Eemil Rautiainen 1920 |
Suomesta
lähti vuosina 1821-1929 noin 350 000 siirtolaista Pohjois-Amerikkaan.
Kiihkeimmillään siirtolaisuus oli 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä,
mutta vielä itsenäistymisen jälkeenkin 1920-1929 60 000 suomalaista
hyppäsi laivaan ja lähti tavoittelemaan parempaa elämää rapakon takaa.
Viimeisen
siirtolaisaallon mukaan tempautuivat pöljäläisetkin. Puustellin talossa on
säilynyt Emil Rautiaisen kirjeitä Kanadasta 1924-27. Eemil syntyi vuonna 1895 Maaningan Käärmelahdessa. Perhe muutti 1908 Riuttaniemeen Hamulan kylään. Torppa oli iso ja perhe varsin hyvinvoiva, mutta
torpan varaan ei voinut rakentaa. Eemil päätti lähteä Kanadaan. Hänen
kirjeistään paljastuu, että saman idean olivat saaneet monet muutkin nuoret
miehet Pöljällä ja lähikylillä.
Kanadassa olivat myös Oskar Savolainen, Martti Saarela, Jussi Toivanen, Matti Niskanen, Nestor Halonen, Matti Pitkänen, Eemil Rissanen – kaikki Pöljän ja lähiseudun poikia. Otto Halonen Kievarista oli lähtenyt Amerikkaan jo 1913. Viisi Vartiaisen sisarusta Kolmisopelta muutti 1920-luvulla Amerikkaan. Amerikan tarinoita oli siis varmasti kuultu omin korvin ja kirjeitä luettu.
Kysymyksessä
oli suuri satsaus, sillä pelkkä laivalippu maksoi v. 1924 noin 4000 mk.
Nykyrahassa arviolta 1300€. Se oli valtava raha. Lisäksi piti varautua
matkakuluihin perillä. Emil Rautiainenkin lainasi rahaa veljeltään Atelta ja
Miettisiltä. Vielä vuonna 1927 velkaa oli maksamatta.
Miksi
Kanadaan? Yhdysvallat oli ottanut vastaan kymmeniä miljoonia eurooppalaisia
siirtolaisia, mutta 1920-luvun puolivälissä maahantuloa kiristettiin. Avoimen
muuton aika oli ohi. Sen sijaan Kanada ei sulkenut rajojaan. Niinpä muuttovirta
suuntautui sinne. Tyypillinen reitti kulki Hangosta Liverpooliin ja sieltä Saint Johnin satamakaupunkiin New Brunswickiin. Jotkut jatkoivat Kanadasta
laittomasti Yhdysvaltoihin.
Emil
Rautiaisen siirtolaistaival oli varsin tyypillinen. Hän hankki
kotipaikkatodistuksen Siilinjärven seurakunnasta passia varten 22.4.1924.
Kanadassa hän työskenteli ensimmäiseksi ruotsalaisella farmilla elonkorjuussa.
Palkka oli neljä ”taalaa” päivässä. Kyllä
on eri hytinätä täällä puinti homma siinä joutuu kun 8 hevosparia on vetämässä
lyhteitä, niin kaksi miestä luo hangolla minkä kerkiää koneen kitaan kyllä se
vaan kerkiää niellä. Emil kehaisi
Atelle, että hän oli oppinut jo vähäsen
tolkkaamaan englantia.
Eemil Erskinessä kylvöhommissa 1926. |
Talvella
1924 Emil oli metsätöissä. Emil ei ole voinut lähettää rahaa, kun sitä ei
ollut. Hän asui syrjäisellä metsäkämpällä, talvivaatteetkin ovat jääneet
ostamatta. Kämpällä kaikki oli kallista. Emil sanoo lainanneensa rahaa
tutuiltaan. Kotimaan kaipuuseen hän pyysi Attea tilaamaan Suomen Kuvalehden
hänelle Kanadaan. Kesäisin Emil työskenteli farmeilla, Erskinessa Albertan
osavaltiossa pitempäänkin.
Martti
Saarela ja Emil lähettivät rahaa Suomeen. Kotiväki oli ihmeissään, kun saivat
pankkisekkejä eivätkä tienneet, mitä niillä tehdään. Pohjolanmäen talon isäntä
Aatu Väänänen auttoi Saareloita, ehkä hän neuvoi Atteakin. Dollarin kurssista
puhutaan kirjeissä paljon! Vuonna 1926 dollarilla sai 39 markkaa.
Farmin työmiesten asunto. Eemil istuu rappusilla. Erskine 1927. |
Jonkinlaisesta
kotoutumisesta kertokoon seuraava kirje. Minä
sain illalla englanninkielisen kirjeen yheltä varmin emännältä siinä olikin
tavaamista että sai selvän ja piti viedä viimein se paassillen (työnjohtajalle)
luettavaksi, että saimme kaikki selvillen
kyllä se paasia nauratti kun siinä oli oli niitä tyttö asioita, sekun olisi se
kielinen (englantia puhuva) varmin emäntä puhemiehenä meillen Martin kanssa ja niitten naapurissa
tyttärillen, sanoi niitten olevan kipeänä ikävästä. Eemil sanoi, että pitää
käydä tyttöjä tapaamassa, kun töiltään ehtii!
Eemil ja
Martti liikkuivat työn perässä. Vuonna 1925 miehet olivat Coboltissa,
Ontariossa. Alueelta oli löydetty vuosisadan vaihteessa eräs maailman tuottoisin
hopea- ja kultaesiintymä. Kaivostyö olikin yksi suomalaisten tyypillisimpiä
töitä Amerikassa. Se oli vaarallista, likaista ja raskasta työtä, jota tehtiin,
kun muutakaan ei ollut. Lisäksi suhdanteet heittelivät alaa rajusti. Nikkelin
kysyntä oli ollut 1. maailmansodan aikana korkealla ja kaivoksissa töitä. Sodan
jälkeen tuhannet miehet jäivät työttömiksi. Tähän lamaan Pöljänkin pojat
sattuivat tulemaan.
Hopeakaivos Coboltissa, Ontariossa. |
Siirtolaisen henki oli halpa 1900-luvun alun kaivoksissa. Esimerkiksi Wyomingin Hannassa olevassa hiilikaivoksessa kuoli vuosina 1903-1908 228 kaivosmiestä kahdessa suuressa onnettomuudessa. Vuoden 1903 onnettomuudessa kuoli 93 suomalaista siirtolaista.
Eemil oli
torpparin poika. Oma maapala oli varmasti yksi tavoite, kun Kanadaan
lähdettiin. Hän osti pienen maatilan, mutta ei onnistunut viljelyksissään. Hän
palasi pätkätöihin farmeille, kaivoksiin ja metsätöihin.
Vuosien
1924-27 kirjeistä saa varsin ankean kuvan siirtolaisen arjesta.
Toisaalta Eemil
oli velkaa kotipuoleen, voi olla että hän ei hyvistä tienesteistä halunnutkaan
kaikkea kertoa? Oheisessa kuvassa luki, "minä ja my car" eli jossakin vaiheessa meni paremmin? Kuva on vuodelta 1926.
Eemil
Rautiaisen taival Kanadasssa jää hämärän peittoon. Hän ei käynyt enää koskaan
Suomessa ja kuoli perheettömänä Vancouverissa vuonna 1973. Pieni perintö
jaettiin Suomen sukulaisten kesken, yksi perillisistä osti rahalla
kiikkustuolin. Sanoi tosin, että piti siihen vähän omia rahojakin laittaa! Tämä
oli savolainen tapa kertoa, ettei Eemil ollut onnistunut Amerikan kultamailla.
Useimmat lähtijät
ottivat viiden vuoden passin. Tarkoitus oli palata, mutta suurin osa
lähtijöistä jäi sille tielleen.
Martti Saarela käviainakin kaksi kertaa Suomessa. Vuonna 1929 ja 1973 (?). Tullessaan 1970-luvun alussa kotiinsa Kokkosenmäkeen hän käveli harhaan. Niin oli kotitie unohtunut, että Martti aamuyöstä kolkutteli naapuri-Heikkiset hereille ja ihmetteli tietä. Martti tapasi myös tyttärensä Meerin ja Meerin äidin.
Martti Saarela noin 1920. |
Martti Saarela ja Meeri Roivainen 1970-luvun alussa. Kuva Meeri Roivainen. |
Eeva Vartiaisen seikkailut Amerikassa oheisessa blogissa. Amerikasta Kolmisopelle Martti Saarelan lähdön syistä oheisessa blogissa Kaksi lapsuutta Pöljällä
Lähteet: Eemil Rautiaisen kirjeet Atte Rautiaiselle 1924-27. Pekka Rautiaisen hallussa, Puustellin arkistot. Siilinjärven seurakunnan arkistot, tietoja ulkomaille muuttaneista 1924-30. Valokuvat Tuula Tuunaisen arkistot, Puustellin arkistot. Kankainen-Tuunainen, 300 vuotta Rautiaisia Käärmelahdessa.(2014), Kero, Suureen länteen. Siirtolaisuus Suomesta Pohjois-Amerikkaan, osa 1. Tauno ja Eeva Heikkisen haastattelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti