Viktor Roivainen varusmiehenä Ylämyllyllä. Tyk.K/ JR 8. Kuvan väritys Suvi Salo. |
Vike Roivainen on hyvin totinen, vähän vihaisenkin
näköinen varusmiesaikana otetussa valokuvassa. Ehkäpä nuori mies koetti olla
erityisen sotilaallinen ja jämäkkä. Olihan vastikään sodittu talvisota, jossa
monta tuttua miestä kotikylältä ja lähiseudulta oli kaatunut. Varusmies vuonna
1940 arvasi joutuvansa hyvin todennäköisesti sotaan.
Vike (Viktor) Roivainen syntyi 28.2.1920 Maaningan Pöljällä.
Kun Siilinjärven kunta perustettiin vuonna 1925, Pöljän kylä tuli osaksi
Siilinjärveä. Olen kertonut isäni elämänvaiheet lyhyesti aiemmin, tässä
blogitekstissä kerron hänen sotataipaleensa.
Viken ensimmäinen sotilaallinen tehtävä oli Pöljän
rautatiesiltojen vartiointi syksyllä 1939. Suojeluskunnan aluepäällikkö Atte
Rautiainen järjesti Aappolan Kolppasillan ja pysäkin sillan valvonnan. Mies
tai vähintään poikanen valvoi aseen kanssa siltaa koko talvisodan ajan 22.4.
1940 saakka.[1]
Maininnat vartioinnista loppuivat vuoden 1940 puolella. Perheessä on muisteltu,
että Vike olisi ollut sahaamassa jäärailoja talviesteiksi Salpalinjalla. Tämä
on voinut tapahtua myös varusmiespalveluksen aikana 1941, sillä välirauhan
aikanakin jääesteitä koetettiin pitää yllä.[2]
Ratsurit työssään. SA-kuvat. |
Varusmiespalveluksensa Vike Roivainen aloitti 23.3.1940
Ylämyllyn varuskunnassa. Siellä hänet koulutettiin tykkimieheksi ja ratsuriksi.
Tykistöä kuljetettiin pääosin hevosvoimin, joten Roivaisesta tuli sotavuosinaan
taitava hevosten hoitaja ja kengittäjä. Joensuun seudulla koulutettiin 8.
Prikaatin joukkoja. Tästä prikaatista muodostettiin sitten JR 8, myöhemmin
Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta kuuluisaksi tullut rykmentti.
Jalkaväkirykmentillä oli 6 kpl panssarintorjuntatykkejä. Rykmentin miehistön,
varusteiden, aseiden ja ammusten kuljettamiseen oli käytössä 378 vetohevosta ja
37 ratsuhevosta.[3]
”Ylämyllyn kankailla sitten sitä talvikautta vietettiin
täyteen sullotuissa, jalkarättien hien ja muun hajun täyttämissä parakeissa.
Kamina valoi lämpöä ja sen vieressä kuivuivat jalkarätit ja muut vaatteet.”[4] Joulun 1940 Vike Roivainen sai viettää
kotona, sillä hänellä oli lomaa 24.-28.12.
Suomessa asepalvelus kesti tuolloin vuoden, joten Vikenkin
olisi pitänyt päästä siviiliin maaliskuussa 1941. Varusmiehiä ei kuitenkaan
kotiutettu, sillä Suomen poliittinen johto oli päättänyt ottaa Saksan avulla
talvisodassa menetetyt alueet ja vähän enemmänkin takaisin. Alettiin
valmistautua ns. jatkosotaan. Jalkarättien hajussa marinoituneille miehille
palveluksen jatkuminen oli varmasti melkoinen pettymys.[5]
Kesäkuun 17. päivänä 1941 määrättiin koko valtakunnan
puolustusvoimat ylimääräisiin kertausharjoituksiin. JR 8 (tuolloin vielä
prikaati) sai 18.6. käskyn siirtyä viipymättä pääviivytyslinjalle
viivytysvalmiuteen. Eduskunta totesi illalla 25.6. Suomen taas joutuneen
sotatoimien, lähinnä lukuisten ilmahyökkäysten, kohteeksi ja näin mukaan sotaan.[6]
Hevosia uitetaan päivän marssin jälkeen. Kitee 27.6.1941. SA-kuvat. |
JR 8 saapui Kiteenkylän maastoon 28.6., josta matka jatkui
Kenraalinkylään. ”Marssi jatkui ohi Kutsun kylän rajalle. Kenraalinkyläksi
sanoivat paikkaa, joka oli tyhjennetty siviileistä samalla tavalla kuin
Kiteekin. Majoituimme synkkään kuusikkoon, johon sijoitimme teltat.”[7]
Tästä alkoi rykmentin taival osana 11. divisoonaa kohti Aunuksen Karjalaa. JR 8
siirtyi hyökkäysasemiinsa tappioitta.[8]
Kuvassa mahdollisesti luutnantti Helge Laiho. Kuvateksi viestii arvostusta. Vike Roivaisen albumi. . |
Roivainen eteni Kenraalinkylään osastonsa, Tyk.K/JR 8 mukana. Komppanian
päällikkö oli luutnantti H. Laiho ja komppania kuului Taisteluosasto Auttiin.
JR 8 osallistui päävoimien iskuun Jänisjärven pohjois- ja koillispuolella.
Karjalan Armeijan tavoitteena oli pyrkiä Sortavalaan ja sitten Laatokan
itäpuolitse Aunukseen.[9]
Tykkikomppania osallistui kesän 1941 taisteluihin
seuraavasti:
3.-5.7.
Kukkovaara-Niinivaara-Petäjävaara
6.-7.7.
Saarivaara
8.-10.7.
Havuvaara
9.-10.7.
Pahkavaara
10.-11.7.
Sammalvaara-Kaatiovaara
11.-13.7.
Koirinvaara
14.-15.7.
Kypärälammet-Prolanvaara
17.-23.7.
Jänisjoki (taisteluvalmiudessa)
22.-23.7.
Koirinoja-Kitilä (taisteluvalmiudessa)
23.-24.7.
Uomaa (siirtyminen)
24.-26.7.
Lunkulansaari
26.-28.7.
Mantsinsaari
29.7.-10.8.
Salmi (taisteluvalmiudessa)
Komppaniasta kaatui kesän taisteluissa vain kolme
miestä.[11]
Jalkaväkikomppanioiden menetykset olivat huomattavasti kovempia. Aselajin
luonne näkyi. Tykkimiehet eivät normaalisti osallistuneet aivan eturintaman
hyökkäyksiin, vaan antoivat tulitukea taaempaa. Heidän tehtävänsä oli huolehtia
raskaat aseet asemiin, kunnostaa ja rakentaa asemia, vaihtaa asemapaikkoja,
kuljettaa ammuksia ja huolehti hevosista, jotka olivat elintärkeitä kuljetuksen
kannalta. Tiet olivat usein huonokuntoisia ja hyökkäysvaiheessa ruuhkautuneita.
Vihollinen koetti jonkun verran häiritä liikkumista, mutta vähin tuloksin.
Viktor Roivainen sairastui 12.8. 1941 Tuuloksessa. Häntä
hoidettiin 30 Sotasairaalassa Jyväskylässä 4.9.-16.9. 1941. Hänet vapautettiin palveluksesta ja
siirrettiin palvelusluokkaan E1 sydänlihasperäisen sairaiden vuoksi.[12]
Oletettavasti Viktor Roivainen vietti nyt loppuvuoden aina
tammikuun puoliväliin saakka kotosalla tai Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin
määräämissä tehtävissä. Jälkikäteen Roivainen epäili, että sydändiagnoosi
saattoi olla virheellinen, sillä sydänoireita ei myöhemmin elämässä ilmennyt.
16.1. 1942 Vike kutsuttiin uudelleen palvelukseen. Hänet
määrättiin Jalkaväen Koulutuskeskukseen Kuopioon. Sieltä hän siirtyi 2.2.1942 IV
AKE Esikuntakomppaniaan Aunukseen.[13]
Tällainen komppania toimi esikunnan yhteydessä huolto-, kuljetus-, lähetti-,
suojelu-, toimisto ja vartiohenkilöstönä. Viken tehtävät olivat oletettavasti
huollon puolella. 24.7. 1942 lähtien Roivainen komennettiin sitten 3/JR 4
vahvuuteen kiväärimiehenä. Asemapaikka sijaitsi Kuuttilahdessa Laatokan
rantamilla, Syvärin pohjoispuolella.
Saksalaisten hautausmaa Kuuttilahdessa. Vike Roivaisen albumi. |
Vike tuli hyvin hiljaiselle lohkolle, jossa molemmilta
puolin ammuttiin satunnaisesti kranaattitulta.
Vihollinen yritti aika ajoin tunnustella asemia lähettämällä partioita. Vihollisen
tarkka-ampujat olivat myös jatkuvana uhkana. Sotapäiväkirjassa kerrotaan
havainnot vastapuolelta kuuluvasta ”pulinasta”, sekä työn ja koneiden äänistä.
Niin suomalaiset kuin venäläisetkin lähettivät kaijuttimilla propagandaa
asemiin.
Talvipakkasissa ja lumimyräköissä yhdys- ja taisteluhautojen
pitäminen avoimena lumesta oli kova työ. Keväisin korsut ja asemat täyttyivät
vedestä ja liejusta. Sota oli hyvin pitkälti myös rakentamista ja ylläpitoa.
Jouluna 1942 joukkoja viihdytti alikersantti Reino
Helismaa orkestereineen.[14]
Hän kuului JR 4 vahvuuteen. Myös Tapio Rautavaara aloitti jatkosodan
samassa yksikössä, mutta miehet aloittivat musiikillisen yhteistyön vasta sodan
jälkeen. Vike Roivainen kertoi myös nähneensä kuinka olympiamitalisti,
voimistelija Heikki Savolainen harjoitteli Kuuttilahdessa. Savolainen
oli rykmentin lääkintäkapteeni.
JR 4 lääkäri, lääkintäkapteeni Heikki Savolainen harjoitteli rintamallakin. Syväri, Kuuttilahden lohko. SA-kuvat. |
JR 4 siirtyi 13.6.1943 Pieni Korteslampi maastoon reserviin,
jossa oltiin aina 15.5.1944 asti.[15]
Siellä tehtävät olivat kenttävarustusten, teiden, asevelitalojen ja omien
majoitustilojen rakentamista, polttopuiden tekemistä, koulutusta yms.
Mahdollisesti Kortesjärven varuskunta-alueella otettu kuva. Vike näyttää rentoutuneelta. |
Rykmentin mielialaa seurattiin, sillä Saksan tappiot
itärintamalla eivät olleet mikään salaisuus. Lisäksi Neuvostoliiton propaganda toitotti
Saksan häviötä ja houkutteli miehiä laskemaan aseensa. Kuri 3. pataljoonassa,
jossa Vike palveli oli ollut ”tyydyttävä”. Mielialassa ei ole tapahtunut
laskua, johon huomattavana positiivisena tekijänä mainittakoon hyvä majoitus
Kortesjärven varuskunnassa sekä suhteellisen lauhat ilmat. Huoltotilanne
tyydyttävä. Alkoholinjakelu ei ole tuottanut häiriöitä ptlj:ssa.
Elokuvaesityksillä on ollut suuri osuus hyvän mielialan säilymiseen.[16]
Rauhallinen varuskuntaelämä loppui keväällä. 8. Divisioona
vaihtoi 17. Divisioonan Syvärillä toukokuussa 1944. Tässä yhteydessä JR 4 sai
rintamavastuun 24.5. 1944 alkaen Shemenskin lohkolla Syvärin eteläpuolella.[17]
Neuvostoliitto aloitti Karjalankannaksella suurhyökkäyksen
9.6.1944. Puhdetyöt, maanviljelyspuuhat, kalastus ja muut harrastelut
lopetettiin ja ryhdyttiin varmistamaan puolustusasemia. Kun Kannaksen
taisteluista tuli yhä huonompia uutisia, niin Aunuksesta lähdettiin vetäytymään
mahdollisimman järjestäytyneesti ja armeijan voimavoimavaroja säästäen.
Vike Roivaisen vetäytyminen alkoi, kun III/JR 4 irrottautui
linjasta 17.6. ja lähti yöllä marssimaan koti-Suomeen päin.[18]
Karjalankylä 22.-23-6, Nurmoila 26.6., Mutajärvi 27.6., Nisajoki 27.-28.6.,
Pannila 30.6. Pataljoona lähti Palalahden kaakkoispuolelle tietöihin, jolloin
vihollisen ilmavoimien tulituksessa 1.7. viisi sotilasta haavoittui, näiden joukossa
oli Viktor Roivainen.
Harjamäen piirimielisairaala, sotavuosina palveli Sotasairaala 20 osastona. Kuva Siilinjärven museot. |
Vike pääsi hoitoon kotiseudulleen, sillä Siilinjärvellä
toimi Sotasairaala 20 osasto Harjamäen mielisairaalassa. Lomallaan hän hautasi rintamalla kaatuneen veljensä ja kohtasi naapurikylällä heinäpellolla tutun rintamakaverin hame päällä. Mies ei ollut palannut lomalta yksikköönsä ja autteli nyt sukulaisiaan heinätöissä. Vike Roivaiselle tyypillistä oli, ettei hän ilmiantanut tuttavaansa. Roivaisen toipumisloma loppui vasta
9.8., jolloin hän liittyi vanhaan yksikköönsä. JR 4 oli U-asemassa
Luotojärvellä. Sieltä poika kirjoitti kotiin 6.9.1944.
Vaan kyllä olikin se viimeinen sotavuorokausi aika
pirullinen entiseen verraten. Minä olin vielä vartiossa neljstä kuuteen silloin
aamulla kun viiden aikaan lopetti sitten sotatoimet tässä meidän lohkolla.
Kyllä tuli mieleen jos jotakin, kun olla jo mukamas aselepo, ja rautaa tuli sen
kun sopi vaan, ja omat aseet olivat aivan hiljaa. Vaan nythän on kaikki ohi, ja
poika voi hyvin ja parta kasvaa.
Eikä siihen ole kovin monta kuukautta kun täältä virmasta
antavat meikeläiselle polttotilin, eikä se olekaan ehken tervalle, ainakin nyt
on jo paljon mukavampi olo kun ei tarvitse piilotella eikä aina kuulostaa minne
ne ranut menevät, vai tulevatko kohti. Eipä sitten taas muuta. Monin terv.
Vike.[19]
Aselevon (4.9.1944) jälkeen joukot siirtyivät viiveellä Kiteelle
ja viimeiseksi Kerimäelle. Miehet eivät päässeet suinkaan kotiin heti aselevon
solmimisen jälkeen. Viktor Roivainenkin vapautettiin palveluksesta vasta
16.11.1944. Varusmiespalvelusta ja asepalvelusta oli tuolloin takana 730
päivää.
Viktor Roivainen. Sotaa ja elämää on kuvan ottohetkellä jo koettu. |
[1]
Hajamietteitä Pöljältä, http://airaroivainen.blogspot.com/2013/12/desantteja-ja-pommitusten-pelkoa.html
[2]
Salpalinjan salat, http://salpalinjansalat.blogspot.com/2014/02/jaarailot-talviesteina.html
[3] Jokipii
(toim.), Tuntemattoman sotilaan rykmentti, 24
[4] sama, 21
[5] sama, 26
[6] sama, 36
[7] sama, 38
[8] sama, 39
[9] sama, 37
[10] Viktor
Roivaisen sotapolku, https://www.sotapolku.fi/henkilot/roivainen_viktor_1920-02-28_siilinj-rvi/
[12] Viktor
Roivainen, sotilaspassi, kantakortti. Kansallisarkisto.
[13] Viktor
Roivaisen sotapolku, https://www.sotapolku.fi/sotapolut/jalkavkirykmentti-4/kuuttilahti-jalkavkirykmentti-4--869540400/?person=708430
[14] 3/JR 4
sotapäiväkirja 26.12.1942
[15] sama
[16] 3/JR 4
sotapäiväkirja, 27.1.1944
[17] Suomen
rintamamiehet 1939-1945 8.Div., 196-197
[18] 3/JR 4
sotapäiväkirja 17.6.1944
[19]
Kasurinen, Kotikontujen tienoilta tervehtien. Muistelmia ja kuvia sota-ajalta,
93