Kylä pulan kourissa - vekselirinkejä ja pakkohuutokauppoja Pöljällä

 

Pohjois-Savo-lehdessä julkaistiin syksyllä 1933 vetoomus Pöljän tilallisten puolesta. ”Toivomme ja odotamme siis, että Maakiinteistöpankki astuu väliin ja pelastaa uhattuun asemaan ajetut Pöljän maanviljelijät myöntämällä heille sellaiset kiinnelainat, kun on heidän pelastamisekseen tarpeen ja kuin heidän reaalivakuutensa edellyttävät. Estettäköön tällä tehokkaalla keinolla heitä uhkaavat pakkomyynnit.[1] Mitä Pöljällä oikein oli meneillään?

1920-luvulla maaseudulla investoitiin uusiin talousrakennuksiin, raivattiin maata ja ostettiin koneita velkarahalla. Samalla viljelijöistä oli tullut riippuvaisia rahatalouden ja maailmantalouden oikuista. Vuosikymmenen vaihteen maailmanlaajuinen lama iski lujaa Pöljällekin. Voin hinnan pitkäaikainen romahdus oli kova isku. Samaan aikaan metsätyöt loppuivat ja metsätulot kuihtuivat.[2] Myös kireä rahapolitiikka nosti korot hyvin korkeiksi. Elanto tuntui olevan kerta kaikkiaan mennyttä.

Pöljäläisillä ei ollut rahaa maksaa velkojaan, jotka olivat syntyneet 1920-luvun noususuhdanteen optimismissa. Pahaksi onneksi suurin osa otetuista lainoista oli lyhytaikaisia vekseliluottoja, joissa oli henkilötakaus. Ohessa on yksi sivu Aatu Väänäsen maatalouskalenterista, jossa hän koetti pitää kirjaa erilaisista vekseleistä ja vastuista.

Aatu Väänäsen Maatalouskalenteri v. 1931. Vekselienluettelo,
vastaajat ja takaajat.

Nimimerkeistä voi päätellä, että tässä vekselirallissa olivat mukana mm. Aatu ja Janne Väänänen, Martti ja Erkki Niskanen, Aaro Rissanen, Paavo Virtanen, Janne Korhonen. Kaikki olivat vakaita ja edistyksellisiä viljelijöitä, joilla oli iso maaomaisuus, karjaa yms. Paavo Virtanen oli maanviljelijä ja urakoitsija. Hän ei omistanut Puustellin tilaa, vaan vuokrasi sitä valtiolta.

Kylän tilalliset olivat taanneet urakoitsijan lainoja. Virtanen teki mm. vuonna 1931 tarjouksen Varkauden kunnalliskodista, hinta olisi ollut lähes 2 milj. markkaa. Tarjousta ei sillä kertaa hyväksytty, mutta kuvatkoon tarjouskilpailu Virtasen hankkeiden kokoluokkaa.[3] Paavo Virtanen oli urakoinut esimerkiksi Pohjolanmäen kansakoulun (1928) ja kunnalliskodin (1931) Siilinjärven kunnalle.

Vuonna 1931 Aatu Väänänen merkitsi kalenteriinsa: Paavo Virtasen asioita järjestetty 75687, 25 mk. Näyttäisi siltä, että talolliset lyhensivät ja uusivat vekseleitä ringissä, jossa joku sai aina kaavittua rahaa sen verran, että pankki uusi vekselin. Virtanen ei suinkaan ollut ainut velallinen. Velkojina oli useimmiten Maaningan osuuspankki, KOP, Kuopio Maatalouspankki tai Savo-Karjalan Osuuspankki.

Loppuvuonna 1931 Kauppalehden protestilistalta löytyvätkin sitten mm. pöljäläiset Paavo Virtanen, Aatu Väänänen, Juho Ollikainen, Ville Pietarinen, Erkki Niskanen, Martti Niskanen, Viljo Vainikainen, Kalle Pitkänen, Aaro Rissanen ja Janne Väänänen.  Velallisten suurin ongelma oli korkea korkotaso ja vekseliluottojen lyhytaikaisuus, velkaa annettiin 1-3 kk maksuajalla. Aatu Väänänenkin kirjasi joka kuukausi koko vuoden ajan matkakuluja Kuopioon. Parhaimmillaan hän kävi Kuopiossa kolmekin kertaa viikossa. Jos matkan syy oli tuotteiden myynti torilla, Aatu mainitsi sen. Muulloin kalenterissa oli vain merkintä: ”Kuopiossa kävin.” Oletan näiden matkojen olleen näiden lyhytaikaisten vekseliluottojen uusimisia.[4]

Aatu Väänänenkin osallistui 26.1.1931 Kuopiossa Pohjois-Savon maataloustuottajain liiton aloitteesta pidettyyn ”pulakokoukseen”.[5] Siellä hyväksytyissä ponsissa vaadittiin valtiota alentamaan tavalla tai toisella korkoja, lainoittamaan kaatumassa olevia maatiloja ja suojelemaan maan omaa tuotantoa tuonnilta. Lisäksi köyhäinhoitomenoja olisi saatava alemmaksi. Maanviljelijät maksoivat leijonan osan kunnallisveroista, joten sosiaalimenojen kasvu huolestutti.

Merkittävä osa pakkohuutokaupoista johtui maksamattomista kunnallis- ja kirkollisveroista. Näistä maksuista tosin yleensä huutokaupattiin lehmä, hevonen, haulikko tai piironki, ei sentään koko tilaa. Torpparit olivat lunastaneet tilansa itsenäiseksi, kohentaneet peltoja ja rakennuksia velkarahalla, joten ylimääräistä puskuria laman kourista selviämiseen ei ollut.

Esimerkiksi vuodesta 1929 alkaen Eero Roivaisen nimi alkoi esiintyä pakkohuutokauppojen ilmoituksissa. Vuonna 1930 hänen velkansa Taavetti Rautiaiselle oli jäänyt maksamatta, takaajana oli veli Kusti Roivainen.[6] Emme tiedä, kuka lopulta hoiti tämän maksun, mutta Eero Roivainen joutui myymään tilansa Hoikilta. Hän ei ollut yksin vaikeuksissa, isot tilalliset ja pienviljelijät ja mökkiläiset olivat samassa suossa. Sukulaiset, naapurit ja luotetut ystävät olivat taanneet toisiaan ja lainanneet toisiltaan rahaa ristiin rastiin. Ja sitten kaikki tarvitsivat yhtä aikaa velat maksuun.

Toivola, myös Pulasteena tunnettu tila 1910-luvulla.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Isona pakkohuutokauppana Pöljällä voidaan pitää Aaro Rissasen Toivola-nimisen tilan myyntiä vuonna 1933. Tilan pinta-ala oli 193 hehtaaria ja sen ostivat Aaro Savolainen ja Eino Hyvönen Muuruvedeltä. Hinta oli 347 000 markkaa.[7] Valtio osti lopulta tilan (1937) ja sen maita käytettiin asutustarkoituksiin.

Vanhoista ja vakaista Pöljän taloista ei kovin moni siis vaihtanut omistajaa. Monet joutuivat kuitenkin myymään maita ja muuta omaisuutta päästäkseen pinteestä.

Joulukuussa 1931 ilmoitettiin lehdessä, että Wilhelmiina Väänäsen omistama Hoikin tila Pöljällä myydään julkisella pakkohuutokaupalla. Tilanomistaja Väänäselle oli syntynyt 85 000 markan velka mm. Osakeyhtiö Minna Canthin perillisille ja Lapinlahden osuusmeijerille ja yksityishenkilöille.[8] Lapinlahden osuusmeijeri oli kaatunut edellisenä vuonna konkurssiin, jolloin sadat osakkaat olivat joutuneet vastuuseen meijerin ja sahan miljoonaveloista.[9]

Hoikin tilalla oli viljeltyä maata 15 ha ja metsää 134 ha. Tilaa vuokrasivat veljekset Taavetti ja Kusti Roivainen, he olivat tulleet Hoikin tilalle isänsä ja äitinsä mukana jo 1900-luvun alussa. Vilhelmiina tarjosi taloa ostettavaksi entisille vuokralaisilleen, mutta he eivät uskaltaneet ostaa tilaa. Velan ottaminen oli alkanut todella pelottaa talonpoikia 1930-luvun alussa.

Maanviljelijöiden velkaantumisen yleisin syy koko maassa oli tilan osto. Seuraavaksi suurin syy velkaantumiseen oli rakentaminen. Suuri joukko oli myös veloissa velkojen takausten vuoksi. Muita syitä olivat epäonnistuneet liiketoimet ja kannattamaton tila.[10] Näitä kaikkia syitä varmaan löytyi Pöljältäkin. Mitenkään huikentelevaista kyläläisten elämä ei vaikuta olleen. Ellei huikentelevaisuudeksi lasketa sitä, että Aatu Väänänen oli hankkinut radion ensimmäisten joukossa Pöljällä.

Tilallisten ongelmat olivat raastavia, mutta on syytä muistaa, että pula-aika iski kovimmin kylän köyhälistöön, jolta tilallisten vaikeuksien vuoksi hävisi työt. Irtain väki oli normaalina vuonna vähintäänkin pätkätyöllistynyt rakennus- ja metsätöissä, nyt kaikki tällainen työ seisahtui. Siilinjärvelläkin noin joka kymmenes kuntalainen oli köyhäinhoidon piirissä vuonna 1934.[11]

 

---

[1] Pohjois-Savo 14.1933 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1894179/articles/79711884

[2] Kinnunen, Savon historia V, 368

[3] Savon Työmies 10.4.1931 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912219/articles/79750885

[4] Aatu Väänänen, Muistiinpanoja Maatalouskalenteri 1931. Siilinjärven kunnan kotiseutuarkisto.

[5] Savon Sanomat 27.1.1931 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1911156/articles/79759880#_=_

[6] Kauppalehden protestilista 14.10.1930 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1015356/articles/79739869

[7] Savo 15.11.1933 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1910643/articles/79763868

[8] Savon Sanomat 22.12.1931 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1911407/articles/79715875

[9] Hannu Heikkilä, Luento Lapinlahden historiasta https://drive.google.com/file/d/0B-sX8hE6IEG_aXFnSmt0SUgxNkU/view

[10] Kinnunen, Savon historia V, 369

[11] Savo 22.9.1935 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2072988/articles/79772899