Siilinjärven manttaalikunnan talon tarina

Teoksesta Siilinjärven Ponnistus 19071987. 80 vuotta työtä
 ihmisen kunnon kohentamiseksi.

1900-luvun alku oli vilkkaan yhdistystoiminnan aikaa. Siilinjärven ensimmäinen nuorisoseura oli perustettu jo 1890-luvulla, mutta uudelleen yhdistys nousi lentoon vuodesta 1909 alkaen. Jo aiemmin Siilinjärvellä oli toiminut myös raittiusyhdistys, maamiesseura ja perustuslaillisen puolueen yhdistyksiä. Vuodesta 1907 alkaen Siilinjärven Voimistelu- ja Urheiluseura Ponnistus oli houkutellut nuorisoa urheiluharrastuksen pariin.

Yhdistykset kokoontuivat missä kokoontuivat: Kasurilan kansakoululla, tuvissa, myllyn maneesissa, rautatierakennuksissa ja ulkosalla. Siilinjärven ensimmäinen seurantalo oli työväenyhdistyksen talo, jonka Siilinjärven työväenyhdistys rakensi vuonna 1908. Yhdistys oli saanut kansakoulunopettaja Vilho Alhojärvestä tarmokkaan toimijan, jonka johdolla talohanke onnistui.

Siilinjärven aseman seudun yhdistykset vuokrasivat työväenyhdistyksen taloa juhliinsa. Talon sali ja näyttämö tekivät mahdolliseksi isompien juhlien järjestämisen. Tämä tosin onnistui vasta Alhojärven muutettua paikkakunnalta vuonna 1910, sillä suhteet paikallisten toimijoiden kesken olivat äärimmäisen tulehtuneet ennen sitä. Vielä loppuvuodesta 1917 Siilinjärven Ponnistus juhli 10-vuotista taivaltaan työväentalolla.[1]

Porvarillisten edistysseurojen oman seurantalon hommaaminen eteni keväällä 1919. Ponnistus oli hankkinut jo vuonna 1917 tontin urheilukenttää varten maanviljelijä Otto Virtaniemeltä Risuharjun mailta.[2] Hankkeessa olivat aluksi mukana urheiluseura Ponnistus, Nuorisoseura ja Siilinjärven Marttayhdistys sekä Siilinjärven maamiesseura.[3] Talon suunnitteli Antti Koponen.

Kuva Savon Jääkäri 28.5.1919.

Pohjapiirustus. Vasemmalla näyttämö, oikealla ravintola ja
keittiö.

Talossa oli tilava näyttämö (72m²) ja juhlasali (145m²). Kokonaispinta-ala oli 500m², juhlasalin yhteydessä oli ravintola ja keittiö. Oli myös rakennettu sivuhuoneita, joita useista seurojen taloista tuohon aikaan puuttui. Talon edustalla oli kenttäpihamaa, jossa voi hyvin järjestää urheilukilpailuja ja ulkoilmajuhlia. Sanottiin, että talo haki vertaistaan ainakin maaseudun seurantalojen joukossa. Täysin valmiina arvioitiin talon tulevan maksamaan 150 000 markkaa.[4]

Siitä puhuttiin ”Siilinjärven edistysseurojen talona” ja joskus myös ”Siilinjärven urheiluseuran talona”. Virallisesti nimi oli ”Seurala”. Talon vihkiäisjuhla oli 6.6.1920.[5] Juhlaa luonnehdittiin suuremmoiseksi. Talo oli valtakunnan värein koristettu.

Kuopion suojeluskunnan soittokunta avasi juhlan ja opetta Albanus Sonninen piti tervetulopuheen. Lisäksi ajan tapaan juhlassa puhui kirkkoherra Kröger sekä kunnallisneuvos Granit-Ilmoniemi. Kauppias Heinonen kertoi talon rakentamishistorian. Lisäksi oli kuorolaulua ja näytöskappale ”Kihlaus”. Lopuksi laulettiin Maammelaulu. Sehän ei vielä tuolloin ollut virallinen kansallislaulu, mutta selvästikin se oli vakiintumassa sellaiseksi.

Pohjois-Savon nuorisoseuratyön harjoitus- ja opintokurssit Seeuralassa 1921.
Keskellä koiran kanssa Eino Laitinen. Pyrkijä 1.10.1921.

Siilinjärven porvarilliset edistysseurat olivat osittain samojen ihmisten vetämiä. Nuorisoseuratyö ja urheilu kulkivat rintarinnan. Samoin marttojen ja maamiesseuran toimijat tulivat osittain samoista piireistä. Pöytäkirjoista ja uutisista löytyy nimet Virtaniemi, Laitinen, Kasurinen, Savolainen, Nuutinen, Väänänen, Sonninen jne. Maamiesseurassa isät, martoissa äidit ja nuorisoseurassa sekä urheiluseurassa pojat ja tytöt. Kun suojeluskuntatoiminta ja Lotta Svärd vakiinnuttivat toimintansa 1919-20 aikana, niin niistä syntyi vielä yksi side porvarilliseen kansalaistoimintaan. 

Vapaussodan muistomerkin vihkijäisjuhlat järjestettiinkin jo heti heinäkuussa 1920 Seuralassa.[6] Samalla Siilinjärven Lotta Svärd luovutti suojeluskunnalle ompelemansa lipun. Joissakin lähteissä puhutaan, että martat ompelivat sen, mutta sinänsä se ei asiaa muuta. Samat naiset toimivat molemmissa järjestöissä.

Siilinjärven kunnan perustava kokous pidettiin Seuralassa 20.8.1923. Kokouksessa valittiin keskusvaalilautakunta valmistelemaan kunnallisvaaleja 1924. Lautakuntaan valittiin Eino Laitinen, Aution Kalle Savolainen, Taavetti Miettinen, Maria Vuoriniemi ja Otto Väänänen. Siilinjärven kunta aloitti itsenäisenä vuoden 1925 alusta.

Seuralasta tuli vuonna 1925 Siilinjärven suojeluskuntatalo.

Yllättävää kyllä edistysseurat myivät Seuralan jo vuonna 1925 Siilinjärven suojeluskunnalle. kauppahinta oli 155 000 markkaa.[7] Tämänkin jälkeen edistysseurat järjestivät talolla tilaisuuksiaan, mutta suojeluskunta vastasi talosta vuosina 1925-1944. Vuonna 1933 urheilukenttä uusittiin Ponnistuksen voimin. Urheilukenttää pidettiin tuolloin yhtenä Pohjois-Savon parhaimpana. 250 metriä pitkä rata oli pinnoitettu tiilimurskalla ja oli laatuaan ensimmäinen koko alueella.[8]

Siiliinjärveläisiä suojeluskuntalaisia suojeluskuntatalolla syksyllä 1939.

Siilinjärven lotat muonittamassa suojeluskuntalolla 1930-luvulla. Keskellä
takana Sohvi Väänänen. Kuva kirjasta  Karppinen & Karppinen, Entistä Siilinjärveä.

Suojeluskunnantalolla näytettiin elokuvia, pidettiin yhteisiä juhlia ja ylevän isänmaallisen paatoksen keskellä muistettiin välillä tanssiakin. Talo oli porvarillisen kansalaistoiminnan keskus. Sota-aikana suojeluskunnan esikunta toimi sieltä käsin ja taloon rakennettiin myös majoitustiloja autokomppanian käyttöön.[9]

Kun suojeluskunnat lakkautettiin syksyllä 1944, siirtyi talo Siilinjärven manttaalikunnan omistukseen. Osoituksena aikojen muutoksesta siellä pidettiin 12.8.1945 kommunistien kansalaiskokous, jossa otettiin kantaa sotasyyllisyyskysymyksiin. Oli varmasti ensimmäinen kerta, kun talolla pidettiin työväenliikkeen tapahtuma. Työväenyhdistyksen talo oli otettu kunnan haltuun 1930-luvulla, sillä Siilinjärven yhdistys oli tuomittu kommunistisena laittomaksi. Talo paloi 1930-luvun lopulla.

Käytännössä talon käyttö suojeluskuntaa lukuun ottamatta jatkui entisellään. Nuorisoseura piti yllä harrastajateatteritoimintaa ja Ponnistus jatkoi iltamatoimintaa. Elokuviakin esitettiin edelleen. Vuonna 1971 Siilinjärven kunta osti Manttaalikunnan talon. Taloa on käytetty koulujen, Kuopion konservatorion ja kansalaisopiston tarpeisiin. Lisäksi Siilinjärven Pesis on käyttänyt taloa ottelutapahtumissaan.

Entinen Seurala, Suojeluskunnan talo, Manttaalikunnan talo on nykyisi varsin rappeutunut ja se vaatisi ison remontin säilyäkseen Siilinjärven maisemassa.Urheilukenttä on nykyisin pesäpalloilijoiden käytössä.

Manttu kesällä 2018.

---

[1] Suomen Urheilulehti 20.12.1917 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/854887/articles/3088656

[2] Savon Jääkäri 28.5.1919 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1233224/articles/3089603

[3] sama

[4] Savo 5.6.1920

[5] sama

[6] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.com/2016/09/vapaussodan-muistomerkki.html

[7] Savon Sanomat 12.5.1925

[8] Siilinjärven Ponnistus 19071987. 80 vuotta työtä ihmisen kunnon kohentamiseksi, 47

[9] Irma Roivaisen haastattelu.

Siilinjärveläiset sisällissodassa 1918 2

Janne Holopainen

Maaliskuussa 1918 Kuopion alueelta kerättiin joukkoja kutsuntojen kautta valkoisten armeijaan. Janne Holopainen Pöljältä lähti sotaan 1.4. 1918. Hänet, kuten muutkin ilmoittautuvat miehet otettiin vastaan Teollisuuskoululla. Varusteiden jaon jälkeen alkoi mutkallinen ja hidas rautatiekuljetus Pieksämäen, Jyväskylän, Haapamäen kautta Orivedelle. Sinne kuului tykkien jyly Tampereelta.

”Heitin olalleni patruunavyön sekä kiväärin ja läksin seutuja tarkastelemaan. Heti huomasin, että maa oli melkein vapaa lumesta ja leivo liverteli ilmassa. Kuljin läheiselle joelle erään torpan rantaan. Täällä sain eräältä vaimolta tietää, että seutu oli Vuohensillan kylää Messukylän pitäjää 3 kilometriä Tampereelta pohjoiseen.

Tämä seutu oli ollut ihan taistelun keskustana, sen huomasi heti sillä rakennukset olivat aivan kuulien repimät, autiot ja ryöstetyt. Telefoonipylväitä sekä metsän puita olivat kranaatit silponeet. Teiden varsilla näkyi ihmisten sekä hevosten ruumiita”.[1]

Messukylä 1918.

Kuopiosta tulleet täydennysjoukot eivät osallistuneet Tampereen valtaukseen, sillä kaupunki oli jo valkoisten hallussa.

Tampere 1918.

Joukot asettuivat Aaltosen kenkätehtaalle ja sodan kaameat jäljet kiinnittivät sielläkin Jannen huomiota. Hän vartioi punavankeja Tammelan torilla ja pääsi näkemään Mannerheimin lähietäisyydeltä, kun hänen komppaniansa komennettiin kunniavahdiksi rautatieasemalle. Saksan lähettiläs tuli Tampereelle tapaamaan ylipäällikköä.

Tämän jälkeen valkoiset keskittivät joukkoja Karjalan rintamalle, jonne Janne Holopainenkin joutui. Kuukauden päivät Mäntyharjun rintamalla taistelleet savolaiset ja täydennysmiehet liittyivät sodan lopussa Viipuria kohti hyökkääviin joukkoihin. Jannen päiväkirjassa alkaa näkyä uupumusta. Marssit liejuisilla teillä, valvominen ja ainainen liikkeellä oleminen kävi voimille.

”Tiistai 23. päivänä. Leivoset livertävät, peipposet sikertävät. Luonnossa näytti vallitsevan tyytyväisyys ja rauha, vaan ihmisten keskuudessa viha. Kuului kova taistelu Kämärällä.”[2]

Voikoski.

Siilinjärveläinen Otto Niiranen kaatui Voikoskella 14.4.1918.

”Tultuamme eräälle petäikköharjanteelle lähellä Voikosken tehtaita ja koskea huomasimme punikkien aikovan ryhtyä vastarintaan. Kaukaa näimme kuinka heitä juoksi tehdasrakennuksiin ja 15 miestä asettui etuvartioksi väijyksiin meidän puoleisellemme rannalla olevien halkopinojen taakse. Harjulta alotimme kiivaan tulen kivääreistä ja kuularuiskuista tehdasrakennuksia vastaan. Punikit vastasivat aika tavalla, ampuen järestään räjähtävillä kuulilla.”[3] Kun punaiset pyrkivät valkoisten asemiin, niin Otto Niiranen kohottautui varomattomasti seisaalleen ja sai luodin otsaansa.[4] Tässä samasta taistelusta raportoi myös Urho Kekkonen.[5]

Punaisten puolella taistelleista on hyvin vähän tietoa. Sotaan valkoisten puolella osallistunut Martti Nuutinen on kertonut kohdanneensa punaisten puolella taistelleen naapurinsa Janne Kockin Heinolan rintamalla. Miehet keskustelivat jonkin aikaa kivellä ja uhkasivat ottaa toisensa vangiksi. Nuutinen muisteli myös Kaarakainen-nimistä punaisten päällikköä.[6]

Aatu Väänänen, Atte Rautiainen ja Janne Holopainen taistelivat tiensä Viipuriin ja osallistuivat 1.5. voitonparaatiin kaupungissa. Taavetti Miettinen Hököseltä ei päässyt juhlimaan, sillä hän oli haavoittunut ja kuoli Viipurissa 3.5.1918. Hänet myös haudattiin sinne. Valkoiset toimeenpanivat Viipurissa ankara puhdistuksen, johon ainakin jotkut siilinjärveläisetkin osallistuivat.[7] Yksi teloitetuista oli Janne Rautiainen Hamulasta. Hänet ammuttiin kapinallisena 18.5.1918.

Janne Rautiainen
Itä ja länsi: Suomen työväen kuvalehti 1.9.1928.

Suurin osa miehistä kotiutui toukokuussa 1918. Jotkut jatkoivat, kuten esimerkiksi Atte Rautiainen Helsingin voitonparaatiin ja vartiopalvelukseen siellä. Aten tie vei sittemmin Aunuksen retkelle.

Atte Rautiainen Viipurissa 1.5.1918.

Kotona Siilinjärvellä haudattiin vainajia ja alettiin asettua rauhaan. Huhtikuun viimeisenä päivänä haudattiin Otto Niiranen ja Viljam Räisänen. Viljam oli toiminut kansakoulunopettajana Karjalassa Kurkijoella. Hän kaatui Muolaan Punnuksella 15.4.1918. Hänen vanhempansa Taavetti ja Maria Räisänen asuivat Siilinjärvellä. 

Viljam Räisänen. Boström, Sankareiden muisto.

Vainajat kannettiin rautatieasemalta suojeluskuntalaisten muodostamaa kunniakujaa pitkin hautausmaalle. Arkkujen edellä kannettiin kulkueessa suruharsoihin verhottua siniristilippua sekä paikkakunnan naisten suojeluskunnalle lahjoittamaa leijonalippua. Arkkujen jäljessä seurasi aseistettu suojeluskuntaosasto, torvisoittokunta surumarssia soittaen ja vainajien omaiset ja tuttavat, suojeluskunnan esikunta, laulukuoro ja suuri joukko yleisöä.[8]

Toivalan punakaartiin kuuluneen ja pitkän vankilatuomion saaneen Johan Petter Laitisen isä kuoli lokakuussa. Kuolinilmoituksessa sanottiin, että tämä kuoli ”pitempiaikaiseen suruun”.[9] Tapaus olikin erikoinen, sillä talollisen pojan harhautuminen punaisten puolelle ja vankilaan oli paikkakunnalla erikoinen tapaus.[10]

Savon Sanomat 3.10.1918.

Tämä teksti on jatkoa Siilinjärveläiset sisällissodassa postaukselle.

Kuva Voikoskesta on otettu blogista http://www.repovalkea.fi/2012/04/woikosken-ensimmaisen-kansakoulun.html

---

[1] Janne Holopaisen muistiinpanot v. 1918. Anna-Liisa Heikkisen kotiarkisto.

[2] sama

[3] Savotar 3.5.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1293475/articles/3080643

[4] sama

[5] Kekkosen julkaistu tuotanto, http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/9766/TMP.objres.3475.html?sequence=1&isAllowed=y

[6] Haasattelut 1970. Kotiseutuarkisto.

[7] Atte Rautiasen kirjeet sodasta 1918. Puustellin talon arkisto/Pekka Rautiainen

[8] Savo 4.5.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1289609/articles/3080645

[9] Savon Sanomat 3.10.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292109/articles/3080646

[10] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Johan Petter Laitinen.

Siilinjärveläisten sisällissota 1918

Kuopion punakaartin III komppanian plutoona harjoituksissa työväentalon
pihalla. Museovirasto.

Punaiset ottivat vallan Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa tammi-helmikuun vaihteessa 1918. Siilinjärven seutukunnalle keskeistä oli, miten tilanne kehittyi Kuopiossa. Kuopion punakaarti sai aseita joulukuussa 1917 ja tammikuussa 1918 se asettui kasarmeille. Suojeluskunta majaili lyseolla. Maaseutu jäi odottavalle kannalle.

Syksyllä 1917 Suomen Ammattijärjestö oli kehoittanut SDP:n paikallisjärjestöjä perustamaan järjestyskaarteja. Ainakin Kolmisopen työväenyhdistys oli saanut kaartin jäsenkirjoja yms. aineistoa käyttöönsä. Kaartia ei kuitenkaan Kolmisopelle perustettu.[1]

Aseisiin ei ollut mitään erityistä intoa. Punaiset jäivät odottamaan, miten tilanne kehittyy Kuopiossa, vain Toivalan punakaarti reagoi. Sieltä käytiin kasarmilla, tämä katsottiin sitten kapinan jälkiselvittelyissä raskaaksi rikokseksi.[2] Valkoiset valmistautuivat myös vaivihkaa. Kuopio ei ollut kummankaan osapuolen saartama, joten sinne ja sieltä liikuttiin puolin ja toisin. Maaseudulta mm. kuljetettiin ilmeisen helposti elintarvikkeita Kuopion lyseolle asettuneille suojeluskuntalaisille.

Niin valkoiset kuin punaiset miettivät, mitä tehdä. Kuopion punakaarti kävi etsimässä aseita Hiekkalasta ja Rissalasta Jännevirralla.[3] 

Helmikuun 1. päivänä Kuopion Työväen Neuvosto kutsui punaisia aseisiin:

Eikä aseellistakaan taistelua saa jättää yksinomaan järjestyskaartien tehtäwäksi, waan täytyy koko tyäwäen niin maaseudulla kuin kaupungissakin, ottaa taistelu omakseen ja warustautua mahdollisuuden mukaan, waikkapa ei olisikaan parempia aseita kuin wanhoja haulikoita,kirweitä, wiikatteita, puukkoja ja lujia seipäitä. Köyhälistön täytyy ponnistaa kaikki woimansa ja muuttaa taistelu todelliseksi kansalaissodaksi, jos porwaristo tahtoo sen siksi saattaa. Ilman taistelua emme antaudu emmekä kukistu.[4]

Kuopion taistelu oli lyhyt. Kaupungissa taisteltiin helmikuun ensimmäisellä viikolla ja ratkaisu kääntyi nopeasti Pohjanmaalta ja Kajaanista apua saaneiden valkoisten voittoon. Ylipäällikkö Mannerheim kiitti Kuopion suojeluskuntaa taistelun voitosta 8.2. 1918.[5]

Punaisten "taistelu" jatkui sitten Kuopion kasarmin vankileirillä. Kuopioon perustettiin myös valtiorikosoikeus, joka alkoi seuloa tuomioita kapinallisille. Työväenliikkeen toimintaan osallistuminen katsottiin nyt maanpetoksen valmisteluksi, joten yhdistysten puheenjohtajia ja aktiiveja pidätettiin.

Siilinjärvellä ainakin Taavetti Tuovinen[6] Kolmisopelta vangittiin. Antti Varosen kerrotaan paenneen Ruotsiin. Useita Toivalan työväenyhdistyksen jäseniä vangittiin, koska heidän katsottiin osallistuneen aseelliseen toimintaan. Pahimmassa pulassa heistä oli Johan Petter Laitinen, koska hänen väitettiin kuljettaneen aseita ja räjähteitä punaisille Kuopioon.[7]

Ensimmäinen siilinjärveläinen valkoinen kaatunut oli Helge Nykopp. Hän kaatui Varkauden taistelun loppuvaiheessa 21.2. massatehtaan luona. Hänet on haudattu Kuopion sankarihautaan.[8]

Helge Nykopp. Teoksessa Sotakuvia Savon ja Karjalan rintamilta.
Kuvaaja I.A.Ekström.

Uusia vapaaehtoisia liittyi suojeluskuntiin. Joukkoja koottiin Kuopioon ja alueen miehistä muodostettiin Pohjois-Savon Rykmentin 1. ja 2. pataljoona. Siilinjärveläisiä palveli ainakin Kuopion 3. ja 4. suojeluskuntakomppaniassa. Esimerkiksi Aatu Väänänen, Atte Rautiainen, Ilmari Jääskeläinen, Matti Niskanen ja Heikki Pietikäinen.[9]

Kupion suojeluskunnan 3. ja 4. komppania Kuopion lyseolla. Rintamalle lähtö.

Siilinjärveläiset joutuivat suoraan Mäntyharjun rintamalle ja Hillosensalmelle. Täysin kokemattomat joukot vietiin taisteluun 3.3.1918.

"No, se oli niin ikävä juttu, että sitä ei paljo passoo sannoon, mitteee se olj se rintamajuttu. Kun ens päevänä jouvuttiin sille surullisen kuulusalle Hillosen reissulle, niin senhän tietää, miltä se tuntuu. Semmonen, joka ei oo tottuna ollenkaan. Sehän kävi niin, että kun oli taistelelut taisteltu Hillosensalamella ja Paljakalla, joka olj niitä vappausovan niitä epäonnistuneimpia retkiä, niin sehän jo panj ajattelemaan. Yöllä pohdittiin sen ryhmän kanssa, että kyllä se taetaa olla niin, että se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.”[10]

Aatu Väänänen (vas.) 1918. 

Paljakanlahdella joukot joutuivat punaisten väijytykseen, oma ammusreki räjähti ja kymmeniä miehiä kuoli yhdessä hetkessä. Joukkueenjohtaja Ilmari Jääskeläinen haavoittui vaikeasti jalkaan, sattumoisin tästä hetkestä on säilynyt lyhyt kuvaus Suojeluskuntalainen -lehdessä:

”Jokainen koetti saada suojaa itselleen. Ensimmäisten kuulien vastaamme saapuessa, olin minä joukkojen keskipaikkeilla jäällä. Vierustoverini Siilinjärven poika, sanoi minulle, kädellään osoittaen reittään: minuun sattunut. Heittäydyimme lähekkäin jäälle rekemme suojaan, vaan kun hevosemme sai kuolettavan luodin ja uhkasi rekineen kaatumaan päällemme, niin olimme pakotetut muuttamaan toiseen avonaiseen asemapaikkaan, vaikka kuulia satoi kuin rakeita. Pian olivat vihollisen luodit sattuneet räjähdysainekuormastoomme, joka samalla räjähti minusta noin 40 metrin päässä saaden tuhoa aikaan lähellä olevien miesten ja hevosten kesken, sekä teki suuren avannon jäähän.[11]

Heikki Pietikäinen haavoittui leukaan ja menehtyi myöhemmin haavoihinsa sairaalassa. Atte Rautiainen menetti kaikki varusteensa ja pyyteli kirjeissään Hamulan Riuttaniemeen lähettämään vaatteita. Varsinkin alussa joukoilla oli puutetta jopa kunnon muonasta.[12] Asemasotavaiheessa Atte pyysi Kinniltä, että lähettäisivät Kusti Pietarisen ”browninkia” lainaan. Suojeluskunnalta ei pistoolia saanut ja vartiossa olisi turvallisempi olla, jos kiväärin lisäksi olisi käsiase.[13]

Kuopion suojeluskunnan kortti. Atte Rautiainen oli kotoisin
Hamulan Riuttaniemestä. Puustellin talon arkistot/ Pekka Rautiainen.

Atte Rautiasen kirjeissä on myös kysymyksiä kotirintaman oloista. Hän kyselei mm. kotiseudulla punaisina tunnettujen liikkeistä. Mitään levottomuuksia ei kotikylältä Hamulasta tai Pöljältä ei ole kirjattu. Kunnan alueella toimivien työväenyhdistysten toiminta hiljeni ja talot otettiin suojeluskunnan käyttöön.

Jatkuu. 

---

[1] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Taavetti Tuovinen

[2] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Johan Petter Laitinen

[3] Savon Sanomat https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292184/articles/

[4] Savon Työmies 1.2. 1918

[5] Savon Sanomat https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292158/articles/2712624

[6] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Taavetti Tuovinen

[7] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Johan Petter Laitinen

[8] Boströn, Sankareiden muisto, 526

[9] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.fi/2013/04/sodassa-ja-rakkaudessa-hilda-ja-adiel.html

[10] Aatu Väänäsen haastattelu, Kotus. https://www.dropbox.com/s/c5whurog5bk6or5/Aatu.mp3?dl=0

[11] Suojeluskuntalaisen Lehti 9.9.1920. Komppanianpäällikkö ”Vilin” tarina.

[12] Atte Rautiaisen kirjeet 1918. Puustellin talon kotiarkistot/Pekka Rautiainen

[13] sama

Itsenäistyminen ilman itsenäisyysjuhlia 1917

Ensimmäisen puolustuslinjan juoksuhautoja, joita Venäjä rakensi
1. maailmansodan aikana. Toivala, Siilinjärvi.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Ensimmäinen maailmansota alkoi siis kesällä 1914. Siilinjärvellä se näkyi Toivalan vallitustyömaalla, paikalliset kävivät siellä töissä. Sodan aikana aktivistit pyrkivät yhteistyöhön Saksan kanssa. Haastattelutietona on, että kaikkeen ehtinyt Juho Savolainen olisi ollut jääkärivärväri täällä.[1] Agronomi Tatu Nissinen liikkui maatalousneuvojan työssään laajalti Itä-Suomessa. On mahdollista, että hän toimi aktivistien yhdysmiehenä alueella.

Tatu Nissinen, agronomi, pankinjohtaja, kansanedustaja.

Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 herätti suomalaisetkin poliittisesta horroksesta. Venäjän väliaikainen hallitus palautti Suomen autonomian ja perui autonomian vastaisesti säädetyt lait. Ennakkosensuuri poistettiin ja poliittiset vangit vapautettiin. Vuonna 1916 valittu eduskunta kutsuttiin ensimmäistä kertaa koolle. 

Siilinjärvelläkin työväenyhdistys järjesti 13.5. 1917 kokouksen, johon osallistui 130 henkilöä. Kokous lähetti Suomen eduskunnalle ja senaatille vaatimuksen työaikalain ja kunnallislakien uudistamisesta.[2] Myös torpparivapautusta oli seudulla odotettu vuoden 1907 vaaleista asti kiihkeästi.

Yleinen poliittinen tilanne tulehtui kesällä, kun Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit. Eri puolilla maata oli väkivaltaisiksi mellakoiksi kääntyneitä maatalouslakkoja, Siilinjärveltä ei muistitieto tai sanomalehdet kerro lakoista kesän 1917 aikana. Kevään vallankumousriemu alkoi kuitenkin kääntyä täälläkin ankaraksi vastakkainasetteluksi.

Siilinjärvellä Juho Savolaisen johdolla perustettiin 3.8. suojeluskunta palokunnan peitetoiminnan alle. Aloite oli tullut Kuopion aktivisteilta. Suojeluskunnan alkuvaiheissa syksyllä 1917 mukana olivat ainakin Ilmari Jääskeläinen, Emil Tuhkanen, Atte Rautiainen, Janne Savolainen, Martti Nuutinen, Helge Nykopp ja Hanne Toivanen, T. Räsänen ja E. Weisell.  Lokakuun lopulla 1917 pidettiin Ahmolla (Räsälässä?) kokous, jossa aseellista toimintaa suunniteltiin. Kaikki eivät aseistautumista kannattaneet. (Sojeluskuntalaisen lehti, 17.2.1921) 

Miehiä Siilinjärven suojeluskunnassa sisällissodan alkaessa oli 110, mutta osastolla ei ollut juurikaan aseita.[3]

Helge Nykopp, Harjamäen tilanhoitaja. Hän kuului Kuopion
suojeluskuntaan, kuten monet muutkin siilinjärveläiset.
Kuva Boström, Sankarien muisto.

Ilmari Jääskeläinen muisteli v. 1970, että Siilinjärvellä olisi alkanut jo 13.8.1917 naisten ensiapukurssit. Siinä olivat mukana Helmi ja Saimi Virtaniemi, Sohvi Väänänen, Aino Holopanen, Anni Lapveteläinen ja Arvida Tuomainen.

Suurlakko marraskuussa 1917

Ranta-Toivalan Uuhimäessä perustettiin Siilinjärven ainut punakaarti, mutta vasta myöhäissyksyllä 1917. Kaartin perustaminen liittyy sosialistien julistamaan yleislakkoon marraskuussa 1917. Poliittinen jännite oli kiristynyt äärimmilleen, sillä SDP oli menettänyt lokakuun vaaleissa ehdottoman enemmistönsä eduskunnassa, elintarvikepula aiheutti suoranaista nälkää köyhimmissä. On sanottu, että luottamus katosi Suomessa poliittisten ryhmittymien väliltä ja ”vihapuhe” sai vallan.

Sosialistit julistivat yleislakon, joka alkoi 14.11. keskiyöllä. Kuopiossa tehtaat pysähtyivät, rautatieliikenne loppui, puhelin ja lennätin olivat lakkolaisten valvonnassa Siilinjärvelläkin. Kirjapainot olivat lakossa, joten lehdet eivät ilmestyneet. Lakkovahdit liikkuivat punaisissa käsivarsinauhoissaan, osalla oli aseita.

Siilinjärvellä ja Pöljällä rautatievirkailijat kieltäytyivät yhteistyöstä lakkolaisten kanssa. Niinpä Siilinjärven asemapäällikkönä toimi lakkolaisten asettamana Weikka Venäläinen. Aseman sentraalia hoitivat Taavi Salin ja Antti Varonen.[4] Pöljän pysäkillä asemaa valvoi ilmeisesti Aaro Miettinen.[5] Rautatieliikenne oli pysähdyksissä. Niin sanottujen Haminan huligaanien väitettiin kuitenkin ajelleen junalla Kuopiosta tarkastamaan lakkotilannetta Siilinjärvellä. 

Väkivaltaisuuksista tai muista levottomuuksista ei ole tietoa Siilinjärven alueelta. 

Suurlakko syksyllä 1917 oli vedenjakaja, lakon aikana punakaartit syyllistyivät Etelä-Suomessa omavaltaisuuksiin ja jopa murhiin. Porvarillisten piirien pöyristys on helppo lukea lakon jälkeen lehdistä. Vaikka Kuopiossa tai Siilinjärvellä ei tehty murhia tms. niin pelkästään punakaartien tekemät kotietsinnät ja aseissa liikuskelu kaupungilla aiheutti vihaa ja pelkoa.[6] 

Toivalan työväenyhdistyksen jäseniä jäi myös kiinni viljavarkaudesta. Lappalaisen ja Laitisen tiloilta oli varastettu lakon alkajaiseksi 17 hehtoa ruista. Osalle punaisista vallankumous merkitsi ”tavaran tasaamista” takavarikoilla. Nolointa asiassa oli, että varkaat kuuluivat myös työväenyhdistyksen järjestyskaartiin. (Savo 22.11.1917)

Savo 22.11.1917. Laittomuuksia tapahtui, mutta syksyllä 1917
sanomalehdissä alkoi vakiintua molemmin puolin paisutteleva
ja provosoiva tyyli.

Eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyyden 6.12. 1917. Paikkakunnan lehdissä asiaa kommentoitiin kaikkea muuta kuin innostuneesti. Maan yleinen turvallisuustilanne ja järjestys oli järkkymässä perustuksiaan myöten. Tavallisten ihmisten tilannetta vaikeutti inflaatio, työttömyys ja elintarvikepula. Vasta tammikuussa, kun ulkovaltojen tunnustuksia itsenäisyydelle alkoi tulla, lehdet kirjoittivat asiasta enemmän.

Melko varmasti uskallan väittää, ettei Siilinjärvellä juhlittu Suomen itsenäisyyttä joulukuussa 1917 millään tavoin.

---

[1] Haastatteluaineisto 1970. Siilinjärven kotiseutuarkisto

[2] Siilinjärven työväenyhdistyksen pöytäkirjat 1917. Kotiseutuarkisto.

[3] Martti Nuutisen haastattelu 24.7.1970. Kotiseutuarkisto. Hersalo, Suojeluskuntain historia I, 567

[4] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.fi/2017/02/vallankumoushuumaa-ja-lakkoilua.html,

     Siilinjärven työväenyhdistyksen pöytäkirjat 1917, Kotiseutuarkisto.

[5] Haastatteluaineisto 1970. Kotiseutuarkisto.

[6] Sanomalehtiarkisto https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1288841/articles/2712617