Sairasjuna 3 jatkosodassa - savolaisten juna

 

Sairasjuna 3 henkilökunta jatkosodassa. Kuva Anja Långin
albumi. 

Jatkosodassa Suomen rautateillä liikkui enimmillään 10 sairasjunaa. Niiden tehtävänä oli kuljettaa rintaman läheisistä kenttä- ja sotasairaaloista potilaita toipumaan ja jatkohoitoon kotirintaman sotasairaaloihin. Lisäksi junissa kuljetettiin sodan aikana lapsia Ruotsiin, evakuoituja ja sotavankeja.

Sairasjunat olivat erityisesti kalustettuja, jotta niissä voitiin kuljettaa potilaita myös makuuasennossa. Henkilökuntaa niissä oli yleensä noin 50, potilaita voitiin ottaa enimmillään 300. Tosin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa 1944 saattoi junissa olla jopa 1000 matkustajaa, potilaita ja evakuoituja.[1]

Sairasjunalla oli peitenimet, joita piti käyttää puhelinsanomissa, joissa junan liikkeistä kerrottiin asemille. Numerojärjestyksessä ensimmäisestä kymmenenteen peitenimet olivat: Toivo, Tauno, Konstantin, Pekka, Lasse, Mikko, Sulo, Alarik, Jooseppi, Huugo. Junan peitenimi tuli päällikkölääkärin toisesta nimestä.[2] Joissakin lähteissä juna 4 on Aapo, eikä Pekka.[3]

Myös potilaiden laatu piti puhelinsanomissa salata. Kolli oli potilas, puukko oli kirurginen potilas, lasi silmäpotilas, torvi korva-, nenä-, kurkkupotilas, lääke sisätautipotilas, kerä hermotautipotilas, sänky tuberkuloosi, kärry kulkutautipotilas, rasva ihotautipotilas, ruisku sukupuolitautipotilas, pyörä mielitautipotilas, patja makaava potilas ja tuoli istuva potilas.

Näin voitiin vastaanottavalle sairaalalle ilmoittaa: ”Toivo tuo 9 heinäkuuta 300 kollia, joista 150 puukkoja, 20 laseja, 20 torvia, 60 lääkettä ja 50 rasvaa.”[4] Potilaiden siirtäminen juniin ja junista pois oli raskasta työtä. Usein potilaat joutuivat odottamaan asemalaiturilla sairaalaan siirtoa varsin pitkään, sillä kuljetuskalustoa oli liian vähän. Jatkosodan aikana tätä työtä sentään saatiin tehdä pitkään ilman ilmavaaraa, joka talvisodassa oli ollut iso ongelma.

Sairasjunalla oli etuajo-oikeus radalla silloin, kun se ajoi potilaita kyydissään. Poikkeuksen tähän tekivät kuitenkin kiireelliset ammusjunat ja ylipäällikkö marsalkka Mannerheimia kuljettava juna, joille tehtiin tietä.[5] Tyhjänä sairasjuna joutui väistämään muita, jolloin matka-ajat venyivät.

Sairasjuna 3 siellä jossakin. Kuva Anja Långin albumi.

Sairasjunan henkilökuntaan kuului päällikkölääkäri, ylihoitaja, 10-12 sairaanhoitajaa, 7-8 lääkintälottaa, 4-5 muonituslottaa, 25 lääkintämiestä ja 6-8 rautateiden ammattilaista. Sairasjunat olivat suurimmillaan lähes puolen kilometrin mittaisia mammutteja. Henkilökunta asui junissa, heille ja potilaille valmistettiin keittiövaunussa ruoka.

Sairasjuna 3 päällikkölääkäri oli lääkärikapteeni Lauri Konstantin Vestola. Tämän junan kunnosti puolustusvoimien käyttöön Pohjois-Savon suojeluskuntapiiri Kuopiossa.[6] Myös henkilökunta tuli pitkälti Kuopion alueelta.

Lääkintämies Kalle Savolainen (vas.)
suorittamassa asevelvollisuutta 1925-26.
Kuva Anja Långin albumi.

Siilinjärven Lamminmäestä kotoisin oleva Kalle Savolainen työskenteli Sairasjuna 3 lääkintämiehenä koko jatkosodan ajan. Juna perustettiin 18.6.1941 Kuopiossa.

Kalle oli syntynyt vuonna 1905, hän oli palvellut jo talvisodassa lääkintämiehenä JR 38, 1. pataljoonan 3. komppaniassa. Komppaniassa palveli etupäässä Siilinjärven miehiä. Siilinjärveläiset kokivat ankaria tappioita raskaissa Uomaan ja Pitkärannan taisteluissa talvisodan aikana. Eturintaman lääkintämies joutui katsomaan sotaa silmästä silmään.

Kallella oli iso perhe ja jo ikääkin, joten se lienee ollut syynä siihen, että jatkosodassa hänet määrättiin sairasjunaan. Sairasjunissa kaikki tekivät kaikkea, jos tarve vaati. Lääkintämiesten tehtävä oli lastata ja purkaa juna potilaista mahdollisimman tehokkaasti. Sen lisäksi he vartioivat junaa, kun se oli asemilla tai seisomassa. Sairasjuna 3 odotti kuljetusmääräyksiä usein Joroisissa, mutta myös muualla.

Junan oli oltava lähtövalmis noin puolessa tunnissa, kun käsky kävi. Tauoilla juna huollettiin, varastoja täydennettiin ja autettiin siviiliväestöä sadonkorjuussa yms. Asemasotavaiheessa potilaskuljetusten tarve pieneni niin, että junista päästiin välillä pitemmillekin lomille. Välillä vaunut vietiin desinfioitavaksi Helsinkiin.

Sairasjuna 3 ajoi harvakseltaan potilaita Kuopioon. Tavallisen reitti alkoi Joroisista, vei Äänislinnaan ja Karhumäkeen, josta potilaita kuljetettiin eri puolille Suomea. Silloin tällöin juna kävi myös Siilinjärvellä, jossa toimivat 20. Sotasairaalan osastot Tarinaharjun ja Harjamäen parantoloissa.[7]

Sairasjuna 3 Lieksan asemalla 21.7.1941. Autot ovat tuoneet potilaat
asemalle, lastaus meneillään. Kuva A.Kaskela, SA-kuvat.

Lieksan asema 21.7.1941. Sairasjuna 3.
Hyökkäysvaihe loi sairasjunille kovan paineen. 
Kuva A. Kaskela, SA-kuvat.

Sairasjunien henkilökunta teki kesä-, heinäkuussa 1944 valtavan työn pelastaessaan niin potilaita kuin siviilejäkin NL:n suurhyökkäyksen alta. Kalle Savolainen oli lomalla toukokuussa 1944. Hän ilmoittautui takaisin palvelukseen Äänislinnassa 5.6.1944. Siltä otettiin kuorma Iisalmeen ja Ouluun, josta kiirehdittiin takaisin Äänislinnaan Kuopion kautta. Sieltä haettiin ilman taukoja potilaita ja tarvikkeita 12.6.-19.6.1944.

Juniin otettiin potilaiden lisäksi sotaa pakenevia ihmisiä niin paljon, kuin kyytiin mahtui. Junissa saattoi olla yli tuhatkin matkustajaa. Esimerkiksi Sairasjuna 3 kuljetti 22.-23.6. noin 1200 potilasta ja siviiliä turvaan reittiä Puntala-Savonlinna-Jyväskylä. Sairasjunien sotapäiväkirjoissa näkyy siviilien hätä järkyttävällä tavalla. Jalan pakoon pyrkiviä vanhuksia suistui teiden varsille, heitä koetettiin kerätä kyyteihin ja elvyttää junissa. Tässä vaiheessa myös potilaina oli huonokuntoisempia haavoittuneita ja kuljetuksen aikana kuoltiin. Aiemmin jatkosodan aikana kuljetettavat potilaat olivat yleensä olleet siirtokuntoisia, jolloin junakuolleisuus oli vähäistä.[8]

Kalle Savolainen kotiutettiin jatkosodasta 1.10.1944.

Sairasjuna 3 jatkoi vielä toimintaansa 25.11.1944 saakka. Potilaita, evakkoja ja kotiutettavia sotilaita siirrettiin paikasta toiseen. Lisäksi vankikuljetukset työllistivät. Esimerkiksi 18.10.1944 Oulussa junaan lastattiin 253 potilasta, heistä purettiin Seinäjoelle ja Vaasaan 207 potilasta. Junaan jäi saksalaisia potilaita 46, Vaasassa junaan lastattiin vielä 119 saksalaista vankipotilasta. Juna vei nämä kaikki 165 vankia  Vainikkalaan ja rajan yli NL:n viranomaisten ”hoitoon” ja vankileireille.[9]

 

---

[1] Salo, Kari, Talvi- ja jatkosodan sairasjunat, Resiina 1/1990

[2] Hedman, Sairasjuna Konstantin muisteluissa. Sairasjunien hoitohenkilöstön henkinen kestävyys 1941-44. Kandidaattitutkielma 1918, Turun avoin yliopisto,

[3] Hedman, Salo, K., Resiina 1/1990

[4] Päämajan lääkintätäosaston ohje 11.7.1941. 20.Sotasairaalan hallinnollinen arkisto, Sota-arkisto Mikkeli

[5] Svea Roeringin haastattelu, https://www.apu.fi/artikkelit/svea-roering-97-tyoskenteli-muonituslottana-sairasjunassa-tiskasin-koko-sodan, Hedman, Sairasjuna Konstantin muisteluissa. Sairasjunien hoitohenkilöstön henkinen kestävyys 1941-44. Kandidaattitutkielma 1918, Turun avoin yliopisto.

 [6]Salo, K., Resiina 1/1990,6

[7] Kalle Savolaisen sota-ajan kalenteri 1943, Ritva Tirkkosen kotiarkisto, Siilinjärvi.

[8] Sairasjunien sotapäiväkirjat, digitaaliarkisto.

[9] 3. Sairasjuna, 8.1.1943-30.11.1944, sotapäiväkirja https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6034070588&aineistoId=2398790144