Gadgetissa oli virhe

tiistai 15. lokakuuta 2013

Pöljäläisten kirjeitä sisällissodan ajalta 1918


Puustellin erinomaisessa kotiarkistossa on säilynyt kokoelma kirjeitä 1900-luvun alusta. Kirjeenvaihdon keskiössä on Atte Rautiainen ja hänen lähipiirinsä: Hilda-vaimo, Hildan sisko Hanna Pietarinen, Aten veljet Emil ja Taavi ja sisaret Anna ja Hanna, sekä Aten lapsuudenystävä Toini Snellman. Kirjeissä kuuluu sodan kumu. Hanna pelkää Helsingissä aseistettuja miehiä kaduilla, Atte kokee valkoisten voiton Mäntyharjulla. Siviilit elävät epätietoisuudessa ja huolehtien rakkaistaan. Anna Rautiaisen kirjeessä kuuluu pienesti punaisten pöljäläistenkin ääni, Kun Anna kertoo Atelle, ettei  Jussi Miettinen halunnut lähteä ampumaan ”veljiä”.

Hanna Pietarinen ja Hilda Rautiainen
 Hanna Hildalle  Helsingistä  
        
Maalisk. 11 p.
Kirjoitan nyt tähän vähän. On kulunut jo melkein kuukausi, kun aloitin. Olisi kyllä ollut aikaa kirjoittaa, vaikka joka ilta vaan ei osaa. Eikä posti tätä kuitenkaan nyt toisi, vaikka lähettäisinkin. Tässä kuuntelen kiväärien pauketta – se on tässä aivan lähellä. Siksi ei nukuta. Sitä on kestänyt jo vähän toista tuntia. Väliin kuuluu jokin kovempi paukahdus, joka ei ole tavallisen kiväärin. Mutta en tiedä mikä se on.

Olin vähä ennen 9sää tyttöjen huoneessa, he olivat jo sängyssä. Mutta kun ½ 10 aikaan alkoi ampuminen, niin he kaikki olivat pukeneet päällensä ja tulivat alas hyvin peloissaan. Toisilla oli jo päällysvaatteetkin päällä.

Katselin kadulle, on siellä liikettä, kulkee yksinäisiä aseistettuja miehiä, myöskin aseettomia ja naisiakin. Autoja myöskin menee sinne ja tänne oikein vinhaa vauhtia. Kello on noin 10 min vaille 11:ta, on jo rauhoittunut, kuuluu vain vielä silloin tällöin jostain laukaus.

On se kummallista, ei tiedä mitä tulee, mitä on edessä vielä. Me on saatu olla täällä Helsingissä tähän asti verrattain rauhassa moneen muuhun paikkaan nähden. Kuinkahan lienee sielläkin.  Teitä olen aina muistellut ja ajatellut. – On voinut tapahtua vaikka mitä, kun ei saa mitään tietoja.
Menen vielä vähän katsomaan ikkunasta ja sitten ruveta nukkumaan. Toisetkin ovat kai menneet jo huoneisiinsa. ---- ajatuksissani teille siellä – hyvää yötä! –

Näin kirjoitti Hanna Pietarinen sisarelleen Hildalle Helsingistä maaliskuussa 1918. Oli sota, perhe oli hajallaan rintamalinjojen eri puolilla. Hanna sinnitteli punaisessa Helsingissä ja Hilda oli Pöljällä.  Hanna ei tiennyt muiden sisarusten asioista mitään, sillä posti ei kulkenut.

Hannan tiedetään asuneen Kruunuhaassa ja Katajanokalla, mutta tämän kirjeen katunäkymästä ei ole tietoa. Sellaisenaankin se on jännittävä hetki historiaa, silmänräpäys sisällissotaa käyvän maan pääkaupungista.

Emil Rautiainen
Emil Rautiainen hoputti veljeään Attea lomalle. (14.3.-18)

”...koitahan hommata sinäkin sitä lomalle tuloa koita pyrkiä että kun on ollut se kuukausisopimus ja nyt on se kuukausi kulunut. Tänne tuli lomalle Lintuniemen Matti ja joku Harjun pojista viime viikolla niillä on viiden päivän lupa ja Savolan Evertti on kanssa lomalla.”  Atte oli pyytänyt kotoväkeä lähettämään Kusti Pietarisen pistoolin hänelle, mutta Emil ei halua sitä postissa laittaa, kun ”ei postihallitus vastaa mitään”.

Atte sai sotaan kirjeitä myös sisareltaan Annalta

”No, onko siellä nyt hyvä olla, kun sinne oli niin hipa meno. Vaan niinhän sinä luulit, että ei tarvitse mennä kuin Kuopioon vahtiin vaan ne veivät jos minne. Isäntähän se käytti Emiliä Kuopiossa. Se kuuluu meinanneen lähettää Emelin poikansa Jallun sijaan.”  Rautiaiset olivat Snellmanien torppareita. Jallu, Jalmari Snellman oli jo värväytynyt valkoiseen armeijaan, joten isännän suunnitelma ei toteutunut.

Anna huomioi kylän tapahtumia. Jussi Miettinen oli joutunut suojeluskuntaan ja harjoittelemaan Kuopioon. Miettinen oli sanonut, ”ettei minua vihollisen kuula ammu, vaan veljen. Siis Jussi oli vaan punikin mielinen. …Hyttis veljekset ei ollu menny syyniin. Nyt ovat olleet piilossa ensin ja sitten ne ovat menneet tarjoutumaan syyniin.” 

Senaatti (Suomen hallitus) oli saattanut voimaan yleisen asevelvollisuuden. Jokaisen 21-39-vuotiaan miehen tuli osallistua kutsuntoihin. Kaikki pöljäläiset eivät halunneet valkoiseen armeijaan, vaikka eivät punaisten joukkoihin olleet liittyneet. Pöljä oli syvällä valkoisten selustassa, joten punaisten asenne näkyi lähinnä kutsuntojen pakoilussa.
Atte, Anna ja Hanna Rautiainen

Atte Hanna Rautiaiselle

Mäntyharjussa 16/4 -18

”Heipä hei tuhannet kiitokset kirjeestäsi sain eilen kirjeesi samoin paketin, nyt sain ruunun puvun, takin ja housut lähetin omat vaatteeni eilen sinne kotiin. Täällä ollaan Mäntyharjun kirkonkylässä, eilen tultiin Nurmaan kylästä.” 

Atte Rautiaisen ryhmä oli Mäntyharjulla, mutta osa joukoista oli lähtenyt tiedustelemaan punaisten asemia Voikoskella.  ”..he olivat päässeet hyvin likelle punaisien ketjuva ilman heitän huomaamatta kun olivat meitän pojat avanna yhtäkkiä kiivaan tulen niin likellä punaisia niin ne olivat lähtennä  pakoon siihen kun olivat meitän pojat päässeeet suolaamaan oli kymmeniä kaatunna heti paikalla…

Mäntyharjun rintamalla käytiin ankaria taisteluja, joissa tuli kovia tappioita puolin ja toisin. Atte Rautiainen, Taavetti Rautiainen, Jalmari Snellman ja Aatu Väänänen olivat kaikki Paljakanlahdella, kun valkoisten ammuslasti räjähti. Tappiot katkeroittivat. Vankeja ei otettu ja vihollisista oli jo tullut ”suolattavia” . Oheinen kuva on jääkäri Eino Albert Snellmanin albumista. Kuva on todennäköisesti Raudun rintamalta, mutta tuskin Mäntyharjun rintama maaliskuussa 1918 näytti paljonkaan erilaiselta.


Toini Snellman Atelle 11.3.1918

”Vai jo sinä olet ollut semmoisessa rähinässä ja niin lähellä kuoleman kylmää syleilyä. Löylyttäkää vain punaisia, että tietävät kerrankin kenen kanssa ovat tekemisissä ja kun nuo hävittömät kehtasivat viedä vielä meidän pojilta mitä he välttämättömästi tarvitsevat. Kostakaa ja oikein kovalla kädellä.”

Toinikin tiesi  Paljakanlahden räjähdyksestä. 
 
 Hanna Hildalle Helsingistä 13.5.1918

Nyt tämän kirjeen kirjoitan, johan on aikakin. Ja nyt posti tuo sen jo sinullekin. Nyt jo olemme olleet kokonaisen kuukauden vapaita – Jumalan kiitos!

12. p. viime kuuta tulivat saksalaiset ja pelastivat meidät. Se kävi niin pian ettei punaiset kerinneet täällä tehdä mitään lähtiessään ja ennen antautumistaan. Toisin on ollut muualla, se on niin hirveätä, mitä sanomalehdet kertovat ja mitä kertovat rintamalta tänne nyt tulevat nuoret soturimme. – Kenen isä, kenen veli on murhattu. Kenen koti on poltettu tai muuten ryöstetty. – Kuka olisi uskonut, että näin kauheata piti tulla. –

Miten lie Viipurissa Taavetin kanssa, liekö hän pelastunut?
Teistä siellä en ole levoton kun siellä joutui jo alussa valkoiset vallalle. Sen aikanaan Työmies –lehtikin  jo kirjoitti.

Kirjoitatko sinä nyt kohta, tahtoisin vähän tietää kaikesta! Meillä on suuri touhu täällä, kun sotaväkeä tulee kaikkialta täällä pidettävään paraatiin. Paljon niitä on, ei enää näe muita miehiä ensinkään, kaikki vain sotilaita. Joskus joku ylioppilas lakki päässä, mutta kuitenkin kivääri olalla.
Terveisiä pikku Untolle ja muillekin! Hanna

Hanna valmistautui 16.5. pidettävään valkoisten voitonparaatiin. Saksalaiset olivat kukistaneet punaiset huhtikuun puolivälissä. Voittajien lehdistö kertoi punaisten hirmutöistä. Siihen Hannakin kirjeessään viittasi.

Kotijoukkojen kortti Atelle Helsinkiin 28.12.1918.


Lähteet: Puustellin talon arkisto. Pekka Rautiaisen hallussa. Sisällissodan pikkujättiläinen.Jääkäri Eino Albin Snellmanin valokuva-albumi. Lisää samasta aiheesta blogeissa: Aatu Väänäsen sota 1918, Sodassa ja rakkaudessa 1-2 sekä Torpparin poika Janne Holopainen
(1891-1940).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti