Sattumuksia Kasurilan kylällä – mylly palasiksi!

 

Päivi Väisänen on toimittanut paikallishistoriallisesti valtavan kiinnostavan kirjan Kasurilan kylältä. Aaro Gustavi Knuutinen, Arolainen, kansanrunoilija Kasurilasta. Väisänen on koonnut teokseen Knuutisen kirjoittamia runoja, arkkiveisuja 1800-luvun puolivälistä 1880-luvulle. Kirja ansaitsee ihan oman arvionsa, mutta tällä kertaa kirjan lukeminen johdatti minut tutkimaan Kasurilan kylän elämää ja arkea 1800-luvun puolivälissä. Silloin Aaro Knuutinen (1825- 1896) eli parhaan miehuutensa aikoja Kasurilan kylällä.

Siilinjoki ja Siilinkoski olivat 1800-luvulla eläneille paikallisille tavattoman tärkeitä. Joen rantamilla oli soita, niittyjä ja viljelyksiä. Lisäksi Siilinkoskessa toimi tilallisten yhteinen mylly. 1856 Elias Laitinen ja Olli Ruuskasen perilliset vaihtoivat maatiloja keskenään. Laitinen luovutti Varpasjärveltä tilan Sutela 9 ja välirahaa maksettuaan sai Ruuskasilta tilan Kasurila 7. Tähän kauppaan kuului osuus Siilinkosken myllyyn.

Nykyisen Siilinjärven kirkonkylän seutua vuoden 1864 kartassa.
Näkyy tiet Kuopiosta Iisalmeen, haarautuminen Maaningalle ja
Nilsiään. Huomaa tie Räimälle, sieltä oli sujuvaa kulkea venellä
Kuopioon.

Sattumoisin toinenkin kylän tila siirtyi uusiin käsiin.  Kasurila 18, Mähölä/ Siilinpää tilan omistajaksi tuli avioliiton kautta kruunun nimismies Victor Fabian Aschan. Hän oli naimisissa Ida Kronströmin kanssa. Ida oli edesmenneen vääpeli Petter Enok Kronströmin tytär. Nimismies osasi lukea karttoja ja jakokirjoja. Hän oli huomannut, että mylly oli kokonaan hänen omistamansa tilan Kasurila 18 mailla.

Vuonna 1862 käräjillä käsiteltiin Aschenin laatimaa vaatimusta, että mylly on purettava tai se on siirrettävä maanomistajan haltuun. Vastaajina ja siis myllyn pystyyn laittaneina tilallisina olivat käräjillä Olli Miettinen, Petter ja Adam Väänänen, Jöran Zacheus, Agatha Hiltunen, Aaro Knuutinen ja Elias Laitinen, kaikki Kasurilan kylältä.

Siilinjoen rantamat kuuluivat Kasurilan eteläiseen jakokuntaan. Vuonna 1777 laaditussa isojakokartassa joessa ei ole merkintää myllystä. Myllyt saattoivat jäädä välillä pois käytöstä, kunnes ne taas kunnostettiin. Näin oli käynyt Pöljänjoen myllylle 1700-luvun loppupuolella. Omistusoikeus oli kyllä hyvin selvillä Kasurilan kylälläkin 1800-luvulla, mutta isojaon jälkeenkin jäi paljon epäselvyyksiä. Rahvas oli elänyt pitkään käyttöoikeuden maailmassa, jossa oikeus myllyn pyörittämiseen syntyi siitä, että oli mylly yhdessä jokeen laitettu.

Ote Kasurilan eteläisen jakokunnan isojakokartasta vuodelta 1777.
Siilinjoki ja sen niityt näkyvät hyvin, ei merkintää myllystä. Kartassa 
on myös myöhempiä merkintöjä, kun rautatieaseman paikkaa
suunniteltiin 1800-luvun lopulla.

Nimismies Aschan halusi myös häätää myllyn hoitajana toimineen torpparin, sillä isojaossa ei ollut erotettu tonttia myllärille. Mylläritorpparina toimi Moses Pennanen, joka puolustautui sanomalla, että hänellä on elinikäinen oikeus torppaan. Tämän oikeuden oli hänelle antanut David Johansson Savolainen, tilan Kasurila 18 edesmennyt isäntä. Mähölässä isännän leski Elisabeth Karhunen oli kuollut 1855 ja hänen poikansa David Savolainen kuoli vuonna 1856. Uudet omistusjärjestelyt liittyivät varmasti tähän, tilalle ei ollut Savolaisista jatkajaa.

Aaro Knuutinen kirjoitti 1870 runon Siilin myllystä. Mylly oli perustettu kylän isäntien yhteistuumin, mutta myllyn tiimoilta oli heti riitaa. ”Nousi kapinat kalusta, kylän kesken kelvottomat, joit on pitkin piisannunna, Täysin määrin tänne asti...” Siilinpään omistaneet Mähöset kadottivat runon mukaan talonsa ja erkaantuivat myllystä. Hankkeessa mukana olleet kuolivat eikä riitaisasta myllystä tehty virallisia sopimuksia.

Niinpä uudella Siilinpään omistajalla, nimismies Aschanilla oli omasta mielestään perusteet myllyn poistamiselle mailtaan.

Aaro Knuutinen kuvaa vaikuttavasti myllyn hajottamisen runossaan.

”Kruunun miehet” runtelivat,

Vihoissansa viskelivät:

Laitoit ensin lautakaton

Kosken kuohuvan kitahan,

Sitten särit seinämätkin

Sekä rattahat repelit,

Panit poies paikoiltansa,

Kivet viskoit kivikolle,

Lyhdyt laitoit lattialle,

Työnsit vanhan tullikirstun,

Heinäniitulle hivutit,

Vastukseksi Väänäselle…[1]

Myllyn tiimoilta alkanut kiista sai lopullisen sinetin vasta vuonna 1875. Hovioikeuden päätöksessä todettiin, että tilat 4,5,6,7, 15 ja 18 Kasurilan kylässä olivat yhdessä rakentaneet myllyn. Kuitenkin isojaossa myllyn paikka oli jäänyt kokonaan tilan 18 mailla. Koska myllyn erottamista ei oltu tehty, se kuului kokonaan tilan 18 eli Siilinpään omistukseen.[2]

Olli Miettinen ja yhtiökumppanit olivat hakeneet 1871 lupaa perustaa mylly Siilinkoskeen. Ehkäpä yhtiökumppanit olivat löytäneet toisen paikan myllylleen? Kiinnostavaa on, että myllyn tiimoilta riideltiin vielä 1905, kun talollinen Adan Snellman ja kumppanit olivat valittaneet kuvernöörille tilan Kasurila 18 patolaitoksista. Kuvernööri kuitenkin muistutti, että koskenomistajilla oli vuodelta 1871 senaatin vahvistama oikeus padota veden kulkua.

Vuonna 1914 tehtailija Johansson rakensi Siilinkoskeen pienen sähkölaitoksen.[3] Siilinkoskessa toimii nykyisinkin kotitarpeiksi sähköä tuottava laitos. Ja patoasioista taidetaan sanailla vieläkin.

 

 

[1] Väisänen, Päivi (toim.), Aaro Gustavi Knuutinen, Arolainen, kansanrunoilija Kasurilasta

[2] Om vattenverk enligt finsk rätt. 1. Rätten till strömfall/ K.A. Moring. https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/2200956/articles/81619773

[3] Savon Sanomat 8.12.1913 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1291521/articles/3919604

Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1863-65, KO a:43, 36

Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1856-56, KO a:36, 1134

Kuopion tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1862-1862, KO a:42,565

Matti Savolaisen kova kohtalo Kuopion tammimarkkinoilla 1835

Lähtö Kuopioon talvimarkkinoille. Pohjois-Karjala, Nurmes.
Kuva Viktor Barsokevitsch, Kuopion museo.

Kuopion tammimarkkinat olivat suurtapaus koko Itä-Suomessa, sinne kiirehdittiin Pöljältäkin kauppaamaan vuoden tuottoja. Matti Savolainen Paavolan talon leski-isäntä oli lähtenyt myös markkinoille. Mahdollisesti hän meni sinne hevoskaupoille. Valitettavasti hän joutui kaupungissa niin pahasti hevosen tallaamaksi, että hän kuoli sinne.

Matin puoliso oli ollut ollut Kaarina Halonen (s.1795). Kaarina oli kuollut vuonna 1833. Talo jäi nyt hänen pojalleen Aatami Savolaiselle ja hänen puolisolleen Karoliina Toivaselle. Surullinen tapaus sai lukemaan kuvauksia Kuopion markkinoista. Ohessa hiukan lyhennelty kuvaus menosta ja meiningistä 1860-luvulla, jolloin kertojan mukaan meno oli kovasti hiljentynyt. Omissa mielikuvissani Kuopion tammimarkkinoilla oli vetovoimaa vielä 1970-luvullakin niin, että kaupunkimatkat Pöljältä satutettiin niiden aikaan, jos se oli mahdollista.

Talvinen tie ja matkalainen. Viktor Barsokevitsch.
Kuopion museo.

Kuopion tammimarkkinat 1861 sanomalehti Tapion kuvaamana:

Kuopion talvimarkkinat ovat jo vanhastaan maasamme tunnetut; on niihin ennen usiammista Suomenniemen kaupunneista ja maakunnista, vieläpä Venäeltäki, kokoontunut väkeä niin läämältä, että pienimmätki hökkelit ovat olleet pistetyt täyteen kuin riihet. Siitäpä kuopiolaisillekin hyvä tulo, kun huoneistaan, varsinkin puotiloista ovat saaneet erinomaisen kalliin vuoron eli hyyrin.

Silloin nimittäin toivat merikaupunkien kauppamiehet tänne ulkomaan tavaraa, käsityöläiset kaikenlaisia teoksiansa, talonpojat maan- ja metsänviljaa ja kauniita hevosia, ja venäläiset helppoa tavaraa, jota sitten myötiin, ostettiin ja vaihettiin. Mutta nyt ovat Kuopion markkinat kitistyneet kuin pyrähtävä pyy. Monen vielä haluttaisi vanhan tavan mukaan tänne lähteä, mutta niin vieraat kauppamiehet eli ulkolaiset, niin kuin niitä täällä kutsutaan, että käsityöläiset valittavat ei enää kannattavan tänne etäältä matkustaa – arvattavasti sen vuoksi, että kuopiolaiset ovat jo tottuneet itse ulkomailta hankkimaan tavaraa tahi omilla käsillänsä kelvollista työtä tekemään.

Eino F. Rissanen, Markkinaväkeä, 1963.

Kauppamiesten ja käsityöläisten tavaraa ei viime markkinoilta puuttunut; sitä oli tänne vedetty monelta haaralta: Kajaanista, Oulusta, Raahesta, Kokkolasta, Pietarsaaresta, Tampereelta, Joensuusta; Viipurista, Helsingistä, ynnä muista yhteensä 16 kaupungista, paitsi Pietarista. Varsinkin oli puuteosten (puukäsitöiden) puute erittäin tuntuva siitä syystä, sillä tämän tienoon miehet eivät ole juuri käsistään erittäin tekeviä – aika menee monelta tyhjän toimittamisessa ja uunilla maatessa.

Kuopion markkinoita luulemme kuitenkin paraastaan hevosmarkkinoiksi. Talolliset näillä main kasvattavat hevosiaan paremmin kuin lapsiansa. Siis on markkinoilla nähtävä, että hevoset enimmiten ovat kauniita ja jaloja, mutta heidän omistajansa kovia ja kavaloita. Sitä ei pidetä vikanakaan, jos tuttu tuttavansa, veli veljensä hevoskaupassa pettääpi – ja kun nuo venäin herrat tulevat täältä hevosia ostamaan, niin katsotaan perin mukavaksi tavaksi pistää hevosten kunnollisuutta tutkivan kouraan joku punalaita (seteli), että he hevosta kiittäisivät ja siitä niin muodoin saataisiin korkea hinta.

Vaikka markkinoita pidettiin melkein koko viikko, ei sillä aikaa ilmoitettu yhtään erikoisempaa rikosta. Ei varkauden, ei juopumisen, ei tappelun nimellä ollut mitään mainittavaa. Oli vaan näpistelemistä, maistamista ja jotain toranalkua – kohtuutta kaikissa! Ei toki kaikissa: riettautta, kortinlyöntiä ja petosta harjoitettiin niin kuin ennenkin, vaikka se, kuten tarve vaatii muka tapahtuu kaikessa salaisuudessa.

Haureliaampaa (syntisempää) kansaa ei paljon löydä kuin näillä main. Kortinlyöjiä kokoontuu näille markkinoille sekä herroja ja talonpoikia: vaarallisimmassa sattumuspelissä pannaan muutamassa minuutissa satoja ruplia menemään. Sitä tekivät näillä markkinoilla ylhäisemmät ja alhaisemmat.

Markkina-aikana oli halullisille soveliaampiakin huvituksia tarjona. Rovanberin näytelmäjoukko koetti Rahikaisen näytelmähuoneessa joka ilta levolle väsyttää sekä itseään että muita: huonot olivat hänellä markkinat samoin kuin edellinenkin oloaika. Suurempi oli väenliike Sohlbergin kuva-näytelmä-huoneessa, ihastellen sanoi muuan ukko sisään pyrkiville ”ei kometiioista (komedioista) ennään tarvitse parempiin mennä, kuin sinne männöö!”

Hojakka eli karusell, joka oli toisella puolen kauppatoria pihaan ajettu, ei näyttänyt olevan niinkään mieluinen, paha oli pakkasessa ruveta peurain ja puuhevosten selässä pyörimään. Kun tähän vielä lisätään, että väkijoukossa kuului joku kulkulainen kantourkuja eli posetiivia vinguttavan ja että taloissa kulki muuan vaimonpuoli Lohtajasta tyttärensä kanssa, jotka aika mukavasti lauloivat ja kanteletta soittivat – niin ovat markkinahuvitukset kaikki nimitetyt.

Nyt ovat markkinat puuhinensa ja huvituksiensa ohitse menneet, Kuopiossa on taas päästy asemillensa ja itse kukin elää entistä elämäänsä: toimittaa mitä voi ja lystäilee kuten halu pitää.

Heikki Väänänen, neljäs vasemmalta, on palannut markkinoilta
kotiinsa Kolmisopen Peltolaan talvella 1902. 
Siilinjärvi.

Tapio 26.1.1861 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441603/articles/81617656

Helsingfors Tidningar 14.3.1835 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/386058/articles/81617657

Maaninka kuolleet 1807-1842 (AP I F:2) 1835; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40760&pnum=140

Maaninka lastenkirja 1832-1842 (AP I Ab:5) Sivu 578-579 Pöljä 10 fd 6; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40717&pnum=293

Maaninka rippikirja 1832-1844 (AP I Aa:10) Sivu 329 Pöljä 10; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40645&pnum=333

Räsänen, Riitta (toim.), Savo ja sen kansa

Perinnealbumi, vanhat valokuvat kertovat, Pohjois-Savotoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40645&pnum=333