Ratajätkän kuolema Iisalmessa 1918

 

Armas Roivainen oli toisen polven radanrakentaja. Hänen isänsä, Lapinlahden Nerkoolla syntynyt Juho Roivainen oli aloittanut ratatöissä vuonna 1887 Oulun radan työmaalla. Oulussa Juho myös meni naimisiin Susanna Mäläskän kanssa samana vuonna.

Juho Roivainen kulki työn perässä ratatyömaalta toiselle. Hänen rippikirjassaan on maininta ”sot. ratavahti”. Juho Roivainen on voinut toimia ratatyömaiden vartijana. Perheen lasten syntymiä seuraten voi tarkastella miehen työuraa: Oulun ratatyömaan aikaan syntyi Aino 1887, Savon rataa rakennettaessa Anna Suonenjoella 1889, Karjalan rataa rakennettaessa Armas Sortavalassa 1891, Helena Viipurissa 1894 ja Eino Uskelassa 1898. Lapsista vain Armas ja Helena elivät aikuisuuteen asti. Eino kuoli Espoossa 1899, kun Juhon työ oli vienyt perheen rantaradan rakennustöihin.

Ammattilaiset radanrakentajat siirtyivät työmaalta toiselle lähestulkoon vakituisen työvoiman tavoin. Varsinkin erikoisosaamista vaativissa töissä radanrakentaja suosi kokenutta väkeä. Kivimiehet, maaleikkauksien tekijät, porasepät, kiskottajat jne. olivat oppineet radanrakentamisen erityistaitoja. Lisäksi työmailla oli tietysti paljon paikallisiakin sekatyömiehiä.

Isänsä mukana Armaskin lienee radanrakentajaksi kasvanut. Jopa 7-vuotiaita lapsia työskenteli ratatöissä. Työ ratatyömailla oli kovaa, mutta vakiintuneille ammattilaisille se takasi kuitenkin säännöllisen palkan. Työaika vuosisadan vaihteessa oli 11-12 tuntia päivässä.

Juho ja Armas Roivainen olivat uuden ajan maalaisköyhälistöä, jolla oli mahdollisuus edes yrittää ottaa kohtalo omiin käsiinsä. Juho Roivainen oli joutunut elättämään itseään nuorukaisena Nerkoolla eri talojen renkinä. Siellä hän saattoi joutua kuuntelemaan korvat punaisena kokkapuheita taustastaan. Äiti Maria oli ollut köyhistä köyhin.

Juho Roivaisen äiti piika Maria Roivainen (s. 11.6. 1834) oli elänyt ”pahantapaista elämää”. Hän synnytti aviottomia lapsia, joista osa kuoli sylivauvoina. Ilmeisesti tästä syystä hänet lähetettiin vuonna 1862 Lappeenrannan kehruuhuoneelle. Kirkonkirjoista ei ilmene, että häntä olisi tuomittu rikoksista. Näin ollen Lappeenrantaan lähettämisen syy lienee ollut löysäläisyys.

Lappeenrannan kehruuhuone. Kuva Kaija Kainulainen.

Kehruuhuoneelle tuotiin 1800-luvulla rikoksesta tuomittuja naisia koko maasta. Lisäksi siellä oli pahatapaisina ja joutilaina tuomittuja irtolaisnaisia Viipurin, Kymenkartanon, Kuopion, Vaasan ja Oulun läänistä. Yli puolet Lappeenrannan kehruuhuoneen vangeista oli saanut tuomion vuosien 1819–1881 aikana irtolaisuudesta, noin neljännes lapsenmurhasta, noin 15 % varkaudesta.

Maria Roivaisen elossa olevat lapset Maria Fredrika (s. 1854) ja Juho (s. 1860) olivat ilmeisesti äitinsä mukana Lappeenrannan laitoksessa. Maria palasi Lapinlahden Nerkoolle 1.2.1864. Heti paluuvuonna hänelle syntyi avioton tytär Anna Liisa. Tyttönen kuoli vajaan vuoden vanhana 24.2.1865.

Maria Roivainen kuoli 11.7. 1866 hermokuumeeseen, jolla voidaan tarkoittaa nykytermein esim. lavantautia. Lapset jäivät Nerkoon kylälle. Juho suoritti kolmevuotisen asepalveluksen vuosina 1883-86. Ehkäpä se avarsi nuoren miehen ajatuksia, sillä hän muutti heti asepalveluksen jälkeen pois kotinurkista.

Juho Roivainen palasi perheineen Iisalmeen 1904. Silloin Suomessa ei ollut yhtään isoa ratatyömaata toiminnassa. Ehkäpä työttömyysjaksoa oli helpompi viettää synnyinseudulla. Armas Roivainen lähti Iisalmelta Kaskisiin Suupohjan ratatyömaalle 1911. Silloin hän oli 20-vuotias nuorukainen. Suupohjasta hän palasi Iisalmeen syksyllä 1917, kun tuli tieto, että Iisalmi-Ylivieska -radan rahoitus oli varmistunut. Elettiin 1. maailmansodan ja Venäjän vallankumouksien murrosaikaa. Sadat ratatyöläiset tulivat Iisalmeen työn toivossa.

Radan rakentajia Suupohjan radalla
Ilmajoella 1911.
Rautatiemuseo

Vuoden 1917 aikana elintarvikepula, työttömyys ja inflaatio olivat aiheuttaneet jo suoranaista nälkää väestön keskuudessa. Samalla poliittinen tunnelma oli kärjistynyt sosialistien ja porvarillisten voimien välillä. Iisalmellekin perustettiin punakaarti ja suojeluskunta.

Armas Roivaisen poliittisesta toiminnasta syksyllä 1917 tai keväällä 1918 ei ole tietoa. Ratatyömaan aloitus viivästyi joulukuulle, joten kaupungissa oli paljon ylimääräistä toimeentulostaan huolestunutta väkeä. Voi olettaa, että rautatien rakentajien yhteisö oli osallistunut esim. suurlakon aikaan syksyllä 1917 mielenosoituksiin ja osa liittynyt punakaartiinkin.

Iisalmen työväentalo.

Sisällissodan jälkeen työväenlehdet julkaisivat kertomuksia valkoisesta terrorista. Kansan Lehti julkaisi vuonna 1921 kertomuksen Iisalmelta.

Armas Roivainen oli pidätettynä Iisalmen poliisivankilassa maaliskuun alussa 1918. Ei ole tietoa, miksi hän siellä oli. Myöhään illalla maaliskuun 4. päivänä Iisalmen suojeluskunnan aktiivinen jäsen, maanmittausinsinööri Urho Kainuvaara tuli poliisivankilaan. Hän ampui revolverilla jo yöpuulle asettuneen Roivaisen kuoliaaksi. Ampuja poistui paikalta ja jätti ruumiin virumaan putkan lattialle vankitovereiden suureksi kauhuksi.

Iisalmessa punaiset eivät olleet tehneet väkivaltaisia tekoja, joten Kainuvaaran toimintaa paheksuivat omatkin. Tarina kertoo, että Kainuvaara painostettiin liittymään Malmin retkikuntaan, jota koottiin Kuopiossa. Mies oli saatava pois silmistä ja tuomiolta. Malmin tavoitteena oli miehittää Muurmannin rata ja Vienan rannikko. Kainuvaara jäi Vienan Kemissä tiedusteluretkellä punaisten vangiksi ja punakaartilainen Kalle Vesanto ampui hänet. Väitetään, että Kainuvaaran Iisalmessa tekemä murha olisi ollut teloittajien tiedossa.

Ajankohdan huomioiden paikalliset porvarilliset lehdet sivuuttivat Kainuvaaran kuoleman Vienassa hyvin lyhyin muistokirjoituksin. Armas Roivaisen kuolema ilmoitettiin vain seurakuntauutisissa.

Patsas Lappeenranna kehruuhuoneen pihamaalla.
"Kehruutyttö" on siinä kuvattuna rautakehikon
sisällä. Tekijä Pertti Kuorttinen.
Kuva Kaija Kainulainen.

 

Lähteet

Armas Roivaisen sukujuonnon on tutkinut Kaija Kainulainen. Ohessa muutamia keskeisiä linkkejä. Erityisen arvokas oli Kaijan havainto Lappeenrannan kehruuhuoneesta. En olisi lastenkirjasta asiaa ymmärtänyt ilman Kaijan tietoja.

Iisalmen maaseurakunta lastenkirja 1854-1869 (AP_I I Ab:10) Sivu 500-501;  http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=42106&pnum=254

Iisalmen maaseurakunta kuolleet 1853-1872 (AP I F:7) Sivu 1188 ; http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=42138&pnum=91

Iisalmen kaupunkiseurakunta rippikirja 1911-1920 (AP I Aa:5) Sivu 396; http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=42054&pnum=390

Lapinlahti rippikirja 1880-1890 (MKO65-101) Sivu 441 Nerkko-Nerkoo 28; http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14095&pnum=442

Oulu Tuomiokirkkoseurakunta rippikirja 1881-1890 (MKO22-37)  Sivu 290/691 R ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3814&pnum=262

Oulu Tuomiokirkkoseurakunta vihityt 1880-1886 (MKO96-97)  vuosi 1886 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=18640&pnum=52

Kansan Lehti 14.11.1921. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1498794?page=3

Uusi Aura 21.10.1917. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1194423?page=2

Harjula, Mirko, Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914-1922.

Kallio, Ratajätkät. Rautatienrakentajien kokemukset 1857-1939. Helsinki 2022.

Roselius, Teloittajien jäljillä. valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa. Helsinki 2006.

Siironen, Valkoiset. vapaussodan perintö. Jyväskylä 2012.

Kaija Kainulainen, Natalia Edlund vanginvartijana Lappeenrannan Kehruuhuoneella. Puhe Suomen Lappalaisten sukukokouksessa 11.9.2021.