Sodassa ja rakkaudessa - Hilda ja Adiel Rautiainen 1918-1919 osa 2

Atte Rautiainen syksyllä 1918.

Aviokriisi kesällä 1918

Atte Rautiainen ei palannut suoraan Viipurista kotiin Pöljälle, kuten monet muut suojeluskuntalaiset. Valkoisilla oli noin 80 000 punaista vangittuna ja leireillä. Lisäksi pakoilevia punakaartilaisia etsittiin edelleen. Pohjois-Savon rykmentistä irrotettiin ns. etappipataljoona (myöh. Helsingin vartiopataljoona), joka siirrettiin Helsinkiin.

Näin Atte loppujen lopuksi palveli Suomen Valkoisen Kaartin rykmentin 3. pataljoonan 8. komppanian ylikersanttina Katajanokalla. Siellä on erikoistui telofooniasioihin ja kehuskeli Hildalle osaavansa laittaa omin voimin pystyyn vaikka sentraalin!

Vielä keväällä 1918 Aten kirjoitustaito oli horjuvaa. Mutta esikunta-aliupseerin tehtävissä hänestä tuli varsin sujuva kirjoittaja. Hän oppi myös kirjoittamaan koneella, mikä ei ollut ollenkaan yleinen taito tuolloin.Hilda odotti puolisoaan kotiin, eikä häntä Aten viipyminen ilmeisesti juuri huvittanut. Hän ei oikein viihtynyt Riuttaniemessä miniänä ja oleskeli lopulta pitkiä aikoja syntymäkodissaan Reponiemellä.

Käydessään heinäkuun alussa Pöljällä Atte oli hävinnyt huomattavan summan rahaa Maaningalla tansseissa ja korttipelissä. Poliisikin oli lopulta miestä kovistellut. Hilda ei Aten selityksiä heti uskonut eikä ilmeisesti vastannut Aten kirjeisiin useampaan viikkoon.

Atte haikailee kirjeissään kotiin ja odottelee palveluksen loppua. Kaikista vakuutteluista huolimatta lukijan vaikutelmaksi jää, että nuori mies piti sotilaselämästä ja poikamiehen vapaudesta Helsingissä. Tosin aluksi ruokapula kosketti myös voittajia, ei vain leireihin ahdettuja vankeja. Atttekin valittaa toistuvasti nälkäänsä ja keiton kurjuutta.

Helsingin huveja Atte kuvaili Hildalle välillä piinallisen tarkasti. Kuinka käytiin vanhalla ylioppilastalolla teatterissa ja tanssiaisissa ja käveltiin Espalla. Talvella 1919 Atte osti luistimet ja vietti iltojaan Töölön luistinradalla, sielläkin musiikki soi. Alppilassa katsottiin mäkihyppyä, Kaisaniemessa oli mukava kelkkamäki. Atte kävi myös katsomassa jääpallo-ottelun Viipuri vs. Helsinki. Oliko Atesta kehkeytymässä helsinkiläinen seurapiirileijona?

”Pyydän älä ole pahoillasi Hilta rakas”

Atte Rautiainen (vas.) Sortavalassa huhtikuussa 1919. Hihanauhassa A.V.A. eli Aunuksen Vapaaehtoinen Armeija.

Sisällissodan jälkeen olot Suomessa ja lähialueilla säilyivät pitkään epävakaina. Atte kirjoitti toistuvasti punakaartien ja bolsevikkien uhasta. Hyökkäys Suomeen voi tulla milloin vain. Kesällä 1918  Atte vihjasi ensimmäisen kerran, että hän voisi lähteä sotimaan Vienan Karjalaan. Oli luvattu kymmenen päivää lomaa, jos sitoutuisi retkikuntaan.

Suomesta oli paennut kymmeniä tuhansia punaisia Venäjälle ja itärajalla oli levotonta. Roseliuksen mukaan 1919 Itä-Karjalassa vaikuttivat bolsevikit, ”valkoiset venäläiset”, ”valkoiset suomalaiset” ja karjalaiset sekä ”punaiset” suomalaiset ja karjalaiset. Lisäksi alueella oli englantilaisia joukkoja. Sinne koottiin nyt Suomesta valkoisen Aunuksen tueksi vapaaehtoisarmeijaa.

Valkoisille suomalaisille nämä heimosotina tunnetut sotaretket olivat vapaussodan jatkoa. Taistelu Karjalasta oli taistelua venäläisiä ja suomalaisia punaisia vastaan. Näiden voimien katsottiin aiheuttavan jatkuvan uhan Suomen itsenäisyydelle.

”Hilda rakkahin! Nyt rupesin sulle kirjoittamaan rakas Hilda, täällä olen Sortavalassa..” Huhtikuun 14. 1919 päivätyssä kirjeessä Atte Rautiainen selittelee lähtöään Aunuksen retkikuntaan. Ei ollut tarkoitus ollenkaan lähteä, mutta täällä sitä ollaan. Asiallisesti Atte selitti, että hän saa hyvän palkan. Hänet oli ylennetty vääpeliksi ja palkka oli 600 markkaa kuukaudessa.

Vapaaehtoisjoukkoja oli värvätty aktiivisesti ympäri Suomea. Atte kertoi, että Sortavalassa oli myös ”Pöljältä Liljan poika ja Hirvos Taavetin pieni poika ja Kolmisopelta on yksi Utin poika he tulivat eilen kuten minäkin muiten kuopiolaisten mukana.”(14.4.1919) Vahtolan mukaan arviolta 7000 miestä kävi sotimassa Aunuksessa.

Aunuksen retki kaiken kaikkiaan ei ollut erityisen maineikas. Vapaaehtoisjoukot kärsivät ankaria tappioita, eikä mikään asetetuista tavoitteista toteutunut. Lähes 400 vapaaehtoisjoukkojen miestä kaatui. ”Punaisten” tappioita ei tiedetä. Suomalaiset joukoille oli annettu ohje, ettei vankeja oteta. Jokainen kiinni jäänyt vihollinen joko ammuttiin paikalle tai päästettiin vapaaksi kuulustelun jälkeen.

Aunuksen vapaaehtoiset sitoutuivat vain kahden kuukauden palveluun. Retki osoittautui hyvin raskaaksi ja huonosti järjestetyksi. Attekaan ei tehnyt jatkosopimusta, vaan palasi kesällä 1919 Pöljälle perheensä pariin. Hänen tehtävänsä jatkuivat Siilinjärven suojeluskunnan aluepäällikkönä.

Siilinjärven suojeluskuntien yhteisharjoitus Pöljällä 1920-luvun alussa. taustalla Lassilan talo.

Lähteet: Atte Rautiaisen kirjeet Hilda Rautiaiselle 2.7.1918-14.4.1919 (Pekka Rautiaisen kotiarkisto), Roselius: Heimoaatteen nuoret uhrit. Suomalaisten sotilasretkikuntien henkilötappiot Itä-Karjalassa ja Petsamossa 1918-22, Vahtola: Nuorukaisten sota. Suomen sotaretki Aunukseen 1919. Valokuvat Pekka Rautiaisen ja Marja Linnoven arkisto. Kiitokset Marja-Liisa Kankaiselle tutkimusavusta.
Sodassa ja rakkaudessa 1