Elämän ja kuoleman kirjeet

Kesäinen idylli Kokkosenlammelta. Etualalla istumassa Aaro ja Johanna Puurunen. Vasemalla seisomassa Sanna Vartiainen (Puurunen) sylissään Kaija tytär. Vieressä on puoliso Matti Vartiainen. Kuva on otettu kesällä 1938.
Nina Kotasen kotiarkisto.

Äitini Irma Roivainen on kertonut minulle usein tarinaa sota-ajalta. Olin kuullut sen jo niin monta kertaa, että en enää kunnellut. Vasta nyt olen ymmärtänyt, kuinka merkittävän kokemuksen äitini halusi kanssani jakaa. Se on tarina raskasita ja kohtuuttomista taakoista, joita sotasukupolvi on joutunut kantamaan.

13-vuotias tyttö hiihti helmkuisena talvipäivänä viemään kuolinsanomaa. Elettiin talvisodan aikaa. Irman eno Matti Vartiainen oli kaatunut Pitkärannassa. Hänen puolisonsa Sanna ja kaksi lastaan asuivat Pöljällä. Kaatumisilmoitus oli jostakin syystä tullut Matin veljelle Aarolle.

Ilmoitus Matti Vartiasen kaatumisesta.

Sanna Vartiainen ei uskonut, että kirje oli totta. Hän oli juuri edellisenä päivänä saanut Matilta kirjeen. Hän otti sen esille ja luki kirjettä Irmalle, toisteli ettei Matin kuolema voi olla totta. Kirjeen päiväys oli sama kuin Matin kuolinpäivä.

"Sanni rakas!
Kiitos taas kirjeestäsi, sain juuri ja ajattelin vastata heti muutaman sanan että saat tietää että vielä olen elossa. Tänä päivänä aika menee joutuin että ei tiedä mikä päivä aina on, vaan täytyy toiselta kysyä että tietää missä mennään."

Huolehtiva kahden pienen lapsen isä rohkaisi puolisoaan, lähetti 200 markkaa rahaa ja toivoa pääsevänsä rakkaittensa luo. Hän oli aivan etulinjassa Pitkärannassa Laatokan Karjalassa. Samalla kun hän kehoitti Sannaa käyttämään rahat tarpeisiinsa ja laittamaan loput säästöön. Omasta selviämisestään Matti Vartiainen tuntui olevan hyvin epävarma.

Neuvostoliitolla oli tykistöylivoima, jolla se moukaroi suomalaisten asemia. Myös partiotoimintaa oli. Miehet olivat väsyneitä valvomisesta ja muista sodan rasituksista. Kirjoittaessaan kirjettä 5.2. Matti oli varmasti järkyttynyt. Edellisenä päivänä hänen joukkueestaan oli kaatunut neljä miestä: Eino Pitkänen, Toivo Itkonen, Pertti Väänänen ja Reino Utriainen.

Näin viime yönä unta teistä, että olin tulevinani lomalle ja oli se hauskaa, teillä oli niin puhdasta kaikki ja minä kättelin teitä kaikkia niin iloisesti. En tiedä mitä se merkitsee, olisihan se hauska, että se niin kävisi. Toivotaan niin yhdessä että vielä kerran olemme niin kuin ennenkin. Terveisiä teille kaikille teille rakkaat siellä kotona. Terve Sanni rakas ja Kaija ja Ulla-Maija. Kiitos pusuista, lähetän sulle puolta enempi mitä sulta tuli.

Matti kirjoitti kirjeen ja ehti toimittaa sen eteenpäin. Sitten joukkueen korsuun tuli täysosuma. Komppanianpäällikön ilmoitus osumasta on merkitty sotapäiväkirjaan 5.2. klo 9.50. Kahdeksan miestä kuoli, heidän joukossaan Matti Vartiainen.

Sanna Vartiaisella oli elämän ja kuoleman kirjeet käsissään ja hänen oli pakko hyväksyä, että kuoleman kirje oli totta.

Matti Vartiainen keskellä sekä Ville Savolainen ja Paavo Ruuskanen. Miehet olivat juuri saaneet kutsun
ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Kuvan otti Irma Pantzar.

Hautajaiset järjestettiin illalla pimennyksen aikaan. Samalla kertaa siunattiin viisi miestä: Lauri Takkunen, Kalle Halonen, Aaro Miettinen, Veikko Heikkinen ja Matti. Surumarssin soidessa kantoivat suojeluskuntalaiset arkut sankarihautaan. Irma Pantzar kirjoitti enolleen muistokirjoituksen. Se julkaistiin lehdessä:

Matti Vartiaisen muistolle.

Niin alkoivat suruviestit kulkea Sinustakin Matti, että olet saanut uhrata elämäsi isänmaan puolesta. Aivan kuin aavistain lähtiessäsi pilvisenä lokakuun päivänä, ettet koskaan enää paaja näille rakkaiksi käyneille kotiseuduillesi tuntui sinusta lähtösi niin ikävältä. Olithan juuri saanut valmiiksi oman kodin. Olit ahkera ja rehellinen tehtävissäsi. Sinun työtoverisi ja naapurisi kaipaavat sinua. Nyt on paikkasi tyhjä. Taistelit urhoollisesti Jumalaasi luottaen. Ihmisjärjellä ymmärtäen katkesi elämäsi kesken, mutta meidän jälkeen jääneiden on muistettava, että täytit velvollisuutesi Jumalan ja ihmisten edessä. Suurin toiveesi oli päästä kotiin voittajana. Kirjoitithan usein, että kohta täältä päästään kotiin. Toteutuihan toiveesi, mutta toisin. Sinä pääsit ikuiseen kotiin.

Muistokirjoituksista ja sankarihautajaisista jää sellainen tunne, että surua oli niin paljon, ettei sitä voinut surra. Sanni Vartiasenkin oli koetettava sinnitellä yksin kahden pienen lapsen kanssa. Talvisodan menetysten jälkeen ei ehditty oikein toipuakaan, kun alkoi jatkosota.

Lähteet: Matti Vartiaisen kirjeet ja lehtileikkeet Nina Kotasen kotiarkisto. Irma Roivaisen haastattelu. Jalkaväkirykmentti 38 1. pataljoonan sotapäiväkirjat 1939-40.http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=36742, Kasurinen, Maalaismiehiä. Talvisodan taisteluihin 1939-40 I JR 38:n kolmannessa komppaniassa Laatokan koillispuolella osallistuneiden siilinjärveläisten veteraanien kertomuksia. Vaputemme hinta. talvisodan 1939-40 sankarivainajien muistojulkaisu.

Irma Pantzarin vaiheista lisää blogissa Tytöstä naiseksi sota-aikana