keskiviikko 26. elokuuta 2020

Jyväskylän-Pieksämäen radan kivitysjuttu 1918 – mukana August Roivanen

 

Radanrakentajia kallioleikkaustyömaalla Ruokosaaressa 
Jyväskylä-Pieksämäki rataosuudella 1917.
Suomen Rautatiemuseo

Suomen sisällissodassa niin punaiset kuin valkoisetkin pyrkivät hallitsemaan rautateitä. Juuri kapinan alla valmistui testauskuntoon Jyväskylän-Pieksämäen rataosuus, jonka jääminen valkoisten käsiin oli sodan kulun kannalta varsin ratkaisevaa. Rataa oli rakennettu vuosina 1914-1918. Vielä keväällä 1918 ratatöissä työskenteli noin 1500 miestä.[1]

Valkoiset varmistivat radan omaan käyttöönsä heti helmikuun alussa 1918. Silti rataosuudella oli sabotaasien pelkoa, sähköjohtoja oli katkottu. Väitettiin, että ratatyömiesten keskuudessa toimi oma, salainen punakaarti, joka suunnitteli Pönttövuoren tunnelin räjäyttämistä.[2]

Haapakoskella (nyk. Vaajakoski) toimi aktiivinen punakaarti, joka ei kuitenkaan asettunut vastustamaan aseellisesti valkoisten tuloa paikkakunnalle. Nyrkkiä puristeltiin kuitenkin housuntaskussa?

Haapakosken (nyk. Vaajakoski) työväentalo.
Työväen arkisto

Leppälahdessa Ruokosaaren puoleisen sillan työmiehet heittelivät kiviä 19.3.1918 aamupäivällä sillan vieressä olleita vartijoita Emil Jokinen ja Väinö Dufva päin. Kiviä lenteli useampia ja miehet lopettivat kivittämisen vasta ankarien käskyjen jälkeen. Vartijat kutsuivat lisävoimia ja pidättivät kaiken kaikkiaan 14 miestä, joista perusteellisempiin tutkimuksiin Haapakosken (nyk. Vaajakoski) suojeluskunnan esikuntaan joutui kahdeksan miestä. Heidän joukossaan oli August Roivanen, perheetön, Kuopiossa 17.9.1897 syntynyt työmies.

Radanrakennustyömaa Leppälahden itäpuolella, Jyväskylän-
Pieksämäen radalla. Suomen rautatiemuseo.

August (Akusti) oli työskennellyt ratatyömaalla jo vuodesta 1914 alkaen. Roivanen myönsi heitelleensä kiviä, mutta tarkoitus oli ollut vain kokeilla, kuka miehistä jaksaa singota kiven pisimmälle.[3] Tutkinnassa otettiin myös kiinni kutsuntoja vältelleitä työmiehiä. Valkoisten hallitsemalla alueella oli pantu toimeen kutsunnat, mutta punaiselle puolelle kallistuvat miehet eivät niihin menneet. Pidätetyistä Kalle Laine ”ei pitänyt kutsuntoihin menoa tärkeänä”, Ernst Suutarinen ”ei ollut tiennyt, missä kutsunnat pidetään”, Heikki Lehtonen kertoi olevansa ”pasifisti” ja Oskar Hiltunen ”ei tiennyt ikäänsä”.

Kivien heittely ei lopultakaan ollut miesten suurin ongelma, vaan se että tutkijoiden mielenkiinto kohdistui heidän tekemisiin laajemminkin. August Roivanenkin oli osallistunut Leppälahdessa, Haapakoskella sekä Jyväskylässä syksyllä suurlakon aikana 1917 järjestyskaartin toimintaan. Hän kuului myös Leppälahden työväenyhdistykseen. Suurlakon aikana punaiset takavarikoivat aseita valkoisiksi epäillyiltä kansalaisilta. Augustia alettiin liittää ”aseryöstöihin”, koska hän oli ollut järjestyskaartin mukana Jyväskylässä.

Laukaan suojeluskunnan esikunnalla ei ollut hyvää eikä pahaa sanottavaa August Roivasesta. Miestä ei siellä tunnettu. Haapakosken esikunta taas sanoi, että Roivainen ”on rauhallinen ja hyvä työmies, kerrotaan ottaneen osaa aseryöstöihin syksyllä 1917”. Haapakoskelta miehet passitettiin Jyväskylään lisätutkimuksiin. Siellä mainetodistukseen tuli lausunto: ”Epäluotettava, pidettävä vankina tai pakkotyössä”.[4] Ainakin osaa näistä miehistä säilytettiin Jyväskylän vanhalla oluttehtaalla.[5]

Jyväskylän vanha oluttehdas.

August Roivanen sai rautatietyömaan insinööreiltä kiittävät lausunnot työtaidosta, ahkeruudesta ja miehen luonnetakin kehuttiin. ”On käyttäytynyt kiitettävästi ja raittiisti. Ei ole kiihkoilija.” Rakennusmestari Pietilä: ”Tunnettu siivoksi ja rehelliseksi kansalaiseksi.”

Loppujen lopuksi Roivasta vastaan ei löytynyt riittävästi näyttöä. Hänet oli vapautettu ehdonalaisvapauteen 5.7.1918.  Varsinainen valtiorikosoikeuden tuomio tuli vasta 19.9.1918, jossa häntä vastaan nostettu valtiopetossyyte hylättiin. Näyttäisi silti, että ainut joka tuomittiin oli Feodor Lesonen. Hän sai 1 vuoden kuritushuonetuomion. Lesosen katsottiin toimineen astetta aktiivisemmin punakaartissa vielä keväällä 1918 ja hankkineen kaartille aseita.[6]

Ajattelemattomasta kivienheitosta tuli paljon harmia miehille. Ville Vepsäläiselläkin oli  kuusi lasta elätettävänä, mutta mies joutui virumaan vankeudessa maaliskuusta heinäkuun puoliväliin. Vepsäläistäkään ei lopulta tuomittu mistään.

Leppälahti 1955



[1] Viinikainen, Rautatiesota 1918. taistelu Savon rintamalla, 69

[2] sama, 70

[3] VRO asiakirjat Roivainen, August, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=76068771

[4] sama

[5] VRO asiakirjat, Vepsäläinen, Ville http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=76068930

 

[6] VRO asiakirjat Lesonen, Feodor http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=76068154

 

Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet:

tiistai 18. elokuuta 2020

Ehdotetaan ammuttavaksi - August Roivaksen tiukat paikat Viipurissa 1918

 

Hannilan asemanseutu 1910-luvulla. Hannila sijaitsee noin 25 km
Viipurin pohjoispuolella Karjalan radan varrella. Viipurin
taistelun aikaan huhtikuussa 1918 Hannila oli valkoisten haluussa.

Vuoden 1918 sodassa henkikulta oli puolin ja toisin usein aika sattuman varassa. Valtiorikosoikeuksien asiakirjoista on mahdollista selvittää sukulaisten kohtaloa jollakin tavoin. Kuulustelupöytäkirjat, tuomiolauseet, virkatodistukset ja vangin maineesta annetut lausunnot kertovat karua kieltään aikakauden vihan ja pelon täyttämästä tunnelmasta.

August Taavetinpoika Roivas oli syntynyt 30.3.1890 ja kotoisin Viipurin pitäjän Kelkkalan kylästä. Asiakirjoista ei ilmene hänen vanhempiaan, mutta vuonna 1918 August asui puolisonsa Lyydia Pulkkisen kanssa Hannilan asemalla. Keväällä 1918 Lyydia oli raskaana, aiempia lapsia pariskunnalla ei ollut. Hän kävi päivittäin töissä Viipurissa Koneellinen Kiviveistämö Vainion Oy:ssa Viipurin eteläsatamassa.

Roivas oli liittynyt suurlakon aikaan Hannilan järjestyskaartiin sekä oli Hannilan työväenyhdistyksen jäsen. Keväällä kaartia, jota tuolloin kutsuttiin punakaartiksi johtivat Hannilassa Roivaksen mukaan T.A. Pajunen, Juho Nousiainen, A. Kurki ja Matti Lajunen. Lajunen oli August Roivaksen lankomies.[1] Roivas kertoi asioista kuulusteluissa kesällä 1918. On mahdollista, että August jo tuolloin tiesi, että Kurki ja Nousiainen[2] oli ammuttu toukokuun alun pikaoikeudenkäynneissä Viipurissa. Lankomies Lajunen oli myös vangittu, hän kuoli myöhemmin syksyllä Tammisaaren vankileirillä.[3] Lajusen valtiorikosoikeudenasiakirjoja en digitaaliarkistosta valitettavasti löytänyt.

Todistajan mukaan Viipurista soitettiin 26.1.1918  Hannilan telefoonikeskukseen ja pyydettiin toimittamaan Roivakselle pyyntö soittaa Viipurin työväentalolle. Todistaja kuunteli puhelua. Roivasta kehoitettiin kokoamaan Hannilan kaarti ja tuomaan se Viipuriin. Roivas epäröi ja pyysi junakuljetusta miehille. Viipurista komennettiin ankarasti tuomaan miehet keinolla millä vain, junaa ei luvattu. Viipurista myös uhkailtiin seurauksilla, jos toimeen ei ryhdyttäisi.

Todistajan mukaan jo samana iltana ja seuraavana päivänä aseman seudun miehiä katosi jonnekin, oletettavasti Viipuriin. Tämän takia hän piti Roivasta ”jonkinlaisena johtomiehenä”. Lisäksi asiakirjojen liitteenä oli päiväämätön hyvin raskauttava nimillä ja nimettömänä annettuja lausuntoja:

”August Roivas on ollut vapaaehtoisena punakaartissa. Suurlakon aikana ottanut osaa aseryöstöihin ja käyttäytynyt röyhkeästi rauhallisia ihmisiä kohtaan. Pyydetään ankaraa tuomiota.”

”Käynyt pakottamassa miehiä pistimen avulla punakaartiin.”

”Ottanut innokkaasti osaa ryöstöihin sekä ollut innokkaimpia punakak. ja ollut punaisten oikeuden jäseniä. Ehdotetaan ammuttavaksi Antrean pit. Hannilankylän punaisten luettelosta.”

Syytetty kertoi kyllä tuoneensa viestejä Viipurista Hannilan punakaartille, koska kulki päivittäin töihin ja takaisin paikkakuntien välillä. Kiisti jyrkästi olleensa johtohenkilö. Sodan aikana hän palveli aseellisena Antrean rintamalla Pullilassa ja Kavantsaaressa, kunnes 10.4.1918 haavoittui kranaatin sirpaleesta ja joutui kahdeksi viikoksi Viipuriin Myllymäkeen sairashuoneelle. August Roivas toipui sen verran, että antautui ase kädessä 29.4. Tienhaarassa, vaikka oman lausuntonsa mukaan ei enää osallistunut taisteluihin. Punaiset alkoivat paeta kaupungista 28.9.1918.[4]

Viipuri, punavangit marssitetaan kulkueessa keskuskasarmille.
Lappeenrannan museot.

Vankileirillä kohtaloaan odottaessaan August Roivas tiesi, että nyt oli tosi kysymyksessä. Hänen pelastuksekseen saattoi koitua työpaikka Viipurissa. Hän kuului kyllä Hannilan asemanseudun työväenyhteisöön ja sai yhteisön valkoisilta hyvin raskauttavan lausunnon toiminnastaaan syksyn 1917 suurlakon aikaan. Samoin Antrean suojeluskunnan esikunta ei mairitellut miestä, mutta näyttää kuitenkin, ettei Roivasta oikeasti voitu yhdistää sodan aikana oikein muuhun kuin aselliseen kapinaan. Johtajuus, ryöstöt ja murhat veivät suoraan kuopan reunalle tai pitemmän kaavan mukaan kuolemantuomioon.

Viipurin suojeluskunnan esikunta ei tiennyt miehestä mitään ja pitkäaikaisesta työpaikasta kiviveistämöltä kerrottiin miehen olevan taitava työmies eikä mikään kiihkoilija.

Loppujen lopuksi August Roivas tuomittiin avunannosta valtiopetokseen kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa 8 vuodeksi. Armonanomuskaan ei tuottanut tulosta vielä syksyllä 1918, mutta yleeensä näitä tuomioita ei istuttu loppuun saakka.

 

 

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: ,

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Viipurilainen jalkapallotähti Toivo Roivainen

 

Viipurin Sudet vastaan Vaasan Palloseura 1932 Papulan kentällä.

Toivo Roivainen pelasi Viipurin Reippaan joukkueessa ainakin vuodesta 1925 alkaen aina varhaiseen kuolemaansa saakka. Hän oli hyökkääjäpelaaja, joka kuvattiin taitavaksi syöttelijäksi ja maalintekijäksi. Tuohon aikaan monet jalkapalloilijat pelasivat eri joukkueissa ja sarjoissa, sillä mestaruussarjan otteluita oli aika vähän.[1]

Niinpä Roivaisen löytää Reippaan ottelu-uutisista, lisäksi hän pelasi usein Viipurin kaupunkijoukkueessa ja lisäksi vielä varsin totiselta vaikuttavaa Viipurin puulaakisarjaakin Hackmanin joukkueessa.[2] Vuonna 1925 Palloliiton Viipurin piirin johtokunta valitsi Viipurin joukkueen Helsinkiin, jossa pidettiin katselmus ja valmistauduttiin maaotteluihin. Reippaan joukkueesta sinne valittiin Roivainen ja Östman.[3] Roivainen valittiinkin vuonna 1927 ainakin yhteen maajoukkuepeliin Latviaa vastaan. [4]

1920-luvulla jalkapallon Suomen mestaruus ratkaistiin cup-tyyppisesti. Puhuttiin jalkapallomestaruuskilpailusta. Vuonna 1927 kisan loppuvaiheeseeen olivat päässeet kolme helsinkiläistä joukkuetta (HPS, HJK, HIFK), kaksi viipurilaista (Viipurin Reipas, Sudet) ja TPS Turusta.

Ensin Reipas voitti HJK:n 5-1.[5] Pelissä Toivo Roivainen teki kaksi maalia, ensin hän ”iski maalia kohti, pallo kävi HJK:n puolustajaa jalkaan ponnahtaen siitä verkkoon.” Ja toisen maalinsa hän teki Leivon syötöstä sijoittaen taitavasti pallon maalin vasempaan laitaan. [6]

Seuraavaksi Reipas kohtasi sateisella Papulan kentällä Viipurissa Helsingin IFK:n. Pelissä ”Eturivin pelaajista onnistuivat parhaiten Östman, joka yritti lujasti, sekä Leivo ja Roivainen, joka jälkimmäinen oli useimpien maalien onnekas tekijä.”[7]

Heti pelin alussa ”Östman antoi aivan rajaviivalta syötön keskeen, jossa Roivainen pamautti pallon pömpeliin… Kun vielä oli aikaa 10 minuuttia puoliajan loppuun, antoi Berg oikeaan aikaan pitkän syötön Roivaiselle, joka pääsi hyvin läpi lyöden pallon vastaan juosseen maalivahdin yli verkkoon. Reipas johti 2-0.”

Roivaisen huippupeli tuli kruunatuksi, kun hän aivan loppuminuuteilla järjesti Reippaalle voittomaalin 4-3. Näin Reipas pääsi kamppailemaan loppuotteluun Helsingin Palloseuraa vastaan.[8]

Ylhäällä HPS:n joukkue. Viipurin Reippaan pelipaita
oli musta-oranssi raitainen. Kuvia mestaruusottelusta.
Iltalehti 10.10.1927.

Pallokentällä käyty ottelu päättyi Viipurin Reippaan murskatappioon 6-0. Silti jalkapallovuosi oli ollut joukkueelle hyvä, se oli voittanut lopputurnauksessa kaksi Helsingin joukkuetta HIFK:n ja HJK:n. Helsinkiä pidettiin kuitenkin parhaana jalkapallokaupunkina ja sen joukkueiden voittaminen oli aina tapaus viipurilaisillekin.

Roivainen osallistui Viipurin kaupunkijoukkueessa myös kansainvälisiin peleihin. Itävällan maajoukkue pelasi Viipurin yhdistettyä joukkuetta vastaan. Itävaltalaiset antoivat viipurilaisille ”jalkapalloluennon” ja voittivat 8-0.[9]

Toivo Roivainen pelasi tässä joukkueessa ja lienee kuvassakin. 

Puulaakisarjassa sarjapelaajat olivat joukkueidensa kantavia voimia. Roivainenkin pelasi Hackman & C:n joukkueessa, mutta aina ei voittoa silti tullut. ”Leipomotuote tarjosi eilen kovaa ”limppua” Hackmanille” otsikoi Karjala juttunsa, jossa puulaakipeli päättyi ratkaisemattomaan, kun pimeän tulo esti pelin jatkamisen. ”Peli muodostui kokonaisuudessaan verrattain tasaväkiseksi, joskin liikemiehet saivat aikaan pitempiä painostuskausia kuin leipurit, jotka tällä kertaa tarjosivat kisatovereilleen kovin vanhoja ja kovettuneita ”leipätuotteitaan”. Niihin eivät hackmanilaisten hampaat pystyneet. Tosin on myönnettävä, että hackmanin Roivainen, jonka varassa koko eturivi olikin, bummaili eilen aika pahasti. Ainakin kolme maalia olisi hänen pitänyt saada sisään, siksi mainiot tilaisuudet olivat tarjolla.”[10]

Roivaisen peliura ja elämä katkesi yllättäen, kun hänet puukotettiin illanistujaisissa 13.8.1931. Seurue, johon kuuluivat Roivainen ja Matti Nikkanen sekä kaksi naishenkilöä tulivat puoliltaöin Torkkelinkatu 29 asuntoon, jossa naiset asuivat. Asunnossa oli nautittu huomattavia määriä väkijumia, jonka jälkeen noin kello 5 aikaan aamulla miehet olivat alkaneet riidellä. Tällöin Nikkanen hyökkäsi puukko kädessä Roivaisen kimppuun ja löi häntä puukolla useita kertoja kuolettavasti. Nikkanen tunnusti lyhyen karkumatkan jälkeen teon.[11]


[8] sama

Lähettänyt klo 3 kommenttia:
Tunnisteet:

tiistai 11. elokuuta 2020

Täydellinen huligaani ja huono työmies?

 

Valtiorikosoikeuden asiakirjat tarjoavat valtavan kiinnostavan henkilöhistoriallisen aineiston tutkijoille. Aineisto on varsin vaativa, sillä kuulustelu- ja todistelutilanteissa jokainen on koettanut henkikultaansa säilyttää, maksaa kalavelkoja ja hävittää itselleen raskauttavia tietoja. Silti ja juuri sen vuoksi niihin kannattaa tutustua. Ihminen on siellä paljaimmillaan niin hyvässä kuin pahassakin.

Kirjoitan muutamista Roivainen-Roivas-Roivanen suvun jäsenistä lyhyitä tekstejä, jotka perustuvat lähinnä valtiorikosoikeuden aineistoon. Ensimmäisenä kerron Pielisjärven Pankakoskella syntyneestä Ivar Roivaasta.

Pankakoski. Ruukki ja tullimylly. 1893. I.K. Inha.
Museovirasto

Ivar syntyi 2.2. 1898. Hänen isänsä oli tehtaan työmies Johan Roivas (s. 8.8.1869 Pankakoskella) ja äitinsä Agneta Oinonen. Pankakoskella oli toiminut vuodesta 1820 ruukki, jonka tehdasyhteisössä Johan Roivas oli  elänyt. Vuonna 1901 hän muutti perheineen Taalintehtaalle.[1] Pankakosken ruukki lopetti toimintansa juuri tuolloin.

Suomen teollisuus 7.12.1923

Johan Roivaasta tuli Taalintehtaan työväen toiminnan kantavia voimia. Hän oli mukana työväenyhdistyksen, ammattiosaston ja osuusliikkeen toiminnassa.[2] Ivar kasvoi työväenliikkeen rientoihin. Hän aloitti työt 16-vuotiaana Taalintehtaan ruukilla, jossa vuonna 1918 työskenteli valssaamossa. Myös Ivar kuului ammattiosastoon ja työväenyhdistykseen. Oli arvattavaa, että vuoden 1917 vallankumoushuuma tempaisee nuoren miehen mukaansa.

Dahlsbruk/Taalintehdas työväentalo.
Työväenarkisto.

Ivar Roivas ilmoittautui vapaaehtoisena punakaartiin Taalintehtaalla. Hän kuului sodan aikana Kiskon komppaniaan. Miehet menivät 2.2. 1918 Turkuun, josta he siirtyivät kahden viikon kuluttua Tampereelle ja Ikaalisten rintamalle. Ivar sanoi olleensa ketjussa. Hän kertoi myös osallistuneensa Kyröskosken taisteluihin ja perääntyneensä joukkojen mukana Tampereelle. Siellä hän taisteli, kunnes haavoittui käteen.

Tampereen taistelu kesti 16.3.-6.4.1918. Valkoiset vangitsivat Ivar Roivaksen 6.4. Pispalassa. Tämän jälkeen häntä säilytettiin Tampereen vankileirissä.

Valtiorikosoikeuden asiakirjoista selviää, että Ivar oli perheetön, oli elättänyt itsensä työllään eikä hän tä tunnettu paikkakunnalla erityisenä ”kapinaan kiihottajana”. Kuitenkin Taalintehtaan esikunta sanoi häntä täydelliseksi huligaaniksi ja huonoksi työmieheksi. Lisäksi sanottiin: ”Saatava säännölliseen työhön, ei kaivata kotiin.” Lausunnon allekirjoitti Ragnar Nyblin.

Valtiorikosoikeus tuomitsi Ivar Roivaksen avunannosta valtiopetokseen kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi.[3] Punakaartiin kuuluminen ja aseen kantaminen toi hyvin tyypillisesti tällaisen tuomion. Ivaria ei yhdistetty missään vaiheessa ryöstöihin tai murhiin.

Tuomiosta oli mahdollista anoa armoa valtiorikosylioikeudelta. Ivar Roivaksen armonanomus ei auttanut, vaan tuomio säilyi samana.[4] ”Valtiorikosylioikeus on itsellensa esittelyttänyt tämän asian ja katsoo, ettei ole syytä myöntyä hakijan tekemään anomukseen, joka siis hyljätään; ja on Valtiorikosoikeuden ylempänän mainittu päätös viipymättä pantava täytäntöön.”[5] Vastaus oli valmiiksi painettuna dokumentissa, sillä kymmenien tuhansien vankien asioiden käsittely oli melkoista liukuhihnatyötä.

Johan Roivas pysytteli kapinasta erillään eikä hänestä ole mainintoja asiakirjoissa. Johan kuoli Taalintehtaalla 16.2.1928 arvostettuna yhteisönsä jäsenenä.

 

Metallityöläinen 1.2.1928.


[1] Dragsfjärd sisäänmuutto 25.9.1901.

[2] Metallityöläinen 1.2.1928. Johan Roivaan muistokirjoitus. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/944223/articles/79242871

[3] Valtiorikosylioikeuden aktit http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=7853

[5] sama

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)