Kotiseututyön peruskurssi suoritettu

Yksi tapaaminen aurinkoisena loppukesän päivänä 2011 vei minut jännittävälle matkalle kotikyläni historiaan. Kuin unissakävijä olin kulkenut, näkemättä mitään. Tähän olin kuitenkin osannut tulla.

Pöljän kyläyhdistys oli järjestänyt 2011 elokuussa peltokirppiksen, jonne minäkin pahaa aavistamatta menin. Tapasin pellolla myös äitini ystävän, Liisa Poutiaisen. Liisa ehdotti, että tulisin katsomaan hänen valokuviaan. Niinpä sovimme ajan ja sillä matkalla olen vieläkin. Hauras, tyylikäs vanha rouva tempaisi minut aikamatkalle Pöljän kylän historiaan.  Aloin kerätä kotikylän valokuvia talteen. Liisan albumeista kaikki alkoi, mutta lopulta syntyi paljon enemmän kuin valokuvaprojekti.

Siilinjärven Ponnistuksen Pöljän kylosasto Helsingin Suurjuhlilla 1947.

Valokuvista syntyi yhteisösivu Kuvia Pöljältä Facebookiin. Olen jakanut sivulla satoja keräämiäni kylän valokuvia, joita yhteisön yli 600 jäsentä innokkaasti kommentoivat. Jäsenet myös laittavat sivulle omia löytöjään. Valokuviaan kokoelmiin on luovuttanut noin neljäkymmentä henkilöä. Vanha kyläyhteisö on syntynyt uudelleen. Kaukaisimmat jäsenet osallistuvat Yhdysvalloista, Kanadasta, Espanjasta, Saksasta, onpa seuraajia välillä Thaimaasta ja Venäjältäkin. Ruotsista on useita innokkaita yhteisön jäseniä.

Kuviin liittyi aina tarinoita. Aloin kirjoittaa tätä blogia syksyllä 2012. Lähes kaikki tekstit perustuvat kylältä löytyneisiin dokumentteihin. Nestor Halonen, Jenni Linnove, Pekka Rautiainen, Irma Roivainen, Anna-Liisa Heikkinen ja Eva Wäänänen ovat luovuttaneet kotiarkistojaan käyttööni. Se on luottamuksen osoitus, jota arvostan. Myös muita lähteitä olen käyttänyt, jos ne ovat olleet kohtuudella saavutettavissa. Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen nauhoitteista löytyi mm. Aatu Väänäsen mainio haastattelu. Oli huikea hetki, kun kuuntelin silminnäkijän kokemuksia vuoden 1918 sodasta.

Olen myös julkaissut löytämiäni valmiita muisteluja ja pienoistutkimuksia Pöljän kylähistorian blogissa. Siellä viimeisimpänä "hittinä" on ollut Hökösen kylän pitkäaikaisen opettajan Hillervo Väänäsen kertomus opettajan ensimmäisistä vuosista kylällä. Hökönen on pieni kylä Pöljän kupeessa, joten olen uskaltautunut Hillervon tarinan kertomaan. Samoissa riennoissa hökösläiset ja pöljäläiset liikkuivat. Kylien nimetkin sopivat toisiinsa...

Kuvien ja blogin ohessa syntyi kylän yhdistysten sekä maa-, metsä- ja kotitaloussäätiön ja Kalakukko ry:n kanssa Kulttuuripolku kylälle. Pyöräily- ja kävelyreitti savolaisessa kylämaisemassa, jossa opastetauluissa kerrotaan entisaikain elämästä Pöljän kylällä.

Kulttuuripolun avajaiset Puustellin pihapiirissä. Pekka Rautiainen puhuu.

Olin muuttanut 2004 Kuopiosta  Pöljälle. Pyöräilin tuolloin kylän raittia ja pysähdyin hylätyn Pöljän pysäkin pihalle. Harmitti rakennuksen rujo ulkoasu. Silloin vielä ajattelin, ettei asia minulle kuulu. Kaikenlaista sitä viattomuuksissaan luulee. Kymmenen vuotta myöhemmin päiviini ei paljon muuta mahdukaan. Kunnostamme innolla vanhaa pysäkkirakennusta.

Vuonna 2010 toimintansa uudelleen aloittanut kyläyhdistys on saanut kyläläiset mukaan pelastustalkoisiin. Sata vuotta kylän maisemaan kuulunut rakennus aiotaan nostaa entiseen loistoonsa. Rakennus on vain pieni seisahduslaituri maailman laidalla, mutta aikanaan se liitti tämän syrjäisen kolkan edistykseen ja loi vaurautta seudulle. Rautatie kokosi kyläläiset yhteen, koska posti, rahtiliikenne, maidot ja kauppa-asiat hoituivat pysäkillä ja sen läheisyydessä.

Junan passaaminen aloitetaan uudelleen 26.4. 2014, kun nostalgiajuna pysähtyy pysäkillä klo 10.55. Projektia voi seurata Facebookissa Pro Pöljän pysäkki ja blogista Kuulumisia Pöljän pysäkiltä .

Pöljän pysäkki alkuperäisessä asussaan. Kuva 1920-luvulta.

Kotiseudun historian harrastaminen on muuttanut suhdettani kotikylääni. Olen asettunut tänne uudestaan. Olkoon tämä blogini hetken huokaisu tohakan keskeltä. Nyt on kaunis kevätilta, katselen keittiön ikkunasta naapurin punaista navetan seinää, komea kuusitaimikko vihertää. Olen kotona.

Vireän kylän ajankohtaisista tapauksista saa tietoa oheisten linkkien kautta.
Pöljän Kyläyhdistys
Pöljän kyläyhdistys Facebookissa

Me leikimme aina sotaa

Lasten leikkejä Pöljällä 1960-luvulla. Hyökkäysvaunu ja taistelija.

Leikimme paljon sotaleikkiä kylän lasten kanssa 1960-luvulla. Rakensimme juoksuhautoja lumivalleihin, kelkasta ja lumikolasta teimme panssarivaunun ja lumipallot olivat kranaatteja. Piirsimme lautoihin aseiden hahmot ja sahasimme itsellemme konepistoolit ja mauserit. Muistan noita leikkejä hyvällä, metsät ja lapsijoukon yhteinen touhu ei herätä mitään pahoja muistoja. Vasta nyt olen ymmärtänyt, että olimme sotilaiden lapsia.

Kerätessäni vanhoja valokuvia pöljäläisten kotialbumeista olen löytänyt myös kuvia sodasta. Isäni sotakuvissa oli yksi kuva, jota jäin miettimään. Tykin piippu osoittaa suoraan katsojaan, minuun.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana sotahistoriassa tutkijat ovat kääntäneet katseen myös kotirintamaan ja aiheisiin, joista pitkään vaiettiin. Esimerkiksi Erkki Kujala tutki väitöskirjassaan Sodan pojat sodanaikaisten poikien lapsuuskokemuksia. Häntä kiinnosti erityisesti poikien isäsuhde. Millaiseksi se muodostui, kun isät olivat vuosikausia poissa ja osa jäi kokonaan palaamatta. Miten sotakokemus välittyi seuraavalle sukupolvelle?

Oli isää ikävöivät lapset, miehiään kaipaavat puolisot ja huolesta väsyneet äidit ja isät. Sodan taakka ei ollut pelkästään rintamalla taistelevien miesten harteilla. Kotirintamalla mielialaa yritettiin pitää korkealla sotasensuurilla ja propagandalla. Rintaman olosuhteista ei ollut oikeaa tietoa muilla, kuin sotilailla ja rintamalotilla. 

Kenttäsairaaloissa ja rintaman läheisyydessä työskentelevät lotat joutuivat myös kohtaamaan sodan kaikessa raadollisuudessaan. Ruma sota ei saanut paljastua, sillä se olisi heikentänyt kotirintamaa. Sadat tuhannet suomalaiset olivat kuitenkin sodan keskellä, etulinjassa tai lähellä etulinjaa. He näkivät asioita, joita ei koskaan voi unohtaa. Rintamalta lähetetyistä kirjeistä tietoa ei tihkunut, sillä sensuuri kahlitsi kirjoittamista. Eikä kotiväkeä haluttu huolestuttaa.

Lapset ja nuoret kantoivat kohtuuttomia taakkoja. Parikymppiset miehet ja naiset viettivät parhaan nuoruutensa sodassa. Kodeissä äidit ja lapset koettivat selvitä ilman isää, oli tehtävä kovasti töitä. Koettiin musertavia menetyksiä ja turvattomuutta. Omien vanhempieni sukupolven kohtalo liikuttaa minua syvästi.

Vaikenemisen kulttuuri on meille sotasukupolven lapsille tuttua. Isämme ja äitimme keskittyivät sodan jälkeen tekemään kovasti töitä. Rintamakokemuksista ei muutenkaan ollut helppo puhua kotirintamalla olleiden kanssa. Kokemusta ei vain voinut jakaa. Rintamamiehet puhuivat sodasta keskenään, mutta perheissä tyypillisintä oli vaikeneminen. Rintamalla olleiden lottien mahdollisuus purkaa kokemuksiaan oli vielä huonompi kuin miehillä. Lotta Svärd kielletttiin syksyllä 1944. Yhteinen tekeminen loppui. 

Rintamalta on säilynyt paljon kuvia. Suomen armeija kuvasi järjestelmällisesti materiaalia lehdistön ja omiin tarpeisiinsa. Monet kuvista ovat päätyneet sotilaiden albumeihin. Lisäksi kuvia ovat ottaneet sotilaat ja lotat itse. Valvonta ei ollut täydellistä, joten albumeihin on päätynyt karmeita kuvia.

Laitan tähän vain kaksi kuvaa:

Venäläiset vangit riisuvat kuolleelta toveriltaan vaatteita.

Jos sotapropaganda olisi ollut totta, niin miesten ja naisten olisi ollut helppo tulla siviiliin. Oli taisteltu puhtain asein puhtaan asian puolesta. Tunteet ja kokemukset olivat useimmilla sekoittuneita. Oli koettu pahoja asioita, kärsitty ja pelätty. Jokainen käsitteli sodan kokemukset tavallaan. Yhteiskunnan tarjoamia terapiapalveluja ei ollut. Täytyi vain sinnitellä.

Lähteet: Kuvia kahdesta albumista, kirjoittajan hallussa. Kujala, Sodan pojat. Sodanaikaisten pikkupoikien lapsuuskokemuksia isyyden näkökulmasta, Kinnunen-Kivimäki, Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodassa, Näre-Kirves, Ruma sota. Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia.