Löysin Lassilan talon kirjastosta Luonnon Ystävä -lehden. Lehti ilmestyi Kuopiossa, toimittajina K.M.Levander, A. Westerlund ja K.E. Stenroos. Luonnon Ystävä oli yleistajuinen luonnontieteellinen aikakausilehti, joka oli alkanut ilmestyä vuonna 1897.
Maaliskuun numerossa vuodelta 1898 A. Westerlund kertoi lukijoille kiertävistä eläinnäyttelyistä, joita Kuopiossakin oli käynyt. Viimeisin tällainen näyttely oli ollut Kuopiossa joulukuun lopussa 1897.
"Tropiikki Kuopiossa. Kuka olisi parikymmentä vuotta sitten uskonut, että Savon sydämessäkin vielä saa nähdä kuuman ilmanalan eläimistöä ihka elävänä? Vaan nyt se ihme ontapahtunut: leijonia, puumia, zeebuja, vyötiäisiä, (Dasypus), piikkisikoja, apinoita ja elehvantteja; pelikaaneja, papukaijoja, (Aara, kakadu, psittacus, vihreä- ja pikkupapuk. y.m.), riikinkukkoja ja helmikanoja; krokotiileja, boa- ja pythonkäärmeitä, ottamattakaan lukuun kylmemmän puolen asukkaita, sellaisia kuin karhuja, jääkarhuja, kettuja, susia, ahmoja, mäyriä y.m. - kaikkia olemme saaneet täällä elävinä ihmetellä. Ne nyt eivät tosin kaikki ole ihan tropiikista asti, mutta sieltäpäin kumminkin.
Ei ole vähäinen merkitys oikeastaan tuollaisilla eläinnäyttelyillä tällaisilla paikkakunnilla, jos eläimet edes vähänkään inhimillisen kohtelun osakseen saavat, sillä jo lukuisille koulullekin ne tuovat elävämpää käsitystä vastaavista eläimistä, kuin huonot uvat. Ja että kansakin sellaisia mielellään käy katsomassa, osoittaa kyllin sen lukuisuus noissa näyttelyissä. Kun vaan ilmoitukset niistä olisivat aina oikeita ja kansan kohtelu vähän parempi! Niinpä sai esim. muutamassa noissa näyttelyissä kuulla "päätirehtöörin" - tietysti huvikseen - leijonaa kameeliksi! Ja paikkakunnan lehdissä ilmoitettiin silloin pulskasti: "ensikerran Suomessa näytetään pari metsäihmisiä (orangutang)". Kun pyysin nähdä niitä, vietiin minut suljetun puulaatikon eteen, näyttäjä raapaisi tikulla tulta ja nosti hiukan luukkua. Hämmästyin vähän ja sanoin, etteivät ne orankia olleet. "Ei ne olekaan kun simpassia", kuului vastaus. Päivällä sain toisen näyttäjän vähän enemmän aukaisemaan luukkua ja aivan oikein - siellä istui vihertävä kruunuapina ja manttelipaviaani. -
Hauska on kuulla kansan mietteitä sellaisessa näyttelyssä. Kun koko publiikki innoissaan katsoi elehvanttien, "Jennyn" (2500 kg) ja "Topsyn" (1500 kg) konstia ja pyöräilemistä, kiljui Aara vierellä täydestä kurkusta "kriuuu" se häiritsi muuatta katsojaa ja hän varoitti jo, että "ooppas iäneti", vaan kun ei apua, huomautti hän meille, että "tuo mitä inkuu" ja kolmannella kerralla jo sanoi äkäisesti papukaijalle: "tahotko kalikalla ohtaas?" Tyytymätöntä murinaa kuului, kun käärmekuningatar "miss Zenopia" vaan ruotsiksi selitteli elukoistaan, mutta kun neljättä metriä pitkä Boa tuotiin esille, huusi jo yksi tyytymättömistä ihastuneena: "ompa siinä aika liero!"
Vaan surullisen säälin, jopa polttavan inhimilliseen mieleen ne sittenkin usein jättävät. Viimeksi käyneellä Philadelfia-näyttelyllä oli tosin kamiinat ja lämpöjohdot teltassaan, nimet häkkien laidassa ja eläimet, lukuunottamatta vanhaa, jalkansa palelluttanutta urosleijonaa, olivat kohtalaisen tyydyttävässä kunnossa, - vaan edes sinnepäinkään ei ole ollut usein esiintyneellä seurueella. Ei lämpöjohtoa minkäänmoista, palava lamppu vaaan apinahäkin edessä, missä pari apinaa kerrallaan sopi lämmittelemään toisen tunkeillessa takana vuorolleen. Kerrankin siinä vanha emomarakatti surullisin ja hellin katsein kannatti pientä, kituvaa poikasta käsillään, painaen sen aivan katriaan kiini, lampun eteen. Pyrstötön riikinkukko ja poikkihäntäinen opposum, jaguaari y.m. jättivät inhottavan todistuksen "hoidosta". Samoin näytti useissa eläimissä olevan suurimmassa määrässä mitä ilkeintä syyhyä. Ja näitä eläimiä pidettiin osa pirttihuoneissa, jossa sitäpaitsi asui suuri joukko ihmisiä! Koko pirtin asukkaatkin saivat pahaa syyhyä, ja siten antoi se asujaimisto työtä samalla kertaa kaupunginlääkärille, eläinlääkärille ja terveyslautakunnan esimiehelle! - Leopardi, jolla oli usein vetokohtauksia ja joka oli purrut pois jo mekein yhden käpälänsä nilkkaan saakka, sai kuukausia odottaa luonnollisen kuolemansa vapautusta. - Ja nämä pidettiin siten näytteillä purevassa talvipakkasessa! Sen lisäksi saavat suurimman osan vuottansa useatkin viettää navetassa umpinaisissa laatikoissa, vieläpä kuten muudan susi viime talvena, niin pienessä, että tuskin ympäri kääntymään siinä sopi.
Ihmisen säälin ja eläinsuojeluksen toiminnan täytyisi ulottuatännekin saakka. Ennemmin kaikki kiertävät näyttelyt pois, kuin moista nähdä muutamissakaan! A.W:d."
Lähteet: Luonnon Ystävä. Yleistajuinen luonnontieteellinen aikakausilehti. 3/1898. Kuopio.
Uusi Savo 28.12.1898.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti