sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Punavangin tie – Heikki Hartikainen 1918-1920


Lastukosken kylät ry:n kotisivut.
Kuopion valtiorikosoikeus tuomitsi 17.7.1918 Heikki Aadolf Hartikaisen kahdeksan vuoden vankeuteen yllytyksestä valtiopetokseen[1] Heikki oli kanavarengin poika Lastukoskelta, Nilsiän pitäjästä. Hänen isänsä Adolf Hartikainen oli toiminut Lastukosken kanavavartijan Gustaf Mathias Brunoun apulaisena ja poika toimi tehtävässä ”lyhyitä taukoja lukuunottamatta” aina vuoteen 1928 saakka.[2]

Heikki Adolf Hartikainen.
Kuva Korhonen, Lastukoski, rajojen kylä.
Heikki Hartikainen pidätettiin kotoaan Nilsiän Vuotjärveltä 28.2.1918. Tuolloin aloitettiin yleisemminkin valkoisten hallitsemilla alueilla työväenliikkeen aktivistien vangitsemiset. Heikki Hartikainen oli osallistunut Lastukosken työväenyhdistyksen toimintaan, hän oli Nilsiän sosiaalidemokraattisen kunnallistoimikunnan tilintarkastaja vuonna 1915[3] ja kirjoitteli lukijan kirjeitä Savon Työmieheen.[4] Kirjoituksessa tammikuussa 1917 H.H. valitti työväenyhdistyksen toiminnan lamaannusta. ”Me emme saa enää nukkua, mutta meidän on alettava toimia päämäärämme saavuttamiseksi, ja velvollisuutemme on saada koko työtätekevä luokka liittymään työväen suureen järjestöön.”[5]

Nilsiän työväentalo 1912. Työväen kalenteri 1.1.1912.
Taistelu punaisten ja valkoisten välillä Pohjois-Savossa päättyi 8.2., kun valkoiset valloittivat Kuopion. Kuopion pohjoispuoleiset pitäjät säästyivät taisteluilta, mutta julkisesti työväenliikkeessä toimineille henkilöille koitti kovat ajat. Nilsiän suojeluskunta piti Hartikaista vangittuna noin kuukauden. Maaliskuun 23. päivänä suojeluskunta kuulusteli todistajia ja pidätettyä.

Erityisen raskauttavaksi asiaksi tuli kolmen todistajan voimin Heikki Hartikaisen puheet Lastukoskella 10.2.1918 August Heikkisen mökissä. Kolme todistajaa kertoi, että Hartikainen oli puhunut kiivaasti valkoista hallitusta vastaan, solvannut Kuopion suojeluskunnan johtaja Malmia ja muistuttanut, ettei Kuopion taistelun häviön tarvitse merkitä punaisten asian häviötä. Kuulusteltava kielsi puhuneensa kiihottavasti ja sen sijaan kehottaneensa kaikkia rauhallisuuteen.[6]

Nilsiän suojeluskunta kokoontui 27.3. päättämään osaltaan asiasta. Paikalla olivat Y. Riihosalmi, V. Koistinen, I. Kranqvist, P. Kuosmanen, A.G.Reijonen, H. Janhunen ja Johan H. Hyvärinen.
Keskusteltiin työmies H Hartikaisen kuulustelupöytäkirjan johdosta sekä siitä millaisena hän on yleensä tunnettu seutukunnalla. Yleinen mielipide oli, että hän on toiminut kapinaan kiihottajana ja tyhjäntoimittajana ja että on saatettava ankarimman rangaistuksen alaiseksi.” Tällä lausunnolla Nilsiän suojeluskunta tuomitsi Heikki Hartikaisen kuolemaan. Päätöksen allekirjoittivat kaikki muut, paitsi Hyvärinen, joka selitti, että vastikään paikkakunnalle muuttaneena ei tunne Hartikaista riittävästi yhtyäkseen tuomioon.[7]

Vankileiri Kuopion kasarmilla 1918. Kuva V. Barsokevitsch.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
Tuomiota ei pantu toimeen Nilsiässä, vaan tuomittu lähetettiin Kuopion vankileirille, jonne hän saapui 28.3.1918. Kesäkuun alussa 1918 Nilsiän suojeluskunta antoi lausunnon vangista. Hänet luonnehdittiin kiivaaksi, veltoksi ja agiteeraavaksi ja paikkakunnan ehkä vaarallisimmaksi henkilöksi. 

Nilsiän suojeluskunnan esikunnan jäsenet kirkkoherra Hannuksela, Riihossalmi, Kuosmanen ja Matti Väänänen kertoivat, ettei vangittu ole tehnyt mitään varsinaista työtä ja punakaarti jäi häneltä perustamatta vain sen vuoksi, että jäi valkoisten hallitsemalle alueelle. Lausunnossaan esikunta kuitenkin myönsi, ettei Hartikainen ole tehnyt mitään väkivaltaista. Lopuksi esikunta vielä sanoi syytetystä, että ”olisi suotavaa, ettei palaisi milloinkaan paikkakunnalle.”[8]

Hartikaisen puolesta antoivat lausuntonsa Mathias Brunou, Matti Hartikainen, Oskar Wikman, Kalle Hartikainen ja Heikki Tuovinen. He sanoivat, ettei Hartikainen ole ottanut kapinaan osaa millään tavoin. He vakuuttivat myös, että Hartikaisesta ei olisi vaaraa, jos hänet laskettaisiin vapaalle jalalle.

Kuopion vankileirin olot olivat ankarat. Kova nälkä, vesipöhö ja syöpäläiset vaivasivat siellä vankeja. Paikalliset saivat toimitettua ainakin jonkin verran elintarvikkeita vangeille, mutta muualta Suomesta Kuopioon siirretyillä oli hyvin vaikea tilanne. Esimerkiksi Tampereelta tuotiin satoja vankeja toukokuussa. Pahimmillaan kymmeniä vankeja kuoli vuorokaudessa, vainajia laitettiin kolme samaan arkkuun, muistelee Kuopion punakaartilainen Matti Niskanen.[9]

Heikki Hartikainen anoi Kuopion valtiorikosoikeuden langettamaan kahdeksan vuoden tuomioon armoa valtiorikosylioikeudelta. Se ratkaisi asian 17.8. 1918 Hartikaisen kannalta kielteisesti. Tuomio pysyi ennallaan.[10] Kuopion vankileiriä alettiin syyskuussa 1918 tyhjentää. Vangit siirrettiin Hennalan vankileiriin Lahteen. Vangit lastattiin härkävaunuihin eikä ovia avattu ennen kuin Lahdessa. Mukana oli eri tavoin sairaita vankeja ilman ruokaa ja juomaa.

Konnunsuon vankien asuntoja 1919. Kuva Vankeinhoito 1.1.1924.
Vankien kaivamia kuivatusojia Konnunsuolla. Vankeinhoito 1.1.1925.
Tulijoihin Hennalan kasarmit tekivät siivottaman vaikutuksen verrattuna Kuopion oloihin.[11]

Marraskuussa 1918 ”riskin näköisiä” vankeja valittiin Konnunsuon vankileiriin suon kuivatustöihin. Heikki Hartikainen oli pienen Konnunsuolle siirretyn ryhmän mukana.[12] Leirin olot olivat kolkot, vankien piti rakentaa asuinparakit ensimmäiseksi. Työpäivät olivat pitkiä ja ravinto riittämätöntä. Osa vangeista sairastui espanjantautiin.[13] Jossakin vaiheessa Hartikainen siirrettiin Riihimäen vankilaan.[14]

Kun Riihimäen vankileirillä paloi yksi kasarmirakennus poroksi keväällä 1919, siirrettiin osa vangeista Sukevalle ja Kajaanin lähistölle suonperkuutöihin. Varkautelainen Uuno Pekka Kekäläinen oli yksi Riihimäeltä siirretyistä. Hän kirjoitti muistelmateoksen Poika maailman hartioilla. Muistelmissaan hän kertoo, kuinka Riihimäeltä lähdettiin 4.6.1919. Vangit saivat uudet vaatteet, matkaevääksi reikäleipää, 50 g voita ja kaksi silliä. Härkävaunuista pääsi matkalla välillä uloskin. Kuopioon saavuttiin klo 12.45. Vankeja jätettiin Nerkoon pysäkille. Kajaanissa oli suojeluskunta ottamassa vastaan vankeja. Asemalta miehet kuljetettiin höyrylaivalla Kuluntalahden laituriin. Vielä parin kilometrin kävely Vaarainsuolle, joka oli vankien työmaa.

Vaarainsuo 1918. Suomen paperi- ja puutavaralehti 15.3.1923.
Kekäläinen kertoo, kuinka ”ensimmäiseksi työksi Heikki Hartikaiselle ja minulle määrättiin talon ulkomaalaus.[15] Ilmeisesti Lastukoskelta alkanut punavangin tie jatkui siis Kainuun korpimaille. Heikki Hartikainen vapautui tammikuussa 1920 annetun armahduslain nojalla 6.3.1920. Hän palasi kotiseudulleen, perusti perheen ja työllistyi kanavanvartijan apulaiseksi Lastukoskelle.

Lastukoski. Kuva Lastukosken kylät ry.





[1] Valtiorikosylioikeuden arkisto http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=201810
[2] Korhonen, Lastukoski, Rajojen kylä häikäilemättömien patruunoiden pihdeissä, 111
[5] sama. Nimimerkki H.H. voi toki olla joku muukin, mutta tuntuu varsin todennäköiseltä, että kyseessä on
  Heikki Hartikainen.
[6] Valtiorikosylioikeuden arkisto http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=201820
[7] Valtiorikosylioikeuden arkisto http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=201822
[8] Valtiorikosylioikeuden arkisto http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=201818
[9] Sisällissota 1918 – punaiset muistot: Loukussa Kuopion kasarmilla https://areena.yle.fi/1-4326641#autoplay=true
[10] Valtiorikosylioikeuden päätöstaltiot http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=48613158
[11] Kekäläinen, Poika maailman hartioilla, 233
[12] Konnunsuo kirjoitettu Hartikaisen asiakirjojen etulehdelle. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=201809
[13] Sisällissota 1918 – punaiset muistot: Loukussa Kuopion kasarmilla https://areena.yle.fi/1-4326641#autoplay=true
[14] Riihimäki kirjoitettu Hartikaisen asiakirjojen etulehdelle. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=201809

[15] Kekäläinen, 273

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti