Laitisen sisarusten valinnat

Hyvää naistenpäivää Pöljältä

Naisen mahdollisuudet elättää itsensä kodin ulkopuolella olivat 1800-luvun lopulle saakka lähes olemattomat.  Vuosisadan vaihteen jälkeen tilanne alkoi muuttua. Laitisen sisarusten kohtalot kertovat kuitenkin, että uran ja perheen yhteensovittaminen oli  vaikeaa. 

Käytännössä maaseudulla tyttö lähti piikomaan viimeistään 15-vuotiaana. Harvoin tytöt saivat koulutusta, joka olisi avannut muita työ - ja urareitteja. Sitten mentiin naimisiin. Naimattoman naisen kohtalo vuodisadan vaihteessa saattoi olla hyvin ikävä. Silloin jäätiin aputyövoimaksi synnyinkotiin tai sisaruksille. 

Nuoret tytöt olivat "vapaata riistaa", kun maailmalle lähtivät. Vielä v. 1940 syntyneistä lapsista noin 10% aviottomia. Vastuu ja häpeä oli aina naisen.

Hanna, Ester ja Elsa Laitinen 1921 Pakarilan koululla

Kaikki Laitisen sisarukset olivat uuden ajan naisia. Ester otti suurimman riskin. Pietarin, Los Angelesin, Viipurin ja Helsingin jälkeen oli varmaan aika nöyryyttävää jäädä nuoremman sisaren perheeseen kodinhoitajaksi Pöljälle. Mutta muita vaihtoehtoja ikääntyvällä taiteilijalla ei ollut. Kansaneläkejärjestelmä luotiin 1930-luvun lopulla, mutta sen järjestelmän eläkkeet olivat aivan olemattomia. Vuoden 1956 jälkeen Ester oletettavasti sai kansaneläkettä pari vuotta ennen kuolemaansa.

Aivan umpiossa ja yksin Ester ei tietenkään ollut. Lassilaan saatiin sähköt vuonna 1949. Sen kunniaksi pidettiin seurat ja ”Sitten oli erittäin hauskoja kutsuja parina iltana perästäkin. Oli musiikkia, soittoa, laulua – ja balettiakin esitti tai opetti entinen venäläinen ballerina paikkakunnan nuorille samana iltana. Hyvät ystävämme tulivat autoillaan Kuopiosta, oli hienoa. Ja valo, valo, valo!”

Olen kahdessa edellisessä tarinassa kertonut Ester ja Elsa Laitisesta. Sisaruksia oli vielä Hanna. Hän teki elämäntyönsä sairaanhoitajattarena. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän työskenteli Suomen sotasairaaloissa Helsingissä ja Haminassa. 

Hanna Laitinen Haminan sotasairaalassa 1915

Jos oli kansakoulunopettajan ammattiin aikovilla kovat vaatimukset henkilökohtaisen elämän moitteettomuudesta, niin sairaanhoitajatar se vasta pelkkää kutsumusta ja sielua oli! Pukeutumista myöten tuli hillitä ja hallita itsensä täydellisesti. Sairaanhoitaja oli palvelutehtävässä ja omat tarpeet piti pitää taustalla. Perheettömyyttä suosittiin alalla. Hanna Laitinen ei mennyt koskaan naimisiin.

Hanna Laitinen lavantautisairaalassa Tampereella 1916

Janne Väänänen sanoi aina, että ”seitsemän vuotta Elsa minun kosintaani pohti ennen kuin suostui”. Miksi Elsa piti komeaa Jannea niin pitkään epätietoisuudessa?

Pöljän kuoro koululla 1926. Kuvassa mukana jo Janne Väänänen.

Olisiko Elsa halunnut pitää kiinni itsenäisyydestään? Vuoteen 1930 Suomen avioliittolaki määräsi, että aviopuoliso oli vaimon ”oikea edusmies ja kantakoon sekä vastatkoon hänen puolestaan ja hallitkoon pesää.”  Elsan ja Janne Väänäsen avioliitto solmittiin vasta, kun Elsa tiesi olevansa tasa-arvoisessa asemassa avioliitossa?

Elsa Laitinen synnytti neljä lasta. Hänellä ei ollut koskaan ainakaan pitkäaikaista sijaista 1930-luvulla. Kaikki vuosikertomukset on allekirjoittanut Elsa Väänänen, eikä niissä mainita sijaisista mitään. Vanhin lapsi Ritva kuoli viiden vuoden ikäisenä kuumeeseen. Poika, joka syntyi seuraavaksi, eli vain päivän. Eikä Elsa ollut koskaan pois koulusta.

Elsa Väänänen sylissään Marja. Hannu ja Ritva rappusilla. 1936

Elsa halusi kaiken, uran ja perheen. Tämä onnistui, mutta hänen on täytynyt olla kovissa ristipaineissa. Seminaarin henki patisti häntä suorastaan uhrautumaan ”kansan” sivistämiseksi ja toisaalta hän halusi varmasti olla hyvä äiti. 

Laitisen sisarukset tukivat toisiaan läpi elämän. Ester hoiti Elsan lapsia ja Hannakin asui Pöljällä (ilmeisesti koululla), kun Oulun vastaanottolaitos lakkautettiin. Hän menetti työpaikkansa. Hannalla oli kuitenkin ensin lakkautuspalkka ja sitten valtion eläke työvuosistaan.

Lähteet: Marja Linnoven arkiston asiakirjoja (Hanna Laitisen ja Ester Laitisen asiakirjoja ja kirjeitä), valokuvat Marja Linnoven albumeista. Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt. Pitkiä päiviä, arkisia askareita. 2012. Lisää blogeissa Korkeakulttuuria ja diivan elkeitä ja Mallikansalaisuuden haasteet

Mallikansalaisuuden haasteet – Elsa Väänänen Pöljän koulun opettajana

Monelle pöljäläiselle Elsa Väänäsellä (os. Laitinen) ei ollut muuta nimeä, kuin ”opettaja”. Kaikki tiesivät kenestä silloin puhuttiin. Elsa oli Pöljän koulun tarmokas ja tunnollinen opettaja 34 vuotta.

Laitisen sisarusten lähtökohdat Suonenjoen Iisvedellä olivat suhteellisen vaatimattomat. Perhe omisti pienen kaupan. Lapsia oli viisi, heistä yksi tyttö kuoli jo lapsena. Elsa Laitinen syntyi vuonna 1893. Perheen äidin varhainen kuolema muutti tyttärien elämänkulun.

Tytöt muuttivat Helsinkiin ja heidän setänsä professori Taavetti Laitinen otti heidän koulutuksensa huolekseen. Ester alkoi opiskella laulua, Hanna sairaanhoitoa ja Elsa meni Heinolan seminaariin tavoitteenaan opettajan ammatti. Elsalla oli myös kokemusta hoitotyöstä, sillä hän työskenteli nuorena setänsä hoitokodissa, Tilkassa.

Kansakoulunopettajille asetettiin tavattomat korkeat tavoitteet vuosisadan alussa. Opettajan työ ei ollut vain ammatti, vaan kutsumus. Opettajan tuli olla kokonaisvaltaisesti yhteisönsä käytössä. Hän oli mallikansalainen, joka valistuksen hengessä koetti kansaa kohottaa tietämättömyyden alhosta kohti parempia aikoja. Odotettiin, että koko paikkakunnan yleinen moraalitaso nousisi opettajan työn ja mallin tuloksena.

Heinolan seminaari 1921. Elsa Laitinen alarivi kolmas vasemmalta.

Elsa Laitisen ensimmäinen työpaikka opettajana oli Rautalammin Pakarilan koululla. Sieltä hän tuli  Olli Kyyhkysen tilalle Pöljän kansakoulun opettajaksi syksyllä 1922. Hän asettui asumaan koululle ja siitä alkoi sitkeä työ kylän eri riennoissa.

On mahdoton sanoa, millainen Pöljän kylän ”yleinen moraalitaso” mahtoi olla, mutta Elsa Laitisella riitti kyllä työtä ihan perusopetustyössäkin. Oppilaita oli 45-55. He tulivat hyvin erilaisin perustaidoin kouluun. Pöljän kansakoulu oli valmistunut vuonna 1897. Talvisin pahimmillaan aamulämpö luokkahuoneessa oli kymmenen astetta. Lämmityksestä huolehtivat oppilaat opettajan ohjauksessa.

Elsa-opettajasta välittyy 1920-luvun koulukuvissa hiukan totinen tunnelma. Eikä ihme. Tunnollisena ja vastuuntuntoisena ihmisenä Elsa Laitinen oli varmasti omaksunut seminaarin hengen.  

Elsan Sisko Ester kirjoitti kirjeessään: ”Elsa meni tuonne mökkikylälle, jossa hän aikoi käydä 8 mökissä, on näet velvollisuus väliin käydä heillä vieraissa.”  Koulun kautta jaettiin vielä 1920 – ja 1930-luvulla paljon ruoka-, vaate- ja kenkäapua koululaisille. Opettajan velvollisuus oli tietää kylän perheiden sosiaaliset olot ja terveys.

Pöljän koulu 1920-luvun alussa. Elsa Laitinen ja Einar Väänänen.

Elsa Laitinen toteutti tunnollisesti seminaarissa oppimiaan arvoja. Hän toimi kanttorina kirkossa (”akkalukkar”), ohjasi kuoroja Pöljän kylällä, lauloi itse kirkkokuorossa, osallistui Pöljän Marttojen toimintaan, järjesti koululaisille retkiä Helsinkiin, ohjasi kotipuutarhanhoitokursseja ja koetti kasvattaa nuorisoa raittiuteen ja säästäväisyyteen jne. Koulun ja kylän juhlat kuuluivat ilman muuta opettajan työnkuvaan.

Musiikkiesitykset ja näytelmät harjoiteltiin huolellisesti, usein koulupäivien päätteeksi. Kyläläiset tottuivat soittamaan Lassilaan opettajalle myös tarvitessaan sairaanhoitoa. Lassilan keittiöpiialle oli annettu ohjeeksi, että saa mennä nukkumaan kello kymmeneltä, jos opettaja ei ollut vielä tullut. Kyökissä pidettiin tulta opettajan iltapalaa varten.

Joulukuussa 1944 Elsan sisko Ester Laitinen kirjoitti ystävälleen ehkä hiukan happamana, että Elsa on parhaillaankin kotiutettujen sotilaiden juhlassa. Seuraavana sunnuntaina oli Pöljän koulun 50-vuotisjuhla ja sitten oli tietysti koulun oma joulujuhla. Ja työn alla oli vielä  Karjanhoitoyhdistyksen juhlat loppiaiseksi! ”Oma joulujuhla jää varmaankin minun järjestettäväkseni.”

Kuoonjohtaja

Pysyvimmän jäljen Pöljän maisemaan Elsa Väänänen jätti perustamalla kylälle museon. Kyläläiset kuulivat, että opettaja on kiinnostunut vanhoista esineistä. Oppilaat alkoivat tuoda niitä koululle. Sitten Elsa Väänänen päätti hankkia Kolmisopelta savutuvan menneen maailman muistoksi. Hän osti vuonna 1876 rakennetun Kalliolammen savutuvan Yrjö ja Ester Väänäseltä. Huhtikuussa 1933 tupa siirrettiin talkoilla koulun tontille.

Sotavuosina opettaja joutui myös viemään kuolinsanomia kylän taloihin. Kirkkoherra Alikoski soitti opettajalle ja Elsa Väänänen lähti kertomaan viestiä. Opettaja tunsi kylän ja kylä tunsi opettajan. Tunnollisesti täytetty tehtävä päättyi 1956, kun Elsa Väänänen jäi eläkkeelle.

Hannu Väänäsen ottama kuva Elsa Väänäsestä  1950-luvun lopulla.

Lähteet: Pöljän koulun vuosikertomukset 1922-1950, Riitta Kasurinen, Koulun hyllyltä kotiseutumuseoksi. Teoksessa Pöljän kotiseutumuseo 1933-1983. Juhlajulkaisu 1983. Ester Laitisen kirjeet. Marja Linnoven arkisto. Eeva Väänäsen haastattelu.  Jenni Linnoven haastattelut. Kuvat Marja Linnoven arkisto.(http://artos.pp.fi/heinola-seura/tietovakka/seminaarin_loppuminen.htm) (http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Opettajakorkeakoulut_ja_seminaarit)

http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03225.pdf