Mallikansalaisuuden haasteet – Elsa Väänänen Pöljän koulun opettajana

Monelle pöljäläiselle Elsa Väänäsellä (os. Laitinen) ei ollut muuta nimeä, kuin ”opettaja”. Kaikki tiesivät kenestä silloin puhuttiin. Elsa oli Pöljän koulun tarmokas ja tunnollinen opettaja 34 vuotta.

Laitisen sisarusten lähtökohdat Suonenjoen Iisvedellä olivat suhteellisen vaatimattomat. Perhe omisti pienen kaupan. Lapsia oli viisi, heistä yksi tyttö kuoli jo lapsena. Elsa Laitinen syntyi vuonna 1893. Perheen äidin varhainen kuolema muutti tyttärien elämänkulun.

Tytöt muuttivat Helsinkiin ja heidän setänsä professori Taavetti Laitinen otti heidän koulutuksensa huolekseen. Ester alkoi opiskella laulua, Hanna sairaanhoitoa ja Elsa meni Heinolan seminaariin tavoitteenaan opettajan ammatti. Elsalla oli myös kokemusta hoitotyöstä, sillä hän työskenteli nuorena setänsä hoitokodissa, Tilkassa.

Kansakoulunopettajille asetettiin tavattomat korkeat tavoitteet vuosisadan alussa. Opettajan työ ei ollut vain ammatti, vaan kutsumus. Opettajan tuli olla kokonaisvaltaisesti yhteisönsä käytössä. Hän oli mallikansalainen, joka valistuksen hengessä koetti kansaa kohottaa tietämättömyyden alhosta kohti parempia aikoja. Odotettiin, että koko paikkakunnan yleinen moraalitaso nousisi opettajan työn ja mallin tuloksena.

Heinolan seminaari 1921. Elsa Laitinen alarivi kolmas vasemmalta.

Elsa Laitisen ensimmäinen työpaikka opettajana oli Rautalammin Pakarilan koululla. Sieltä hän tuli  Olli Kyyhkysen tilalle Pöljän kansakoulun opettajaksi syksyllä 1922. Hän asettui asumaan koululle ja siitä alkoi sitkeä työ kylän eri riennoissa.

On mahdoton sanoa, millainen Pöljän kylän ”yleinen moraalitaso” mahtoi olla, mutta Elsa Laitisella riitti kyllä työtä ihan perusopetustyössäkin. Oppilaita oli 45-55. He tulivat hyvin erilaisin perustaidoin kouluun. Pöljän kansakoulu oli valmistunut vuonna 1897. Talvisin pahimmillaan aamulämpö luokkahuoneessa oli kymmenen astetta. Lämmityksestä huolehtivat oppilaat opettajan ohjauksessa.

Elsa-opettajasta välittyy 1920-luvun koulukuvissa hiukan totinen tunnelma. Eikä ihme. Tunnollisena ja vastuuntuntoisena ihmisenä Elsa Laitinen oli varmasti omaksunut seminaarin hengen.  

Elsan Sisko Ester kirjoitti kirjeessään: ”Elsa meni tuonne mökkikylälle, jossa hän aikoi käydä 8 mökissä, on näet velvollisuus väliin käydä heillä vieraissa.”  Koulun kautta jaettiin vielä 1920 – ja 1930-luvulla paljon ruoka-, vaate- ja kenkäapua koululaisille. Opettajan velvollisuus oli tietää kylän perheiden sosiaaliset olot ja terveys.

Pöljän koulu 1920-luvun alussa. Elsa Laitinen ja Einar Väänänen.

Elsa Laitinen toteutti tunnollisesti seminaarissa oppimiaan arvoja. Hän toimi kanttorina kirkossa (”akkalukkar”), ohjasi kuoroja Pöljän kylällä, lauloi itse kirkkokuorossa, osallistui Pöljän Marttojen toimintaan, järjesti koululaisille retkiä Helsinkiin, ohjasi kotipuutarhanhoitokursseja ja koetti kasvattaa nuorisoa raittiuteen ja säästäväisyyteen jne. Koulun ja kylän juhlat kuuluivat ilman muuta opettajan työnkuvaan.

Musiikkiesitykset ja näytelmät harjoiteltiin huolellisesti, usein koulupäivien päätteeksi. Kyläläiset tottuivat soittamaan Lassilaan opettajalle myös tarvitessaan sairaanhoitoa. Lassilan keittiöpiialle oli annettu ohjeeksi, että saa mennä nukkumaan kello kymmeneltä, jos opettaja ei ollut vielä tullut. Kyökissä pidettiin tulta opettajan iltapalaa varten.

Joulukuussa 1944 Elsan sisko Ester Laitinen kirjoitti ystävälleen ehkä hiukan happamana, että Elsa on parhaillaankin kotiutettujen sotilaiden juhlassa. Seuraavana sunnuntaina oli Pöljän koulun 50-vuotisjuhla ja sitten oli tietysti koulun oma joulujuhla. Ja työn alla oli vielä  Karjanhoitoyhdistyksen juhlat loppiaiseksi! ”Oma joulujuhla jää varmaankin minun järjestettäväkseni.”

Kuoonjohtaja

Pysyvimmän jäljen Pöljän maisemaan Elsa Väänänen jätti perustamalla kylälle museon. Kyläläiset kuulivat, että opettaja on kiinnostunut vanhoista esineistä. Oppilaat alkoivat tuoda niitä koululle. Sitten Elsa Väänänen päätti hankkia Kolmisopelta savutuvan menneen maailman muistoksi. Hän osti vuonna 1876 rakennetun Kalliolammen savutuvan Yrjö ja Ester Väänäseltä. Huhtikuussa 1933 tupa siirrettiin talkoilla koulun tontille.

Sotavuosina opettaja joutui myös viemään kuolinsanomia kylän taloihin. Kirkkoherra Alikoski soitti opettajalle ja Elsa Väänänen lähti kertomaan viestiä. Opettaja tunsi kylän ja kylä tunsi opettajan. Tunnollisesti täytetty tehtävä päättyi 1956, kun Elsa Väänänen jäi eläkkeelle.

Hannu Väänäsen ottama kuva Elsa Väänäsestä  1950-luvun lopulla.

Lähteet: Pöljän koulun vuosikertomukset 1922-1950, Riitta Kasurinen, Koulun hyllyltä kotiseutumuseoksi. Teoksessa Pöljän kotiseutumuseo 1933-1983. Juhlajulkaisu 1983. Ester Laitisen kirjeet. Marja Linnoven arkisto. Eeva Väänäsen haastattelu.  Jenni Linnoven haastattelut. Kuvat Marja Linnoven arkisto.(http://artos.pp.fi/heinola-seura/tietovakka/seminaarin_loppuminen.htm) (http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Opettajakorkeakoulut_ja_seminaarit)

http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03225.pdf