Pöljän pysäkki

Kirsti Holopainen odottaa junaa helteisenä päivänä Pöljän pysäkillä ja pelleilee. Kuva on otettu 1970-luvulla, kun pysäkki oli jo museo. Paikallisjunat eli lättähatut tosin pysähtyivät vielä Pöljälläkin.

Pöljän pysäkin kunnostushankkeessa olemme kuulleet useampaan otteeseen kysymyksen: Mitä te oikein teette sillä pysäkillä? Mitä hyötyä siitä on? Kunnan laatima kuntokartoitus 2012 oli karua luettavaa, samoin korjausbudjetti. Jouduimme viime kesänä käymään ammattilaisten kanssa tätä keskustelua. 

Provosoivasti voi vastata, että rakennuksella ei tehdä yhtään mitään! Se on hyödytön. Se on hyödytön kuin aitta kotiseutumuseolla tai lato valkoisten rehupussien täplittämällä pellolla. 

Pöljän pysäkille on varsin vaikeaa kehittää toimintaa, sillä se on rakennettu rautateiden tarpeisiin. Rakennuksessa on pieni pysäkinhoitajan lipunmyyntitila, odotushuone ja varastomakasiini. Asemalla ei ole koskaan ollut vesijohtoa tai viemäriä.  Tällä hetkellä sähköt on katkaistu, samoin sähkösopimus.  

Olemme korjanneet pysäkin katon ja maalanneet räystäslaudat ja muita rakennuksen ylärakenteita. Remontin etenemistä voit seurata oheisesta linkistä: http://aroivainen.wordpress.com/ . Mistä motivaatio hyödyttömän rakennuksen korjaamiseen?

Pöljän pysäkki 1920-luvun asussaan.

 Aikoinaan pysäkin ympärille keskittyi koko kylän elämä. Monta kertaa päivässä matkustavaisten ja tavaran toimittajien hyörinä täytti pikkuruisen seisahduslaiturin.

Pöljän pysäkki oli raskaan työn näyttämö. Siina lastattiin puutavaraa, joka oli käsin kaadettu ja käsitelty. Puut kuljetettiin hevosella tiettömien taipaleiden takaa. Emännät ja piiat olivat heränneet aamuyöstä lypsämään, että maito ehtisi aamujunalle ja meijeriin Kuopioon.

Puun kuorintaa pysäkillä sotavuosina.

Harvinainen talvikuva pysäkiltä. Maitotonkat, hevonen, junan passaajat ja pakkanen.

Pysäkki oli vapaa julkinen tila. Kylän vanha väki on aina muistellut pysäkkiä. Äitini kertoi, kuinka Kolmisopelta tultiin sunnuntaisin passaamaan junaa ja tapaamaan muita nuoria.  Odotushuoneessa ja laiturilla sai oleskella, jos ihmisiksi oli. Siellä hengailtiin!

Matkustaminen oli jännittävä asia. Ensimmäinen kaupunkimatka muistetaan. Hiljaisen maaseutuelämän tapahtumattomuudessa lähdöt ja paluut ovat jääneet monelle muistelijalle elävänä mieleen.

Kylän nuoria lähdössä Helsinkiin suurkisoihin 1947.

Lapset istuvat pysäkin rappusilla ja kuivattelevat uimareissun jälkeen. Raija Rytkönen (Savolainen) muisteli helteistä päivää ja pysäkin pihaa. Sinne sai mennä. Kohta oli niin kuuma, että piti kipaista takaisin joelle uimaan.

Meeri Roivainen oli nuori tyttö vielä, kun hän katseli sotaan lähteviä poikia syksyllä 1939. Lähtöjuhlallisuuksia ei ollut. Meeri muistaa hetken elävästi tänäänkin.

Kätilö Martta Pöyryllä oli lapsi rinnassa ja hänelle tuli työtehtävä Pöljälle. Hän tuli junalla ja sanoi pysäkki-Villelle, että hoida sinä lapsi, niin minä hoidan potilaan. Ville oli sanonut, ettei tässä mitään kiireitä ole, käyhän tuo. Niin Ville sitten möi lippuja lapsi sylissään.

Nuoret lähtivät elokuviin Kuopioon. Pienemmät kateellisina katselemassa. Ja ne kihloja Kuopioon hakemaan menevät nuoret, jotka uskalsivat jo pussata julkisesti! Hienosti kaupungin ravintoloihin ja rientoihin pukeutunut nainen asemalla. Näitä hetkiä tarkkaillut tyttö on nyt 87-vuotias.

Pöljän pysäkki 1947.

Korjaamme pysäkin vuoden 1947 loistoonsa, koska rakennus antaa meille mahdollisuuden muistaa ja ymmärtää. Pöljän pysäkki on ennen kaikkea tärkeä meille pöljäläisille. Se on merkittävä osa meidän historiaamme, vanhempiemme ja isovanhempiemme tarinaa.  Miten elämä avartui, oli vaihtoehtoja.

Toisaalta pysäkki on tärkeä rautateiden merkityksen ymmärtämiseksi. Matkustaminen oli pitkään hidasta ja vaivalloista. Kun pöljäläiset nousivat 1902 junan kyytiin ensimmäisen kerran, niin kokemuksen on täytynyt olla huikea. Juhani Ahon Rautatie kannattaa taas lukea, jos haluaa noihin tunnelmiin eläytyä. Pöljän pysäkillä on yleistä kulttuurihistoriallista arvoa.

Pöljän pysäkki ehkä 1910-luvulla. Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.

Olin viimeisen kuukauden aikana monta kertaa pysäkin pihamaalla, kun juna viiletti ohi. Koko tontti tärisi. Sekin oli opettavainen kokemus.  Elämänrytmi oli ennen hitaampi.

Anna Ollikainen kirjoitti päiväkirjassaan 1920-luvun alussa, että hän näki presidentti Ståhlbergia ja hänen puolisoaan kuljettaneen vaunun seisovan pysäkillä. Tietysti!  Kaikki pikajunat pysähtyivät ennen pienilläkin seisahduslaitureilla.

Oli myös ”tiputtajia”, jotka pysähtyivät tarvittaessa Pöljän kylälläkin muutaman kilometrin matkalla kuusi kertaa (Aappola, Itäkallion seisake, pysäkki, Puustelli, Kokkonen, Mikka).  Pysäkiltä pohjoiseen matkaavan junan vauhti oli Kärängän rinteeseen tullessa vielä niin hidas, että Pohjois-Pöljälle tulevat hyppivät liikkuvasta junasta ulos!

Niin muistaa se, joka rakastaa. Sitä paitsi siitä tulee hemmetin kaunis maamerkki koko kylälle!

Vappu 1950-luvulla.

Muistelijat ja kuvat: Martta Pöyry, Irma Roivainen, Raija Rytkönen, Ilmari Koponen, Marjatta Laitinen, Saima Ruuskanen, Katri Rautiainen, Aino Jormalainen.

Lisää pysäkkiblogeja Miksi Pöljän pysäkin suojeleminen on arvokasta? Pöljän pysäkin uutisia Talvisota Pöljän pysäkillä