Penkkiriita juhannuskirkossa 1768

 

Pyhämaan uhrikirkon penkit. Soile Tirilä.
Museovirasto

Entisinä aikoina kirkko vaati, että joka sunnuntai olisi käytävä kirkossa. Tämä ei toteutunut kuin harvojen kohdalla, sillä matkat olivat pitkiä, säät ja kulkuväylät haasteellisia. Mutta epäilemättä kirkkomatka oli ainakin rippiltä päässeille aina mieleinen. Silloin irrottiin arjesta, päästiin tapaamaan tuttuja ja sukulaisia, tasainen arjen aherrus taukosi. 

Juhannuksena 1768 olivat Pöljän isännät Ivar Savolainen ja Olli (Olof) Toivanen lähteneet Kuopioon kirkkoon. Kirkko oli ollut varsin täynnä,  Ivar Savolainen oli onnistunut saamaan istumapaikan. Kun Olli Toivanen tuli paikalle, hän alkoi räyhäkkäästi komentaa penkillä jo istuvaa renki Matti Peltosta antamaan hänelle tilaa. Matti oli kotoisin Ryönän kylältä. “Tämä on pöljäläisten penkki ja minä vanhempana miehenä istun tähän!”, sanoi Olli. Peltonen vastusteli, mutta antoi periksi. 

Todistajat kertoivat molempien miesten olleen juopuneita, kirkkoväki oli kiinnittänyt mellakkaan huomiota. Oman penkin puolustamisessa saattoi olla myös isäntien pullistelua julkisella paikalla, kun renki ei ollut heille riittävän nöyrä. Isännillä oli vielä 1700-luvulla kuritusvaltaa, joka saattoi joskus läikkyä yli. 

Paikalla olleiden todistajien kuulemisen jälkeenkin jäi epäselväksi, olivatko miehet lyöneet toisiaan kirkossa, vai lähinnä mekastaneet ja tönineet. Kun lisäksi osa todistajista oli jäänyt tulematta paikalle, asiaa siirrettiin johonkin seuraaviin käräjiin. Pelkastä juopumuksesta oli varmasti tulossa tuomio, mutta tappelu jäi vielä todistamatta. 

Kirkkomatkoihin kuului varsin yleisesti viinan nauttiminen, kenellä sitä oli. Talolliset saivat itse valmistaa viinaa tarpeisiinsa. Kun matkalla oli jo nautittu “ehtoollista”, niin meno saattoi joskus olla kirkossa levotonta.

Pääsiäisenä 1763 lauantaipäivänä seurakuntalaiset tappelivat Kuopion kirkon pihamaalla. Isäntä Pekka Kasurinen Kasurilasta ja ruotusotilas Heikki (Hindrich) Puurunen Pöljältä olivat sanallisesti ottaneet yhteen kirkon pihamaalla. Silloin adjutantti Johan Arenius ja lukkari Thomas Starck olivat menneet rauhoittelemaan miehiä. Hr muistuttivat pääsiäisen ajasta ja, ettei ole ollenkaan sopivaa elämöidä tällaiseen aikaan. Adjutantti Arenius oli tavannut tappelijat reestä, jossa he kumpikin kiskoivat toisiaan tukasta. 

Tässä oikeus katsoi, että miehiä oli sakotettava, mutta tappelu ei sentään tapahtunut sunnuntaina eikä kirkon sisällä. Lisäksi kumpaankaan mieheen ei tullut näkyviä sinelmiä tai verivammoja, joten asia katsottiin lieväksi. Niinpä miehet saivat tuomion juopumuksesta, 5 riikintaalaria. Lisäksi Puuruselle oli tulossa lisärangaistus poissaolosta käräjiltä. Poissaolot olivat yksi varsin tehokas keino pakoilla tuomiota, sillä käräjiä oli harvakseltaan. Kuopion pitäjässä oli jo 1700-luvun alkuvuosikymmeniltä alkaen oma käräjätupa Kuopiossa.

 

Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä. Albert Edelfelt, 1887.
Herätysliikkeiden vaikutuksesta kirkkoretket raitistuivat
1800-luvulta alkaen.

Lähteet

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1769-1769. Varsinaisten asioiden pöytäkirjat KO a:75, tiedosto 1022

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1764-1764, KO a:68, tiedosto 404

Wirilander, Savo kaskisavujen kautena 1721-1870, Savon historia III

 

Murhenäytelmä Pöljän myllyllä 1782

 

Pöljän mylly 2025. 

Pekka Savolainen tuli itsellismies Sven Styrin kanssa Pöljän myllylle iltapäivän hämärissä 5.2. 1782 jauhamaan viljaa. Pöljänjoessa oli kaksikin myllyä, puhuttiin ylämyllystä ja alamyllystä. Tullessaan alamyllylle Savolainen näki, että ylämyllyn ovi oli auki ja pihalla oli hevonen perässään reki. Savolainen meni avoimesta ovesta sisälle huhuilemaan, oliko siellä ketään. Kun kukaan ei vastannut, hän meni tutkimaan myllyn alakertaa. 

Siellä Savolaista kohtasi kaamea näky, sillä mies oli kiilautunut vesirattaan ja myllyn seinän väliin. Pakkautunut jää oli murskannut miehen rinnan. Mies oli ilmiselvästi kuollut. Lattialla oli rukkaset ja kirves. 

Vainajaa ei päässyt siirtämään ilman apuvoimia. Savolainen ja Styr ottivat hevosen ja lähtivät hakemaan apua. Paukalle heettiin Risto Kejonen, Iivari savolainen ja Pekka Launonen, kaikki lähellä asuvia Pöljän kylän miehiä. Yhdessä he saivat miehen, joka nyt tunnistettiin Gustaf Maliseksi, pois myllyn alta. Malinen oli Pöljän kylällä asuva mäkitupalainen ja entinen sotilas. 

Ala- ja ylämyllyn ideaaa kuvatkoon nämä
vesimyllyt Paanajärven Mäntykoskessa.
I.K.Inha 1905, Museovirasto.

Tiedämme Malisen kuoleman yksityiskohtia sen vuoksi, että Kuopion maaseurakunnan väliaikainen kirkkoherra Aron Molander ei suostunut hautaamaan vainajaa ilman tutkintaa. Vainajan ruhjeet olisivat voineet syntyä myös ihmisen tekosina. Niinpä Malisen ruumiin myllyn rattaista irrottaneet miehet kutsuttiin käräjille, jossa he kertoivat tapahtumista. 

Savijärven vesimyllyn iso vesiratas. Aarne Turunen 1958.
Museovirasto

Malinen oli ollut yksin myllyllä. Hän oli ilmeisesti lähtenyt kirveellä purkamaan hyyhdepatoa rännissä, joka toi veden vesirattaaseen. Jää esti veden tulon, eikä myllyä voinut siis käyttää. Kävi vain niin onnettomasti, että vesi purkautui sellaisella voimalla, ettei Malinen ehtinyt alta pois ja hän murskautui rattaan ja myllyn seinän väliin. Jää oli iskeytyi hänen rintaansa. Tutkinnassa ei tullut esille mitään riitoja Pekka Savolaisen ja Malisen välillä, joten oikeus katsoi tapahtuneen onnettomuudeksi.

Pöljän myllyt olivat ns. ratasmyllyjä, joissa vesi on mennyt myllyn ali. Myllyjen ylläpito ja huolto oli työlästä, joten niitä pidettiin yllä yhteisvoimin. Myllyjen käyttöikä oli varsin lyhyt, sillä kosteus lahotti puuta, talvi kevättulvat ja jäät rikkoivat rakennelmia, joita vesien ohjailu vaati. Kuvaavaa oli, että vuonna 1794 isojaon kyläkuvauksessa sanottiin, Pöljänkosken myllyn olevan pois käytöstä huonon kunnon vuoksi. Nimestään huolimatta Pöljän mylly ei ollut Pöljän kylän, vaan Kasurilan mailla ja Kasurilan isäntien hallinnoima. 

Gustaf Malinen oli naimisissa Margareta Jauhiaisen kanssa. Heidät oli vihitty 7.4.1765, jolloin molempien kotipaikaksi on merkitty Koivumäki. Pariskunnalla oli isän kuollessa 50-vuotiaana kotona viisi lasta: Anna (1769), Pekka (1774), Aatu (1775), Marketta (1779) ja Eeva Lovisa (1782).

Lapsista kaksi vanhinta sijoitettiin Aaro Hollenderin taloon Kuuslahteen. Ilmeisesti leski muutti Kasurilan kylälle.

 

Pöljänkoski 2025.

Pöljänmyllyä vuokrataan nykyisin yöpymiseen ja illanistujaisiin. 

Lähteet

Pien-Savon tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1782-1782, KO a:97, 295

Kuopion maaseurakunnan rippikirja 1776-1781 (AP_II I Aa:6) sivu 161, Pöliä 3

Kuopion maaseurakunta lastenkirja (1769-1785) (AP I Ab:2) sivu 549 Pöljä

Kuopio maaseurakunta kuolleet 1767-1802 (AP I Fa:5 sivu 182

Tuomisto, Jari, Mennyt ei ollutkaan mustavalkoinen - sukututkimus ja historiablogi:

https://tuomjari.wordpress.com/2016/05/21/harkinhierin-ja-jalka-myllyt/

Väino Holopaisen kotisivut, tieto Malisen sotilapalvelusta, https://rajapuro.net/

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Unohduksiin jäänyt paikallinen edelläkävijä- kirjakauppias Pietari Väänänen (1781-1846) Kehvon kylältä ja Kuopiosta

 

Kuopio 200 vuotta sitten. Jukka Pekka Räsänen 2025.

Milloin suomalaiset oppivat lukemaan? Uskonnontunneilla saatoimme oppia, että kirkko opetti 1600-luvulta alkaen kinkereillä ja lukkarinkouluissa rahvaan tutkimaan itse luterilaisen uskon perusoppeja, kuten Luther oli kehottanut. Tarkemmin asiaan perehtyessään joutuu siirtämään lukutaitoisuuden aikarajaa selvästi myöhemmäksi aina 1800-luvulle asti. Silloinkin kattavan ja aidon sisälukutaidon varmisti lopulta kansakoululaitos. 

Mutta lukutaidon ja uskonnon nimissä tehtiin lujasti töitä pitkään. Eräs kiinnostava paikallinen suurmies lukemisen ja kirjallisen kulttuurin edistäjänä Savossa oli Pietari Väänänen Kehvolta. Hän perusti Kuopioon 1819 uskonnollista kirjallisuutta myyvän kirjakaupan. Hanke oli rohkea ja omaperäinen, sillä koko itäisessä Suomessa ei ollut tällaista liikettä. 

Pietari syntyi Kehvolla talonpaikseen perheeseen Haapalahden tilalle vuonna 1781, Hänen isänsä oli Iivari Mikonpoika Väänänen ja äitinsä Anna Katariina Hollender. Hänellä oli kaksi veljeä, Iivar ja Aaro sekä sisar Eeva Kristiina. Yksi lapsista oli kuollut pienenä. 

Vaikka Pietari Väänänen syntyi talonpoikaiseen sukuun, kylällä ei eletty umpiossa. Pietarin serkut Kehvon Puiroonlahden tilalta, Erik Mikael, Aaron ja Juhan Väänänen (Venell), olivat opiskelleet Turun yliopistossa. Myös nuorin veljeksistä Fredrik muutti Turkuun ja toimi siellä kauppiaana. Aaron Väänäsestä tuli Kuopion triviaalikoulun opettaja ja sittemmin rehtori. Aaron Venell toimi vuodesta 1832 Nurmeksen kirkkoherrana. 

Pietarin äidin Anna Katariina Hollenderin ukki oli ollut Kokkolan kirkkoherra, joten hänenkin kauttaan perheeseen saattoi tulla kirjallisen kulttuurin taitoa ja tietoa. Pietari Väänäsen veli Iivar Jordan Väänänen oli lautamies ja aikansa talonpoikaisvaikuttaja Kuopion pitäjässä. Näin voi sanoa, että Pietari Väänäsen kirjakauppiaan ura ei syntynyt täysin talonpoikaiselta pohjalta, vaan hänellä oli ainakin periaatteessa hyvät verkostot yliopistoon ja Turkuun. 

Kirkolle riitti, kunhan rahvas osasi edes ulkoa kristinopin perusasiat ja siihen riitti katekismuksen opit. Pietari Väänäsen lisäksi 1810-luvulla Kehvon kylälle on merkitty vain kaksi muuta sisälukutaitoista henkilöä, he olivat Puiroonlahden vanha emäntä Katariina Hyvärinen sekä korpraali Gustaf Adolf Mellin. Mutta tilanne oli muuttumassa 1700-luvun vaihteessa, sillä Suomessakin alkoivat vaikuttaa erilaiset herätyskristilliset liikkeet. 

Meille Pohjois-Savossa tutuin on Paavo Ruotsalaisen levittämä herännäisyys, jonka piiriin Pietari Väänänenkin kuului. Herännäisyyteen liittyi ajatus, että jokaisen pitää pystyä itse tutkimaan Raamattua ja muutakin uskonnollista kirjallisuutta. Kirkkokin oli omalta osaltaan suosinut kotihartauskirjallisuutta. Pitkät kirkkomatkat olivat totista totta vielä pitkälle 1800-lukua. Näin uskonnolliselle kirjallisuudelle alkoi syntyä uutta kysyntää.

Pietari Väänänen osti rakentamattoman tontin Kuopion kaupungista 1819 everstiluutnantti Ofsennikovilta Pohjoisen Vuorikadun varrelta 300 seteliruplalla. Tälle tontille hän rakennutti talon, jossa hänen kirjakauppansa toimi Väänäsen kuolemaan saakka 1846. Pietari Väänänen sai alkupääomaksi perintöosuutensa 2000 riikintaalaria Kehvon Haapalahden tilasta. 

Kuopio 1820-luvulla. Tuomiokirkon vieressä Vuorikadulla
punainen rakennus on Väänäsen kirjakauppa. 1800-luvun
lopulla rakennuksessa oli Minna Canthin kangaskauppa ja
salonki. Museovirasto.

Kuopiossa Väänänen liittyi pietistisesti suuntautuneeseen hengelliseen ryhmään, jonka johtohahmoja olivat hopeaseppä Jacob Herman Lundström ja apteekkari Anders Jacob Malmgren. Savon herätyksen johtohahmo Juhan Lustig muutti vuosiksi 1811-1812 torppariksi Nilsiän Murtolahteen, Kuopion kupeeseen. Myös Kuopion triviaalikoulun teinejä oli mukana. Alusta asti hartauskirjallisuus oli ollut Kuopion hengelliselle liikkeelle tärkeää. 

Millaisia kirjoja tästä Kuopion ja Suomen ensimmäinen sisämaan kirjakaupasta voi ostaa? Väänänen myi ja kustansikin evankelikaalisen kirjalähetysseuran kirjasia, kuten Yhden Torppari Flikan kristillinen elämä, Sydämellinen Neuvo Käändymättömille, Waroitus Sana Suruttomille Syndisille jne. Evankelikaalinen liike oli kansainvälinen ja Pietari Väänänen mainitaan vuonna 1817 New Yorkissa liikkeen vuosikertomuksessa. Kehvon kirjakauppias oli amerikkalaisille innoittava hengellisen työn esikuva. Ennen kirjakaupan perustamista hän oli omatoimisesti levittänyt kirjasia jo kymmenisen vuotta. 

Varoitus Sana Suruttomille Syndisille
1815. 

Pietari Väänänen avioitui 1819 Anna Margareta Sellströmin kanssa. Sellström oli edellä mainitun hopeaseppä Lundströmin ottotytär. Perheeseen syntyivät lapset Antti Weänänen (1820), Maria Dahlström (1825), Agata Neiglick (1828) ja Loviisa Väänänen (1830). Voi sanoa, että kaikki lapset onnistuivat pysymään kohonneessa kaupunkilaisessa säädyssään koulutuksen tai avioliittojen kautta. 

Kirjakauppa oli Väänäselle elämäntyö, johon liittyi syvä oma vakaumus. Se ei ole välttämättä hyvä lähtökohta liiketoimille. Väänäsen kirjapuodin arkistoa ei ole säilynyt, joten myydyistä kirjamääristä ei ole tarkkaa tietoa. Hän myi kirjoja vähittäiskauppana sekä välitti suuria kirjaeriä ainakin Kajaaniin, Pieksänmäelle, Liperiin ja Mikkeliin. Väänäsen kirjakauppa oli hyvällä paikalla Kuopion tuomiokirkon vieressä silloisen torin laidalla, joten vähittäiskauppakin varmasti käytiin. 

Väänästen perhettä kohtasi skandaalimainen murhenäytelmä, kun Pietarin veljen Iivar Jordanin kaksi vanhinta poikaa hankkivat palkkamurhaajat surmaamaan isänsä. Kehvon Haapalahden isäntä hakattiin hengiltä ja upotettiin Räimän järveen, niin ettei häntä koskaan löydetty. Vuonna 1837 tapahtunut isänmurha oli koko seutukuntaa vahvahduttanut tapaus. Pietari Väänänen oli ollut hyvin murheissaan, kun oli saanut jo aiemmin tietää, että Iivar Jordanin kotielämä oli tavattoman riitaisaa. Veli oli jopa uskoutunut hänelle epäilyksistään poikiaan kohtaan. 

Kaksi vuotta myöhemmin Pietari Väänäsen vaimo Anna Sällström kuoli. Väänäsen terveys alkoi horjua vuodesta 1843 ja kirjakaupan toiminta hiipui, mutta se pysyi pystyssä velkaantuneenakin aina Pietari Väänäsen kuolemaan saakka. Perikunta jäi selvittelemään konkurssiin julistetun pesän asioita. 

Suurimmat konkurssipesän velkojat olivat Frenckell Turusta ja Mathias Ingman Kuopiosta. Heille pesä oli velkaa lähes 1000 hopearuplaa. Muuten velat olivat yksittäisiä pienempiä summia Kuopion käsityöläisille ja kauppiaille, kuten kauppias Gusf Gröndahlille, Johan Fellmannille (Oulu), leipuri Carl Wiikille, värjäri Fileniukselle, puuseppä Gustaf Björklundille, nuohooja Henrik Koistiselle ja räätäli Johan Lundenille. Ananias Koponen Lamperilasta oli lainannut 160 hopearuplaa Väänäselle. Lisäksi oli sairasteluun liittyen lääkäri Lars Oskar Thuringille ja apteekkari Anders Wembergille jäänyt maksettavaa. 

Pietari Väänänen ponnisti talonpoikaisesta taustasta kaupunkiin ja kulttuuripiireihin. Hänen lapsensa siirtyivät luontevasti rovasteiksi, opettajiksi ja säätyläisperheiden emmänniksi. Mainitaanpa Loviisa Väänänen Jyrkän ruukin taloudenhoitajana puolisonsa Otto Fredrik Braxin kuoltua. Kirjojen levittäminen edisti varmasti lukutaitoa ja omaehtoisen uskonnollisen maailmankuvan rakentamista alueella.

 

Kuninkaankatu Kuopio 1820-luvulla.
Museovirasto

Lähteet

Tämä teksti on kaiken velkaa Olli Viitaniemen väitöskirjan artikkelille Kirjakauppias Pietari Joosef Väänäsen verkostot ja elämäntyö pietistisen lukukulttuurin edistäjänä Savo-Karjalassa.

Olen lisäilyyt joitakin perhetietoja ja ehkä paikallisesti kiinnostavia yksityiskohtia, mutta Pietari Väänäsen työ tulee hienosti kuvattua Viitaniemen väitöskirjassa Kerettiläisten kirjakulttuuri. Savo-Karjalan talonpoikien kirjallistaminen kustavilaiselta ajalta konventikkelikäräjille (2025).

Kuopion raastuvanoikeuden varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1844-1847 RO a:17, s. 1045

Aaro Mikonpoika Venell Geni, jossa Jorma Väänäsen kirjoittama elämäkerta https://www.geni.com/people/Aaro-Wenell/6000000010399558414

Lisäksi jo perinteiset kiitokset Väänästen sukua perusteellisesti tutkineille sukututkijoille, joiden työtä olen Genin avulla hyödyntänyt.

Ivar Jordan Väänäsen murhasta kertova blogiteksti http://airaroivainen.blogspot.com/2025/05/ivar-jordan-vaanasen-elama-ja-kuolema.html