Isojaon jälkimaininkeja Kolmisopen Syrjänjoella, isännät eri mieltä rajoista

 

Eero Järnefelt, Niitty ja aita, 1882. 
Niityt jouduttiin usein aitaamaan, sillä karja laidunsi
vapaana. 

Vanhan maatalouden kipeä piste Pohjois-Savossa oli rehun puute. Karja nälkiintyi talvisin niin, että sanotaan lehmiä kannetun ulos navetasta huhtikuun lopulla järsimään pälvipaikoilta jotakin heinätuppoja pahimpaan nälkään. 

Heinät koottiin pääasiassa luonnonniityiltä järvien, jokien ja soiden kosteikoilta. Niittyjä toki raivattiin ja pidettiin eri keinoin avonaisina, mutta usein ne olivat luonnontilaisia. Heinää kerättiin joka puolelta, ennen isojakoa talojen niityt olivat pirstaleisina, hyvinkin pieninä aloina pitkin kylän maita. Eipä siis ole ihme, että vielä isojaon jälkeenkin saattoi niittyoikeuksista tulla riitaa. 

Karttalehti Kasurilan pohjoisen jakokunnan maista 1795.
Syrjänjoki kiemurtelee Syrjänjärveen. Nykyisin puhutaan
Syrjänpurosta ja Syrjänlammesta.

Isojaossa kylän maihin vedettiin viivasuorat rajat, pyykkikivet merkittiin ja maariitojen olisi pitänyt siihen loppua. Kuitenkin nykyisen Kolmisopen kylällä uhkailivat isännät jo huhujen mukaan väkivallalla ja ampumisella kesällä 1811 luvattoman niittyheinän korjuun vuoksi.

Hannu Jääskeläinen Hamulan kylältä oli haastanut Kasurilan Ruuskaset, Matin ja Aatun käräjille, koska he olivat hänen mielestään laittomasti korjanneet 15 heinäkuormaa Hannun omistamalta niityltä Syrjänjoen rantamilta. Ruuskaset taas olivat eri mieltä ja katsoivat niityn kuuluvan Kasurila 7 eli Paavolan käyttöön. Jääskeläinen oli ostanut Kasurila 5 Marttilan, jonka maita riidanalainen niitty oli.

Syrjänjoen rantamilla Kolmisopella oli laajoja niittyalueita, joita oli jaettu Kasurilan pohjoisen 1795 isojakokartan mukaan kolmelle talolle, Toivasten Toivalalle, Knuutisten Pertttulalle ja Ruuskasten Ruuskalalle. Todistaja Johan Heikkinen kertoi, että kyseinen niitty on Jääskeläisen puolella. Ruuskasten isäpuoli Yrjö Kääriäinen oli raivannut Ruuskasten suota ja samassa yhteydessä ottanut vähitellen käyttöön Jääskeläisen niittyä. Ilmeisesti Marttilan tilan hoidossa oli ollut leväperäisyyttä, joka oli houkutellut suurpiirteisyyteen rajalla.Kääriäinen mainitaan Ruuskasten torpparina. Toinenkin todistaja Iivari Knuutinen kertoi yhtäpitävästi maanomistusoloista.

Tilat A, F ja H eli Toivala, Perttula ja Ruuskala saivatkukin
oman kaistaleensa Syrjänjoen niittyä, mutta rajoista oli riitaa.
Kartta Anders Rostedt 1795.

Kun Hannu Jääskeläisellä läänin maamittauskonttorilta Israel Caloniuksen todistus, jossa maiden kuuluminen Kasurila Marttilan maihin tuli selväksi, joutuivat Ruuskaset maksumieheksi. Heidän tuli korvata heinänä tai rahana Jääskeläisen heinät sekä maksaa huomattava sakko, 20 riikintaalari tai 10 hopearuplaa. Mikäli sakkoa ei kyettäisi maksamaan, joutuisivat Ruuskaset suorittamaan 14 vuorokautta vankeutta.

Osoituksena riidan tulisuudesta kertokoon, että samoilla käräjillä piti käsitellä ampumisella uhkailua, jota Hannu Jääskeläinen sanoi kuulleensa. Ilmeisesti osapuolet olivat harkinneet asioita uudelleen, sillä tämä oikeusjuttu raukesi.

Kotikylälläni Pöljällä on Riitaniitty, joissakin kartoissa se on Pitkäniitty. Niityt olivat viljelyn ja luonnosta keräilyn rajamaastossa, joka saattoi tehdä rajat liukuviksi ihmisten mielissä. Alussa mainitsemani rehun puute oli tietysti se suurin syy laittomuuksiin. Peltoviljelyssä tarvittiin lehmän lantaa, jota ei saatu, jos karjat olivat kovin pieniä ja nälkiintyneitä.

Hannu Paavonpoika Jääskeläinen (2.2.1769-23.4.1839), puoliso Reetta Laitinen  (20.5.1790-18.5.1852), Matti Ruuskanen s. 1776, Aatu Ruuskanen s.1779.

Lähteet

Pien-Savon ylisen tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1912-1812 KO a:16, s.428-429  https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/?#/documents/851191/pages/428

Arvo M. Soininen, Vanha maataloutemme: maatalous ja maatalousväestö Suomessa perinnäisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle,