Gadgetissa oli virhe

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Laitisen sisarusten valinnat


Hyvää naistenpäivää Pöljältä


Naisen mahdollisuudet elättää itsensä kodin ulkopuolella olivat 1800-luvun lopulle saakka lähes olemattomat.  Vuosisadan vaihteen jälkeen tilanne alkoi muuttua. Laitisen sisarusten kohtalot kertovat kuitenkin, että uran ja perheen yhteensovittaminen oli  vaikeaa. 

Käytännössä maaseudulla tyttö lähti piikomaan viimeistään 15-vuotiaana. Harvoin tytöt saivat koulutusta, joka olisi avannut muita työ - ja urareitteja. Sitten mentiin naimisiin. Naimattoman naisen kohtalo vuodisadan vaihteessa saattoi olla hyvin ikävä. Silloin jäätiin aputyövoimaksi synnyinkotiin tai sisaruksille. 

Nuoret tytöt olivat "vapaata riistaa", kun maailmalle lähtivät. Vielä v. 1940 syntyneistä lapsista noin 10% aviottomia. Vastuu ja häpeä oli aina naisen.

Hanna, Ester ja Elsa Laitinen 1921 Pakarilan koululla
Kaikki Laitisen sisarukset olivat uuden ajan naisia. Ester otti suurimman riskin. Pietarin, Los Angelesin, Viipurin ja Helsingin jälkeen oli varmaan aika nöyryyttävää jäädä nuoremman sisaren perheeseen kodinhoitajaksi Pöljälle. Mutta muita vaihtoehtoja ikääntyvällä taiteilijalla ei ollut. Kansaneläkejärjestelmä luotiin 1930-luvun lopulla, mutta sen järjestelmän eläkkeet olivat aivan olemattomia. Vuoden 1956 jälkeen Ester oletettavasti sai kansaneläkettä pari vuotta ennen kuolemaansa.

Aivan umpiossa ja yksin Ester ei tietenkään ollut. Lassilaan saatiin sähköt vuonna 1949. Sen kunniaksi pidettiin seurat ja ”Sitten oli erittäin hauskoja kutsuja parina iltana perästäkin. Oli musiikkia, soittoa, laulua – ja balettiakin esitti tai opetti entinen venäläinen ballerina paikkakunnan nuorille samana iltana. Hyvät ystävämme tulivat autoillaan Kuopiosta, oli hienoa. Ja valo, valo, valo!”

Olen kahdessa edellisessä tarinassa kertonut Ester ja Elsa Laitisesta. Sisaruksia oli vielä Hanna. Hän teki elämäntyönsä sairaanhoitajattarena. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän työskenteli Suomen sotasairaaloissa Helsingissä ja Haminassa. 

Hanna Laitinen Haminan sotasairaalassa 1915
Jos oli kansakoulunopettajan ammattiin aikovilla kovat vaatimukset henkilökohtaisen elämän moitteettomuudesta, niin sairaanhoitajatar se vasta pelkkää kutsumusta ja sielua oli! Pukeutumista myöten tuli hillitä ja hallita itsensä täydellisesti. Sairaanhoitaja oli palvelutehtävässä ja omat tarpeet piti pitää taustalla. Perheettömyyttä suosittiin alalla. Hanna Laitinen ei mennyt koskaan naimisiin.


Hanna Laitinen lavantautisairaalassa Tampereella 1916
Janne Väänänen sanoi aina, että ”seitsemän vuotta Elsa minun kosintaani pohti ennen kuin suostui”. Miksi Elsa piti komeaa Jannea niin pitkään epätietoisuudessa?

Pöljän kuoro koululla 1926. Kuvassa mukana jo Janne Väänänen.
Olisiko Elsa halunnut pitää kiinni itsenäisyydestään? Vuoteen 1930 Suomen avioliittolaki määräsi, että aviopuoliso oli vaimon ”oikea edusmies ja kantakoon sekä vastatkoon hänen puolestaan ja hallitkoon pesää.”  Elsan ja Janne Väänäsen avioliitto solmittiin vasta, kun Elsa tiesi olevansa tasa-arvoisessa asemassa avioliitossa?

Elsa Laitinen synnytti neljä lasta. Hänellä ei ollut koskaan ainakaan pitkäaikaista sijaista 1930-luvulla. Kaikki vuosikertomukset on allekirjoittanut Elsa Väänänen, eikä niissä mainita sijaisista mitään. Vanhin lapsi Ritva kuoli viiden vuoden ikäisenä kuumeeseen. Poika, joka syntyi seuraavaksi, eli vain päivän. Eikä Elsa ollut koskaan pois koulusta.


Elsa Väänänen sylissään Marja. Hannu ja Ritva rappusilla. 1936
Elsa halusi kaiken, uran ja perheen. Tämä onnistui, mutta hänen on täytynyt olla kovissa ristipaineissa. Seminaarin henki patisti häntä suorastaan uhrautumaan ”kansan” sivistämiseksi ja toisaalta hän halusi varmasti olla hyvä äiti. 

Laitisen sisarukset tukivat toisiaan läpi elämän. Ester hoiti Elsan lapsia ja Hannakin asui Pöljällä (ilmeisesti koululla), kun Oulun vastaanottolaitos lakkautettiin. Hän menetti työpaikkansa. Hannalla oli kuitenkin ensin lakkautuspalkka ja sitten valtion eläke työvuosistaan.

Lähteet: Marja Linnoven arkiston asiakirjoja (Hanna Laitisen ja Ester Laitisen asiakirjoja ja kirjeitä), valokuvat Marja Linnoven albumeista. Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt. Pitkiä päiviä, arkisia askareita. 2012. Lisää blogeissa Korkeakulttuuria ja diivan elkeitä ja Mallikansalaisuuden haasteet













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti