Kaksi kananmunaa Kouvolaan 1943

Joulukortti vuodelta 1942.

Kun saisi kunnon kengät

Aatu Väänäsen työmies Petter Kejonen kirjoitti 27.10. 1945:

Kuopion läänin kansanhuoltopiirin toimistolle

”Tyytymättämänä Siilinjärven kunnan kansan huoltolautakunnan päätökseen lokakuun 6. pnä 1945 jossa kokouksessaan se on siirtänyt anomukseni myöhemmin käsiteltäväksi sen perusteella ettei heillä ole osoittaa kenkäkiintiötä josta lupia myöntäisivät. Anon kunnioittaen, koska minulla ei ole minkäänlaisia ulos meno kenkiä kuten työnantajani totistuksesta käy ilmi että minulle myönnettäisiin lupa saata ostaa kyseessä olevan laiset kengät. Mainitsen vielä että etten ole säännöstelyn aikaan saanut kuin yhdet mono kengät pari vuotta sitten.”

Isäntä kirjoitti anomukseen saatekirjeen. Hän kertoi kansanhuoltopiirin toimistolle ettei Kejosella ole kuin ”hajalliset kumiterä kengät toista paria nekin ja varrettoma”. Isäntä todisti, ettei niin huonoilla kengillä voi ulkotöihin lähteä! Petter Kejonen oli ollut Pohjolanmäellä töissä koko sota-ajan toukokuusta 1941 lähtien. Aatua selvästi sapetti. Pohjolanmäeltä oli luovutettu kahden lehmän, kahdeksan vasikan ja viiden lampaan vuodat. Eikä niiden vastineeksi oltu saatu yhtään kenkien ostolupaa!

Kenkäpula oli suuri. Siilinjärvellä jaettiin kansanhuoltolautakunnassa syksyllä 1946 163 lapselle monot tai kävelykengät. Kansakoulunopettajat olivat tutkineet lasten tarpeet. Aiemmin keväällä jaettiin 156 kenkien ostolupaa aikuisille. 

Puustellin reipas heinäväki 1942. Miehet ovat siellä jossakin. Kuva Minna Murtorinne.

Jatkosadan aikana 1941-44 Suomen maatalous ei pystynyt tuottamaan riittävästi elintarvikkeita, koska miehet olivat rintamalla. Naisten ja lasten ponnisteluista huolimatta ruoka ei riittänyt. Oli aloitettava säännöstely. 

Vuosina 1939-1950 Kansanhuoltoministeriö valvoi suomalaisten kulutusta ja koetti jakaa rajallisia resursseja oikeudenmukaisesti. Siilinjärvellekin perustettiin kansanhuoltolautakunta, jonka toimisto sijoitettiin kunnantalon kirjastohuoneeseen Sinne tottuivat siilinjärveläiset vaeltamaan jopa useita kertoja viikossa asioilleen.  

Talvisodan aikana Suomessa säännösteltiin vain sokeria ja kahvia. Varsinainen korttipeli alkoi vasta jatkosodan alettua 1941.  Alla on erilaisia ostokortteja Pohjolanmäen arkistosta. Tärkein oli yleisostokortti. Kadonneiden tilalle ei annettu uusia ilman hyviä perusteluja. Pöljällä kortit jaettiin Millerin kaupalta Solalta. Kortti on oikeastaan harhaanjohtava nimitys, sillä materiaali oli paperia.

Yleisostokortin tunnus oli Y. Enimmillään kortteja oli 51 erilaista.

Aatu Väänäsen arkisto avaa tuottajan näkökulmaa sota-ajan säännöstelytalouteen. Maanviljelijät olivat luovutusvelvollisia. Heillä oli lupa ottaa oman talouden käyttöön sovittu osuus tilan tuotosta, muu oli myytävä valtion määräämään hintaan. Lisäksi armeijan tarpeisiin oli luovutettava säännöllisesti perunoita ja heinää, viljaa ja hevosia. Kunta sai satoarvioon perustuvan kiintiön, joka tuli toimittaa armeijalle. Lautakunnan tehtävä oli jyvittää jokaiselle maanviljelijälle oikea osuus. Ei ollut helppo tehtävä!

EU-ajan lomakkeisiin tottuneelle nykypäivän maanviljelijällekin tulisi ehkä hiki otsalle, jos hän näkisi Aatu Väänäsen kuittivuoret tilanpidosta sota-aikana. Viljelysuunnitelmat, eläinten ostoluvat, ilmoituskortit luovutusvelvollisuudesta (kananmunia, viljaa, maitoa, vuotia, lihaa), luovutuskuitit ja kuukausittainen tilitys maidontuotannosta ja karjan määrästä. Oma kulutus piti perustella ja laskea huolellisesti. Lisäksi oli siedettävä tarkastajan käynnit tilalla.

Luovutusvelvollisuudesta ilmoitettiin karulla virkapostikortilla.

Nämä olivat ikäviä posteja. Pohjolanmäeltäkin oli jäänyt alkuvuodesta 1946 3 kiloa kauraa luovuttamatta. Aatu oli säilyttänyt punaisen KH-lomakkeen N:ro E 168, jossa uhattiin rangaistuksella! Luovutusmääräysten laiminlyönti oli rikos vuodesta 1941 alkaen.

Munalle kyytiä!

Kouvola 1.8. 1943

Rouva Itäkallio, Pöljä

Lähetän tämän kirjeen mukana 4 kpl ostokortteja, joiden kupongeilla saa kaksi kappaletta munia. En ole ollut tilaisuudessa niitä täällä saamaan, joten lähetän nämä sinne. Voisitteko hommata ne munat sitten t.k.n 7 p:n aamulla sillä aikaisella junalla, kun nim. mieheni matkustaa siitä ohitse, niin Pöljän pysäkille. Maksun toimitan heti, kun palaan tältä matkaltani.

Monin terveisin Sirkka

Näin tiukassa oli kaupunkilaisten kananmunat kolmantena sotavuotena.

Pohjolanmäellä ei isäntäväki tai palkolliset nähneet nälkää sodan aikana. Mutta muuten pula kosketti myös talollisia. Naftaa, voitelyöljyä, petroolia, bensiiniä, hevosenvaljaiden korjauslankaa, maalia, vaseliinia, huopaa, polkupyörän kumeja, vaatteita, kahvia puuttui – lista oli pitkä. Ministeriöstä asti piti Aatunkin hakea polttoainelupa moottoriin, jolla hän nosti veden karjalleen.

Pula-ajan yksi ilmiö oli kaupunkilaiset, jotka pyrkivät kaupungin pölystä ja puutteesta maalle. Kaisa Ollikainen kirjoitti Helsingistä 31.5.1946: ”Menen heti asiaan ja kysyn suoraan, onko teillä talo kansoitettu täyteen sukulaisia, siirtolaisia, kesälomalaisia tai muita sellaisia?” Kirjoittaja pyysi kortteeria kahdelle lapselleen ja itselleen. ”Ja tietysti minä maksan sitten asunnosta ja ruuasta. Pääasia on, että pojat saisivat mahdollisimman paljon raitista ilmaa, terveellistä ja vahvaa maalaisruokaa ja ennen kaikkea olla maalla.”

Aatu Väänänen ja Jenny Piippo. Hääkuva 1941.

Lähteet: Aatu Väänäsen kotiarkisto, Eva Väänäsen hallussa. Siilinjärven kansanhuoltolautakunnan asiakirjoja, Siilinjärven kunnan arkisto. Nestori Halosen arkisto. Jermo: Kun kansa eli kortilla. Reportaasi lähimenneisyydestä. Erkki Kinnunen: Savon historia V. Vastakohtien aika 1919-1944.