Rengin elämää 1800-luvun alkupuolella Savossa

 

Eero Järnefelt, Isäntä ja rengit, 1893.

Pyylahden isäntä Kasurilasta, Aaro Kejonen syytti toukokuussa 1848 Kuopion pitäjän käräjillä renkiään karkaamisesta. Pekka Jaakonpoika Hakkarainen oli ottanut Kejoselle pestin 1. päivä marraskuuta 1847. Palkaksi sovittiin 12 hopearuplaa. Pesti sovittiin aina vuodeksi kerrallaan.

Hakkarainen oli syntynyt vuonna 1803 viereisellä Hakkaralan kylällä ja hän oli lapseton leskimies.[1] Pekka oli solminut avioliiton vuonna 1826. Hänen puolisonsa Anna Pursiainen oli huomattavan iäkäs verrattuna Pekkaan. Anna oli syntynyt 1768, joten puolisoilla oli ikäeroa 31 vuotta. Anna Pursiainen oli kuollut 4.2.1844.[2]

Hakkarainen oli lupia kyselemättä häipynyt palveluspaikastaan huhtikuun 26. päivänä 1848. Hän oli saanut etukäteen viisi ruplaa palkkaa pestinsä aikana. Isäntä Kejonen epäili Hakkaraista myös hopeisen ruokalusikan katoamisesta, mutta hän ei voinut varmaksi asiaa väittää.

Pestistään pois lähteneitä piikoja ja renkejä oli niin paljon, ettei heitä lähdetty erikseen etsimään. Hakkarainen jäi kuitenkin Onkivedellä Iisalmen pitäjässä kiinni varkaudesta. Hän oli tehnyt murron ja varkauden Yrjö Miettisen tilalla. Hakkarainen tuotiin Kuopion käräjille suoraan lääninvankilasta. Papinkirjan mukaan Pekka Hakkarainen oli elänyt tähän asti nuhteettomasti.

Suomessa oli vielä 1800-luvun alkupuolella melkoinen joukko ihmisiä, jotka kulkivat etsimässä töitä ilman muuttokirjoja tai viranomaisten kontrollia. Mikäli asukkaat eivät ajautuneet hankauksiin kulkijoiden kanssa, viranomaisille heistä ei huudeltu. Tilapäinen työvoima oli usein tarpeen. Sitten oli vielä suppea, isompaan tai pienenpään laittomuuteen taipuvainen ryhmä, varsinaiset irtolaiset. Pekka Hakkarainen oli nyt vanhuuden päivien lähestyessä ”saavuttanut” tämän aseman.

Hän oli pyörinyt maantieteellisesti hyvin pienellä alueella, välillä loisena ja sittemmin renkinä. Hänen isänsä oli Jaakko Pekanpoika Hakkarainen tilalta Hakkarala 6. Hakkaraiset asuttivat vanhoja Hakkarralan Panninniemen maita, joskin suvun maaomaisuus oli hiipumassa 1800-luvun puolivälissä.

Irtaimen työväestön asema oli heikentynyt 1800-luvulle tultaessa. Isojako oli vienyt sivuansiomahdollisuudet, kun jakamattomien kylämetsien käyttö loppui muilta kuin tilallisilta ja torppareilta. Suomen sodan, katovuosien, korkean verotuksen ja sairastavuuden myötä tilallisetkin ajautuivat velkoihin, eikä kaikille pojillekaan ollut enää jakaa maata oman elämän pohjaksi. Oli paljon väkeä, joka oli joutunut ylikäymättömään köyhyyteen. Heitä tuomittiin irtolaisena vankilaan ja työlaitoksiin, vaikka he eivät olisi tehneet mitään muuta rikosta kuin kuljeskelu. Lisäksi irtolaisina kohdeltiin yhteiskunnan ulkopuolelle jäänneitä romaneja ja ammattirikollisia.[3]

Käräjillä Aaro Kejonen sanoi, ettei hän halua ottaa karkulaista takaisin palvelukseen. Oikeus määräsi Hakkaraisen palauttamaan saamansa palkan sekä maksamaan Kejosen oikeudenkäyntikulut. Hakkarainen tuomittiin puolen vuoden työpalvelukseen, jolla piti korvata 6 hopearuplan työpanos. Hänet vapautettiin vankilasta, joten hän ei joutunut työlaitokseen. Oikeus määritteli hänet irtolaiseksi.[4] Hakkarainen näkyy kuitenkin normaalisti Hakkaralan kylän rippikirjoissa renkinä 1850-luvulla, joten hänen irtolaisuutensa katkesi nopeasti.

Rengin vuosipalkkaa voi verrata Maamiehen ystävässä julkaistuihin Kuopion tammimarkkinoiden hintoihin 1848. Siellä tynnyri ruista (146 litraa) maksoi 14 ruplaa, ohraa 12 ruplaa, kaura 71/2 ruplaa, nelikko (31 litraa) suolakalaa taimenesta 6 ruplaa ja lohesta 5 ruplaa.[5]

Renki sai talosta asunnon ja ruuan, joskus sopimukseen kuului myös vaatetavaraa. Piian palkka oli yleensä puolet rengin palkasta. Työvuoteen kuului yksi vapaaviikko marraskuun alussa.

Käräjäoikeuden asiakirjoista löytyy varsin helposti palkkariitoja. Vuoden 1831 syyskäräjillä renki Kustaa Hartikainen ja talollinen Kustaa Koponen Lamperilan kylästä puivat palkkaa ja irtisanomista.  Kustaa Hartikainen vaati palkkojaan Kustaa Koposelta. Lisäksi Koponen oli irtisanonut rengin kesken vuosipestin.

Koponen kertoi palkanneensa Hartikaisen koko vuodeksi, mutta renki oli ollut määräilevä, tottelematon ja laiska. Lisäksi hän oli ollut toistuvasti humalassa, niin ettei ollut pystynyt töihin. Hartikainen kiisti väitteet. Isännän todistajat kertoivat Hartilaisen juopotteluista yhtäpitävästi. Niinpä Kustaa Hartikainen hävisi juttunsa, sai jouluna juovuksissa esiintymisestä sakot ja joutui maksamaan isäntänsä oikeuskulut.[6] Sakon pystyi kuittaamaan kahdeksan päivän vankeudella. Kuopion vankila olikin pullollaan sakkovankeja, sillä raha oli tiukassa.

Toisinkin saattoi käydä. Karttulan Hakulilassa renki Herman Fröberg vaati isäntäänsä maksamaan puuttuvat palkkansa. Isäntä Pekka Venäläinen väitti, että renki oli työskennellyt niin huonosti, ettei hän maksa sovittua palkka. Oikeus ei kuitenkaan hyväksynyt isännän puheita, vaan määräsi hänet heti maksamaan puuttuva 5 riikintaalaria 20 killinkiä Fröbergille.[7]

Palkka maksettiin pääsääntöisesti jälkikäteen, mutta useissa jutuissa tuli esille, että ”förskottikaan” ei ollut tuntematon asia. Ainakin yksi sukulainen koetti saada isännältä edesmenneen veljensä renginpalkkaa, joka oli jäänyt kuolemantapauksen vuoksi saamatta. Isäntä ei tarvinnut maksaa, sillä hän pystyi osoittamaan työntekijän olleen käytännössä työkyvytön.

 

Pekka Halonen, Niittomiehet, 1891.

---

[1] Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1848-48, KO a:28, s. 1385, Kuopion maaseurakunnan RK 1844-1853, Kasurila, s. 123

[2] Kuopion maaseurakunta RK 1844-1853, Hakkarala 13, s. 107, Kuopion maaseurakunta vihityt 1813-1834, AP I Eb:6, s.524

[3] Nygård, Irtolaisuus ja sen kontrolli 1800-luvun alun Suomessa

[4] Kuopion lääninvankilan päiväkirja 1848-1850 AP Ba:17

[5] Maamiehen Ystävä 22.1.1848

[6] Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1831-1831, KO a:11, s. 263

[7] Kuopion tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1820-1820, KO a:28, s.74