Savon rahvas kelvottomain virkamiesten kynittävänä

 

Fredrika Dorothea ja kuningas Kustaa IV Aadolf.
Jonas Forsslundin maalaus 1797-1800.

Kustaa IV Adolf ja kuningatar Fredrika Dorotean tekivät kesämatkan halki Suomen vuonna 1802. Kuninkaan vierailu oli tietysti hieno asia, mutta Suomessa kaikki eivät olleet innoissaan. Perättäiset katovuodet olivat köyhdyttäneet kansaa, virkamiehet tiesivät seurueen kestityksen ja huollon vaativan paljon resursseja.[1] 

Kaupunkeja alettiin siistiä, aitoja korjata ja katujen kuoppia tasoitella. Maaseutupitäjissäkin kuulutettiin kirkoissa, että kuninkaan matkareitin teitä on viipymättä ryhdyttävä korjaamaan. Tiedettiin, että kuningas tulisi Savoonkin ja ajaisi Kuopio-Oulu -tietä. Matkallaan he tulisivat kulkemaan myös Toivalan, Kasurilan ja Pöljän kylien ohi. Valtamaantie kulki suoraan näiden kylien halki.

Kaisa Kyläkoski on kuvannut kuninkaan matkan kirjassaan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802.

Vieraat saapuivat Turkuun 11.6.1802. Sieltä matkustettiin rannikon kaupunkeja myötäillen Ahvenkoskelle Venäjän vastaiselle rajalle. Täältä lähdettiin kohti pohjoista ja Savon kaupunkeja. Kuopioon saavuttiin noin puoli yhdeksän illalla 11.7. 1802. Koko matka oli kestänyt jo tasan kuukauden. 

Näkymä Kuopiosta, 1820-luku.
Historian kuvakokoelma, Museovirasto

Kuopiossa kuninkaalliset majoittuivat lääninkamreeri, asessori Gustaf Saloniuksen taloon. Vastaanottojuhlan kuvauksissa ei mainittu Savo-Karjalan läänin maaherra Ramsayta, mutta Kyläkoski arveli hänen liittyneen kuninkaan seurueeseen jo aiemmin, mahdollisesti läänin rajalla.[2]

Kaupunkilaiset panivat parasta pöytään ja maaherran rouva Johanna Barbara Petersen oli suunnitellut ja ohjannut vertauskuvallisen kuvaelman kuninkaan kunniaksi. Oli pystytetty ”kahdeksan aistikkaasti valmistettua alttaria toivolle, rauhalle, oikeudelle, vapaudelle, turvallisuudelle, valistukselle, kasvullisuudelle ja maineelle. Näiden keskellä kohosi vielä kuninkaallisten nimikirjaimilla ja kruunulla koristettu alttari.”[3]

Kuningas viipyi kaupungissa kaksi päivää. Vierailun toisena päivänä kuningasparille esiteltiin upseeristo, virkamiehistö ja porvaristo sekä 20 talonpoikaa ja aterian jälkeen vastaavasti naiset.

Jossakin vaiheessa juhlien, jumalanpalvelusten, esittelyjen ja kuvaelmien välissä kuningas ja virkamiehet tekivät töitäkin. Kuninkaalle alkoivat avautua läänin massiiviset laillisuusongelmat.

Jo vuoden 1800 valtiopäivillä Savon rahvas oli valittanut isojako- ja verollepanotoimitusten vakavista virheellisyyksistä. Arvottomia maa-aloja oli kirjattu verotettaviksi ja toisaalla veronalaisia maita jätetty huomioimatta verotuksessa. Kannettuja veroja oli kavallettu, talonpoikia kiristetty, lahjukset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus ja väkivaltaakin oli käytetty.[4]

Suomalainen talonpoika 1803.
Kuva-arkisto, doria.fi

Esimerkiksi Hakkaralan ja Kasurilan kylän asukkaat valittivat edellä mainituista epäkohdista. Vuoden 1800 jälkeen heille oli kertynyt muutakin mielipahaa. Ei ole tiedossa veivätkö he valituksen lääninkamreeri Saloniuksen väkivaltaisesta käytöksestä Kuopioon vai pysähtyikö Kuningas Kasurilan kievarissa tapaamaan rahvasta.[5]

Salonius oli piessyt Pekka Rautiaista, Pauli Pitkästä ja Lauri Lyytikäistä Korpisuon niityllä Vaajasalossa 1802. Talonpojat olivat aiemmin kieltäytyneet antamasta omilta pelloiltaan keräämiään heiniä sotilaille. Saloniuksella oli mukanaan vänrikki Magnus von Fieandt ja sotilaita, jotka veivät talonpoikien heinät matkassaan.[6] Yksi silminnäkijöistä oli ehkä Kasurilasta Pekka Knuutinen.[7]

Isojakotoimitusten korvausrahoja oli kateissa. Talonpojat maksoivat maanmittareille toimituksista, mutta heille oli luvattu puolet kustannuksista takaisin. Näistä kruunun varaamista rahoista ei kunnon tilitystä ollut olemassa.

Lisäksi isojakotoimitukset olivat osin kelvottomia: ”Maaningan kirkolle vievän valtamaantien varrella sijaitsevan Halolan kylän maista, joihin kuului 900 tynnyrinalaa viljeltyä maata ja hyvät kalavedet, oli metsämaasta ¾ vapautettu verosta hylkymaana. Sen sijaan syrjäisemmässä Kaarakkalan jakoalueessa, jossa viljeltyä maata oli vain 34 tynnyrinalaa, kaikki suot ja louhikot oli laskettu kelvolliseksi maaksi. Manttaalimäärä oli Halolan kylässä 2 ¼ ja Kaarakkalassa 4 ¼. Kaarakkalan manttaalit nousivat peräti 17 kertaiseksi entisestä.”[8] Herää myös kysymys, oliko maanmittari lahjottu?

Kuninkaan vierailu pisti liikkeelle yhden kaikkien aikojen suurimmista rikostutkimuksista lääninhallinnossa. Savossa oltiin varsin kaukana Tukholman keskushallinnon valvonnasta ja tilaisuus oli tehnyt virkamiehistä varkaita. Päärosvona liehui lääninkamreeri Gustaf Salonius.[9] Eipä ihme, että Saloniuksen pytinki Kuopiossa oli komein ja edustavin. Siihen sopi majoittaa vaikka kuningas.

Läänin virkamiehiin kohdistuneita syytteitä alettiin tutkia 1803 alkaen Kuopion käräjillä ja sittemmin Vaasan hovioikeudessa. Ensimmäisenä asiana oli Saloniuksen rauhanrikos.

Epäkohtiin ja säälimättömään kiskontaan väsyneet talonpojat laittoivat toivonsa valituksiin, joilla olikin tällä kertaa varsin nopeasti vaikutusta. Esimerkiksi lääninkamreeri Salonius erotettiin ja hän joutui talonpoikien pahoinpitelystä Vaajasalossa vuodeksi Viaporin linnoitustyömaalle sekä maksamaan sakkoja ja lisäksi maksamaan korvauksia talonpojille. Lukuisia läänin nimismiehiä erotettiin ja Saloniuksen lisäksi muitakin ylimpiä virkamiehiä tuomittiin.[10]

Läänin kuvernööri Ramsay erosi ja hänen tilalleen valittiin Olof Wibelius. Seuraavina vuosina verotusta korjattiin, mutta epäkohtia ei täysin saatu purettua. Kuvaavaa oli, että vuonna 1827 isojakoon liittyneen verollepanouudistuksen jälkeiset verorästit pyyhittiin pois Iisalmen, Kuopion, Pielaveden ja Nilsiän tilallisilta.[11] Kohtuuttomuus oli ollut ilmeinen.

Savo-Karjalan maaherra Olof Wibelius 1808.
Kuva jacob Axel Gillbergin maalauksesta.
Museovirasto

Mielikuvitusta kutkuttaa ajatus kuninkaallisesta seurueesta kotikylässä Pöljällä. Pelkästään kuninkaan seurueen ja tavaroiden vetämiseen oli varattu 77 hevosta. Tämän lisäksi palveluskunta oli kulkenut edellä 53 hevosen kulkieena. He menivät edeltä valmistamaan Iisalmen yöpymispaikkaa kuninkaalliselle seurueelle sopivaan kuntoon.

Parhaimmillaan kuningas eteni noin 100 kilometriä päivässä. Silloin ei joka kievarissa ole pysähdytty. Korkeintaan on vaihdettu hollipaikassa hevosia, jolloin matkalaiset eivät kuitenkaan nousseet pois vaunuistaan.

Voimme kuitenkin olla varmoja, että pöljäläiset, kuten muutkin tienvarsikylien asukkaat kokoontuivat tien varteen 12.6. 1802 odottamaan kuninkaan seuruetta. Kuninkaan matkasta oli kuulutettu kirkoissa, lisäksi talonpoikia oli patistettu korjailemaan teitä ja siistimään ympäristöä. Kesä 1802 oli kylmä ja vaikea. Niittyjen heinä ei lähtenyt kasvuun. Vielä kesäkuussa vedet jäätyivät. Maaherroilla, joiden vastuulla matkan järjestelyt olivat, oli paljon huolta niin rehun kuin ruuan saannissa. Vaikka talonpoikien juhlamieli ei liene ollut ihan tapissa,[12] niin tällä kertaa kuninkaan saapumiseen on kuitenkin varmasti liittynyt paljon toivoa. Löytyisikö se lopulta herra herrallekin?

Armfelt-suvun matkavaunut 1800-luvun alkupuolelta.
Turun museokeskus. Kuva TMK.

---

[1] Kyläkoski, Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, 7-10

[2] Kyläkoski, 82-92

[3] Kyläkoski, 83-84

[4] Vaarama, Kuopion kaupungin historia II, 13; Kovero, Olavi Wibeliuksesta maaherrana, Hist.Aikakauskirja 1.1.1919

[5] Koskivirta Virkakunta varkaissa. Savon ja Karjalan lääninhallituksen johdon väärinkäytökset ja niiden kitkeminen 1800-luvun alussa, https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/110303

[6] Koskivirta

[7]Kuopio maaseurakunta rippikirja 1796-1804 (AP_I I Aa:11) Sivu 192 Kasurila; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=46671&pnum=198

[8] Kovero,

[9] Koskivirta

[10] Koskivirta

[11] Luttinen, Talollisen elämisen ehdot isojaosta moderniin maatalouteen, teoksessa Uudisraivaajien maa. Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot, 192

[12] Kyläkoski, 29-33