Talvisodan rauhan muistopäivänä 13.3.2023. ”Toivotaan että me pääsemme sitten vapaina sankareina kotitöitä jatkamaan.”

 

Olen kirjoittanut tässä blogissa monesta talvisodassa kaatuneesta siilinjärveläisestä. Heidän kantakorttinsa ovat vapaasti tutkittavissa Kansallisarkiston digiaineistoissa. Kerron seuraavassa sodasta selvinneen lääkintämiehen tarinan. Kiinnostavaksi tarinan tekee, se, että lääkintämies, sotamies Kalle kirjoitti sodasta varsin monta kirjettä kotiin vaimolleen Lapinlahdelle.

Pohjois-Savon miehille alettiin jakaa kutsuja ylimääräisiin kertausharjoituksiin 13.10.1939. Olen kuvannut varsin tarkasti siilinjärveläisten matkareitin pääosin junakuljetuksella Pekka Roivaisen sotatien kuvauksessa. Jalkaväkirykmentti 38 koottiin Kuopiossa ja siinä oli miehiä mm. Siilinjärveltä, Nilsiästä, Lapinlahdelta, Maaningalta, Karttulasta ja Vesannolta. Rykmentti lähti kohti Laatokan Karjalaa junalla aamuyöstä 17.10. 1939. Miehille ei oltu kerrottu määränpäätä.

Rykmentin sotapäiväkirjoista selviää, että vuorokauden matkustettuaan miehiä kuljettanut juna pysähtyi Uuksun asemalla Salmissa. Sielläkin oli nimikyltit poistettu, joten aivan heti miehet eivät olinpaikastaan selkoa saaneet.

Kun YH jatkui, järjestettiin kenttäposti. Se kulki 4-5 päivää suuntaansa. Kalle kirjoitti ensimmäisen kirjeensä kotiin 26.10.1939. Siinä hän lähinnä kuvasi säätä ja kertoi miehistön tekevän linnoitustöitä. Samassa kirjeessä hän kertoi myös oman osoitteensa. Hän palveli JR 38 1. pataljoonan 3. komppaniassa lääkintämiehenä. Lääkintämiehet oli majoitettu vääpelin ja komppanian kirjurin kanssa Uuksun kansakoululle. Tätä paikkatietoa hän ei tietenkään kirjoittanut kirjeessä.

Kallen kirjeissä on luottavainen tunnelma, sanoo pärjäävänsä ”talon” ruoka-annoksilla, mutta sokeria, kahvia ja voita annettiin hyvin vähän. Sotilaat ostivat siviileiltä ja saivat kotoa paketeissa lisää ruokaa.  Varsinkin voita Kalle toivoi lähetettävän, ”kun olen tottunut voin kanssa ruokani syömään”. Muuten Kalle melkein toppuutteli, ettei tarvitse lähettää liikaa tavaraa tai ruokaa.

Kalle kiitti 14.11. 1939 Iidan lähettämästä kahvista, jota oli koko ryhmän kanssa yhdessä nautittu. Hän arveli myös, että eiköhän täältä jo kohta kotiin päästä. Sotilaiden kirjeissä ei tietenkään voinut paljastaa paljoakaan, mutta kertoi kuitenkin ryhmän olevan koottu lähes pelkästään siilinjärveläisistä. Vain Eemil Ryynänen, Erkki Niskanen ja Kunnar Ihalainen olivat muualta.

Hevossuoja Syskyjärvellä. SAkuvat.

Kallen yhtenä tehtävänä oli hoitaa hevosia. Hän mm. rakensi kymmenelle hevosille suojan havuista. Liikuttavaa oli, kun Kalle tunnisti naapurin Poju-hevosen tallista. ”Se niin nuuski minua, kun minä taputtelin sitä ja nimeltään mainitsin, niilläkin on ikävä.”

Koko komppaniaa järkytti Mustin kylältä kotoisin olleen Uuno Ryynäsen yllättävä menehtyminen sairaskohtaukseen. Jaakko Roivaisen petikaverina majoituksessa oleskellut Ryynänen sai täysin yllättäen valtaisan verensyöksyn ja kuoli. Tästä Kalle kertoi kotiväelle.

YH:n aikana Kalle sai valtion vaatteet ja kengät, kaikki uusia. Iida laittoi vielä marraskuun lopulla kintaat ja villasukat. Kalle vakuutti, ettei nyt kannata enää lisää vaatteita lähettää, hänellä oli ihan riittävästi kaikkea. Vielä 27.11. päivätyssä kirjeessä Kallella oli kova toivo kotiin pääsystä. Ottaen huomioon, että NL oli 26.11. aloittanut Mainilassa talvisotaan johtaneen lavastuksen, kotiin pääsy tuskin oli tuolloin sotilaiden puheissa päällimmäisenä. Toisaalta tieto kulki hitaasti.

Vielä 29.11.1939 Kalle kirjoitti pienelle pojalleen optimistisen kirjeen. Tilanne oli kuitenkin tuolloin jo kiristynyt äärimmilleen. Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Suomeen 30.11.1939 ja talvisota syttyi.

Haavoittuneiden hoitoa. SAkuvat.

Siilinjärveläiskomppanian talvisota alkoi mahdollisimman huonosti. Ensimmäisessä kosketuksessa viholliseen Uomaalla kaatui 16 miestä. Kokemattomat joukot joutuivat ristituleen, jossa edes kaikkia vainajia ei saatu pois vihollisen käsistä. Kaksi päivää tästä katastrofista Kalle kirjoitti kotiin. Kun kirjeet aiemmin olivat alkaneet varsin arkisin tervehdyksin, niin nyt Kalle kirjoitti ”Ida rakas!”.

”Meidän pojat kävivät tulikasteessa joitakin haavoja ottamassa, mutta ei ole mitään syytä huolestumiseen, kyllä me täällä pärjäämme. En päässyt käymään joululomalla, kun tuli tämä tilanne, vaan toivotaan että me pääsemme sitten vapaina sankareina kotitöitä jatkamaan, se on ihanaa.” Tässä vaiheessa Kalle vielä sanoi, ettei kannata lähettää paljon tavaraa kannettavaksi. Ja vielä toistamiseen: ”Ei ole mitään syytä huolestumiseen.”

Lääkintämiehet tuovat potilasta joukkosidantapaikalle.
SAkuvat.

Lääkintämiehenä Kalle tiesi tarkalleen komppanian tilanteen, kuolemat ja haavoittumiset. Hitaasti tieto sodan raskaista tappioista alkoi tulla kotiseudulle.

Ida lähetti Kallelle paidan joululahjaksi, josta Kalle kiitti. Kiitoskirjeessä oli myös viesti Mikan kylän pojilta, että ”hengissä ollaan” (Martti Väisänen, Toivo Siponen, Toivo Tuppurainen, Aatu Mehtonen).  Ida varmasti vei nämä tiedot poikien perheille. Kalle kevensi lopuksi: ”Parta kasvaa ja se on hyvä, koska pystyy paremmin maastoutumaan, kun parta on kuurassa.”

Haavoittunutta kuljetetaan ahkiossa.

Lomalle pääsivät vain ne, joilla oli kaatunut veli. Tämän takia Kalle Hirvonen Pöljältä pistäytyi, sillä hänen veljensä Lauri oli kaatunut Kotajärvellä 8.12. Vasta tammikuussa Kalle uskaltautui kirjoittamaan muutaman sanan Uomaan taistelun tappioista Idalle, kun lehdissäkin näistä taisteluista oli mainittu. Myönsi, että siilinjärveläiset olivat olleet Uomaalla.

Lääkintämies joutui kohtaamaan sodan varmasti raadollisimmillaan. He antoivat ensiapua sekä kuljettivat vaikeissa oloissa haavoittuneita suojaan ja jatkohoitoon. Kallella oli pieni liikemiesten kalenteri, johon hän oli merkinnyt vuoden 1940 tuttujen poikien haavoittumisia ja kuolemia.

Helmikuussa siilinjärveläiset olivat kiinni Pitkärannan kovissa taisteluissa. Sieltä Kalle kirjoitti: ”Lämpöiset terveiset täältä sinne kotiin pitkästä aikaa, täällä o ollut mulla niin ajan viepää hommaa, että ei ole tullut vastatuksi.”

Ruokojärven joukkosidantapaikka.

”Tämä kohtalokas aika varmaan antaa jokaiselle suomalaiselle monta kertaa suuremman arvon itsenäiselle Suomelle ja siviilielämälle, kun täältä selviää…”

Kalle selvisi sodasta ehyenä. Hän oli taistellut Uomaalla, Syskyjärvellä, Ruokojärvellä ja Pitkärannassa. Hän kirjoitti 23.3.1940 (rauha oli solmittu 13.3.), että oli tulossa hiihtämällä kotiinpäin. Kalle joutui kuitenkin jäämään linnoitustöihin Kerimäelle, josta hänet kotiutettiin vasta 21.4.1940.

Lähteet, Kallen kirjeet kotiin 26.10.1939-16.4.1940, Kallen kantakortti, Kasurinen, Kotikontujen tienoita tervehtien. Muistelmia ja kuvia sota-ajalta.