tiistai 18. huhtikuuta 2017

Höyrylaivalla Pietariin - Aaron ja Idan häämatka

Pulasteen talo Pöljällä 1910-luvulla.
Aaro Rissanen ja Ida Toivanen vihittiin Pöljällä Pulasteen talossa 17.8. 1900. Aaro Rissanen muisteli hääpäiväänsä vanhoilla päivillään ja onneksi muistelus on pysynyt tallessa. Sattumoisin juuri tuolloin elettiin kylällä suuren muutoksen aikaa. Kuopio-Iisalmi radan rakennustyöt olivat ehtineet Pöljälle. Radanrakentajat toivat uutta vipinää kylän elämään. Esimerkiksi koulun oppilasmäärä tuplaantui vuosina 1900-1902. Junaliikenteen alkaminen 1902 tulisi sitten muuttamaan syrjäisen kylän arjen.

Aaro Rissanen syntyi 1.11.1869 Nilsiässä. Hänen isänsä oli Påhl Rissanen ja äitinsä Stina Lovisa Kekäläinen. Stina Lovisan äiti oli Maria Väänänen. Synnyinkoti oli Sirppilahdessa.

Kuva Maaningan kunnanarkistosta.
Aaro haki polkupyöräajokorttia.
Muistelmissaan Aaro sanoi ihan suoraan, että isä kehoitti poikaa lähtemään maailmalle tienaamaan elantonsa. Aaron eno, rahtilaivan päällikkö Antti Kekäläinen lupasi Aarolle töitä laivallaan Eno kuitenkin kuoli yllättäen, joten oli turvauduttava toisen sukulaisen, Aaro Väänäsen apuun. Niinpä v. 1890 Aaro Rissanen muutti Kuopioon ja aloitti laivamiehen uransa. Ensimmäisenä kesänä hän toimi kokkina, toisena kesänä jo vanhemman laivamiehen töissä. Aaro mukaan laivalla mies tienasi seitsemässä kuukaudessa 315 mk, kun rengin vuosipalkka oli 70-80 markkaan vuodessa. Rahtilaivasta Aaro eteni sitten matkustajalaiva Savottareen.

Aaro Rissanen siirtyi rahtilaivalta Savottareen.
Laiva kulki Kuopio-Viipuri -reitillä.
Mutta elokuussa 1900 Aaro Rissanen oli menossa naimisiin. Pulasteelle morsiamen kotiin oli kutsuttu koko Pöljän kylä. Oli sukulaisia läheltä ja kaukaa. Aaro mainitsee erikseen Pekka Savolaisen Pieksäntaipaleelta sekä Kalle Venellin. Lisäksi rautatieläisten sattumalta paikalla ollut lääkäri tuli kuokkimaan häihin. Hän näki Pitkänjärven yli Solalta, että vastapäätä juhlitaan. Vihkimisen suoritti Maaningan vt. kirkkoherra Antti Haikola. Pappi oli paikalla nuorikkonsa kanssa, Haikola oli saanut pappisvihkimyksen edellisenä vuonna ja oli Maaningalla ensimmäisessä toimessaan.

Vielä kuusikymmentä vuotta hääjuhlan jälkeenkin Aaro muisti yhden vieraan erityisesti, Pulasteen talonväen ystävä oli Pöljän koulun opettajatar Fanni Blomqvist.
Pöljän koulun opettajatar Fanni Blomqvist.
Vihkiäispäivä oli lämmin ja aurinkoinen. Jollakin oli viulu mukana ja juhlaväki "mäni yhtenä mylläkkänä sen elokuisen illan." Sulhanen ei tanssinut. Morsian Ida sen sijaan lienee pyörähdellyt väen mukana. Ida Toivanen oli omiensa joukossa, sillä hänen äitinsä oli Maria Väänänen Pöljän kylältä ja isänsä Aaro Toivanen samalta kylältä. Ida oli syntynyt 17.3.1868.

Aamulla varhain lähdettiin hevoskyydillä Siilinjärvelle ja siellä hypättiin höyrylaiva Neidin kyytiin Kuopioon. Aaro Rissanen oli edennyt mermiehen urallaan, hän toimi nyt perämiehenä Kuopio - nimisessä höyrylaivassa. Kuopio purjehti Viipurin kautta Pietariin asti.

Kaleva -laiva Kuopion satamassa, Aaro Rissanen toimi tällä laivalla perämiehenä
 neljä kesää. Vuonna 1900 hän työskenteli Kuopio -laivalla.
Laivalla pariskunnalle järjestettiin vielä uusi juhla punaviineineen ja ruokineen. Pääemäntä Karoliina Väänänen oli myös Aaron sukulaisia. Näin iloisissa merkeissä alkoi häämatka Pietariin. Koko matkan oli hyvä purjehdussää, Aaro teki töitä ja Ida sai nauttia matkasta. Vuosisadan vaihteessa höyrylaivaliikenne oli vilkasta. Aaron mukaan laivoilla oli kaiken maailman turisteja ja vaikka minkä kielen puhujia: "Niiden kanssa sai melskata vaikka millä tavalla että jollaki tavalla tuli toimeen."

Matka Kuopiosta Pietariin vei kaksi vuorokautta. Vuonna 1900 ajettiin Leppävirran ja Savonlinnan reittiä Viipuriin, Uuraan sataman ja Koiviston kautta Suomenlahdelle ja Pietariin. Siellä Aaro sai esitellä metropolin ihmeitä nuorikolleen. Katsastettiin Iisakin kirkko ja Pietari Suuren patsas, käytiin eläintarhassa ja sirkuksessa, kierrettiin Pietarin tavarataloja. "No Se Ensimmäinen Häämatka oli Sellaista Seikkailuva. Ja sittä sitä lähettin sitä Arkielämän taisteluva Elämään."

Ida ja Kalle Rissanen 1910. Kuva Nestor Halosen arkisto.
Aaro Rissanen perämiehen vormussaan 1903.
Kuva Juha Romo.

Arkielämän taistelu aloitettiin Kuninkaankatu 12 vuokralaisena Kuopiossa. Osoite ja talo oli kyllä Kuopion hienoin. Kyseessä oli Kuopion vanha pappila. Vuosisadan vaihteessa rakennusta hallinnoi lehtori Carl Arnold Therman, kirkonisäntä ja kunnallinen vaikuttaja.

Kuninkaankatu 12 Kuopiossa. Tässä talossa Aaro ja Ida asuivat 1900-1904.
 Rakennus on Kuopion vanha pappila.
Aaro ja Ida Rissanen muuttivat Pöljälle 1904-05.

Kiitos Juha Romolle dokumentista ja kuvista ja Marja-Liisa Kankaiselle kirkonkirjojen ja Kuopion osoitekalenterin penkomisesta.


Lähteet: Aaro Rissasen kirjoittama muistelu 1960-luvulla. Juho Romon hallussa. Aaro Rissasen haastattelu 1960 , Kotus. Kaleva Kuopion satamassa, Nilsiän srk kirkonkirjat, Maaningan srk syntyneiden ja kastettujen luettelo, Sukututkijan loppuvuosiOsoite- ja ammattikalenteri Kuopion kaupunkia ja ympäristöä vartenKuopion vanha pappilaKaleva laivaPapiksi vihityt Kuopion-Oulun hiippakunnassa 1851-1939

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti