Kejosten sukukuntaa Pöljällä

 

Kuva Jouni Kiimalainen

1800-luvun vaihteessa valmistuivat Pohjois-Savossa isojakoprosessit, oli katovuosia ja lopuksi vielä sota runnoi alueen yli. Venäjä hyökkäsi Suomeen helmikuussa 1808 ja alkoi ns. Suomen sota (1808-09). Jaana Luttinen on tutkinut aikakautta väitöskirjassaan ja myös Uudisraivaajien maa -artikkeliteoksessa. Hänen innoittamanaan olen tutkinut Pöljällä pitkään vaikuttaneen Kejosten suvun vaiheita 1800-luvun vaihteessa.

Kun isojakoa ryhdyttiin valmistelemaan Pöljällä 1785, kylällä oli 7 tilaa, mutta käytännössä taloja oli paljon enemmän. Kejosten nimissä oli tila Pöljä 3.

Johan Habermanin maantarkastusluettelo vuodelta 1620 kertoo Pöljän kylän silloisiksi talonpojiksi kaksi Kososta, Påhl Toivasen, Jöns Keinosen (Kejonen), Matts Keinosen (Kejosen), Henrik Pippurisen ja Olli Toivasen. Heidän maansa sijaitsivat molemmin puolin Mikan jokea, Pitkänjärven joen rantamilla, Luvejärvenmäellä, Luvejärven joella, Saarisen etelämäellä, Peltosen joen rannoilla, Mikkajärven rannalla, Alapitkänpäässä, Hökösen lammin mäellä, Kokkosenmäessä ja Pitkänniemessä (Pulasteen niemi?).

Pöljällä on varmasti ollut jo asutusta 1500-luvulla, jopa aiemminkin. Verotus on tullut myöhemmin kuin asukkaat, savolaisten uumoillaan harrastaneen Pohjois-Savoon siirtymistä ihan oma-aloitteisesti ennen Klementti-kirjurin aikaa tai Kustaa Vaasan komentoja.

Pääasiallisena elantona oli kaski, kalastus ja eränkäynti. Järvien rantamat asutettiin ensin, sillä kalastus antoi turvaa huonoinakin satovuosina. Kaskeamiselle otollisia olivat korkeiden mäkien etelärinteet, joissa kaskiruis oli paremmin turvassa hallalta.

Kun isojakoa alettiin 1700-luvun lopulla valmistella, Pöljällä oli talollisina Väänäsiä, Miettisiä, Savolaisia, Kejosia ja Toivasia. Väänäset olivat kylän nuoria asukkaita, he olivat muuttaneet Kehvolta 1740-luvulla. Lisäksi kylällä oli puustelli, jota lampuodit hoitivat. Kylän väkiluku oli kasvanut, tiloilla oli torppareita ja muuta työväkeä. Päätilojen yhteyteen oli perustettu uusia taloja. Isojako erotti nyt talot itsenäisiksi. Tosin prosessi näyttää olleen huomattavan hidas, asiakirjoissakin vanha numerointi säilyy pitkälle 1800-luvulle.

Kejoset asuttivat tilaa numero 3 Pöljällä. 1700-luvun lopussa isännyyttä pitivät Risto Kejonen (1741-1791), Olli Kejonen (1752-1790) ja Heikki Kejonen (1761-1791) ja Jaakko Kejonen (1755-1810). Kuten kuolinvuosista huomaa, kolme talon vanhaa isäntää kuoli yhtenä ryppäänä. Risto ja Olli kuolivat kuumeeseen, Heikin kuolinsyy jäi avoimeksi.

Ollin ja Riston perillisten tilat arvioitiin isojakokokouksissa huonosti hoidetuiksi, talot rappeutuneiksi ja pellot hoitamattomiksi. Se teki heistä heikkoja neuvotteluissa, joissa ahtaalta Kevättömän ja Pöljäjärven alueelta sekä Pulasteen niemeltä piti valita talo, joka muuttaa talouskeskuksensa paikkaa. Valinta kohdistui Kejosten pytinkeihin ja peltoihin.

Isojakotoimitus oli aloitettu Pöljällä pohjoispuolen taloista jo 1785. Tieto isojaosta ja sen seurauksista on voinut vaikuttaa eteläisen jakokunnan talollisten intoon hoitaa peltojaan tai tilan rakennuksia, koska ne olivat mahdollisesti joutumassa toisten omistukseen.

Kuva Jouni Kiimalainen

1700-luvun valtio, ”kruunu” ei suinkaan kohdistanut tukitoimia niihin, jotka olivat heikoilla. Isojaossa oli tarkoitus tehostaa maanviljelyä, mutta keskeinen tavoite oli myös kruunun verotulojen kasvattaminen. Nyt maat mitattiin tarkemmin, takapellot ja niitytkin huomioitiin. Talolliset saivat isot maa-alueet henkilökohtaisesti verotettavaksi. Verotaakan on osoitettu kasvaneen merkittävästi.

Ennen isojakoa kuolleen Risto Kejosen perunkirjoitus toimitettiin hänen kotonaan Pöljällä 15.1.1792. Uskottuina miehinä toimivat Gabriel Toivanen ja Risto Skopa. Paikalla olivat vainajan leski Helena Miettinen, tytär Anna Kejosta edusti hänen miehensä Pekka Ruotsalainen, lapset Matti, Pekka, Risto ja Adam Johan. Tytär Maria Kejosta edusti Lauri Miettinen.

Kejosen tilan arvo oli 100 riikintaalaria. Irtaimen omaisuuden arvo oli hyvin vaatimaton, Tilalla oli ruuna, neljä lypsävää lehmää, kaksi sikaa ja viisi lammasta. Tilan, eläinten ja muun irtaimen arvo oli vaatimaton 150 riikintaalaria. Tilan ongelmien pitkäkestoisuudesta kertonee lista Riston veloista.

Suurimmat velat hänellä oli Olli Kejoselle, Jaakko Kejoselle, Ivar Savolaiselle ja Adam Miettiselle, kullekin noin 16 riikintaalaria. Lisäksi oli pikkuvippejä muiltakin Miettisiltä, Savolaisilta ja Toivasilta. Myös Väänäset olivat lainanneet rahaa Ristolle. Kaikkien velkojen kokonaissumma oli 132 riikintaalaria. Kylän keskinäisten velkojen verkosto on sittemmin tuttu 1800-luvun tuomiokirjoista.

Risto Kejosen tilan rakennuksista ja pelloista saa yksityiskohtaisemman kuvan isojakoasiakirjasta 27.6.1795. Riston pojan, Matti Kejosen (s.1773) isännyyteen siirtyneen tilan pihapiirissä Pulasteenniemellä oli asuinrakennuksena kaksi savupirttiä vastakkain, joiden välissä oli porstua. Lisäksi oli lampola, talli, savusauna, aitta, heinälato ja kota. Näistä asuinrakennusta pidettiin niin huonoina, että sitä ei kannattanut siirtää.

Pihapeltoja oli 12 tynnyrinalaa, joista 5 oli joltisenkin kunnossa, mutta loput pellot olivat hoitamattomina nurmettuneet. On muistettava, että 1700-luvulla Pöljälläkin harjoitettiin vielä voimaperäistä kaskiviljelyä. Riston tilan kiinteistöjen ja pellon arvoksi laskettiin 68 riikintaalaria ja 32 killinkiä. Eli Riston kuoleman jälkeen tilan talous ei ollut kohentunut.

Isojakoasiakirjoista selviää, että Olli Kejosen perilliset ja Matti Kejonen (eli Riston perilliset) määrättiin  muuttamaan talousrakennuksensa Hoikanjoen rantamille. Tällä hetkellä en tiedä, milloin tämä heidän vastustamansa muutos oikeasti toteutui. 1800-luvuln lopulta tunnetaan sitten Ollila (5) ja Rissala (4) ”Hoikanrandamilta”, mutta elo näyttäisi jatkuneen entisillä paikoilla pitkään.

Kiinnostava yksityiskohta on, että isojaossa syntyi Pöljän pohjoiseen jakokuntaan uusi tila, Laurila, jonka lampuotina 1800-luvun puolella esiintyy Ivar Savolainen. Näyttää siltä, että Kejosten muutto Pöljänjärven rannasta on neuvoteltu uusiksi. Ivar Savolainen on ottanut Pohjolanmäen kaskimaat viljelykseen. Tämä Pöljän pohjoisen jakokunnan liikamaista muodostettu tila näkyy numerona 8 henkikirjoissa, sittemmin se tunnetaan numerolla 22. Ensimmäinen tilan lampuoti oli Matti Takkunen jo 1780-luvulla.

Kuva Jouni Kiimalainen

Suomen sota vaikutti Pöljän kylän asukkaisiin raskaasti. Kejosen perheen menetyksiä voi tarkastella heidän esittämiään vahinkoilmoituksista 1809 Kuopion käräjäjillä. Matti Kejonen oli ilmoituksensa mukaan menettänyt hevosen, lehmän, hiehon, heinää, sianlihaa, humalaa, kärryt, kannun viinaa ja kokonaisen vaateaitan vaatteineen. Menetysten arvoksi hän vannoi 411 riikintaalaria eli varsin huomattavan summan. Vain Lauri Miettisen korvausanomus Pöljällä oli suurempi, 524 riikintaalaria.

Pöljän talot sijaitsivat nauhana Kuopio-Iisalmi tien varrella, helposti tavoitettavana. Kaikista taloista oli varmasti viety jotain, Jaakko Kejoselta 195 riikintaalarin menetykset ja Aatu Kejoselta 50 riikintaalarin arvosta heinää. Vahinkoilmoituksista on sanottu, että ne lienevät luotettavia. Kovin paljoa käräjillä ei voinut liioitella, kun vala velvoitti ja lautamiehet varsin tarkkaan paikkakunnan olosuhteet tunsivat.

Sota ei merkinnyt pelkästään aineellisia menetyksiä. Kun eversti Sandelsin joukot pitivät Toivalassa venäläisiä Kuopion puolella kesän 1808, suurimmat tappiot syntyivät kotirintamalla. Lisääntynyt liikenne ja sotilaiden majoittaminen ahtaissa pirteissä loivat otolliset olosuhteet tautien leviämiselle.

Vuonna 1808 Pöljän kylällä kuoli Maaningan kirkonkirjojen mukaan 25 ihmistä. Kaikki kuolleet eivät sotavuonna tulleet kirjattua, koska ihmisiä menehtyi pakomatkoilla. Vuoden alussa kuolivat lapset, loppuvuodesta nuoret aikuiset. Isorokko ja erilaiset kuumesairaudet, erityisesti pilkkukuume vei hautaan. Normaali kuolleisuus kylällä oli tuolloin noin 10 henkilöä vuodessa.

Matti Kejosen puoliso Maria Karhunen ja heidän pienokaisensa Loviisa Kejonen kuolivat maaliskuussa 1809 pilkkukuumeeseen. Myös Aatu Kejosen puoliso Saara Stina Savolainen kuoli jo 1810 keuhkotautiin. Molemmat miehet solmivat uudet avioliitot, Aatu meni naimisiin Anna Liisa Karhusen kanssa 1812 ja Matti Brita Jäppisen kanssa 1813. Matin uusi puoliso kuoli kuitenkin jo seuraavana vuonna.

Vuodelta 1815 on säilynyt Matti Kejosen käräjäoikeudessa vahvistama lupa: ”Minä alakirjoittaja olen veljeni lähettänyt myymään tämänvuotista voita Uleäboriin, tämä on tilain 3 ja 5 voita ja että tämä velejeni Crister saa kulkia vapaasti etes ja takaisin. Pöljällä 28.9.1815. Irtolaislainsäädäntö sitoi palkolliset tiukasti vuosisopimuksiinsa ja kauppa oli keskitetty kaupunkeihin. Todistuksella varmistettiin, ettei Risto joutuisi hankaluuksiin matkalla.

Risto Kejonen myi osuutensa Kejosten tiloihin 3 ja 5 Pöljällä vuonna 1815. Ostajina veljet Matti, Pekka ja Aatu. Talon 5 Kejoset olivat ostaneet Johan Toivaselta 27.7.1810 päivätyllä kauppakirjalla.

Aatu Kejonen joutui käräjille syksyllä 1815, koska hän oli markkina-aikaan Kuopiossa palannut rahapelejä kestikievarissa. Hän itse väitti kyseessä olleen vain leikki ja huvitus, mutta oikeus määräsi hänet kuitenkin maksamaan sakkoja 20 riikintaalaria. Olisiko Aatu valittanut tuomiosta, sillä rippikirjassa tuomiosta ei ole mainintaa? Peliringissä oli ollut myös säätyläisiä, joten Aatu ihmetteli oikeudessa, miksi yksinkertaista talonpoikaa rangaistaan?

Aatu Kejonen maksoi sisarilleen Anna Marialle ja Brita Kristiinalle 17.11. 1815 95 riikintaalaria heidän perintöosuuttaan tilasta 3 Pöljällä. Aatu Kejosessa kiinnittää huomiota, että pelituomioiden ohella liikutteli varsin suuria summia velkakirjoilla. Hän kuoli 14.4.1832 Oulussa vilustumiseen. Hän oli siellä urakoimassa kirkon rakentamista.

Aatulla ja Anna Liisa Karhusella olivat lapset Albertina (s. 1814), Wilhelmiina (1819), Loviisa (1821), Anna Liisa (1823), Johan Wilhelm (1825) ja Hedvid Maria (1826).

 

Knuutilan (nyk. Lintuniemen) kalliolta näkymä vanhan Kuopio-
Iisalmi tien yli Pöljänjärvelle.

Lähteet          

Pöljän eteläisen jakokunnan isojakoasiakirjat 1794-1810. Tekijän hallussa paperikopioina.

Isojako Pöljällä I

Isojako Pöljällä II

Pöljän kylä sodan jaloissa 1808-09

Kuopion käräjäkunnan tuomiokirjat, KO: a19, sivu 637 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/851101/pages/637?t=Kejonen

Kuopio maaseurakunta rippikirja 1805-1812 (AP_II I Aa:14) Sivu 185 Pöljä; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=46674&pnum=185 / Viitattu 26.08.2024

Maaninka kuolleet 1807-1842 (AP I F:2)   ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=40760&pnum=19 / Viitattu 26.08.2024

Kuopio maaseurakunta rippikirja 1812-1819 (AP_II I Aa:17) Sivu 125 Pölljä; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=46710&pnum=125 / Viitattu 26.08.2024

Voikauppa-asiakirja 1815 https://files.transkribus.eu/iiif/2/AJAIFBVWXWMZLVMBWBYAJMKM/full/full/0/default.jpg

Kuopio maaseurakunta lastenkirja 1769-1785 (TK1640 II A:6)  Sivu 547 Pöljä ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13227&pnum=285 / Viitattu

Kuopio maaseurakunta rippikirja 1813-1819 (TK1628_II)  Sivu 120 Pölljä 3, Keijoin ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8602&pnum=131 / Viitattu 26.08.202426.08.2024

Risto Kejosen perunkirja Pien-Savon tk perukirjoja 1760-1801 (ES3565 Kuopio 70); SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=15872&pnum=180 / Viitattu 27.08.2024

Maaninka rippikirja 1832-1842 (TK1203 I Aa:10) Sivu 315 Pöljä 4 Ristola ; SSHY http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8519&pnum=333 / Viitattu 15.12.2023

Kuopio maaseurakunta lastenkirja 1823-1831 (TK1643_II II A12:6)  Sivu 846 Pöljä 3 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=14103&pnum=96 / Viitattu 27.08.2024

Jaana Luttinen, ”Mitä mielestä tuntui, ei arvaa kukkaan”. Sodan kuormittavuus ja kriisinkestävyys Iisalmen pitäjän kotitalouksissa 1800-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/65915

Ojala &Turunen (toim.) Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/96272

Kaija Kainulainen, Kejosia Pöljällä, tekijän hallussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onkiveden murhenäytelmä syksyllä 1811 – tapaturma vai ryöstömurha?

 

Carl Theodor Staaff, Taflor till Fänrik Ståls sägner.

Pohjois-Savo ja koko Suomi palautui hiljalleen normaaliin elämään Suomen sodan (1808-09) tuhoista. Iisalmen pitäjässä Mikkajärvellä isäntä Sakari Roivainen oli onnistunut säästämään 72 riikintaalaria, joilla hän ensin oli maksanut 50 riiikintaalaria velkojaan Mikko Toivaselle. 10.11.1811 hän oli lähdössä Onkiveden kylälle Olli Ruotsalaisen luokse hevosen ostoon.

Lumi oli jo maassa ja jäät kantoivat järvillä. Sakarin vaimo Liisa Roivainen jäi kotiin, kun Sakari hyppäsi aamuvarhaisella naapurin rekeen. Ensin mentiin Maaningan kirkolle. Siellä Sakarilla lienee ollut asioita hoidettavanaan, koskapa hän ei mennyt suoraan hevoskaupoille.

Maaningalta Sakari Roivainen lähti jalan kohti Viantaa, mutta sai sitten rekikyytiä ensin Olli Hujaselta ja sitten renki Olli Pykäläiseltä. Kun Roivainen jäi pois Pykäläisen kyydistä, hän kertoi menevänsä Aatu Väätäisen taloon Onkivesi 1 ja sieltä Olli Ruotsalaisen luokse Onkivesi 3. Väätäisen talo sijaitsi Käänninnemessä ja Ruotsalaisen talo oli nykyistä Tölvän kylää. Roivainen oli puhunut hevoskaupoistaan Olli Pykäläiselle, rahaa oli kuulemma ihan hyvään hevoseen. Rahoja Pykäläinen ei ollut nähnyt.

Hujasen ja Pykäläisen mukaan Roivainen oli terve ja hyvässä kunnossa, kun hän jäi pois heidän kyydeistään. Adam Väätäiseltä Roivainen lähti kävellen jäätä pitkin Onkiveden kylälle järven toiselle puolelle. Väätäisen taloon jäi isäntä ja hänen vaimonsa Katariina Hiltunen, Simo Simonpoika Ruotsalainen sekä Lumijoen kappeliseurakunnasta, Siikajoen pitäjästä talossa majaileva kerjäläinen, jonka nimeä ei mainittu. Lisäksi oli muuta Väätäisen talonväkeä. Talonväki oli nähnyt ikkunasta Roivaisen lähtevän talosta yksin rantaan päin.

Seuraavana päivän aamu, kun sotilas Anders Alm tuli Olof Ruotsalaisen talosta Väätäiselle, hän oli huomannut runsaasti verijälkiä jäällä. Hän kertoi oikeudessa luulleensa jälkien olevan peräisin hevosturmasta, josta oli kuullut. Iltapäivällä palatessaan hän ryhtyi kuitenkin tutkimaan jälkiä tarkemmin. Alm löysi miehen ruumiin rannalta. Tämän jälkeen Väätäinen tuli kahden tyttärensä kanssa paikalle, Kaarina ja Kristiina olivat rannalla todistamassa ruumiin löytämistä. Ruumis oli kevyesti lumen peitossa. Hänen päähänsä oli kohdistunut kova isku, verta oli vuotanut runsaasti.

Sakari Roivainen oli kuollut varsin pian Väätäisen talosta lähdettyään. Turma oli sattunut järven jäällä, josta hän oli onnistunut raahautumaan rannalle. Hänet löydettiin seuraavana aamuna. 

Gustaf Aminoff, Savon ja Karjalan kuvernööri
vuosina 1810-1827.

Vainaja vietiin 1.12.1811 Maaningan kirkolle haudattavaksi. Kuopion maaseurakunnan kirkkoherra Arvid Vallgren kieltäytyi siunaamasta vainajaa ennen kuin asiasta on pantu toimeen tutkinta. Savon ja Karjalan kuvernööri Gustaf Aminoff määräsi piirilääkäri Axel Fredrik Laurellin tekemään kuolemansyyntutkinnan.

Piirilääkärin ruumiinavauspöytäkirja on päivätty 9.1.1812. Siinä hän yksiselitteisesti toteaa Sakari Roivaisen kuolleen voimakkaaseen päähän kohdistuneeseen iskuun ja verenvuotoon. Mitä vakavampia sairauksia vainajalla ei ollut.

Roivaisen asiaa käsiteltiin Iisalmen pitäjän käräjäoikeudessa tammikuussa 1812.  Iisalmen nimismies Anders Bogislaus Vinter kuulusteli edellä mainittuja kyläläisiä. Lisäksi kuulusteltiin myös Påhl Njöidia ja Risto Puurusta. Verijälkiä oli ollut noin 70 kyynärän päässä jäällä (noin 35 metriä). Useampi todistaja korosti, etteivät he olleet nähneet rahaa Roivaisella. Tyttäret todistivat, että kaikki Väätäisen kotiväki oli jäänyt sijoilleen, kun Roivainen lähti jatkamaan matkaansa.

Näiden lisäksi kuulusteltiin vielä Adam Väätäisen anoppia Saara Martikaista.

Käräjäoikeus tuli siihen tulokseen, ettei mikään viittaa siihen, että Sakari Roivainen oli joutunut väkivallan kohteeksi, vaan hän on kaatunut ja epäonnekkaasti lyönyt päänsä.

Oikeusjuttu jättää lukijalleen useampiakin kysymyksiä avoimeksi. Vaikuttaa siltä, ettei yksikään viranomainen käynyt turmapaikalla. Missä Roivaisen rahat olivat? Oliko mahdollista, että Roivainen ja talonmiehet olisivat nauttineet viinaa? Se voisi selittää jo varsin iäkkään Roivaisen kompuroinnin. Viinasta ei vaan sopinut oikeudessa puhua, koska silloin olisi voinut joutua sakotetuksi. Viinaahan sai juoda, mutta ei juopua.

Jaana Luttinen tutkinut perusteellisesti Iisalmen pitäjän oloja Suomen sodan aikaan ja sodasta toipumista. Sota oli järkyttänyt yhteisöjen turvallisuutta, taloutta ja laillisuutta syvästi. Alueella syksyllä 1808 majoittuneet venäläiset joukot tyhjensivät talojen ruoka- ja rehuvarastot, tuhosivat omaisuutta, varastivat vaatteita, tarvekaluja ja tallasivat peltoja. Lisäksi sotilaiden mukana tulivat vielä kulkutaudit, jotka nostivat kuolleisuuden hyvin korkeaksi.

Voi kysyä, että oliko 20 riikintaalaria riittävä syy kalauttaa tuttu naapurikylän mies hengiltä? Vai kaatuiko Roivainen ja häneltä otettiin raha vasta sen jälkeen? Kun lehmä maksoi 12 riikintaalaria, niin ryöstettävä summa vaikuttaa aika pieneltä. Tosin Sakari oli puhunut useammalle henkilölle olevansa menossa ostamaan hyvää hevosta. Sellainen saattoi maksaa 40 riikintaalaria. Kukaan Onkivedellä ei tiennyt, paljonko Roivaisella oli rahaa. Kun sodasta toipuminen oli vielä ihan kesken, saattoi kaikki raha houkutella.

Luetettavinta lienee kuitenkin lähteä siitä, että paikalliset puhuivat valan velvoittamana totta ja Sakari Roivaisella oli vain tavattoman huono onni. Hänen vaimonsa ei tiennyt Sakarin rahojen kohtaloa eikä osannut rahoja oikeudessa kaivata. Tuon ajan taloissa isännät pitivät huolen raha-asioista.

Leski Liisa Roivainen jäi yksin pienen pojan kanssa. Liisa meni myöhemmin naimisiin Knuut Vainikaisen kanssa ja jatkoi tilallisen puolisona elämäänsä Mikkajärvellä. Heille syntyi ainakin lapset Wilhelmiina (1816) ja poika Benjamin (1821).

Sakari Roivainen oli Juho Laurinpoika Roivaisen ja Riitta Kuosmasen poika. Sakari oli Lauri Juhonpoika Roivaisen (1753-1833) veli ja siten aika läheistä sukua kirjoittajalle.

Lähteet

Pien-Savon ylisen tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat. Talvikäräjät 16.1.1812, pykälä 147, sivu 77. https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/851191/pages/80

Maaninka kuolleet 1807-1842, AP I F:2

Maaninka rippikirja 1809-1820, AP I Aa:5

Maaninka syntyneet 1799-1821 AP I C:2

Jaana Luttinen, ”Mitä mielestä tuntui, ei arvaa kukkaan.” Sodan kuormittavuus ja kriisinkestävyys Iisalmen pitäjän kotitalouksissa 1800-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/65915

Kaisa Kyläkoski, Sukututkijan loppuvuosi -blogi, https://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2015/08/kuvia-suomen-sodasta-ja-tekstia.html