Gadgetissa oli virhe

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Sodassa ja rakkaudessa – Hilda ja Adiel Rautiainen 1918-1919 osa 1



Maaliskuussa 1917 ensimmäinen maailmansota riehui Euroopassa, mutta sen kumu ei juuri Pöljälle asti yltänyt. Sen sijaan  Venäjältä alkoi kehitys, joka kosketti syvästi Suomeakin. Keisari joutui luopumaan vallasta.  Venäjä ajautui vallankumoukselliseen kaaokseen, jonka yhtenä seurauksena oli Suomen itsenäisyys.

Viereisessä kuvassa poseeraavat Hilda ja Unto Rautiainen kesällä 1918. Torpparin poika Adiel (Atte, Ade) Rautiainen ja Reponiemen talon tytär Hilda Pietarinen olivat menneet naimisiin maaliskuussa 1917.
Nuorelle parille syntyi ensimmäinen lapsi kesällä. Yhteistä perhe-elämää ei kuitenkaan ehditty pitkää elää.

Kehitys Suomessa johti kansan kahtia jakautumiseen: Porvarilliset voimat perustivat suojeluskuntia puolustamaan lailliseksi katsomansa hallituksen asemaa. Samaan aikaan työväenliike organisoi punakaarteja. Suomalaiset valmistautuivat sotaan.

Pöljällä ei ollut tässä vaiheessa omaa suojeluskuntaa eikä punakaartia. Atte Rautiaisen tapaamme kuitenkin jo tammikuun alussa Mikkelin lyseolta. Hän sai siellä sotilaskoulutusta ja varusteet: ”Filtti, pohjalapikkaat, huopakengät, neulehousut, hansikkaat, pyyheliina, saippua, kivääri, tuoppi, lusikka ja evästä repussa.”

Atte kävi ilmeisesti vielä kotona. Emme tiedä hänen vaiheitaan tammi-helmikuussa. Hän oli 27.2. 1918 Kuopion lyseolla. Hilda vastusti kovasti Aten sotaretkeä, mutta puoliso lähti silti. Kirjeissään Atte Rautiainen ei tuo esille perusteluja sotaan lähdölle. Hänen tapauksessa on hiukan yllättävää, että hän oli vielä 1916 Pöljän työväenyhdistyksen jäsen!

Atte Rautiainen Kuopion lyseolla 1918.
Savon suojeluskuntalaisista muodostettiin Pohjois-Savon rykmentti. Atte Rautiainen kuului tähän rykmenttiin, joukko-osasto vaihtui välillä. Näiden joukkojen kovimmat paikat olivat Mäntyharjun rintamalohkolla. Aten lisäksi pöljäläisistä siellä taistelivat ainakin Aatu Väänänen, Matti Niskanen, Ilmari Jääskeläinen ja Heikki Pietikäinen.

Maaliskuun 1918 taisteluisssa Mouhulla ja Hillosensalmella kaatui 58 punaista ja 56 valkoista sotilasta. Hillosensalmella Atte menetti kaikki varusteensakin, mutta hän oli kuitenkin onnekas. Sekasortoisessa perääntymisvaiheessa punaisten harhaluoti tai omien huolimattomuus räjäytti valkoisten ammuslastin ja ainakin 15 miestä, hevosia ja tavaroita tuhoutui hirvittävässä räjähdyksessä. Tapahtumasta pelastunut Aatu Väänänen muisteli loppuelämänsä Hillosensalmen taistelua.

Myös Aten veljen, Eemilin oli ollut puhe lähteä sotaa. Perheestä oli jo kaksi poikaa valkoisissa joukoissa. Atte kirjoitti Hildalle: ”Jos ei ole pakkoa, niin ei tarvitse lähteä sillä ei täällä niinkään hauskaa ole olla kuin luulee. Eilen karkas meitän komppaniasta kaksi poikaa vaan saivat heidät  Mäntyharjussa kiinni en tiedä mitä heille tekivät.” (13.3.1918)

Sodan arki käy kirjeissä selväksi. On ikävä kotiin, joutui olemaan kevätloskaisissa keleissä ketjussa pahimmillaan kymmenen tuntia päivässä. On jatkuva univaje, ei saada ruokaa riittävästi, täit vaivaavat. Ja vartiossa jännittää. Atte pyysi Hildaa toimittamaan Kusti Pietarisen ”brownikin” eli pistoolin hänelle. Sen saisi nopeammin esille, jos punaisten tiedustelijat yrittäisivät yllättää.

Yhdessä kirjeessään Atte utelee kotikylän punaisten tekemisiä. Olivat Miettiset aloillaan ja kovinkin tyytyväisiä siitä, että Atte ja hänen veljensä Taavetti olivat lähteneet taistelemaan?
Huhtikuun alussa punaisten rintamat murtuivat kaikkialla. Mäntyharjultakin valkoiset pääsivät liikkeelle ja paine siirtyi Karjalan rintamalle. Viipurin punaiset antautuivat 29.4.1918.

Atte Rautiaisen vapputervehdys Pöljälle:
Wiipurissa 1.5. -18
Rakas Hilda!
Noniin nyt on kuluna muutamia päiviä kun olen sinulle kirjoittanut nyt tässä vappuna kadulle katsoessani suurta joukon liikettä muistui mieleeni että pitää sulle toivottaa hauskaa vappua. Täällä on oltu Wiipurissa yksi vuorokausi, eilen tultiin Konkalasta siellä oltiin vahtissa ja ammuttiin 3 punaista minä ammuin yhten, tahto vähän tuntua ilkeältä kun niin läheltä tuli ampua vaan eipähän sille mitä täytyyhän se tehtä, nyt on Wiipuri ollut meitän muutamia päiviä tuhansia vankia on saatu täältä ja paljon muuta sotasaalista…”

Atte Rautiainen Viipurissa 1.5.1918.

Lähteet: Atte Rautiaisen kirjeitä Hilda Rautiaiselle (Pekka Rautiaisen kotiarkisto), Suomen sisällissodan pikkujättiläinen, Roselius: Amatöörien sota. Rintamataisteluiden henkilötappiot Suomen sisällissodassa 1918. http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main
Kiitos Maija-Liisa Kankaiselle aineiston järjestämisestä ja tutkimusavusta.
Sodassa ja rakkaudessa 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti