Hyvien kansalaisten koulu vai ikäluokan epäonnistujien säilömispaikka – kansalaiskoulu Siilinjärvellä 1958-1975

 

Koulut vasemmalta oikealle: Siilinjärven kansakoulu (1923),
kirkonkylän kansakoulu (1959), kansalaiskoulu (1972) ja
kansalaiskoulun työpaja (1970). Kuva vuodelta 1979.
Siilinjärven kunnanarkisto.

Peruskoulu tuli Siilinjärvelle vuonna 1975. Ennen peruskoulujärjestelmää meillä oli käytössä ns. rinnakkaiskoulujärjestelmä, jossa ikäluokka kävi yhteistä kansakoulua neljä vuotta. Sen jälkeen osa lapsista meni oppikouluun ja osa jäi jatkamaan kansakoulun 5.-6. luokalle. Jotkut hakivat oppikouluun myös 5. luokan jälkeen.

Kansalaiskoululaki astui voimaan vuonna 1958. Tällöin 7-vuotisena toiminut kansakoulu laajeni 8-vuotiseksi. Seitsemännen vuoden oppilaita voitiin edelleen opettaa kotikylän kansakoulun yhteydessä, mutta kahdeksasluokkalaisia tuli opettaa yhdessä kuntakeskukseen perustettavassa koulussa.[1]

Kuuslahden 5-7-luokan oppilaat lv. 1963-64. Opettajat 
Eila ja Tapio Mönkkönen. Kuva Pirjo Vlasoff.

Siilinjärven kansakoululautakunta päätti kokouksessaan 10.6.1958 järjestää kansalaiskoulun kurssimuotoisena ja keskitettynä Manttaalikunnan talolla kirkonkylässä.[2] Koulun johtajaksi kansakoululautakunta valitsi opettaja Jukka Kasurisen.[3]

Koulun johtokuntaan kuuluivat lukuvuonna 1958-59 opettajat Hannes Wirsu, Kaisa Lankinen ja Jukka Kasurinen sekä Eino Rahikka, Martti Nuutinen, Jouko Huovinen ja Armas Leivo. Opettajina ensimmäisenä toimintavuonna edellä mainittujen lisäksi toimivat Anni Volotinen, Olavi Korhonen, August Paldanius, Hannes Janhunen ja Tahvo Leskinen.[4]

Kansakoulun jatko-opetus ja kansalaiskoulu olivat koko historiansa ajan leimallisesti työväestön nuorten koulutusväylä. Ne valmistivat oppilaansa lähinnä alempiin yhteiskunnallisiin asemiin: ruumiilliseen työhön ja käytännön ammatteihin.[5] Siilinjärvellä kansalaiskoulussa oli oppilaita lukuvuonna 1958-1959 109, 58 poikaa ja 51 tyttöä.[6]

Kansalaiskoulun 8 C luokka 1964-65. Nyt käytiin jo päiväkoulua.
Opettajat Jukka Kasurinen ja Tenho Tikkanen.
Kuva Pirjo Vlasoff.

Aluksi 8-luokan opetus annettiin kurssimuotoisena. Lukuvuonna 1964 kansalaiskoulusta tuli Siilinjärvellä yksivuotinen päiväkoulu. Opetusta annettiin yleislinjalla ja liikelinjalla. Asenteet kansalaiskoulua kohtaan olivat usein negatiiviset; sitä pidettiin ”alempiarvoisena” tai varastoaittana, mutta toisaalta myös käytännöllisenä vaihtoehtona teoreettiselle oppikoululle.[7]

Mainittakoon, että Siilinjärven yhteislyseo pystyi ottamaan vuosittain noin 80 uutta oppilasta vastaan. Vuonna 1964 pääsy oppikouluun oli Siilinjärvellä maalaiskunnista koko maan vaikeinta.[8]

Jukka Kasurinen puolusti tulisesti kansalaiskoulun päiväkoulun laajentamista ja uutta koulurakennusta vuonna 1963 laatimassaan muistiossa kunnanhallitukselle. ”Nykyinen tynkäkoulu eli ns. kurssimuotoinen kansalaiskoulu on täysin riittämätön. Juuri kun oppilaat oppivat opiskelun tahdin, juuri kun heidät opitaan tuntemaan, loppuu koulu, se on kuin ihanan paistin näyttämistä nälkään nääntyvälle.”[9]

Kasurisella oli myös selkeä näkemys siitä, että oppivelvollisuuskoulu tulee laajenemaan tulevaisuudessa ja uudelle koulurakennukselle olisi varmasti tarvetta. Hän ennakoi peruskoulun tuloa. Vuonna 1968 säädettiinkin peruskoulun puitelaki, joka merkitsi sitä, että Suomi siirtyisi peruskouluun.[10]

Lukuvuoden 1966-67 alussa kansalaiskoulu sitten laajeni kaksivuotiseksi päiväkouluksi ja siinä opiskeli 253 nuorta. Samana vuonna aloitti kansalaiskoulun yleisaineiden opettajana Pentti Juntunen eli ”Jana”, jota monet oppilassukupolvet lämmöllä muistavat.[11]

Kansalaiskoululaisia 1969. Kuva Seija Suhonen.

Kansalaiskoululaisia 1969. Kuva Seija Suhonen.

Kansalaiskoulu toimi lähes koko olemassaolonsa ajan hyvin puutteellisissa oloissa ja neljässä eri toimipisteessä. Vuonna 1967 oppilaat siirtyivät välituntien aikana pisimmillään 1550 metriä ja lyhimmillään 450 metriä. Oppilaat joutuivat liikkumaan useitakin kertoja päivässä toimipisteiden välillä.

Opetusta annettiin ensiksikin kirkonkylän kansakoulurakennuksissa, toiseksi kerrostalo Siilinhovissa, jossa opetettiin kotitaloutta entisessä baarissa. Talvella baarin yksinkertaiset suuret näyteikkunat olivat kolme kuukautta yhteen menoon umpijäässä.[12] Kolmas toimipiste sijaitsi vanhalla kunnantalolla eli Kievarissa. Lisäksi opetusta annettiin Manttaalikunnan talolla. Kunnanlääkäri Pekka Airaksisen mukaan valaistus, tuuletus, hygienia, käymälät ja voimistelutilat olivat puutteellisessa kunnossa Kievarissa, Manttaalikunnan talolla ja Siilinhovissa.[13]

Kansalaiskoululaisia Manttaalikunnantalolla 1971. Opettajat
Vesa Karttunen ja Erkki Lukin. Kuva Pirjo Vlasoff.

Kansalaiskoulu oli oppilaille ilmainen, matkat, ruokailu ja oppimateriaalit tulivat kansakoulun tapaan koulun puolesta. Samaan aikaan oppikoululaiset maksoivat itse kaikki nämä kulut. Ennen peruskoulua osa lapsista valitsi vanhempiensa toivomuksesta ilmaisen koulutuksen. Osa kansalaiskoulua käyneistä muistelee vieläkin pienellä katkeruudella, kun ei päässyt edes koettamaan oppikouluun.

Joillekin oppikoulun pääsykokeista jäi käsitys, että omat lahjat eivät riittäneet. Saattoipa joku kansakoulunopettaja toppuutella pienviljelijäperheen lapsien oppikoulun lähtemistä. Yhteislyseoon ei vaan mahtunut opiskelemaan kuin rajattu määrä lapsia. Toisaalta kaikkia ei kielipainotteinen oppikoulu kiinnostanut. Silloin kansalaiskoulu tarjosi väylän kypsyä omiin ammatillisiin valintoihin. Varsin monet kansalaiskoulun käyneet täydensivät sittemmin koulutustaan kansanopistoissa ja istuivat myöhemmin samoissa kouluissa keskikoulun käyneiden kanssa.

Opetusministeri Ulf Sundqvist puhumassa 29.4.1973 
kansalaiskoulun vihkiäisjuhlassa. Samalla juhlittiin
Siilinjärven koululaitoksen 100-vuotista taivalta.
Siilinnjärven kunnanarkisto. Kuva Saini Nykänen.

Kansalaiskoulu sai uudet tilat pitkällisen väännön jälkeen vuonna 1972. Silloin tosin jo tiedettiin, että uudet tilat rakennettiin myös peruskoulun yläasteen tarpeisiin. Tuolloin kansalaiskoulua käyneet muistavat riemun uusista tiloista. Koulun vihkiäisiä vietettiin 29.4.1973. Samalla juhlistettiin Siilinjärven kunnan satavuotista kouluhistoriaa. Opetusministeri Ulf Sundqvist puhui juhlassa. Ministerin oli mukava tulla Siilinjärvelle, sillä peruskouluun olisi täällä haluttu siirtyä jo vuonna 1974. Muuten maassa käytiin vielä ankaraa poliittista taistelua yksityisten oppikoulujen puolesta.

Puheessaan Sundqvist luonnosteli koulu-uudistuksen jatkoa. Koulun aloitusikää oli tarkoitus laskea kuuteen vuoteen ja vuodesta 1980 alkaen peruskoulua oli tarkoitus jatkaa 11-vuotiseksi kaikille yhteiseksi yleissivistäväksi kouluksi. Koulutuksellisella tasa-arvolla oli varsin laaja poliittinen tuki tuolloin, joskin kehitystä myös varsinkin oikeistopuolueet kritisoivat. (Työväen arkisto, Ulf Sundqvistin kokoelmat)

 Siilinjärven kansalaiskoulun opettajat

---

[1] Kasurinen, J. Tietoja Siilinjärven kunnan kansalaiskoulun vaiheista. Julkaisematon asiakirja. Kasurilan koulu, sekalaiset asiakirjat. Ja:1. Siilinjärven kunnanarkisto.

[2] sama

[3] Kansakoululautakunta 20.8.1958. Siilinjärven kunnan arkisto.

[4] Kansalaiskoulun vuosikertomukset. Siilinjärven kunnanarkisto.

[5] Hälström, https://espoonperinneseura.net/perinnetietoa/suomalainen-kansalaiskoulu-1958-1980/

[6] Kansalaiskoulun vuosikertomukset. Siilinjärven kunnanarkisto.

[7] sama

[8] Savon historia V, http://savonhistoria.edita.fi/1945-2000/viii-koulutus-suurten-ikaluokkien-haasteesta-koulutustason-rajuun-nousuun/oppikoulun-suosio-kasvaa/

[9] Muistion kunnanhallitukselle 19.8.1963.

[10] Hellström, https://espoonperinneseura.net/perinnetietoa/suomalainen-kansalaiskoulu-1958-1980/

[11] Kasurinen, J., Tietoja Siilinjärven kunnan kansalaiskoulun vaiheista. Kasurilan koulu, sekalaiset asiakirjat. Ja:1. Siilinjärven kunnanarkisto. . Kasurilan koulu, sekalaiset asiakirjat. Ja:1. Siilinjärven kunnanarkisto.

[12] Liite kansalaiskoulun rakennuslupa-anomukseen. 17.12.1967. Kasurilan koulu, sekalaiset asiakirjat. Ja:1. Siilinjärven kunnanarkisto.

[13] sama

Pekka Roivainen talvisodassa 1939-40 - kohtalona Pitkäranta

Siilinjärven miehille jaettiin kutsut ylimääräisiin kertausharjoituksiin 13.10.1939. Pekka Roivainen oli 25-vuotias perheetön työmies, s. 19.8.1914. Suojeluskunnan kyläpäällikkö Atte Rautiainen toi hänelle yh-kutsun. Pekka asui ilmeisesti vielä vanhempiensa kodissa, joka oli pieni mökki maamiesseurantalon vieressä Pöljän kylällä. Perheessä oli suruaika, sillä Pekan äiti Susanna (os. Lappalainen) oli kuollut aiemmin keväällä.

Savon Jääkärirykmentin 3.komppanian kasarmi.
Käkisalmi.Kuva Museovirasto.

Roivainen oli suorittanut asevelvollisuutensa vuonna 1937 Käkisalmessa, jossa Savon Jääkärirykmentin miehiä koulutettiin. Hän oli ollut ensimmäisen kerran kutsunnoissa vuonna 1934, mutta ilmeisesti huonon kuntonsa vuoksi hänet lähetettiin kotiin voimistumaan. Tämän vuoksi hän oli jo 23-vuotias suorittaessaan asevelvollisuuttaan.[1] Kutsunnoissa hylkääminen ei ollut 1930-luvulla ollenkaan epätavallista, kansanterveydessä oli vielä kohentamisen varaa. Vielä 1920-luvun lopulla kutsuntaikäisistä nuorista jopa 90% oli alipainoisia. Keskimäärin vasta 25-vuotiaana saavutettiin täysi ruumiillinen kehitys.[2]

Roivainen on merkitty vuonna 1937 kuntoisuusluokkaan A II. Luokat A I ja A II kelpasivat taistelutehtäviin.

Pekka Roivaisen isä Erik (Ierikka) Roivainen oli syntynyt 1879 torppariperheeseen Pöljän Saarismäessä. Erikillä ja hänen puolisollaan Susannalla oli ollut oma torppa tilalla Pöljä 5 Ollila. Ollilan tilaa hoitivat lampuoteina Erikin isä Taavetti Roivainen ja Erikin veljet Kusti ja Taavetti. Perhe lunasti torpan itselleen, mutta Erik myi pienviljelijätilansa Henrik (Hintre) Heikkiselle jo vuonna 1930.

Pöljän pysäkki 15.10.2020. Tältä pieneltä asemalta lähikylien
asevelvolliset nousivat junaan.

Varmaan Pekka Roivainen käveli lyhyen matkan Pöljän pysäkille kotoaan. Hän lähti muiden kylän miesten kanssa junaan. Asemalla oli jonkin verran saattajia, esimerkiksi 16-vuotias Meeri Turunen (Roivainen) muisteli myöhemmin olleensa asemalla. Vaikka miehet oli kutsuttu vain ”ylimääräisiin harjoituksiin”, niin kaikki ymmärsivät sodan vaaran.

Jalkaväkirykmentti 38 1. patljoonan miesten junamatka
Salmiin lokakuussa 1939.

Junaan otettiin vielä lisää lähtijöitä Siilinjärveltä. Ensimmäinen määränpää oli Toivalan asema noin 10 kilometriä Kuopiosta pohjoiseen. Toivalassa majoituttiin Ingmanin koululle, nuorisoseurantalolle, entisen tynnyritehtaan rakennukseen ja läheiseen Lappalan taloon. Toivalassa osalle miehistä jaettiin jo varusteita. Seuraavana päivänä lähdettiin marssimalla Kuopioon, jossa majoituttiin kasarmille ja Asemakoululle.[3]

Siilinjärveläisistä muodostettiin 38. jalkaväkirykmentin 1. pataljoonan III komppania. Veteraanimuistelmissa sanotaan, että siilinjärveläisiä oli myös maaninkalaisista muodostetussa II komppaniassa.[4] Jalkaväkirykmentti 38 oli savolaisrykmentti, jossa miehiä lisäksi Suonenjoelta, Karttulasta, Nilsiästä, Vesannolta, Muuruvedeltä ja Rautalammilta.

Rykmentti lähti 17.10.1939 Kuopion rautatieasemalta yöllä klo 4.30 kohti tuntematonta. Määränpäätä ei kerrottu sotilaille.[5] Liikekannallepanojunissa saattoi olla 20-44 vainua. Junien keskimääräinen nopeus oli 40 km tunnissa, mikäli kuljetettiin pääasiassa jalkaväkeä.[6] Niinpä siirtyminen Kuopiosta Pieksänmäelle vei junalta 3 tuntia 20 min. Huutokoskella pysähdyttiin ja miehet saivat teetä, matkassa kulkevat hevoset juotettiin vielä uuden pysähdyksen jälkeen noin kolmen kilometrin matkan jälkeen. Matka jatkui Kolkontaipaleen, Savonlinnan, Kulennoisen kautta (ruokailu) Elisenvaaraan, jonne saavuttiin 17.55. Elisenvaaran risteysasemalta juna suuntasi kohti pohjoista tunnin pysähdyksen jälkeen. Matkaselkään tultiin puolen yön maissa. Junakuljetuksen päätepisteeseen Uuksun asemalle Salmiin saavuttiin klo 5.27 aamulla 18.10. Oli tehty matkaa puolitoista vuorokautta. Marssittiin Ylä-Uuksuun ja majoituttiin telttoihin, toiset pääsivät maamiesseurantalolle, Uuksun kouluun ja kylän taloihin asumaan.[7]

