sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Sananen Pöljän kylän väestöstä ja kylän sosiaalisista oloista vuonna 1864

Lintuniemen, vuonna 1864 Knuutilan riihi ja Kuopio-Iisalmi tie.
Kuva Jouni Kiimalainen.

Savolaisten ja siten myös pöljäläisten elämän olosuhteita määritti vielä 1800-luvulla varsin vahvasti luonto. Vuodentulo riippui hyvin pitkälti siitä, millainen oli kasvukauden sää. Katovuosien kanssa oli opittu jotenkin sompailemaan. Kylvettiin syksyllä ruis, jos se ei talvehtinut hyvin, lisättiin ohrankylvöä keväällä. Jos pelto petti, antoi kaski leivän.

Vuosi 1864 oli Kuopion läänissä tavanomainen satonsa puolesta, ruissato suorastaan hyvä.[1] Maaningalta kuitenkin valitettiin, että viljat menevät nyt aiempien vuosien velkojen maksuun.[2] 1860-luvun alussa esimerkiksi vuosi 1862 oli ollut huono satovuosi. Aikalaiset eivät voineet tietää, että kaukana Afrikassa vuonna 1861 tapahtunut tulivuoren purkaus vaikutti täälläkin. Ilmakehään joutunut tuhka viilensi ilmastoa.[3] Muutenkin elettiin ns. pikkujääkauden aikaa, jolloin lämpö ei tahtonut riittää viljelyyn.

Aittoja Pöljän kotiseutumuseolla.
Pöljän kylällä oli vuoden 1864 henkikirjan mukaan asukkaita 412.[4] Seuraavana vuonna väkiluku oli 434.[5] Vertailun vuoksi kerrottakoon, että vuonna 1900 väkiluku oli 762.

Vuonna 1864 Pöljällä syntyi elävänä 15 lasta. David Kejoselle ja Maria Räsäselle syntyi jopa kaksoset, Adam ja Stina. Aviolasten joukossa oli myös yksi avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, kun Loviisa Julkuselle syntyi poika August. Loviisa Kauppisen lapsi syntyi kuolleena. Äidit olivat usein työn ja heikon ravinnon heikentämiä, sikiökuolleisuutta oli jonkin verran.[6] Lapsia syntyi paljon, mutta samaan aikaan lapsikuolleisuus oli myös varsin korkea. Kun Savossa kuoli vuonna 1864 kaiken kaikkiaan 4317 ihmistä, niin heistä 1959 oli alle 15-vuotiaita (45,3%).[7]

Pöljällä kuoli 12 ihmistä tarkasteluvuonna. Heistä A. Väänänen kuoli 8kk ikäisenä punatautiin, 6-vuotias Wilhelmiina Väänänen pistokseen (keuhkokuume), Johan Väänänen 8 kk luumätään, Maria Savolainen 4 ½ kk ikäisenä kouristukseen, äiti tukahdutti nukkuessaan 1 kk ikäisen Adam Vainikaisen ja Agatha Trumpet kuoli mahavaivoihin 8 ½ kk ikäisenä. Lisäksi oli edellä mainittu kuolleena syntynyt lapsi. Ripulit, kuumesairaudet ja rokot riehuivat joinakin vuosina valtoimenaan kylillä. Muut kuolleet olivat vanhuksia.

Kristiina Lyytikäinen kuoli 66-vuotiaana keuhkokuumeeseen, Wenla Tervonen 70-vuotiaana vesipöhöön, Maria Lyytikäinen 66-vuotiaana keuhkokuumeeseen, Maria Halonen 66-vuotiaana kuumeeseen ja Adam Raatikainen 66-vuotiaana halvaukseen.[8] Pöljällä ei liikkunut vuonna 1864 mitään erityistä epidemiaa.

Kylällä oli 22 tilallista ja 9 torpparia, räätäli Aaron Knuutinen ja suutari Petter Trumpet. Kaikki saivat elantonsa maasta eikä kylä kaikille tarjonnut edes kohtuullista eloa. Pöljäläisetkin olivat huomanneet, että muualla voisi olla paremmin. Maaningalta muutti toisiin pitäjiin 145 henkilöä vuonna 1864, pöljäläisiä muuttokirjan ottajia oli 15. Peräti yhdeksän heistä suuntasi tiensä Kuopioon, yksi Viipuriin ja loput lähikuntiin. Kaikki muuttajat olivat piikoja tai renkejä yksin tai perheineen.[9]

Pöljän kotiseutumuseolta.
Kuva Jouni Kiimalainen.
Muuttajat tarvitsivat seurakunnalta muuttokirjan, sillä liikkuminen ei ollut täysin vapaata tuolloin. Seurakunnilla oli mahdollisuus kieltäytyä vastaanottamasta sellaisia tulijoita, joilla ei ollut keinoja elättää itseään tai joilla oli huomattavia tahroja maineessaan.[10]

Piika Maria Wilhelmiina Wäänänen (Pöljä n:ro 21) halusi muuttaa Kuopioon. Hän kävi hakemassa 4.11. 1864 vapaaviikollaan muuttokirjan kirkkoherralta. Siinä todettiin, että hän ”lukee kirjaa selvästi, ulkoa samoin katekismuksen selityksiä, on ollut ripillä ja ehtoollisella ja kinkereillä tavallisesti: avioliittoon vapaa, käytökseltään nuhteeton, rokotettu ja ilman ruumiin erheitä.” Nyt uusi työnantaja saattoi palkata Maria Wilhelmiinan huoletta. Muuttokirjaa hakiessaan hän oli 18-vuotias.

Höyrylaivaliikenne oli aloitettu Kuopion ja Maaningan välillä[11], lennätinyhteyttä alettiin rakentaa Kuopion ja Viipurin välille,[12] Kuopion maanviljelysseura koetti valistaa rahvasta tehokkaampaan maanviljelyyn, Jännevirran Rissasille oli ostettu petroolilamppu (Tapio 23.1.1864) ja malminetsijät liikkuivat Pöljän kylällä. Vaikka malminetsijäryhmämme tulikin varsin syrjäiselle läänin kolkalle kesällä 1864, niin ei täällä täysin umpiossa eletty.

Markkinamatkat, rahdinajot ja työn perässä liikkuminen toivat tietoa ja laajempia näkökulmia Pöljällekin. Kuopion -Iisalmen tie halkoi kylää ja helpotti liikkeelle lähtöä.

Kuopijoon!
Valitettavasti mitkään uudistukset eivät ehtineet estämään vuoden 1868 väestökatastrofia Suomessa ja Savossa. Pöljän osalta olen kirjoittanut aiheesta tässä blogissa Surkeutta, vaivaa ja valitusta. Kuolleisuutta ja kuolinsyitä Pöljällä vuonna 1918 ja 1920-luvun alussa olen käsitellyt tässä




[1] Jussila & Rantanen, Nälkävuodet 1867-68, 47
[2] Tapio 13.2.1864 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441779/articles/2907668
[3] Jussila & Rantanen, Nälkävuodet 1867-68, 46
[4] Kuopion läänin henkikirjat, Maaninka 1864 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=479606
[5] Kuopion läänin henkikirjat, Maaninka 1865 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=479606
[6] Wirilander, Savon historia III, Savo kaskisavujen kautena, 57-58
[7] sama, 55
[8] Maaningan kirkonkirjat, kuolleet 1864.
[9] Maaningan kirkonkirjat, ulosmuuttaneet 1864.
[10] Nenonen & Keskinen, leipä taivalten takana – liikkuminen 1800-luvun alun Suomessa
    http://www.ennenjanyt.net/2016/12/leipa-taivalten-takana-liikkuminen-1800-luvun-alun-suomessa/
[11] Tapio 9.7.1864 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441776/articles/3222616
[12] Tapio 2.7.1864 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441785/articles/3222617

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti