Hajamietteitä Pöljältä: Jyväskylän-Pieksämäen radan kivitysjuttu 1918

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Jyväskylän-Pieksämäen radan kivitysjuttu 1918 – mukana August Roivanen

Radanrakentajia kallioleikkaustyömaalla Ruokosaaressa
Jyväskylä-Pieksämäki rataosuudella 1917.
Suomen Rautatiemuseo

Suomen sisällissodassa niin punaiset kuin valkoisetkin pyrkivät hallitsemaan rautateitä. Juuri kapinan alla valmistui testauskuntoon Jyväskylän-Pieksämäen rataosuus, jonka jääminen valkoisten käsiin oli sodan kulun kannalta varsin ratkaisevaa. Rataa oli rakennettu vuosina 1914-1918. Vielä keväällä 1918 ratatöissä työskenteli noin 1500 miestä.[1]

Valkoiset varmistivat radan omaan käyttöönsä heti helmikuun alussa 1918. Silti rataosuudella oli sabotaasien pelkoa, sähköjohtoja oli katkottu. Väitettiin, että ratatyömiesten keskuudessa toimi oma, salainen punakaarti, joka suunnitteli Pönttövuoren tunnelin räjäyttämistä.[2]

Haapakoskella (nyk. Vaajakoski) toimi aktiivinen punakaarti, joka ei kuitenkaan asettunut vastustamaan aseellisesti valkoisten tuloa paikkakunnalle. Nyrkkiä puristeltiin kuitenkin housuntaskussa?

Haapakosken (nyk. Vaajakoski) työväentalo.
Työväen arkisto

Leppälahdessa Ruokosaaren puoleisen sillan työmiehet heittelivät kiviä 19.3.1918 aamupäivällä sillan vieressä olleita vartijoita Emil Jokinen ja Väinö Dufva päin. Kiviä lenteli useampia ja miehet lopettivat kivittämisen vasta ankarien käskyjen jälkeen. Vartijat kutsuivat lisävoimia ja pidättivät kaiken kaikkiaan 14 miestä, joista perusteellisempiin tutkimuksiin Haapakosken (nyk. Vaajakoski) suojeluskunnan esikuntaan joutui kahdeksan miestä. Heidän joukossaan oli August Roivanen, perheetön, Kuopiossa 17.9.1897 syntynyt työmies.

Radanrakennustyömaa Leppälahden itäpuolella, Jyväskylän-
Pieksämäen radalla. Suomen rautatiemuseo.

August (Akusti) oli työskennellyt ratatyömaalla jo vuodesta 1914 alkaen. Roivanen myönsi heitelleensä kiviä, mutta tarkoitus oli ollut vain kokeilla, kuka miehistä jaksaa singota kiven pisimmälle.[3] Tutkinnassa otettiin myös kiinni kutsuntoja vältelleitä työmiehiä. Valkoisten hallitsemalla alueella oli pantu toimeen kutsunnat, mutta punaiselle puolelle kallistuvat miehet eivät niihin menneet. Pidätetyistä Kalle Laine ”ei pitänyt kutsuntoihin menoa tärkeänä”, Ernst Suutarinen ”ei ollut tiennyt, missä kutsunnat pidetään”, Heikki Lehtonen kertoi olevansa ”pasifisti” ja Oskar Hiltunen ”ei tiennyt ikäänsä”.

Kivien heittely ei lopultakaan ollut miesten suurin ongelma, vaan se että tutkijoiden mielenkiinto kohdistui heidän tekemisiin laajemminkin. August Roivanenkin oli osallistunut Leppälahdessa, Haapakoskella sekä Jyväskylässä syksyllä suurlakon aikana 1917 järjestyskaartin toimintaan. Hän kuului myös Leppälahden työväenyhdistykseen. Suurlakon aikana punaiset takavarikoivat aseita valkoisiksi epäillyiltä kansalaisilta. Augustia alettiin liittää ”aseryöstöihin”, koska hän oli ollut järjestyskaartin mukana Jyväskylässä.

Laukaan suojeluskunnan esikunnalla ei ollut hyvää eikä pahaa sanottavaa August Roivasesta. Miestä ei siellä tunnettu. Haapakosken esikunta taas sanoi, että Roivainen ”on rauhallinen ja hyvä työmies, kerrotaan ottaneen osaa aseryöstöihin syksyllä 1917”. Haapakoskelta miehet passitettiin Jyväskylään lisätutkimuksiin. Siellä mainetodistukseen tuli lausunto: ”Epäluotettava, pidettävä vankina tai pakkotyössä”.[4] Ainakin osaa näistä miehistä säilytettiin Jyväskylän vanhalla oluttehtaalla.[5]

Jyväskylän vanha oluttehdas.

August Roivanen sai rautatietyömaan insinööreiltä kiittävät lausunnot työtaidosta, ahkeruudesta ja miehen luonnetakin kehuttiin. ”On käyttäytynyt kiitettävästi ja raittiisti. Ei ole kiihkoilija.” Rakennusmestari Pietilä: ”Tunnettu siivoksi ja rehelliseksi kansalaiseksi.”

Loppujen lopuksi Roivasta vastaan ei löytynyt riittävästi näyttöä. Hänet oli vapautettu ehdonalaisvapauteen 5.7.1918. Varsinainen valtiorikosoikeuden tuomio tuli vasta 19.9.1918, jossa häntä vastaan nostettu valtiopetossyyte hylättiin. Näyttäisi silti, että ainut joka tuomittiin oli Feodor Lesonen. Hän sai 1 vuoden kuritushuonetuomion. Lesosen katsottiin toimineen astetta aktiivisemmin punakaartissa vielä keväällä 1918 ja hankkineen kaartille aseita.[6]

Ajattelemattomasta kivienheitosta tuli paljon harmia miehille. Ville Vepsäläiselläkin oli kuusi lasta elätettävänä, mutta mies joutui virumaan vankeudessa maaliskuusta heinäkuun puoliväliin. Vepsäläistäkään ei lopulta tuomittu mistään.