Sisko Suomalainen terveyssisarena Siilinjärvellä 1948-49

 

Suomalaisen perhe Savonniemessä 1930-luvun lopulla.
Sisko Suomalainen toinen vasemmalta.
Kuva Päivi Miettinen.

Sisko Suomalainen syntyi 8.10.1925 Siilinjärvellä, Pöljän kylällä, Savonniemen tilalla. Hänen vanhempansa olivat Hilja ja Salomon Suomalainen. Sisko eli lapsuutensa maalaistalossa, suuren perheen tyttärenä. Siskon lisäksi perheessä oli kahdeksan lasta. Kun perheen isä toimi osuuskassojen tarkastajana ja monissa luottamustehtävissä, niin talonpito jäi pitkälti Hilja-äidin, lasten ja palkollisten vastuulle.

Suomalainen kävi oppikoulun osittain sota-aikana ja valmistui ylioppilaaksi keväällä 1944 Jyväskylän yhteiskoulusta. Muistelmissaan Sisko kertoi, ettei oikein tiennyt, minne lähtisi opiskelemaan. Sodan loputtua oli yleinen huoli miesten opintopaikoista ja sodanjälkeisen elämän järjestämisestä, niinpä Siskokin sanoi luopuneensa yliopisto-opinnoista ”isänmaallisista syistä”. Yliopiston sijaan hän hakeutui ensin sairaanhoitajakouluun Helsinkiin (kurssi 36) ja sieltä jatko-opintoihin terveyssisarkouluun.

Sisko Suomalainen ylioppilaana 1944.
Kuva Päivi Miettinen.

Suomalainen viihtyi terveyssisarkoulutuksessa, koska siellä oli ”vapaampi ja tasa-arvoisempi” henki kuin sairaanhoitajakoulussa. Työnkuvaan kuuluivat kaikki ihan vauvasta vaariin, lastenneuvolatyö ja kotisairaanhoito. Erityisesti keskityttiin tuberkuloosipotilaiden hoitoon ja valvontaan. Kotikäynneillä nähtiin potilaiden tilanne kokonaisvaltaisesti. Myös sairauksien ennaltaehkäisy oli keskeinen työn tavoite.

Valmistuttuaan vuonna 1948 terveyssisareksi Sisko matkusti kotiin Siilinjärvelle, missä sattumoisin oli terveyssisaren paikka auki. Terveyslautakunnan puheenjohtaja, ylilääkäri O. Raunio soitti Savoniemelle uudestaan ja uudestaan ja isä Salomonkin painosti hakemaan paikkaa. Niinpä Sisko aloitti ensimmäisen työrupeamansa terveyssisarena Siilinjärvellä syksyllä 1948.

Terveyssisar Sisko Suomalainen 1948.
Kuva Päivi Miettinen.

Siilinjärvellä oli asukkaita 1940-luvun lopussa vähän yli 6000. Kunnanlääkärinä toimi v.a. Achilleus Westling, hammaslääkärinä Inkeri Tulikoura. Terveyssisar oli Kaarina Halonen. Kätilöinä toimivat Martta Pöyry ja Helmi Halonen ja kodinhoitajana Airi Leivonen.

Siilinjärvi oli hoitanut ennen sotia sosiaali- ja terveyspalvelunsa äärimmäisen taloudellisesti. Kunta osti lääkäripalvelut vuoteen 1951 asti kunnassa sijaitsevista sairaaloista. Harjamäen piirimielisairaalan ja Tarinaharjun keuhkotautiparantolan lääkärit hoitivat sopimuksella sivutöinään kunnanlääkärin tehtävät. Näin kunnan ei ollut tarvinnut rakentaa kunnanlääkärille asuntoa ja vastaanottotiloja.

Psykiatriaan erikoistunut lääkäri ei kuitenkaan ollut ihan omalla alallaan yleislääkärinä. Sisko Suomalainen kertoi, kuinka hän soitti kunnanlääkäri Westlingille epäillessään lapsella olevan kurkkumädän. Siihen lääkäri oli sanonut, ettei ole koskaan kurkkumätää nähnytkään, laittakaa vain lapsi oman diagnoosinne perusteella kulkutautisairaalaan.

Vuonna 1945 oli valmistunut ns. terveystalo Viinamäen hautausmaan vastapäätä Kuopion tien varteen. Siihen oli sijoitettu kätilöiden ja yhden terveyssisaren asunnot ja vastaanottotila. Neuvolatoiminta oli aloitettu edellisenä vuonna.

Kunnanlääkärin puuttuminen tarkoitti, ettei koululaisten lääkärintarkastuksia pidetty ollenkaan vuonna 1948. Terveyssisar kävi kaikilla kouluilla, punnitsi, mittasi, tarkasti näön, puhtauden, kuulon, rokotti rokottamattomat lapset ja teki tubikokeet.[1] Sisko Suomalainen tuli kuntaan toiseksi terveyssisareksi. Hänen kokemuksensa ensimmäisessä työpaikassa eivät olleet kovin myönteiset:

”Neuvolatoiminta kyllä pääsi alkuun ja lapsia tuotiin lähikylältä ja se sujui, mutta ei syrjäkylillä, missä terveyssisaren piti mennä kotiin. Siellä täytyi kyllä aika varovasti alkaa näihin vauvojen hoitoasioihin puuttua ja neuvoa Vitoli ja ulkoilut ja muut. Kerran eräs nuori äiti siellä syrjäkylillä tuli eteiseen, kun saattoi minua ulos ja sanoi, että kyllähän minä tekisin niin kuin terveyssisar neuvoo, mutta kun tuo anoppi tietää kaiken.”

Suomalainen kertoo tavanneensa vieläkin mummoja, jotka mutustivat ruokaa hampaattomassa suussaan ja syöttivät ruokamössöä suustaan lapselle. Lasten ulkoiluttaminen oli kauhistus. Lisäksi terveyssisarta alettiin kutsua ihan pikkuasioidenkin takia kotikäynnille. Toisaalta jotkut eivät uskaltaneet kutsua edes tosi hädässä. Suomalainen kertoi, kuinka tuberkuloottinen lapsipotilas oli ollut jo joulunpyhinä tajuton, mutta perhe ei ollut kutsunut terveyssisarta, koska ”eihän sitä jouluna häiritä”.

Terveyssisar kulki kylillä polkupyörällä. Yhden päivän aikana saattoi tulla ajelua 40 km. Talvella liikuttiin hevosella, junalla ja kävellen, välillä vyötäröä myöten lumihangessa kahlaten. Vuoden 1949 työraportissaan Sisko Suomalainen kertoa matkustaneensa pyörällä ja jalan 1582 km, junalla ja hevosella 2183 km. Matkoihin kului vuoden aina lähes 4000 tuntia. Koko vuoden aikana terveyssisar Suomalainen sai 15 vapaapäivää.

Tämän osin turhauttavankin raatamisen palkaksi, terveyssisar sai vielä kuulla olevansa ”kunnan syöttiläs”. Vanha kansa vastusti terveydenhoitoonkin tehtyjä satsauksia. Vuosi riitti Siskolle Siilinjärvellä, hän siirtyi jatko-opintoihin ja teki sitten elämänuransa Lapissa terveydenhoitajana. Tosin ei sielläkään olot helpot olleet.

Inarin terveyssisar hoiti itsenäisesti kirkonkylässä sairasmajaa ja kunnanlääkäri oli Ivalossa. ”Hänelle sai kyllä soittaa ja kysyä. Joskus sai tämmöisiäkin vastauksia: ”perkele, puhelimessa minä en neuvo mitään ja tänne ei saa tuoda”. No, joskus tämä riitti, ja hoiti niin kuin ymmärsi ja parhaaksi näki.”

Sisko Suomalainen toimi myöhemmin terveyssisarena Helsingissä, sairaanhoidon opettajana Joensuussa ja kotihoidon kehittäjänä Kuopiossa. Sisko eläköityi ylihoitajana Helsingissä.

Tämä teksti perustuu Sisko Suomalaisen muistelmiin ja Siilinjärven terveydenhoitolautakunnan asiakirjoihin.

---

[1] Terveyssisar Kaarina Halosen vuosikertomus 1948. Terveydenhoitolautakunta Cb:1, tarkastuspöytäkirjat. Siilinjärven kunnanarkrkisto.

   

Lehmiä ja ihmisiä - eläinrääkkäyksestä järkiperäiseen karjatalouteen

Haapaharjun navetta 1928. Kuva Ahti Rytkönen.
Museovirasto.

Pöljän kylällä on varmuudella asuttu vakituisesti jo 1500-luvulla. Ihmisten mukana tulivat elontaistoa käymään myös kotieläimet. Tarkastelen tässä lähinnä lehmien hoitoa ja merkitystä perinteisen maatalouden aikana.

Wirilanderin mukaan karjanhoito oli savolaisen maatalouden aristavin kohta, sillä karja oli oikeastaan olemassa vain lannantuotannon vuoksi. Karjan hoito pysyi pitkään heikolla tasolla. ”Rehun niukkuus oli eritoten kevättalvella ja keväällä aivan yleinen ja kiristyi heinäkatojen aikana suoranaiseksi puutteeksikin. Karja talviruokinta oli oikeastaan eläinrääkkäystä.”[1]

Jos lehmät pystyivät kävelemään keväällä ulos navetasta, niin asiat olivat vielä jotakuinkin hyvin. Varsin tavallista oli, että nälkiintyneet eläimet eivät enää keväisin pysyneet jaloillaan, vaan ne oli kantamalla vietävä kuloheinää kaluamaan.[2] Samoin Soininen toteaa, että lannan määrä oli karjan pidossa pääasia ja sen vuoksi karjan laatua ei ymmärretty arvostaa.[3]

Kun lanta oli karjan tärkein tuote, niin navetat olivat pitkään ns. sekasontanavetoita. Niissä lehmät olivat irti ja lanta kuivikkeineen porkkaantui talven aikana lehmien alla suoraan pellolle vietäväksi. Ahtaat, matalat ja usein ikkunattomat navetat olivat lehmien talvihelvetti. Lehmät olivat yltä päältä liassa ja nälkiintyneitä. Luontinavetassa sonta luotiin päivittäin lantalaan. Jälkimmäinen malli oli lehmien puhtauden kannalta paljon parempi. Näissä navetoissa (parsinavetta) lehmät olivat myös kiinni ja niiden yksilöllinen ruokinta oli mahdollista.[4]

Karjan hyvä hoito ymmärrettiin vielä 1840-luvullakin enemmänkin lannan kuin maidon kautta. Lukemisia maamiehille varoitti liian suurista karjoista, joita ei sitten jakseta kunnolla ruokkia. Lannasta ei tule silloin voimallista.[5]

Jokakeväinen karjan ruuanpuute ymmärrettiin ainakin jossain määrin jo 1870-luvulla eläinrääkkäykseksi.[6] Ymmärrys eläinten huonosta kohtelusta oli alkanut nousta Suomessakin esiin 1800-luvun puolivälin jälkeen. Ensin kiinnitettiin huomiota mm. kaupunkien hevosajurien toimintaan. Suomessa ei käytetty hevosen lihaa ravintona, mikä johti siihen, että eläimet ajettiin ns. loppuun.[7] Toinen eläinten ystäviä huolestuttava seikka olivat erilaiset eläinnäyttelyt, joissa eksoottisia eläimiä kuljetettiin pienissä laatikoissa kesät talvet toreilla ja turuilla töllisteltävinä. Eläimet kärsivät oloistaan tavattomasti.[8]

Maaseudulla saatettiin olla ikään kuin ”sokeita ilmeisimmälle”, rehun puute oli ollut vallitseva olotila karjanhoidon alkuajoista lähtien. Siihen oli totuttu ja turruttu.

Kaupunkilaiset huvimatkailijatkin näkivät karjanhoidon ja lehmien tilan kesäretkillään valoisimmillaan. Varsinkin täällä Savossa kesälaitumet olivat varsin hyviä pitkään jatkuneen kaskeamisen seurauksena, oli mehevää heinää ahoilla ja rantaniityillä. Yleensä kaikki maito ja voi tuotettiin kesäkuukausina. Silloin lehmät olivat hyvin ruokittuja ja puhtaita. ”Omituisen runollisen ja viihdyttävän vaikutuksen tunnen katsellessani lypsyä pihamaalla kesäiseen aikaan. Aamusella vallitsee silloin vielä verrattain hiljainen tyyneys sekä raittiissa luonnossa, että talonväen toimissa ja päivän tehtävät ovat vasta kuin kapaloistaan aukeavina aikeina, joiden toteutumista vakavina odotellaan.”[9]

Lypsyllä.
Kyläkirjaston Kuvalehti 1.6.1901.

Vasta ns. järkiperäinen karjatalous muutti eläinten ruokintaa ja varmasti hyvinvointiakin. Maidon ja erityisesti vointuotanto alkoivat kehittyä 1800-luvun lopulla viljanviljelyn rinnalle merkittäväksi tuotantosuunnaksi. Pöljällekin perustettiin osuusmeijeri vuonna 1905.[10] Kolme vuotta myöhemmin kylälle perustettiin karjantarkastusyhdistys.[11] Samalla kylän elämään liittyi uusi ammattilainen, kun yhdistys palkkasi tarkastustoimintaan koulutetun karjakon. Ensimmäiseksi tarkastuskarjakoksi tai assistentiksi, kuten tehtävää  myöhemmin kylällä nimitettiin Anni Rissanen Kuopiosta.[12] 1920-luvulla toimessa työskenteli ainakin Alma Upero. Erityisesti kylällä muistetaan Anna Saastamoisen pitkä työura assistenttina (1941-1971).[13]

Harjun tilan härkä ja isäntä Nestori Halonen.
Kuva Nestor Halosen kotiarkisto.

Halosten Harjun tilalta on säilynyt Tarkastustuloksien kirja vuodelta 1915. Kirja on vaikuttava osoitus siitä, kuinka huolellisesti karjankasvattajat koettivat mittailla annetun rehun määriä ja seurata tuotantoa.

Karja sai ”kylvyheinää”, luonnonheinää, kauran ja rukiin olkia, turnipsia, kuivattua väkirehua  ja kaurajauhoja.[14] Oljista ja jauhoista oli Savossa tapana tehdä lämpimän veden kera haude rehuksi. Tilalla oli 40 lehmää. Kyseessä oli ehdottomasti Pöljän napatalo, mutta siltikin vain kolmen lehmän vuosituotanto ylitti 2000 kg. Kokonaistuotanto oli 47798 kg.

Jalostustyö oli vasta alussa. Pöljällä karjanjalostusta kiritti oman kylän karjatalousmies Tatu Nissinen, jonka suuri elämäntyö ja missio oli suomenkarjan jalostuksen edistäminen. Vuosisadan vaihteessa Pöljän karja oli 100 % suomenkarjaa, vieläpä kuvien perusteella enimmäkseen itäsuomenkarjaa.

Harjun tilan (sittemmin Ilkka) tarkastuskirjassa 1927 on lypsyssä 17 lehmää, mutta vuosituotanto ylsi lähes samaan kuin kymmenisen vuotta aikaisemmin. Puolet pienempi karja tuotti maitoa 40908 kg vuodessa. Nyt karjan parhaat lehmät Muisto, Omena ja Tellu lypsivät kukin reippaasti yli 3000 kg vuodessa.

Savonniemen karjaa Suomalaisen tilalla Pöljällä 1925. Väliaikaisista
tiloista huolimatta lehmät ovat puhtaita ja navettaan tulee valoa.
Kuva Päivi Miettinen

1920-luvulla Pöljän parhaaksi karjaksi Nissinen arvioi Pirttilahden tilan karjan, jota tuolloin isännöi Janne Korhonen. Siellä karjan keskituotanto oli vuonna 1926 3585 kg.(Nissinen, Itäsuomalaisia karjoja, 1927)

Nykyisin suomalaisten lehmien keskituotanto vuodessa on 9140 kg. (Luonnonvarakeskus)

Anneli Pietarinen juottaa vasikkaa Pöljänjärven rannalla. Aikaan ennen suurtiloja lehmien hoito 
oli varsin yksilöllistä ja laidunaika pitkä.
Kuva Reponiemen talon arkisto.

---

[1] Wirilander, Savo kaskisavujen aikana, Savon historia

[2] Soininen, Vanha maataloutemme: maatalous ja maatalousväestö Suomessa perinnäisen maatalouden

  loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle, 225

[3] sama, 220

[4] Bläuer, Voita, villaa ja vetoeläimiä. Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa, 102

[5] Lukemisia maamiehille 1.1.1849 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/942219/articles/80375879

[6] Savonlinna 13.10.1877 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/451787/articles/80936866

[7] Uusi Suometar 19.3. 1877 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/426596/articles/80936865

[8] Luonnon Ystävä 1.3.1898 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/919734/articles/81287929

[9] Kyläkirjaston kuvalehti 1.9.1901 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/870396/articles/80152887

[10] Pöljän osuusmeijeri 1905-1921, http://airaroivainen.blogspot.com/2021/08/poljan-osuusmeijeri-1905-1921.html

[11] Otava 13.10.1909 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/727210/articles/80934891

[12] Savo 17.12.1910 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/687614/articles/81012875

[13] Assistentin elämäntyö Pöljällä http://airaroivainen.blogspot.com/2013/11/assistentin-elamantyo-poljalla.html

[14] Harjun tilan Tarkastustulosten kirja 1915, Nestor Halosen kotiarkisto.

 

Urheiluharrastusta Pöljän kylällä – heinäladosta lentopallon kansalliselle huipulle

 

Siilinjärven Ponnistus on Pohjois-Savon vanhimpia urheiluseuroja. Se perustettiin vuonna 1907. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Aaro A. Nuutinen. Seuran urheilijat harrastivat hiihtoa, yleisurheilua, voimistelua ja pesäpalloa. Vuonna 1931 Siilinjärven Ponnistus muuttui pitäjäseuraksi, jonka yhteydessä toimi neljä itsenäistä alaosastoa: Kirkonkylässä, Pöljällä, Kuuslahdessa ja Kolmisopella.[1]

Alaosastot kilpailivat keskenään eri lajeissa. Paljon huomiota lehdistössäkin sai 1930-luvulla järjestetyt viestinhiihtokilpailut kyläseurojen välillä. Viestissä hiihdettiin kylältä toiselle, lähtöpaikka ja maali vaihtuivat vuosittain. Vuonna 1934 kisaan lähdettiin Pöljältä Kievarin talon kohdalta, siitä reitti kulki Kolmisoppi-Kuuslahti- Siilinjärven kirkonkylä -Pöljä. Kisojen jälkeen oli vielä iltamat Pöljän Maamiesseurantalolla.[2]

Yleisurheilussa kyläseurat kilpailivat erilaisista kiertopalkinnoista. Siilinjärven suojeluskunnan yleisurheilukenttä valmistui 1933 Siilinjärvelle, sitä pidettiin aikanaan yhtenä parhaimmista kentistä Pohjois-Savossa. Rata oli pinnoitettu hiilimurskalla. Lisäksi kentällä pelattiin pesäpallo-otteluita.[3] Tuolloiselle urheilu-uutisoinnille oli tyypillistä, että kyläseurojen, pitäjänseurojen ja piirikunnallisten kisojen tuloksista uutisoitiin yhtä huolella kuin valtakunnan tai kansainvälisistä tuloksista. Siilinjärven Ponnistuksen järjestämät talvikisat Kuilun maastossa olivat valtakunnallisestikin merkittävät.[4]

Yleisurheilussa Pöljän Ponnistus voitti vuonna 1934 omakseen Ponnistuksen kiertopalkinnon, johon tarvittiin kolme peräkkäistä ”maaottelun” voittoa.[5]

Rata- ja kenttäurheilun kiertopalkinto, jonka oli lahjoittanut
T:mi J.R.Vartiainen. 1950-luvun lopulla palkinto luovutettiin
seuran parhaalle urheilijalle, Eero Kanerva ja Kalevi
Kilpeläinen saivat pokaaliin kiinnityksen.

Pöljän Ponnistuksen suuri yhteinen ponnistus oli osallistuminen Helsingin Suurkisoihin vuonna 1947. Siilinjärven edustusjoukkue oli pääosin Pöljältä.

Lähes koko voimisteluryhmä tuli Pöljältä. Eturivissä nuoret
pojat Siilinjärven Ponnistuksen edustujia, samoin lipunkantaja
Kalevi Savolainen.

Pöljällä hiihtourheilu keskittyi Kärängänharjun ja Pohjolanmäen koulun maastoihin. Sinne rakennettiin hyppyrimäki[6] ja tampattiin vapaaehtoisin voimin kilpailuihin kelpaavat ladut. Samoilla laduilla hiihtivät sitten Pohjolanmäen koulun oppilaat ja kyläläiset.

Marja Hartikainen kotitalonsa laiturilla 1960-luvulla. Taustalla
jyrkkä Kärängänharju ja hyppyrimäki. Pöljän talviurheilukeskus.
Kuva Marja Rojo.

1960-luvulla seuran toiminta oli edelleen vilkasta. Puheenjohtajana toimi Heikki Suhonen ja sihteerinä Saima Ruuskanen. Muita aktiiveja olivat mm. Paavo Niskanen, Ensio Korhonen, Niilo Lappeteläinen, Tapio Niskanen, Pentti Koponen, Jouko Tuhkanen ja Kalevi Hartikainen. Vuonna 1963 päätettiin kunnostaa lentopallokenttä kesäkäyttöön. Vuosittain järjestettiin eri sarjoissa yleisurheilu- ja talviurheilukisoja.

Pesäpalloa Pohjolanmäen kentällä 1950-luvulla.

Varoja toimintaan hankittiin järjestämällä iltamia. Esimerkiksi pikkujouluissa 2.12.1962 tervetulopuheen piti Heikki Suhonen, Pohjolanmäen koulun oppilaat esittivät tonttuleikkejä opettaja Sirkka Taunilan johdolla, Selma Hiltunen lausui runon, Niilo Lappeteläinen piti puuropuheen ja Toivo Juvonen hauskuutti yleisöä kilpailuilla ja muulla hauskalla ohjelmalla.[7]

Seura järjesti ns. vanhojen hiihtoja 1960-luvun alussa. Leikkimielinen hiihtotapahtuma oli selvästikin ollut tapaus kylällä. Tyyli oli vapaa!

Pöljän Sonniosuuskunnan viestinviejä Salomo 
Suomalainen vanhain hiihdoissa. Suoritusta valvoo
Tapio Niskanen.

Yleisöä vanhain hiihdossa. Taustalla maamiesseuran talo.

Pöljän Ponnistuksen ensimmäinen aktiivinen toimintakausi loppui vuoteen 1967. Silloin järjestettiin vielä sarjahiihdot ja mäkikilpailut 12.2.1967, sitten toiminta hiipui. Seura herätettiin hiljaiselosta uudelleen henkiin vuonna 1973.[8]

Palloilujaostoa vetivät Kari Venehsalo, hiihtojaostoa Kalevi Hartikainen, Pekka Räsänen, Erkki Puustinen, Aatu Hämäläinen ja Tapio Niskanen, yleisurheilujaostoa Paavo Suhonen, Reijo Rojo ja Veikko Juvonen. Pidettiin kolmet hiihtokilpailut Kärängän maastoissa ja mäkikisat. Airi Lång ja Aira Roivainen menestyivät alle 14-vuotiaiden sarjassa piirinmestaruusviestissä (lisäksi mukana Liisa Soininen Siilinjärven Ponnistuksesta), Airi Lång palkittiin Uutis-Jousen palkinnolla Siilinjärven Ponnistuksen parhaana nuorena hiihtäjänä. Aikuisten sarjoissa seuraa kunniakkaasti edusti Aatu Hämäläinen, hänellä meriittinä mm. osuusvoitto maakuntaviestissä. 

Hiihtovalmennuksesta vastasi Leo Miettinen ja yleisurheiluvalmentajana toimi opettaja Paavo Pöntinen. Yleisurheilussa nuoret pärjäsivät piirinmestaruuskisoissa hyvin, mukana mm. Timo Ålander, Timo Räsänen, Anna Räsänen, Alpo Kiiskinen, Keijo Ryynänen ja Jari Taunila.[9]

Pöljän poikajoukkue voitti pitäjän puulaakisarjan 1970-luvun
alussa. Kuvassa kirkonkylän ja Pöljän pelaajia Pöljän koulun
kentällä.

Vuoden 1974 toimintakertomuksessa nousee ensimmäisen kerran esille lentopallo. Ponnistuksen joukkue oli mukana 5-sarjassa ja pärjäsi siellä mukavasti. Lentopalloharrastus oli alkanut viritä Hoikin kylällä, Kalle ja Anna-Liisa Heikkisen navetan varastotilassa 1970-luvun alkuvuosina. Kun Heikkisen lehmät olivat syöneet varastosta heinät, niin nuoret alkoivat kevättalvella pelata ”sisähallissa” lentopalloa. Verkkona oli naru.

Kalle ja Liisa Heikkisen tilan navettarakennus.
Parioven takana harjoiteltiin lentopalloa.
Kuva Merja Heikkinen.

Veijo ja Reijo Heikkinen, Jukka ja Pekka Sonninen, Mikko ja Mauri Roivainen, Erkki ja Reijo Roivainen, Pöljän ja Kolmisopen pojat kokoontuivat pelailemaan, joskus mukana oli myös Markku Hiltunen. Näistä nuorista alkoi hiljalleen kasvaa Pöljän Ponnistuksen lentopallomaine. Pieni kyläseura kampesi vuodesta 1975 alkaen sarjataso kerrallaan aina lentopallon ykkössarjaan asti (1988).

Vuoden 1975 toimintakertomuksessa todettiin lentopalloilijoiden toiminnan virkistyneen kovasti. Lentopalloilusta tulikin sittemmin seuran lippulaiva. Nousun alussa vuonna 1975 lentopallojaostoa vetivät Paavo Suhonen, Esko Ritanen ja Eero Hartikainen. Samana vuonna Pöljän Ponnistus myös erosi omaksi itsenäiseksi seuraksi Siilinjärven Ponnistuksesta.[10]

Lentopalloilun nousun myöhemmin lisää.

 

---

[1] Pohjois-Savo 8.10. 1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1894132/articles/80482886

[2] Savon Sanomat 15.2.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912051/articles/80482887

[3] Savo 14.6.1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1910033/articles/80482888

[4] Savon Sanomat 28.3.1939 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2091219/articles/80482889

[5] Savon Sanomat 12.3.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912059/articles/80482891

[6] Hyppyrimäki oli ahkerassa kisakäytössä 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Lienee rakennettu 1950-luvulla.

[7] Pöljän Ponnistuksen pöytäkirja 23.11.1962. Siilinjärven kunnan kotiseutuarkisto.

[8] sama, 25.2.1973, Pöljän Ponnistuksen toimintakertomus vuodelta 1973. Siilinjärven kunnan kotiseuuarkisto.

[9] Pöljän Ponnistuksen toimintakertomus 1974.

[10] Pöljän Ponnistus pöytäkirja 7.4.1975