 |
| Puinen lautanen vuodelta 1800 ja kapan mitta vuodelta 1821. Rautalammin museo |
Veijo Saloheimo kertoo Savon historiassaan, kuinka talonpojat veivät veroja kerääviä viranhaltijoita käräjille. Talonpojilla oli monia syitä epäillä vilunkipeliä. Sulkavalla vouti ei ollut antanut talonpojille kuittia keräämistään veroista, vaan pahoinpiteli kuitteja vaatineita veronmaksajia. Joskus talonpojat epäilivät voudin käyttämiä mittoja. Epäilyihin oli varmasti ihan perusteitakin, sillä näitä varhaisia virkamiehiä olisi Ville-Pekka Kääriäisen mukaan parempi kutsua viranhaltijoiksi. Sen verran erilaista verottajan toiminta 1600-luvulla oli verrattuna nykyisiin virkamiehiin.
Viranhaltijat ottivat kerätyn veron päältä palkkansa. Siinä oli kruunullakin valvomaton paikka, mnkä verran vouti välistä veti. Jokainen uusi virka ja viranhaltija näkyi suoraan talonpoikien verotaakassa. Talonpoijat maksoivat veronsa tilan tuotteilla ja työllä. Työ tarkoittaa tässä teiden ja siltojen rakentamista ja kunnostusta sekä kievarilaitoksen ylläpitoa. Kruunun viranhaltijoille piti antaa kyyti virkatöissä ja muita matkustavaisia varten talonpoikien tuli huolehtia hevoskyyti ja soutajat saataville.
Verokirjuri Reinhold Johansson Stechman oli syyskuussa 1691 keräämässä verorästejä Iisalmen pitäjässä. Retkellään hän tuli Niemismäkeen, nykyisen Lapinlahden kunnan kylään. Niemismäki lienee asutettu Pajujärven suunnalta, vuoden 1664 maakirjan mukaan siellä asui mm. Hemminki Antinpoika Ruotsalainen.
Verokirjurin miehet olivat takavarikoineet niemismäkeläisen Pekka Ruotsalaisen ainoan hevosen verorästeistä. Stechman erikseen mainitsi, että Ruotsalainen ei ollut maksanut verojaan moneen vuoteen. Miehet olivat vieneet hevosen Ruotsalaisten laitumelta, vaikka talonväkeä ei ollut paikalla. Kun Ruotsalaiselle selvisi, mitä oli tapahtumassa, hän lähti neuvottelemaan verokirjurin kanssa hevosta vapaaksi, se kun oli tosiaan heidän ainokaisensa.
Pekka Ruotsalainen lupasikin toimittaa joko rahan tai takauksen maksusta verokirjurille ja hevonen jäisi pantiksi Martti Hiltuselle. Samaan aikaan kuitenkin Ruuskasen vaimo Kaisa Mikontytär Kuronen oli ottanut oikeuden omiin käsiinsä ja hakenut hevosen takaisin itselleen. Kun Stechmannille selvisi asian laita, hän tuli Ruotsalaisten pihaan ja pieksi Pekka Ruotsalaisen pahanlaisesti. Hän löi Pekka Ruotsalaisen verinaarmuille ja aiheutti hänelle kuusi mustelmaa käteen, jolla Pekka oli ilmeisesti suojellut itseään lyönneiltä.
Siltavouti Matti Laurinpoika Hovilaniuksen mukaan Ruotsalainen olisi ottanut tapahtumien tuoksinassa käteensä puisen kepin, jolla oli aikonut lyödä verokirjuria. Siltavoudin kehoituksista hän oli heittänyt kepin pois, mutta ottanut käteensä lantatalikon.
Tiedämme tästä veroneuvottelusta sen vuoksi, että Pekka Ruotsalainen kuoli tammikuussa 1692 kotonaan. Hän oli sairastanut muutaman päivän makuulla maaten ennen kuolemaansa. Pekan leski väitti oikeudessa, että verokirjurin kepinlyönnit olivat aiheuttaneet Pekka Ruotsalaisen kuoleman, vaikka aikaa oli sentään kulunut lyönneistä kuolemaan nelisen kuukautta. Lisäksi leski kertoi verokirjurin pyytäneen tapauksessa sovittelua, ettei tarvitsisi mennä käräjille. Stechman kiisti lesken väitteen.
Lesken todistajina lyönneistä käräjille oli kutsuttu Paavo ja Matti Väisänen. Paavo Väisänen oli hoitanut Pekan haavoja heti kahakan jälkeen. Vain Matti Väisänen oli paikalla, sillä Paavon vaimo oli juuri kuollut eikä mies ollut voinut käräjille tulla. Matti kuitenkin todisti lyönneistä samoin kuin leski oli aiemmin kertonut. Toisaalta Matti Väisänen kertoi, ettei Pekka ollut myöhemmin valitellut vaivojaan eikä makoillut tapauksen jälkeen sängyssä, vaan oli tehnyt töitä normaalisti.
Lesken väitteiden vastapainoksi ilmeni muutakin. Heikki Siponen kertoi nähneensä Pekka Ruotsalaisen tulevan soutaen Halolasta Kuopioon käräjäväen mukana syksyllä. Pekka oli ollut yksi kolmiparisen ison pitäjänveneen soutajista. Matkaa kertyi 7 peninkulmaa, joten ihan heikkovoimaisia soutajat eivät voineet olla. Ruotsalainen oli vielä palannut jalan lehmää taluttaen ja ruokapussi selässä takaisin kotiinsa Niemismäkeen. Siinäkin on ollut saapastelemista, sillä tie Iisalmeen valmistui vasta 1700-luvun puolivälissä, joten kyläteitä ja polkuja mutkitellen on matkaa tehty.
Ruotsalaisen siskonpoika Paavo Kettunen taas kertoi, että pahoinpitelyn uhri oli tehnyt poikansa kanssa joulun alla 1691 kauppamatkan Ouluun. Ruotsalainen ei ollut valittanut kipuja tai muita vaivoja. Matti Väisänen kertoi kuitenkin, että Ruotsalainen olisi uhonnut Mikkelinpäivänä syksyllä, että hän hakee lyönneistä vielä oikeutta. Väisänen kertoi myös Ruotsalaisen olleen tuolloin juovuksissa.
Kaisa Kurosen juttu kuivui kokoon. Pahoinpitelyn ja kuoleman välillä oli kovin pitkä aika ilmeisen tervettä eloa. Puolison kuolema oli epäilemättä kova isku Kaisalle, jollakin tavalla hänen on täytynyt pitää verokirjuria syyllisenä perheen vastuksiin. Niitähän oli ilmiselvästi ollut jo ennen kuin talo joutui verottajan kovakouraiseen syyniin. Verorästejä oli syntynyt aiempina vuosina.
Oikeus tuomitsi Reinhold Stechmanille sakot lyönneistä. Muista syytteistä hänet vapautettiin. Mainittakoon, että Stechmanilla oli ainakin kolme avioliiton ulkopuolista lasta, joista hän sai sakkoja käräjillä. Hänellä oli myös toinen sakkotuomio tappelusta Mikko Räsäsen kanssa. Eli tarkasti lain ja normien mukaan veronkantokirjuri ei taivaltaan tehnyt. Toisaalta verojen kerääminen vastahakoisilta ja katovuosien köyhdyttämiltä talonpojilta ei varmasti ollut helppo tehtävä.
 |
| Häpeätuoli Rautalammin kirkosta. Rautalammin museo |
Lähteet
Pien-Savon renovoidut tuomiokirjat, KO a:4 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1689-1693), tiedosto 697, s. 1473
Pien-Savon renovoidut tuomiokirjat, KO a:10 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1700-1703) tiedosto 563
Ville-Pekka Kääriäinen, Valtionmuodostus Ruutsin suurvallan itäisessä periferiassa 1639-1699
Rantatupa-Matilainen-Vilkuna, Ylä-Savo piirtyy kartalle 1700-luvulla
Saloheimo, Veijo, Savon historia II
