Gadgetissa oli virhe

torstai 6. huhtikuuta 2017

Tauti tulee ja tappaa - eikä sotakaan silittele

Suomi itsenäistyi joulukuussa 1917, mutta itsenäisen valtion ensimmäisiä vuosia varjostivat sisällissota ja influenssa-aallot, jotka toivat surua ja epävarmuutta ennestäänkin ankaraaan elämäntaistoon. Erityisesti pelkoa ja huolta aiheutti espanjantauti.

Espanjantaudiksi sanotaan vuonna 1918 maailmassa levinnyttä influenssaa, joka osoittautui tappavan vaaralliseksi. Sairastuvuus tautiin oli korkea, se tarttui hanakasti ja jätti potilaisiin vakavia jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta ja aivokalvontulehdusta. Euroopan ensimmäinen tautitartunta ilmeni Ranskan Bordeauxissa huhtikuussa 1918. Suomeen tauti ehti jo kesäkuun lopulla 1918.

Vuosi 1918 oli Suomessa kuolleisuuden suhteen poikkeuksellinen. Maassa kuoli 95 000 ihmistä. Se oli 45 000 ihmistä enemmän kuin normaalivuonna. Maaningallakin pappi sai kirjoitella maalis-huhtikuussa ihan uudenlaisia kuolinsyitä. Erik Väänänen, Petter Johannes Korhonen, Otto Niiranen, Kalle Kinnunen, Toivo August Lehtola kaatuivat vapaustaistelussa, Taavetti Taavetinpoika Miettinen Pöljältä kuoli haavoittuneena Viipurissa.

Aatami Pekanpoika Mielonen "mestattiin" eli ammuttiin Suomenlinnan pakkotyölaitoksella, Janne Rautiainen Pöljän kylältä  ammuttiin Viipurissa kapinallisena, Johannes Eskelinen kuoli Kuopion vankileirillä sairauteen ja Susanna Paavontytär Karppinen sai surmansa Raudun valtauksessa. Juho Arvid Smolanderin oli taas vanginvartija ampunut Tuusniemellä. Olojen sekavuudesta kertoo se, että Taavetti Julkunen oli jo joutunut kuolleiden kirjaan, mutta on viivattu yli ja merkitty: "Elää".

Kurolanlahden suojeluskunnan entinen päällikkö kauppias Sorsa ampui suojeluskuntatoverinsa Heikki Miettisen 10.4.1918. Tämän jälkeen hän ampui itsensä. Paikkakunnalla tämä herätti tavantonta mielenkuohua. Surman syy jäi selvittämättä, mutta Sorsa oli ollut kiihtynyt ja levoton jo pitkään. Tästä syystä hän oli luopunut suojeluskunnan päällikköydestä pari viikkoa ennen murhaa.

Kaikenkaikkiaan Maaningalla syntyneitä sotasurmauhreja oli 20. Se on paljon pieneen pitäjään, mutta vähän verrattuna rintamaiden sotasurmalukuihin. Lisäksi lukumäärä on epävarma, sillä tarkemmin tutkiessa Maaningan listalla oli Leppävirralla, Keiteleellä ja Karttulassa syntyneitä.

Espanjantauti ehti levitä Suomessa laajalle ennenkuin se havaittiin, koska normaaleinakin vuosina kulkutautikuolleisuus oli korkea. Pöljällä ja Maaningalla kuoltiin hinkuyskään, tulirokkoon, keuhkokuumeeseen, lavantautiin ja kurkkumätään. Tuberkuloosiin kuoli joka kuukausi useita ihmisiä. Eipä isorokkokaan ollut kadonnut. Pöljällä siihen kuoli Helga Partanen 1918.

Lapsikuolleisuus oli erittäin suurta vielä 1920-luvullakin.
Kuvassa Janne ja Aino Holopaisen poika Pauli Olavi vuonna 1926
Holopaalan pihamaalla. Taustalla Tyynelä.
Kuva Aino Jormalainen.
Kesällä 1918 lievästi kohonnut influenssakuolleisuus ei kiinnittänyt kenenkään huomiota. Maaningallakin kuolleisuus nousi  jo heinäkuussa. Normaalisti pitäjässä kuoli noin 10 ihmistä kuukaudessa, mutta heinäkuussa 1918 jo 19. Taustalla saattoi jo tuolloin olla espanjankuume. Ensimmäinen virallisesti espanjantautiin kuollut Maaningalla oli 2-vuotias Milda Maria Juhontytär Utriainen (Pöljä n:ro 17) 2.9.1918. Viisi päivää myöhemmin kuoli 13-vuotias Lyyli Susanna Aarontytär Korhonen (Pöljä n:ro 18).  Espanjantauti levisi ihmisestä ihmiseen ja silloin liikennepaikat olivat taudille otollisia. Pöljä oli kylä rautatien varrella.

Espanjantauti roihahti lokakuussa täyteen vauhtiin. Kokonaiskuolleisuus kasvoi kolminkertaiseksi, Kahdessa kuukaudessa Maaningalla kuoli espanjantautiin/keuhkotulehdukseen/kuumeeseen/yskään 26 ihmistä. Tämä on lähes kaksinkertainen kuolleisuus normaaliin verrattuna. Savon Sanomatkin uutisoi 3.10. Maaningan epidemiasta. Tauti kaatoi kokonaisia kyläkuntia vuoteenomaksi. Sairastuneita oli joka puolella pitäjää: Tavinsalmella, Tuovilanlahdessa, Hamulassa, Pöljällä, Halolassa ja Kurolanlahdessa. Rautatie, tiet ja laivaliikenne edistivät taudin leviämistä.

Loppuvuodesta 1918 tauti hävisi ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. Mutta influenssa palasi ankarana keväällä 1919. Kuolinsyynä espanjantauti mainittiin uudestaan 19.4. 1919. Silloin Antti Taavetinpoika Rautiainen kuoli Kurolanlahdessa 31-vuotiaana. Pöljältä kuolevat espanjantautiin toukokuussa asioitsija Kustaa Paavonpoika Niskanen ja torpparintytär Iida Takkunen. 

Kolmas taudin ryöpsähdys tuli vielä vuodenvaihteessa 1919/1920. Helmikuussa 1920 kuolleiden kirjaan on kirjattu seitsemän espanjantautiin kuollutta. On muistettava, että diagnoosi oli summittainen ja moni keuhkotulehdus, keuhkokuume, aivokalvontulehdus tai vanhuksen yhtäkkinen heikkenimnen tarkoittivat todennäköisesti influenssakuolleisuutta. Taudin leviämisen alkupisteenä aikalaiset pitivät Kuopion tammimarkkinoita, jotka kokosivat seutukunnan maalaiset yhteen. Tällä kertaa markkinatuliaisena tulikin tauti.

Aikalaiset tiesivät taudin leviämisestä ja hoidosta. Lehdissä kehoitettiin pesemään kädet ja varomaan joukkokokouksia influenssan aikaan. Potilaiden tuli levätä vuoteessa, kunnes kuume oli kunnolla hävinnyt. Valitettavasti tuolloisissa sosiaalisissa oloissa näitä ohjeita eivät kaikki voineet noudattaa. Perheenjäsenet sairastuivat yhtäaikaa. Työtä oli kuitenkin tehtävä, että olisi ollut ruokaa ja lämpöä. Asuttiin ahtaasti ja puhtaudessa oli parantamisen varaa.

Influenssat ja muut kulkutaudit aiheuttivat vielä pitkään korkeaa kuolleisuutta. Esimerkiksi vuonna 1924 Maaningalla saavutettiin alkuvuodesta lähes espanjantaudin aikaisia kuolleisuuslukuja. Se oli aikaa ennen rokotuksia, neuvoloita ja penisilliiniä.

Lähteet: Maaningan srk arkisto, kuolleet 1917-1924., Savon Sanomat; Savo, Savotar, Savon Kansa 1918-1920, Suomen sotasurmat 1914-1922, Valtiorikosoikeuden aktit,  Linnanmäki, Espanjantauti Suomessa. Influenssaepidemia 1918-1920.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti