Siilinjärven sairaalat jatkosodassa 1941-44

 

Siilinjärven piirimielisairaalan päärakennus. Rakennus säilyi
mielisairaanhoidon käytössä sota-ajan. Joitakin
potilashuoneita varattiin sotasairaalan lottien majoitukseen.

Tämä blogiteksti on jatkoa Siilinjärven piirimielisairaala ja Tarinaharjun keuhkotautiparantola talvisodassa postaukseen.

Kun talvisodan rauha solmittiin 13.3.1940, se merkitsi aseiden vaikenemista rintamilla, mutta sodan pitkät varjot jäivät vielä vaikuttamaan. Sotasairaalat olivat pullollaan potilaita, joita sitten hiljalleen kotiutettiin. Sitä tahtia pystyttiin myös vapauttamaan 20. Sotasairaalan rakennuksia ja osastoja taas takaisin siviilikäyttöön. Tarinaharjun sairaalasta tuli taas keuhkotautiparantola, mutta Siilinjärven piirimielisairaala ei päässyt vieläkään omilleen.

Siilinjärven majoituslautakunta oli saanut 30.4.1940 Pohjois-Savon Suojeluskuntain piiriesikunnasta käskyn suorittaa lainmukaisen vastaanottotarkastuksen Harjamäen Piirimielisairaalan ”paviljongissa” eli naisten talossa. Tila oli päätetty ottaa puolustusvoimien käyttöön edelleenkin, vaikka sota oli loppunut.

Luovutustarkastus pidettiin 4.5.1940. Kuntaa edustivat Iivari Himanen, Janne Savolainen ja Pekka Pitkänen. Pöytäkirjaa piti kunnankirjuri Eino Rahikka. Piirimielisairaalaa edusti kokouksessa Elon Enroth.

Tarkastuksessa todettiin rakennuksen olevan hyvässä kunnossa, joskin jonkin verran kulumista oli havaittavissa. Uusi kalusto ja liinavaatteet olivat myös käytössä jonkin verran rähjääntyneet. Asiakirjoista ei välity käyty keskustelu, mutta varmasti sairaalan menettäminen kirpaisi sairaanhoitopiirin kuntien edustajia. Naisten talosta tuli näin Harjamäen Sotilassairaala 3. Siellä hoidettiin toipuvia ja annettiin jatkohoitoa talvisodan jälkeen.

Harjamäen sotilassairaala 3 nykyisessä asussaan.
Syyskuu 2024.

Sotasairaaloissa palvelleet reserviläiset ja vapaaehtoiset lomautettiin. Töihin jääville henkilökunnalle alettiin maksaa normaalia rahapalkkaa ja luontaisedut poistettiin. Silti esimerkiksi Kuopiossa oli vielä 1.6.1940 sotilaiden majoituskäytössä kahdeksan koulua, VPK:n talo, Koivumäen kartano ja kansanopisto. Runnin kylpylaitos varattiin 10.6.1940 alkaen yksinomaan sotainvalidien hoitoon. Siellä potilaat saivat 1 kuukauden maksuttoman hoitojakson. Runni oli erityisesti tarkoitettu amputaatiosta tai reumaattisista oireista kärsiville.

Puolustusvoimat pyrki vapauttamaan tilat siviilikäyttöön nopeasti. Samalla kuitenkin muistutettiin, ettei sota-aikana rakennuksissa tehtyjä muutoksia ole syytä purkaa. Sotasairaalan varusteet varastoitiin, hälytyslaiteet, väestönsuojat, kaasutiiviit ovet ja ilmavalvontalaitteet oli säilytettävä sijoillaan. Myös pimennysvalmius oli säilytettävä.

Sotasairaalan valmiutta pidettiin myös harjoittelulla yllä. 12.8.1940 Päämajan lääkintäosasto pyysi ilmoittamaan ”montako potilaspaikkaa kirurgisia potilaita varten sotasairaalassanne saadaan toimimaan 1,2,5 tai 10 päivää määräyksen saatuanne.”

Vielä puoli vuotta sodan päättymisen jälkeenkin omaiset etsivät tietoja kadonneista ja kuolleista läheisistään. Päämajan lääkintäosaston kiertokirje 4.9.1940 luetteli pitkän listan sotilasta, joiden viimeisistä hetkistä etsittiin tietoa. Henkilöstä tiedettiin, missä hän oli haavoittunut, mutta ei kuolinpaikkaa, joku oli haavoittunut ja sittemmin kadonnut, kolmannen tiedettiin kuolleen ”jossakin sairaalassa”, sotilaan ruumis oli lähetetty jonnekin, mutta ei ollut tietoa, minne joutunut. Vaikka sodan byrokratia oli varsin tehokasta, niin joissakin tilanteissa potilaat näyttävät kuitenkin mystisesti kadonneen sairaalasta toiseen lähetettäessä. Epätietoisuus oli tietysti omaisille raastavaa.

Myös sota-aikana oli tapahtunut ikäviä erehdyksiä. Kotijoukkojen esikunnasta rovasti Hannes Anttila teroitti sairaaloille huolellisuuden merkitystä. Potilaiden vastaanotto- ja poistoilmoituksissa nimet ja osoitteet oli usein kirjoitettu niin epäselvästi, että oli ”sattunut muutamia valitettavia erehdyksiä”. Poistoilmoitus tehtiin potilaasta, joka oli kuollut.

Syksyllä 1940 Puolustusvoimat ja sairaanhoitopiiri laativat uuden vuokrasopimuksen Siilinjärven piirimielisairaalan rakennuksesta. Valtio maksoi 65 000 mk/kk vuokraa, se sisälsi valon, lämmön ja veden. Piirimielisairaala sitoutui valmistamaan ja toimittamaan sotilassairaalan potilaille ja henkilökunnalle ruuan, 12 mk/hoitopäivä. Lisäksi sairaala pesi sotilassairaalan pyykit 2mk/kg.

Hiljainen ketutus oli kasvamassa kahden sairaalan välille, sillä valtio oli ollut ilmeisen hidas maksamaan talvisodan aikaisia kuluja. Tähän viittaa piirimielisairaalan taloudenhoitaja Itkosen kirje Puolustusvoimain pääesikunnalle 15.7.1941. Kun akuutti talvisodan kriisi oli ohi, niin organisaatioilla oli enemmän aikaa riidellä?

Jatkosota (1941-44)

Samoin kuin sota ei lopu rauhanteon päivän, niin sotaa valmistellaan ja sitä tavallaan käydään jo paljon ennen sodan alkamista. Kenttäsairaalat varustetaan, kaatuneiden evakuointikeskuksiin tilataan ruumisarkut, sairaalajunat huolletaan ja varastoja täydennetään.

Suomen sotasairaaloille annettiin Päämajan lääkintäosastolta 17.6. 1941 käskyt sotasairaaloiden perustamisesta. Suojeluskuntapiirit välittivät käskyt ja sairaalat perustettiin. 20. Sotasairaala sai käskyn puhelimitse Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin esikunnasta.

Saksa hyökkäsi 22.6.1941 Neuvostoliittoon. Suomi oli mukana hyökkäyksessä, joskin odotti taktisesti ensin NL:n toimia voidakseen hakea hyökkäyksen uhrin asemaa ja kansainvälistä oikeutusta sotaan. Suomen armeija asetettiin liikekannalle jo hyvissä ajoin ennen Saksan hyökkäystä. Lisäksi Lapissa oli saksalaisia joukkoja, jotka aloittivat Suomen alueelta hyökkäyksen. Suomen hallitus totesi Suomen olevan jälleen sodassa 26.6.1944.

Samalla kun Suomen puolustusvoimat ryhmittyivät laajalla rintamalla hyökkäykseen Karjalaan, niin kotirintamalla valmistauduttiin hoitamaan haavoittuneita ja sairaita. Harjamäestä ja Tarinaharjusta tuli taas 20. Sotasairaalan osastoja.

Sotasairaalan perustamiskäsky tuli samaan tapaan kuin talvisodassakin, suojeluskuntapiirin esikunnalta. Sairaala perustettiin 17.6.1941. Sotasairaalan sairaanhoitajien vastanotto tapahtui elokuvateatteri Scalassa Kuopiossa. Sotasairaalan esikunta toimi ensin Kuopion tyttölyseolla ja myöhemmin Karjatalousopistolla samassa kaupungissa.[1]

Harjamäkeen perustettiin 300 paikkainen kirurginen osasto (jaossairaala VIII) ja Tarinaharjuun 350 paikkainen kirurginen osasto (jaossairaala IX).

Harjamäellä oli jo valmiiksi 109 talvisodan vammoista toipuvaa sekä muista sisätaudeista hoidettavaa potilasta. Kansanterveyden tila oli vielä 1940-luvulla sellainen, että kutsuntarkastuksiin tulevia nuorukaisia joutui saman tien sairaalahoitoon erilaisten vaivojen vuoksi.

30.6.1941 Harjamäellä pidettiin jälleen luovutustarkastus. Sotilassairaalasta oli tullut 20. Sotasairaalan osasto ja oli sovittava uusista vuokraehdoista. Piirimielisairaala luovutti naisten talon, henkilökunnan asuinkerrostalosta 17 yhden hengen huonetta, 3 kahden hengen huonetta, juhlasalin, seurusteluhuoneen ja keittiön.

Tarkastuksessa Siilinjärven majoituslautakunta kiinnitti huomioita siihen, että vuokralaisen käsittelyssä lakkalattiat olivat kärsineet vaurioita, penkit ja tuolit olivat kärsineet vaurioita jonkin kemikaalin vaikutuksesta. Majoituslautakunta vaati vuokrankorotusta 100 000 mk/kk ja ruokamaksun korotusta 20 mk/päivä.  Majoituslautakunta piti tiukasti piirimielisairaalan puolta, vuokra nostettiinkin ja päivittäinen henkilökunnan ja sotasairaalan ruokamaksu nostettiin 18mk/päivä.

Harjamäkeä supistettiin vuonna 1942 240 paikkaiseksi ja Tarinaharju muutettiin takaisin tuberkuloosisairaalaksi 15.1. 1942. Tarinaharjuun varattiin 100 paikkaa sotilaskäyttöön. Loput paikat jäivät siviileille. Aivan jatkosodan loppuvaiheessa Tarinaharjuakin taas tarvittiin kirurgiseen hoitoon kesäkuusta 1944 alkaen.

Neuvotteluja kiristi sekin, että valtio ei ollut maksanut kaikkia vuokriaan talvisodan ja välirauhan ajalta. Lieneekö sitten johtunut tästä, että sotasairaalan arkistossa on runsaasti aineistoa kuntien ostosopimuksella sotasairaalassa hoidetuista potilaista, joiden maksuja kunnat eivät vaan hoitaneet lukuisista karhuamisista huolimatta.

20. Sotasairaala joutui tositoimiin heti heinäkuun puolivälistä alkaen. Suomen hyökkäys eteni vauhdikkaasti niin Karjalassa kuin Kannaksellakin, mutta voittojen vaatimat uhraukset olivat raskaita.

Kuopioon saapui heinäkuussa viisi sairasjunaa ja ne toivat 20. Sotasairaalan eri osastoille yhteensä 1510 potilasta. Syyskuussa 1941 haavoittuneiden tulo väheni vähän, mutta vielä lokakuussakin sairasjunia tuli kerran viikossa. Potilaita yhdessä junassa oli 238-368.

Jatkosodassakin sotasairaalat lainasivat kunnanlääkäreiltä röntgenlaitteita. Esimerkiksi Tarinaharjussa oli Juuan kunnansairaalan Telix-merkkinen kone. Se palautettiin omistajalleen jo 1942, jolloin Tarinaharju pärjäsi omilla koneillaan. Olihan siitä tullut taas tuberkuloosin hoitoon keskittyvä sairaala.

20. Sotasairaalan Harjamäen osastolla työskenteli kolme lääkäriä, 32 hoitajaa, 18 lääkintälottaa, 16 muuta lottaa, 10 siivoojaa, 8 pesijää, kaksi kanslistia ja taloudenhoitaja. Harjamäen osaston johtajana toimi lääkintäkapteeni Veikko Kolehmainen. Siviilityö oli ollut Pielaveden kunnanlääkärin virka. Potilaat olivat sairaalassakin sotilaskurin alaisia.

Tarinaharjun sairaala toimi enemmän omin voimin, mutta sielläkin oli lääkintälottia töissä. Lisäksi Tarinaharjussa toimi ilmavalvontalottayksikkö. Tarinaharjun sairaala oli äärimmäisen kuormitettu, sillä tuberkuloosi levisi rintamaoloissa ärhäkästi. Lisäksi Tarinaharjussa oli myös siviilipotilaita.

Sotilaita ja lottia sotasairaalan pääovella 1944. Eturivissä
keskellä Irma Pantzar (Roivainen).

Molemmat Siilinjärven sairaalat toimivat osana isoa sotasairaalaa, joten mitään kovin tarkkoja yksityiskohtaisia tietoja ei ole esittää hoidosta. Juhani Kärjä on tutkinut 20. Sotasairaalaa ja hänen mukaansa 20. sotasairaalassa hoidettiin jatkosodan aikana noin 40 000 potilasta.

Jatkosodan aikana alaraajojen murtumien hoito kehittyi ratkaisevasti, kun Kemissä saksalaisten sotasairaalassa toiminut lääkäri, G. Kuntscher kehitti ydinnaulauksen. Siinä luuydinonteloon isketään metallikisko, joka sitoo murtuman osat yhteen. Kuntscher kävi neuvomassa Tarinaharjun parantolan konemestari Taisto Paltemaalle ydinnaulojen valmistustekniikan ja menetelmä otettiin käyttöön Kuopiossa. Joistakin lääkkeistä oli aika ajoin pulaa, esimerkiksi insuliinista. Samoin sidetarpeita tuli edelleen säästää ankarasti.[2]

13-vuotias Veikko Rantala haavoittuneena Lieksan sotasairaalassa
elokuussa 1944. Myös Siilinjärven sotasairaaloissa hoidettiin 
siviilipotilaita.

Sukupuolitaudit levisivät. Sotasairaalan kirjeenvaihdossa vilautettiin jopa rangaistusten antamista miehille, jotka olivat saaneet sukupuolitaudin ”tuntemattomalta” naiselta. Kyseessä karkea huolimattomuus ja rangaistavaksi teoksi sota-ajan oloissa. Ehdotettiin kuukauden työpalvelusta rauhan tultua.

Ihotautiosastoilla oli havaittu pitkittyviä vaivoja, joita epäiltiin osittain itse aiheutetuiksi. Neuvottiin sitomaan tiukemmin, ette potilas pääse hinkkaamaan vammakohtaa.

Ensimmäisten antibioottien teho alkoi näkyä. Sulfapyridiini tehosi kehkokuumeeseen, aivokalvontulehdukseen ja tippuriin. Samalla kuitenkin huomattiin, että lääkkeellä oli sivuvaikutuksia maksaan ja munuaisiin.

 

Ruokakriisi talvella 1941-42 – epäsopua sotasairaalan ja piirimielisairaalan välillä

 

Syksyllä 1940 Harjamäen piirimielisairaalan keittiö oli sitoutunut valmistamaan sotasairaalalle ruuan omassa keittiössään. Piirimielisairaalan liittohallituksen pöytäkirjoissa tulee kuitenkin esille jo vuotta myöhemmin, että kahden sairaalan välille oli kehkeytymässä mojova riita. Taustalla oli koko maata vaivaava ruokapula ja ankara säännöstely.

Piirimielisairaalan liittohallitus ihmetteli kokouksessaan 22.10.1941, miksi sotasairaala vaatii potilaiden ruuat ennen sotia voimassa olleen Pohjan Rykmentin annoksilla. Se ei liittohallituksen mukaan ole luvallista, vaan Harjamäelläkin olisi noudatettava sota-aikana voimassa olevaa ruokalistaa. Sairaala ilmoitti, ettei se suostu valmistamaan nykyisillä hinnoilla sotasairaalan vaatimia annoksia. Piirimielisairaala oli tässä oikeassa, sotasairaalan arkistosta löytyi päiväkäsky, jossa muistutettiin sotasairaaloille annetusta annosohjeista.

Huono sopu näyttää vallinneen myös vuotta myöhemmin, kun sotasairaalan virkailijat olivat moittineet ruokaa keittäjälle. Liittohallitus huomautti, ettei sotasairaalan virkailijoilla ole mitään tekemistä piirimielisairaalan keittiöllä. Myöskään sotasairaalalle valmistettavan ruuan yksityiskohtainen jakaminen ei kuulu piirimielisairaalan henkilökunnalle. Kaikki valitukset tulisi osittaa piirimielisairaalan konttorille ja keittiön emännöitsijä on jätettävä rauhaan.

Kun Puolustusvoimat ei ollut ottanut mitään kantaa liittohallituksen anomukseen, jossa se ehdotti ruokamaksun korotusta, päätti liittohallitus lähettää puheenjohtaja Eino Laitisen ja piirimielisairaalan taloudenhoitaja A. Itkosen neuvottelemaan asiasta pääesikuntaan Helsinkiin.

Riitaisa pattitilanne ei tuntunut ratkeavan, sillä 11.6.1943 liittohallitus lähetti majuri Valtoselle pääesikuntaan kirjeen, jossa syytettiin sotasairaalan henkilökunnan käyttäytyvän sopimattomasti emännöitsijä neiti Palmua kohtaan. ”Herra majuri täällä talvella käydessä sovimme siitä, että asiat hoidetaan miesten ja konttorin kesken, niin että naisväki saisi olla rauhassa ja suorittaa tehtävänsä ilman mitään ulkoa päin tulevaa painostusta.”

20. Sotasairaalan toimintakertomuksessa vuodelta 1943 samaista asiaa käsiteltiin myös. Sotasairaalan näkökulmasta piirimielisairaala oli suhtautunut ”erittäin ynseästi” sotasairaalan toimintaan. Yhteiskeittiön ylläpitämisessä tuli ylitsepääsemättömiä ongelmia, jolloin Päämajan lääkintäosasto antoi sotasairaalalle luvan remontoida sotasairaalan alimpaan kerroksen oman keittiön.

Lääkintäkenraalimajuri Eino Suolahti. SA-kuvat.

Ratkaisua oli tukemassa ja edistämässä itse päämajan lääkintäosaston päällikön, kenraalimajuri Suolahden vierailu Harjamäessä syksyllä 1943. Keittiö valmistuikin alkutalvesta 1944. Harjamäkeen otettiin lisää muonituslottia töihin hoitamaan sotasairaalan keittiötä.

 

Mielisairaalan toiminnan ongelmia sotasairaalan varjossa ja sotavuosina

 

Piirimielisairaalalla oli iso maatila, jonka tuotteet olivat keskeinen osa sairaaloiden ruokahuollon järjestämisessä. Mielisairaalan vuosikertomuksessa vuodelta 1943 erityisesti mainittiin, että säännöstelyn aikaan ruoka on ollut yksipuolisempaa kuin normaalina aikana. Kuitenkin vuoden 1943 perunasato takasi sen, että perunaa oli saatu kuitenkin syödä niin paljon, kun jaksoi. Ankaraan sotaponnistukseen keskittyneessä maassa mielisairaaloiden potilaat olivat ruoka-annokseltaan kaikista heikoimmassa asemassa, heidän annoksensa olivat samat kuin sotavangeilla.

Siilinjärven piirimielisairaalan kuolleisuus ei ollut sotavuosina kovin korkea, vain vuoden 1940 16 kuollutta potilasta oli selkeästi korkeampi määrä kuin tavallisesti. Se johtui ennen kaikkea tuberkuloosista, jota oli paljon itärajan kunnalliskodeista evakuoiduissa potilaissa. Esimerkiksi ylikuormitetuissa Nikkilän ja Tyrnävän mielisairaaloissa kuolleisuus sotavuosina oli niin korkea, että joissakin tutkimuksissa on väitetty mielisairaalan olleen vaarallisin paikka sotavuosina Suomessa. Ahtaus, heikko ravinto ja kulkutaudit tekivät tehtävänsä.

Piirimielisairaalassa oli jatkuvasti yli 200 potilasta tiloissa, joihin oli ajateltu 176 potilasta. Lisäksi useita nais- ja mieshoitajia oli määrätty rintamatehtäviin. Vuonna 1941 kaikki mieshoitajat kahta lukuun ottamatta joutuivat rintamalle. Niinpä sairaalan remonttimies ja suutari joutuivat toimimaan ”hoitajina”.

Sotavuosien tilanahtaudesta kuvaava esimerkki oli se, että sairaalan ylilääkäri Elon Enroth joutui majoittamaan harjoittelijoita omassa asunnossaan.

Mielisairaalan potilaiden hoito kärsi tietenkin ahtaudesta. Insuliinista oli pulaa. Lisäksi erityisesti naisten työterapian järjestäminen oli vaikeaa, koska kutomiseen, neulomiseen yms. ei ollut riittävästi materiaaleja. Ulkotöissä Enrothin mukaan naiset ”eivät kesäisinkään voi työskennellä yhtä vapaasti kuin ennen, sillä useimmiten kerääntyy ympärille joukko töllisteleviä miehiä  sotasairaalasta, joiden puheet ja leikinlasku häiritsevät heitä työssään.” Lisäksi potilailla ei ollut riittävästi kunnon kenkiä.

Kesäkuussa 1944 piirimielisairaala joutui vielä ottamaan vastaa 146 Rauhan mielisairaalasta evakuoitua potilasta. Henkilökunnan asuinrakennuksen juhlasalista tehtiin lisätilaa potilaille.

20. Sotasairaala lakkautettiin 30.11.1944, henkilökunta ja potilaat kotiutettiin. Siilinjärven piirimielisairaala ei kuitenkaan saanut vieläkään tilojaan haltuunsa, vaan entisiin sotasairaalan tiloihin perustettiin Sotavammasairaala, joka toimi syksyyn 1945.

Sotasairaalana toimineen rakennuksen pääovella on siitä muistuttava seinälaatta.

---

[1]Kärjä, Kuopion sotasairaala – 20.Sot.S https://www.kuopionisanmaallinenseura.fi/kuopion-sotasairaala

[2]sama

Arkistolähteet

Harjamäen sairaalamuseon arkisto, Siilinjärven piirimielisairaalan toimintakertomukset 1939-47

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin arkisto, otteita liittohallituksen pöytäkirjoista 1941-44

Sota-arkisto:

20. Sotasairaalan hallinnollinen arkisto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto (talvisota)

Yleinen kirjeenvaihto 1940-41

Salainen kirjeenvaihto 1941-41

Kirjeenvaihto, taloustoimisto 1943-44

Päällikkölääkärin päiväkäskyt 1941-41

Muonavahvuusluettelot 1942-1945

Kansallisarkiston digitaaliarkisto:

20. Sotasairaalan toimintakertomus 17.6.1941-30.4.1943 https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398839116

20.Sotasairaalan toimintakertomus 30.4.1943-1.12.1943

https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6034154448&aineistoId=2398839974

20. Sotasairaalan toimintakertomus 1.12.1943-30.11.1944

https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2398840276