilkas kirjeenvaihto tiedemiesystäviensä kanssa ja Pöljän pysäkin posti palveli kyläläisiä hyvin. Moni opettaja teki työtään tiettömien taipaleiden takana.

Olli (Olof Petter Israel) Kyyhkynen syntyi Maaningan Kinnulanlahdessa vuonna 1878. Koti oli riittävän vauras kouluttamaan Ollia ja muitakin sisaruksia. Olli kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion Lyseosta ja valmistui Helsingin yliopistosta pääaineenaan jumaluusoppi (teologia). Papiksi hänet vihittiin 5.1.1905. Hyväpäinen poika eteni varsin suoraviivaisesti ja menestyi. Hänet määrättiin kirkkoherran apulaiseksi Suomussalmelle. Siellä matka mutkistui.

Apupappi ei viihtynyt Suomussalmella. Vai mitä päättelemme siitä, että hän ihan vakavissaan kyseli työpaikkoja Siperiasta? Tai siitä, että hän valmisteli Amerikan matkaa ja papin tehtäviä suomalaisten siirtolaisten luona Minnesotassa?

Matti Haapasaari on tutkinut perusteellisesti Kyyhkysen vaiheita. On epäilty henkilösuhteita tai uskonnollisia erimielisyyksiä, mutta Haapasaaren mukaan mitään varmaa ei voi sanoa. Lähdeaineiston perusteella vastaus on kuitenkin varsin selvä.

Olli Kyyhkynen oli homoseksuaali aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos Suomessa.   Kyyhkynen oli vaikeassa tilanteessa. Miten elää elämää pappina, kaiken kylän silmätikkuna ja esikuvana, kun tietää omat taipumuksensa?  

Kyyhkysen henkilökohtainen tuttava Oskari Tossavainen sanoi papin uran loppuneen, koska ”pantuaan papin kamppeet päälleen ja liperit kaulaansa ja päästyään papin tehtäviin, hän ajatteli, onkohan parempi kuin tuo toinen, mutta sitten kun hän heitti kaikki vaatteet pois ja meni saunaan, siellä olikin Olli Kyyhkynen.”  

Urasta oli luovuttava. Ensimmäinenkin tutkinto oli koetellut perheen rahavaroja. Vaivasiko miestä epäonnistumisen tunne tai pelko, mutta aiemmin hyvin menestynyt opiskelija ei jaksanut suorittaa luonnontieteiden opintojaan alkua pidemmälle.

Oli päästävä töihin ja elättämään itsensä. Niinpä Kyyhkynen suoritti Jyväskylän seminaarissa vaadittavat opinnot ja valmistui kansakoulun opettajaksi. Sattumalta juuri vuonna 1911 Pöljälle haettiin miesopettajaa.

Käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella Kyyhkynen hoiti opettajan työnsä hyvin. Olli Kyyhkynen tunnetaan kasvitieteen harrastajana. Hän keräsi kasveja jo Kainuussa jatkoi työtään Pohjois-Savossa. Hän julkaisi 27 erilaista kasvitieteellistä kirjaa, artikkelia ja tiedonantoa.  ”Opettajakin näkkyy tuas mänövän heinäntekkoon” sanoivat savolaiset, kun Kyyhkynen liikkui peltojen pientareilla keräyslaatikkonsa kanssa.

Sanomisessa voi aavistaa hivenen ivaa, mutta niin Pöljällä kuin myöhemminkin Kyyhkysestä jää vaikutelma miehestä, joka solahti helposti rahvaan pariin. Toukokuussa 1922 kuitenkin tapahtui jotakin, joka toi särön kyläläisten ja opettajan välille.

Pöljän koulun johtokunta kokoontui 18.6.1922 ja antoi opettaja Kyyhkyselle varoituksen sopimattomista suhteista poikaoppilaisiin. Opettaja tunnusti asian. Tässä kannattaa huomata, että oppilaat olivat osittain jo ihan aikamiehiä. Puhuttiin myös ”nuorison turmelemisesta”.

Kyyhkynen oli kirjoittanut ahdistuneen ja huolestuneen kirjeen ystävälleen Kaarlo Linkolalle jo ennen johtokunnan kokousta. Linkola vastasi: ”Tiedän, että mainitsemasi ominaisuus ei ole erityisen harvinainen ja sitä tavataan kaikissa yhteiskuntaluokissa, jopa ylimmillä arvoasteilla olevissakin henkilöissä. Mutta että sinä olet siitä kärsinyt, en olisi voinut aavistaa.”

Linkolan neuvot olivat ajalle tyypilliset: 1) Koeta kamppailla taipumusta vastaan. 2) Mene tyttökouluun. 3) Muuta Pariisiin (”suuri jäkälätutkija Nylander oli kuulemma lähtenyt sinne etupäässä siksi, että saisi elää vapaasti sukupuoliasioissaan”).

Modernilta vaikuttaa Linkolan asenne: ”Kykenen kyllä ajattelemaan tällaisia asioita aivan luonnontieteellisesti: Siitä päättäen mitä kerroit, on tuo taipumus perinnöllisenä ominaisuutena saatua eikä sinun syytäsi.”

Opettaja sai varoituksen. Kansakoulun opettajalta odotettiin mallikansalaisuutta. Hänen piti käyttäytyä hyvin niin työssään kuin vapaa-ajallaan. Hyvä käytös määrittyi tietenkin sen yhteisön mukaan, jossa opettaja eli. Johtokunta ei siis erottanut opettajaa. Ehkä se kertoo siitä, että Olli Kyyhkysestä pidettiin ja häntä arvostettiin yhteisössä. Kesäkuussa 1922 Pöljän koulun johtokuntaan kuuluivat: Rouva M. Korhonen, tilallinen Erik Niskanen, tilallinen Aaro Rissanen, suutari P.J. Ruuskanen. Lisäksi kokouksessa oli mukana apuopettaja Hilda Reinikainen.

Periaatteessa Kyyhkynen olisi voinut jatkaa työssään, mutta kesän aikana hän päätti erota tai häntä kehotettiin eroamaan tehtävästään. Kyyhkyselle myönnettiin ero 15.8.1922. Kirjeenvaihdon perusteella Kyyhkynen asui Pöljällä vielä vuoden ja siirtyi sen jälkeen opettajaksi Pielavedelle.  

Me emme tiedä, mitä tarkkaan ottaen tapahtui keväällä 1922. Myöhemmin urallaan Kyyhkysellä oli jonkun verran vaikeuksia naiskollegoiden kanssa. Miksi Kyyhkysen ”taipumus” nousi esille välittömästi, kun koulupiiriin tuli uusi opettaja, rouva Hilda Reinikainen? Tuliko paine enemmänkin kollegalta kuin kylältä?

Herkullisena yksityiskohtana en malta olla kertomatta Pöljän työväenyhdistyksen johtokunnan päätöksestä vuodelta 1916. Johtokunta kielsi poika- ja tyttöparilla tanssimisen yhdistyksen tansseissa! Tämänkin päätöksen taustoja voi vain arvailla.

Olli Kyyhkynen pyöränsä kanssa kuvattuna Lassilan pihalla 1920-luvun alussa.

Lähteet: Matti Haapasaari: Kirjeitä pastori Kyyhkyselle, Pöljän kansakoulun johtokunnan pöytäkirjat v. 1911-1923, Anna Ollikaisen päiväkirjat v. 1920-22, Pöljän työväenyhdistyksen pöytäkirjat v. 1905-1917, Jukka Rantala: Kansakoulunopettajat ja kapina. Vuoden 1918 punaisuussyytökset ja opettajan asema paikallisyhteisössä.