Vanhoja rajamerkkejä Pöljän kylällä

Pöljän eteläisen jakokunnan isojakoasiakirjoissa oli säilynyt isojaon rajapyykkiselitys vuodelta 1809. Tämän asiakirjan ja isojaon kartan avulla tutkin keväällä löytyykö vielä vanhoja pyykkejä kylän maisemasta.

Isojaon valmistuttua talonpoikien piti maanmittarin johdolla pyykittää rajat. Työ pyrittiin ajoittamaan syksyyn, jolloin maatalouden kiireisimmät kesätyöt oli jo tehty. Säilyneessä asiakirjassa selostetaan tarkasti pyykin paikka ja siihen ladottujen kivien asettelu. Kaiken kaikkiaan rajapyykkejä kuvattiin pöytäkirjassa 64 kappaletta. Pyykit on numeroitu, mutta pyykkiselityksissä ei kerrota hakkauksista eikä löydettyjen pyykkien näkyvissä osissa ollut mitään numeroita tai merkkejä.

Pöljän eteläisessä jakokunnassa isojako oli aloitettu vuonna 1794, lukuisat valitukset ja oikeudenkäynnit sekä sota 1808 hidastivat prosessia. Jakokunnan isojakokartta on valmistunut vuonna 1806.

Sarvilammen rajapyykki, joka löytyi Iisalmen ja Kuopion
pitäjien rajalta. 

Sarvilammin merkissä on selvästi erotettavissa numero 5.

Vanhin kylältä löytynyt rajamerkki ei ollut kuitenkaan isojakoon liittyvä, vaan Kuopion ja Iisalmen pitäjien rajaan liittyvä Sarvilammin rajamerkki. Se näkyy jo vuonna 1750 valmistuneessa Iisalmen pitäjän kartassa. Siinä oli myös havaittavassa hakkauksia, ehkä nro 5, mikä sopisi karttamerkkiin myös. Raja oli myös Pöljän eteläisen jakokunnan pohjoisraja. Alueella ei ollut enää löydettävissä pitäjänkarttaan merkittyjä muita pyykkejä.

Rajamerkit kertovat maankäytön ja -omistuksen historiasta, paikallisyhteisöiden välisistä suhteista, luonnonvarojen käytön ja hallinnon historiasta, tavoista ja uskomuksista.[1] Voisiko melkein sanoa, että ”alussa oli raja”. Kuvaavaa on, että ensimmäinen maininta pöljäläisistä oikeuden asiakirjoissa käsittelee rajariitaa Olli Pippurisen ja Pekka Ruotsalaisen välillä.

Pippurinen asui Pöljänjärven rantamailla ja Ruotsalainen Mikanjärven liepeillä. Tavinsalmen käräjillä 2.7.1563 Pippurinen tuomittiin sakkoihin, koska oli korjannut viljan riidanalaiselta maalta. Myös Ruotsalainen tuomittiin, sillä hän taas oli viljellyt luvatta yhteisomistukseen kuuluvaa ”Hökösenmäen lievettä”.[2]

Talonpojan maa jakautui kotipeltoihin, niittyihin ja kaskimaihin. Lisäksi kylällä oli ns. yhteismaita, joita yhteisesti sopimalla hyödynnettiin. Pöljällä tällainen alue oli Vellimäki Hökösellä.

Satojen vuosien aikana omistukset olivat kehittyneet pirstaleisiksi. Isojaossa asetettiin tavoitteeksi se, että tilan maat olisivat mahdollisimman yhtenäisenä kokonaisuutena. Samalla kylien yhteismaat jaettiin niistä kiinnostuneille talonpojille tai kruunulle. Lisämaasta piti maksaa vero, joten ottajalla piti olla luottoa veronmaksukykyynsä. Esimerkiksi Pöljän pohjoisen jakokunnan liikamaasta muodostettiin uudistila (Laurila nro 22, nyk. Pohjolanmäki), eikä kaikkea maata jaettu vanhojen tilojen omistajille.

Pöljän eteläisen jakokunnan isojaossa tilat saivat maansa 3-5 palstaan. Vielä isojaon täydentämisen jälkeenkin esimerkiksi niittyjä jäi toisten tilojen maiden sisään. Isännät eivät olleet halukkaita niitä vaihtamaan.[3]

Paskolamminmäen pyykki, eteläinen jakokunta nro 3.

Isoajon rajat vedettiin viivasuorina maastoon. Joissakin kohdin hyödynnettiin maastoa (järvet, joet, purot, kalliot). Pöljän eteläinen jakokunta oli varsin pieni. Välimatka esimerkiksi Jussilasta Pöljänjärven rannalta jakokunnan pohjoisrajaan Oravaisenjärvelle jää alle 10 kilometrin.

Rajamerkkejä etsiessäni ymmärsin, että alueen luonnon täytyi olla asukkaille äärimmäisen tuttu. Monet suvut olivat asuneet Pöljällä lähes 300 vuotta isojaon toimeenpanon aikaan. Isojakokarttoihin merkityt polut olivat helppokulkuisia väyliä kävellen liikkumaan tottuneille.

Hepopuron pyykki, eteläinen jakokunta nro 6.

Rajapyykeillä oli nimet pöytäkirjassa. Pöljän kallioilla, puroilla, lammilla, mäillä, järvillä, niityillä ja pelloilla oli nimet. Kun maanmittari ja talonpojat puhuivat maastosta jakotilaisuudessa, kaikki tiesivät missä oltiin ”kartalla”, vaikka varsinaisen geometrisen isojakokartan lukeminen saattoi talonpojille olla vaikeaa.

Isojakoa täydennettiin pohjoisessa jakokunnassa vuosina 1911-12 ja eteläisessä jakokunnassa vuosina 1894-95.

Pitkänpään pyykki, eteläinen jakokunta nro 10. 

Isojaon täydentämisessä korjattiin karttavirheitä, Pöljälläkin todettiin että eteläisen jakokunnan kartta on uusittava, koska entinen kartta poikkeaa ”maalla saaduista pituuksista”.[4] Kaikki rajapyykit eivät myöskään olleet riidattomia ja osa rajapyykeistä oli kadonnut. Lisäksi ainakin yksi purolinja todettiin niin umpeenkasvaneeksi, ettei raja enää ollut hahmotettavissa. Lisäksi tilojen välillä oli erimielisyyksiä maiden lainmukaisesta hallinnasta.

Yksityiskohtana mainittakoon, että vielä 1895 eteläisessä jakokunnassa jätettiin Verkkosaari yhteiseksi verkkojen säilytyspaikaksi, vaikka muuten järvien saaria vahvistettiin tilojen yksityisomistukseen.[5]

Löysin Pöljältä vanhoja rajapyykkejä, jotka sopivat isojaon karttaan. Olivatko kaikki löytämäni pyykit pystyssä jo vuonna 1809 onkin sitten eri juttu. Asian varmistaminen vaatisi pyykkien kaivamista esiin ja kivien ladonnan vertaamista pyykkiselitykseen.

Näkymä Pöljänjärvelle 2020. Tämän järven ja Kevättömän
rantamaille asutus ensinnä kylällä asettui. 

 

---

[1] Adel & Salminen, Rajamerkeistä historiallisena ilmiönä sekä tutkimuksen ja suojelun kohteena, 76,

   https://issuu.com/vapriikki/docs/pma19netti

[2] Kasurinen & Kasurinen, Siilinjärvi, puoli vuosisataa kunnan ja seurakunnan kehitystä sanoin ja kuvin,  11;

   Savon tuomiokirjat 1559 ja 1561-1565, toim. Kauko Pirinen, 106

[3] Pöytäkirja isojaon täydentämisestä Pöljän kylän eteläisen jakokunnan tiloilla n:rot 1-14 1894-95.

[4] sama

[5] sama

Valokuvan kertomaa

Olen kirjoittanut tässä blogissa useita tekstejä kansakoulunopettaja Vilho Alhojärvestä. Hän työskenteli Siilinjärvellä Kasurilan kansakoulun opettajana vuosina 1899-1910. Alhojärven opettajan taival oli poikkeuksellisen riitaisa, suorastaan myrskyisä, koska opettajan ja koulun johtokunnan välit olivat pitkiä aikoja täysin poikki.

Riidan alkusyihin on ollut ollut vaikea päästä käsiksi, mutta Kasurilan koulun arkisto avaa asiaa. Asiakirjojen lisäksi löytyi valokuva nuoresta Vilho Alhojärvestä. 

Vilho Alhojärvi. Kuva on otettu Heinolassa.
Siilinjärven kunnanarkisto.

Kuvaan on tehnyt joku muu kuin Alhojärvi runsaasti merkintöjä, jotka kertovat ainakin yhden keskeisen syyn opettajan vaikeuksiin Siilinjärvellä. Kuvaan on kirjoitettu "Santarmi" ja sukunimiväännös "Alhojeff". Nämä merkinnät viittaavat suoraan 1900-luvun alun poliittiseen jakolinjaan Suomessa. Elettiin Venäjän sortokausia, jolloin suuri jakolinja kulki ns. myöntyvuuden ja perustuslaillisen linjan välillä. Kuvaan merkintöjä tehnyt henkilö näki Alhojärven myöntyvyyslinjan bobrikovilaisena myötäilijänä.

Tämä on ollut tiedossa ilman koulun arkistojakin, sillä Alhojärvi jopa erotettiin opettajan tehtävästä ja karkotettiin paikkakunnalta suurlakon aikaan syksyllä 1905. Riitely ja yleinen epäsopu näkyi jo vuodesta 1903 johtokunnan pöytäkirjoissa.

Kansakoulunopettajien palkka koostui valtion maksamasta osuudesta ja kunnan osuudesta. Kunnan maksama palkka oli rahaa ja erilaisia luontaisetuja. Kasurilan koululla luontaisetuna oli asunto, lämpö, valaistus (öljy), lehmä ja sille heinämaa. Lisäksi opettajan lehmä sai laiduntaa kylän yhteisellä laidunmaalla. 

Riidan aiheeksi Kasurilassa oli jo edellistenkin opettajien aikana tullut kansakoulun liikamaa, jonka johtokunta tahtoi antaa opettajan hoitoon. Opettajasta tuli silloin tilanomistaja, jonka kuului maksaa maanomistajalle kuuluvat verot. Tilanomistajat kustansivat kunnalliset menot, joten johtokunnan tilalliset pyrkivät minimoimaan tälläkin tavalla menoja. Alhojärvi halusi luopuo liikamaiden hallinasta vuodesta 1902. Johtokunta ei heti suostunut. Vuodesta 1903 alkaen koulun liikamaat päätettiin antaa vuokraajalle, mutta hanke ei edennyt.

Lisäksi riideltiin kauppias Johan Antikaisen vuokrista. Kauppias oli rakentanut koulun tontille makasiinin, venevalkaman, liiterin ja ladon. Johtokunta ei saanut Antikaista maksamaan vuokraa näistä. Alhojärvi ei näy asiakirjoissa aloitteen tekijänä, mutta hän saattoi olla aloittamassa hanketta. 

Syksyllä 1903 johtokunta jakaantui opettajattaren vaalissa siten, että johtokunnan puheenjohtajan Aaro Fr. Väänäsen ehdokas ylioppilas Selma Maria Rissanen ei tullut valituksi. Alhojrven ja kolmen muun johtokunnan jäsenen äänin valituksi tuli kansakoulunopettaja Anna Kukkonen. 

Väänänen valitti ratkaisusta, koska Kukkosen hakemus oli tullut myöhässä. Vaali uusittiin, nyt johtokunta valitsi tehtävään Ida Pitkäsen. Rissanen oli tullut valituksi Lahteen, joten hän ei enää ollut tulossa Kasurilan koululle. Vuosi 1903 vaikuttaa Alhojärven ja Kasurilan koulun johtokunnan välisen suhteen käännevuodelta. Epäsopu ja erimielisyydet tihkuvat pöytäkirjaan sieltä täältä. Avoin riitely alkoikin joulun alla 1903.

Koulun tilan vuokraajan irtisanomisesta riideltiin ja äänestettiin Kasurilan kansakoulun piirikokokouksessa 6.12.1903. Piirikokous ei päästänyt Alhojärveä liikamaista irti, vaikka sellainenkin päätös johtokunnassa oli vuoden aikana tehty. Johtokunta kokoontuikin jo 16.12.1903, jolloin Alhojärveä kehoitettiin tilanomistajana laittamaan pellot parempaan kuntoon. Lisäksi häneltä vaadittiin maksuja "koulun tontilta myydystä törystä". 

Tammikuussa 1904 valittiin uusi johtokunta, jonka puheenjohtajaksi valitiin Aaro Fr. Väänänen. Alhojärvi pyysi erikseen pöytäkirjaan mainittavaksi, että hän äänesti Kalle Zacheusta.

Kokouksessa myös päätettiin, että Kasurilan maamieseura saa pitää esitelmä- ja keskusteluillan koululla. Alhojärvi pyysi merkittäväksi pöytäkirjaan, "että hän periaatteessa on sitä mieltä, ettei koululla pidettäisi muita kokouksia kuin, kuin mitkä suoranaisesti koskevat koulua."

Lopuksi johtokunta ilmoitti, että johtokunnan pöytäkirjat pidetään jatkossa sihteerin hallussa ja Alhojärvellä ei ole oikeutta osallistua johtokunnan kokouksiin. Välirikko oli täydellinen. Kun Kasurilan maamiesseura tuli pitämään kokoustaan koululle, niin opettaja Alhojärvi ei päästänyt osallistujia sisään. Johtokunta vei asian kansakoulujen tarkastajalle. Alhojärvi olisi asetettava syytteeseen niskottelusta johtokuntaa vastaan.

Tästä alkoi valitusten ja vastineiden aika johtokunnan ja Alhojärven välillä. Kun kansankoulujen tarkastaja Huovilainen ei hyväksynyt johtokunnan toimia, niin johtokunta ei sitten myöskään piitannut Huovilaisen ratkaisuista. Kun Alhojärvi haki työtodistusta viranhakua varten, niin johtokunta antoi hänelle "käytöksenalennuksen". Alhojärvi oli osoittanut "ei aivan nuhteetonta käytöstä enempi koulussa kuin sen ulkopuolellakaan". Tällaisella todistuksella ei juuri virkoja voinut hakea. 

Kun tarkastaja Huovilainen vaati kirjoittamaan uuden ja asiallisen todistuksen, niin vastauksena oli tämä: "Kansakoulunopettaja Kaarlo Vilho Alhojärvi on palvellut Kuopion kunnan Kasurilan ylemmän kansakoulun opettajana kuuden vuoden ajan, jonka johtokunta mielihyvällä viran hakemista varten pyynnöstä todistaa: Ja on nyt vapaa palveluksestaan."  Tavallaan johtokunta koetti irtisanoa opettajan, mutta laillista perustetta asialle ei ollut. Tämä tapahtui jo kesällä 1905. 

Syksyllä suurlakon aikaan Alhojärven vihamiehet sitten ajoivat hänet poliittisin perustein pois paikkakunnalta. Näyttää kuitenkin, että henkilösuhteet erityisesti Aaro Fr. Väänäseen olivat aivan poikki jo paljon aiemmin. Samoin Juho Savolainen hääräsi Alhojärven karkoitusta ahkerasti 1905.

Liitän oheen Alhojärven oman kuvauksen suurlakkopäivien tapahtumista 1905 Siilinjärvellä. 

Suhteellisen normaaliksi koulun johtokunnan ja Alhojärven välit näyttävät asettuneen vuoden 1908 aikana. Paavo Kasurisen johtama johtokunta kirjoitti hänelle sittemmin normaalin työtodistuksen, jolla hän haki uutta työpaikkaa Kotkasta 1910. Yllä olevassa valokuvassa on tieto hänen kuolemastaan siellä vuonna 1918 valkoisten teloittamana. Kuvassa on myös maininta äiti Karoliinasta, joka asui poikansa luona Siilinjärvellä ja muutti myös Kotkaan.

Riidat opettajan palkasta olivat aivan tavallisia sata vuotta. Alhojärven ja Kasurilan koulun johtokunnan riita sai kyllä loppujen lopuksi eeppiset mittasuhteet. Varmasti taustalla on ollut henkilökohtaista  loukkaantumista puolin ja toisin. Koulusta tuli vallan ja arvovallan näyttämö. Kuvaavaa on, että johtokunta avasi koulun käytön maamiesseuralle, raittiusyhdistykselle ja perustuslailliselle puolueelle.Ssen sijaan työväenyhdistys ei koululle päässyt.

On myös muistettava, että Alhojärvi oli Siilinjärvellä ensimmäisessä työpaikassaan ja siten varsin kokematon kohtaamaan maaseutukoulujen tarkan markan taloutta ja arvostaan tietoisia tilallisia. Opettajien palkasta koetettiin säästää aina, jos se oli mahdollista. 

Lähteenä Kasurilan koulun arkisto Siilinjärven kunnanarkistossa (en ollut aiemmin penkonut arkistomappia riittävän tarkasti) sekä Alhojärveä käsittelevät aiemmat tekstit tässä blogissa.