Hajamietteitä Pöljältä: Matti Savolaisen kova kohtalo Kuopion tammimarkkinoilla 1835

sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Matti Savolaisen kova kohtalo Kuopion tammimarkkinoilla 1835

Lähtö Kuopioon talvimarkkinoille. Pohjois-Karjala, Nurmes.
Kuva Viktor Barsokevitsch, Kuopion museo.

Kuopion tammimarkkinat olivat suurtapaus koko Itä-Suomessa, sinne kiirehdittiin Pöljältäkin kauppaamaan vuoden tuottoja. Matti Savolainen Paavolan talon leski-isäntä oli lähtenyt myös markkinoille. Mahdollisesti hän meni sinne hevoskaupoille. Valitettavasti hän joutui kaupungissa niin pahasti hevosen tallaamaksi, että hän kuoli sinne.

Matin puoliso oli ollut ollut Kaarina Halonen (s.1795). Kaarina oli kuollut vuonna 1833. Talo jäi nyt hänen pojalleen Aatami Savolaiselle ja hänen puolisolleen Karoliina Toivaselle. Surullinen tapaus sai lukemaan kuvauksia Kuopion markkinoista. Ohessa hiukan lyhennelty kuvaus menosta ja meiningistä 1860-luvulla, jolloin kertojan mukaan meno oli kovasti hiljentynyt. Omissa mielikuvissani Kuopion tammimarkkinoilla oli vetovoimaa vielä 1970-luvullakin niin, että kaupunkimatkat Pöljältä satutettiin niiden aikaan, jos se oli mahdollista.

Talvinen tie ja matkalainen. Viktor Barsokevitsch.
Kuopion museo.

Kuopion tammimarkkinat 1861 sanomalehti Tapion kuvaamana:

Kuopion talvimarkkinat ovat jo vanhastaan maasamme tunnetut; on niihin ennen usiammista Suomenniemen kaupunneista ja maakunnista, vieläpä Venäeltäki, kokoontunut väkeä niin läämältä, että pienimmätki hökkelit ovat olleet pistetyt täyteen kuin riihet. Siitäpä kuopiolaisillekin hyvä tulo, kun huoneistaan, varsinkin puotiloista ovat saaneet erinomaisen kalliin vuoron eli hyyrin.

Silloin nimittäin toivat merikaupunkien kauppamiehet tänne ulkomaan tavaraa, käsityöläiset kaikenlaisia teoksiansa, talonpojat maan- ja metsänviljaa ja kauniita hevosia, ja venäläiset helppoa tavaraa, jota sitten myötiin, ostettiin ja vaihettiin. Mutta nyt ovat Kuopion markkinat kitistyneet kuin pyrähtävä pyy. Monen vielä haluttaisi vanhan tavan mukaan tänne lähteä, mutta niin vieraat kauppamiehet eli ulkolaiset, niin kuin niitä täällä kutsutaan, että käsityöläiset valittavat ei enää kannattavan tänne etäältä matkustaa – arvattavasti sen vuoksi, että kuopiolaiset ovat jo tottuneet itse ulkomailta hankkimaan tavaraa tahi omilla käsillänsä kelvollista työtä tekemään.

Eino F. Rissanen, Markkinaväkeä, 1963.

Kauppamiesten ja käsityöläisten tavaraa ei viime markkinoilta puuttunut; sitä oli tänne vedetty monelta haaralta: Kajaanista, Oulusta, Raahesta, Kokkolasta, Pietarsaaresta, Tampereelta, Joensuusta; Viipurista, Helsingistä, ynnä muista yhteensä 16 kaupungista, paitsi Pietarista. Varsinkin oli puuteosten (puukäsitöiden) puute erittäin tuntuva siitä syystä, sillä tämän tienoon miehet eivät ole juuri käsistään erittäin tekeviä – aika menee monelta tyhjän toimittamisessa ja uunilla maatessa.

Kuopion markkinoita luulemme kuitenkin paraastaan hevosmarkkinoiksi. Talolliset näillä main kasvattavat hevosiaan paremmin kuin lapsiansa. Siis on markkinoilla nähtävä, että hevoset enimmiten ovat kauniita ja jaloja, mutta heidän omistajansa kovia ja kavaloita. Sitä ei pidetä vikanakaan, jos tuttu tuttavansa, veli veljensä hevoskaupassa pettääpi – ja kun nuo venäin herrat tulevat täältä hevosia ostamaan, niin katsotaan perin mukavaksi tavaksi pistää hevosten kunnollisuutta tutkivan kouraan joku punalaita (seteli), että he hevosta kiittäisivät ja siitä niin muodoin saataisiin korkea hinta.

Vaikka markkinoita pidettiin melkein koko viikko, ei sillä aikaa ilmoitettu yhtään erikoisempaa rikosta. Ei varkauden, ei juopumisen, ei tappelun nimellä ollut mitään mainittavaa. Oli vaan näpistelemistä, maistamista ja jotain toranalkua – kohtuutta kaikissa! Ei toki kaikissa: riettautta, kortinlyöntiä ja petosta harjoitettiin niin kuin ennenkin, vaikka se, kuten tarve vaatii muka tapahtuu kaikessa salaisuudessa.

Haureliaampaa (syntisempää) kansaa ei paljon löydä kuin näillä main. Kortinlyöjiä kokoontuu näille markkinoille sekä herroja ja talonpoikia: vaarallisimmassa sattumuspelissä pannaan muutamassa minuutissa satoja ruplia menemään. Sitä tekivät näillä markkinoilla ylhäisemmät ja alhaisemmat.

Markkina-aikana oli halullisille soveliaampiakin huvituksia tarjona. Rovanberin näytelmäjoukko koetti Rahikaisen näytelmähuoneessa joka ilta levolle väsyttää sekä itseään että muita: huonot olivat hänellä markkinat samoin kuin edellinenkin oloaika. Suurempi oli väenliike Sohlbergin kuva-näytelmä-huoneessa, ihastellen sanoi muuan ukko sisään pyrkiville ”ei kometiioista (komedioista) ennään tarvitse parempiin mennä, kuin sinne männöö!”

Hojakka eli karusell, joka oli toisella puolen kauppatoria pihaan ajettu, ei näyttänyt olevan niinkään mieluinen, paha oli pakkasessa ruveta peurain ja puuhevosten selässä pyörimään. Kun tähän vielä lisätään, että väkijoukossa kuului joku kulkulainen kantourkuja eli posetiivia vinguttavan ja että taloissa kulki muuan vaimonpuoli Lohtajasta tyttärensä kanssa, jotka aika mukavasti lauloivat ja kanteletta soittivat – niin ovat markkinahuvitukset kaikki nimitetyt.

Nyt ovat markkinat puuhinensa ja huvituksiensa ohitse menneet, Kuopiossa on taas päästy asemillensa ja itse kukin elää entistä elämäänsä: toimittaa mitä voi ja lystäilee kuten halu pitää.