Räimän turpakäräjät Kukkosen torpalla

 

Pöljän kotiseutumuseon savutupa. Sotilastorpan
savutuvan piti olla vähintään 28 neliön suuruinen.
Oheinen tupa on suurempi.

Vuodelta 1756 silmiini sattui tuomiokirjoista kipakka tappelu Kukkosen torpalla Räimällä. Mukana rähäkässä oli isäntiä ja Kasurilan ruotusotilaita. Ennen kuin menemme yksityiskohtiin, on hyvä tietää jotakin 1700-luvun vero-oloista ja ruotuarmeijan järjestelyistä. 

Pöljällä on 1700-luvun vaihteesta asustanut aina 1-2 sotilasta. Ruotsin valtakunnassa pantiin toimeen armeijan uudistus 1680-luvulta alkaen. Siinä valtakunnan armeija hajautettiin rauhan aikana elämään osin talonpoikien, osin oman työnsä varassa ympäri maata. He kokoontuivat enemmän tai vähemmän säännöllisesti harjoituksiin. Tähän samaan uudistukseen liittyivät puustellit, upseerien virkatalot, mutta niistä kirjoitan toisen kerran. 

Talolliset joutuivat 2-4 talon ruotuna varustamaan ja huolehtimaan yhden sotilaan tarpeista. Osalle sotilaista annettiin sotilastorppa, osa elätti itseään muulla tavoin. Talonpoikien tuli varata torpan elannoksi pieni ala peltoa ja niittyä. Tuli rakentaa savutupa, navetta, rehuvaja ja aitta sekä pieni kotipelto nauriille, pellavalle jne. 

Lisäksi ruodun piti antaa sotilaalle työvaatteet, sarkatakki ja -housut, liivit, pieksut, paita, huivi, villasukat, hattu ja villakintaat sekä vasikannahkainen reppu. Talonpoikien tuli myös maksaa uudelle sotilaalle pestiraha. Näistä maksuista ja vaatteista voitiin sopia vapaasti, jos molemmat osapuolet niin tahtoivat. Varsinaisen sotilaan puvun ja aseet kustansi kruunu. Niitä säilytettiin siellä, missä komppania harjoitteli. 

Talonpoikien tuli varata sotilaalle eväät ja kuljetus harjoituksiin tai muihin matkoihin, joita sotilas armeijan määräyksestä teki. Sotilaita saatettiin käyttää mm. linnoitustöihin. 

Savon jääkärirykmentin asepuku 1700-luvun lopulta. Kuva on jäljennös maalauksesta.

Kuopion komppanian ruotu 50 oli pöljäläisten huolena. Siinä palvelivat vuosina 1702-1808 Henrik Lintunen, Erik Sairanen, Mats Hirvonen, Johan Nuutinen, Ander Julkunen, Adam Hjelp, Kristian Qvist, Gustaf Fredrik Järnefelt ja Johan Fisk. Tämän lisäksi joillakin Pöljän isännillä oli yhteinen ruotu Hamulan ja Kasurilan kylän kanssa. Eli kylän isännät vastasivat kolmesta sotilaasta. 

Ruotuarmeija oli osa suurempaa virkamiesten palkkausjärjestelmän uudistusta, jossa sotilas- ja siviilivirkamiesten palkka maksettiin paikallisesti kohdentamalla tiettyjen talojen verot suoraan kullekin kruununviralle. Seuraavaa käräjäriitaa ja tappelua voi olla vaikea ymmärtää, jos ei tunne 1700-luvun verotuksen kiemuroita. 

Savolaisten taakkana oli maaveron lisäksi erilaisia vanhoja veroja, osa vakituisesti ja osa väliaikaisina, ns. suostuntaveroina. Vakinainen vero, jota maksettiin rahana ja tavaroina, kuten vilja, voi, läski, kalat, lampaat, halot, heinät ja erilaiset päivätyöt. Tämä laskettiin maaveron perusteella. Lisäksi oli manttaalivero, jota maksettiin vuotuisen taksahinnaston mukaan erilaisina tavaroina. Manttaaliveroon kuuluivat karjaraha, rakennusapu, salpietariapu, päivätyöraha, linnaankorjausraha sekä tiloittain suoritettavat apuhalot. Lisäksi maksettiin vuosittain ns. kymmenysvero, josta  kolmannes meni kirkkoherran palkkaukseen ja loput kruunulle. 

Tämän lisäksi talonpojat ylläpitivät pitäjissä toimivia pikkuvirkamiehiä, ns. kappamiehiä. Oli siltavoudit, käskynkiidättäjät, tuomarit, lautamiehet, lukkarit, koulumestarit, pitäjänkirjurit. Talonpojat huolehtivat kievareista ja kyydityksistä, korjasivat teitä ja rakennuksia. Talonpojat joutuivat kuitenkin vielä erikseen maksamaan niin kirkolle kuin maalliselle hallinnolle toimitusmaksuja käyttämistään palveluista. Verojärjestelmän kiemurat selitettiin ruotsin kielellä ja ruotsinkielisillä kuiteilla. Talonpojan oli vaikea pysyä selvillä omasta verotuksestaan. Wirilander puhuukin “verohämäryydestä”, jonka kiemurat saivat talolliset tuskastumaan kerran jos toisenkin. 

Mainitsin edellä linnankorjausrahan. Se meni Tukholman kuninkaanlinnan korjauksiin, maksun piti aluksi olla tilapäinen, mutta niin vain jäi jatkuvaksi rasitukseksi. 

Talvikäräjät kokoontuivat 28.2. 1756 Kuopion pitäjän nimismiehen, Samuel Aganderin johdolla. Siellä käsiteltiin mm. tulista tappelua, johon olivat sekaantuneet Pöljän isännät ja Kasurilan kylällä asuvat ruotusotilaat. 

Riidan syynä oli se, että Matti Kejonen oli tettänyt sotilas Hans Rosenbergille eli Hannu Jääskeläiselle (sotilaat saivat sotilasnimen, kun heidät otettiin joukko-osastoon) saappaat ja villasukat. Rosenberg oli Kasurilan ja Pöljän kylän yhteinen ruotusotilas. Matti Kejonen oli hänen ruotuisäntänsä. Rosenberg ei ollut jostakin syystä tyytyväinen saamiinsa varusteisiin. Niinpä Kejonen ja Rosenberg olivat yhdessä käyneet kapteeni Eric Buren luona varusteita näyttämässä sunnuntaina kirkonmenojen yhteydessä Kuopiossa. Kapteenin mielestä Kejosen teettämät varusteet olivat riittävän hyvät. 

Samana päivänä Kejonen ja hänen seurassaan ollut Iivari Toivanen Pöljältä pysähtyivät paluumatkalla Kuopiosta Räimän kylällä Kasperi Kukkosen torpalle. Hans Rosenberg ja sotilas Christer Sahlstedt (Risto Jääskeläinen) Kasurilasta tulivat hetken päästä samalle torpalle. Miehet alkoivat sanailla keskenään ja lopulta torpalla tapeltiin niin, että nyt istuttiin käräjillä. Risto ja Hannu Jääskeläinen olivat veljeksiä.

Kejonen ja Rosenberg olivat ensin neuvotelleet varusteista, mutta lopulta Kejonen oli suuttunut ja heittänyt Rosenbergia taalarin kolikolla. Tästä suivaantuneena Rosenberg oli lyönyt Kejosta, joka oli pudonnut penkiltä lattialle. Kejonen roikkui sotilaan jalassa, jolloin tämä oli siepannut ongenvavan ja lyönyt sillä kolme kertaa Kejosta. Tässä vaiheessa Ivar Toivanen tuli auttamaan toveriaan, mutta Risto Sahlstedt kiskoi hänet hiuksista ulos ja heitti pihalle. Toivanen yritti tulla uudestaan tupaan, mutta Risto oli vahvempi. Tappelu oli sen verran rajua, että Ivarin mukana ollut vaimo Reetta Rissatar alkoi huutaa: “Ne tappavat mieheni!”

Ivar Toivanen heitti paksun turkkinsa pois päältä ja veti puukon esiin. Tilanne kuitenkin rauhoittui ilman verenvuodatusta. Kasperi Kukkonen sanoi todistajanlausunnossaan, että hän on vanha mies, eikä enää iltamyöhän hämärässä kaikkea nähnyt ja kuullut, hän ei myöskään “osannut” sanoa olivatko hänen torpassaan jymmästäneet miehet olleet humalassa.

Oikeus tuomitsi Rosenbergille sakkoja 12 taalaria, jokainen lyönti maksoi hänelle 4 taalaria. Crister Sahlstedt sai ja Ivar Toivanen samoin 3 taalaria sakkoja. Kukaan ei todistanut miesten juopumusta, joten siitä ei päästy sakottamaan. 

Katsoin Pien-Savon oikeustapauksia hakusanalla “soldat” samalta vuodelta 1756 laajemminkin. Ruotutalolliset ja sotilaat olivat usein käräjillä, mutta enimmäkseen riideltiin ruotutorppien kunnosta. Talolliset eivät jaksaneet kunnostaa torppia loppuun asti, joten valituksia tuli toistuvasti. Wirilanderin mukaan Savossa ruotutorppien perustaminen ei tullut koskaan täydelliseksi, torppaa ei järjestetty tai se oli vaillinaisesti varustettu. 

Talonpojille ruotuarmeijan ylläpito oli raskas verorasitus, joka aiheutti erimielisyyksiä niin ruotuisäntien välillä kuin sotilaiden ja isäntien välillä. Riidoissa oli kysymys verorasituksen oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta, joten tunteiden kuohumisen ymmärtää.

Sotilas 1700-luvun univormussa.
Museovirasto.

 

Lähteet

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (1756-1756), varsinaisten asioiden pöytäkirjat KO a:55, tiedosto 344

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (1756-1756), varsinaisten asioiden pöytäkirjat KO a: 55, tiedosto 1666

Niemelä, Jari, Tuntematon ruotusotilas. Ruotsinajan lopun ruotuarmeijan miehistön sosiaalinen ja taloudellinen asema Satakunnassa

Wirilander, kaarlo, Savo Kaskisavujen kautena 1721-1870, savon Historia III

Väinö Holopaisen kotisivut, https://www.rajapuro.net/savojr/rykmentti.html