Telttamajoitusta kallion suojassa 22.1.1922.
SA-kuvat.

Ylimääräisen kertausharjoituksen aika kului miehiltä panssariesteiden rakentamiseen yms. linnoitustöihin. Sää pysyi koko lokakuun varsin lauhana, mutta välillä myös harmillisen sateisena. Miehet kastuivat ulkotöissä ja varusteita oli vaikea saada kuivaksi. Välillä oli pikkupakkasta.

3. komppanian sotapäiväkirjat ovat kateissa, joten ihan tarkkaa kuvausta Pekka Roivaisen ja kumppanien toimista yh:n aikana ei pysty antamaan. Osa joukoista siirtyi 23.10. Syskyjärvelle.

Pekan kantakortista voi nähdä, että hän osallistui talvisodassa tuon rintamaosuuden kaikkiin torjuntataisteluihin. Kantakortissa on maininnat: Uomaa, Syskyjärvi, Ruokojärvi ja Pitkäranta. Kun sota syttyi 30.11.1939 JR 38 ei ollut ottamassa vastaan ensimmäisiä vihollisten hyökkäyksiä. Pekka Roivaisen ja 3. komppanian tulikaste tapahtui vasta 7.12.1939 Uomaalla.

Korsun suulla. 2.1.1940. SA-kuvat. Lumipuvut eivät pysynyneet
rintaman ankarissa oloissa puhtaana.

Komppania eteni 20-30 cm lumessa, metsämaastossa kohti Uomaa-Lavajärvi tietä. Komppania joutui yllätetyksi ja murhaavaan vihollisen tuleen. Noin kymmenen minuutin laukaustenvaihdon aikana komppaniasta kaatui 16 miestä. Heidän joukossaan olivat lähes kaikki upseerit.[8]

Hiljaisena, apealla mielellä ja päät painuksissa 1. pataljoona taivalsi lopulta korpia myöten Syskyjärvelle kaivamiaan asemia kohti. Metsätaipaleella oli huolto, hevoset ja soppakanuunat odottamassa. Lusikoitiin soppaa, teltat pystytettiin, kamiinat pantiin lämpiämään ja vetimet kuivamaan. Puhetta ei paljon syntynyt. Rätnättiin, ketä oli joukosta poissa.[9]

Pekka Roivaisen talvisota päättyi 5.2.1940 Pitkärannassa. Hän palveli tuolloin 4. komppaniassa. Komppanian suurimpaan korsuun tuli täysosuma, jossa kaatui yhdeksän miestä. Heidän joukossaan Pekka Roivainen. Muut siilinjärveläiset kaatuneet olivat Pekka Husso, Viljo Kokkonen ja Matti Vartiainen.[10]

Pekka Roivainen on haudattu Siilinjärven sankarihautausmaalle.

Pekka Roivainen teoksessa Vapautemme hinta.
Sodan 1939-40 sankarivainajat.

---

[1] Pekka Roivainen, kantakortti http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=81311278

[2] Lehesjoki, https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/157248/Lehesjoki_final_verkkoversio.pdf?sequence=1&isAllowed=y

[3] Kasurinen, Jukka, Maalaismiehiä (1996) 27-29

[4] sama, 30-31

[5] Jalkaväkirykmentti 38, 1. komppanian sotapäiväkirja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1502009

[6]Montonen, rautatiekuljetukset puolustussuunnittelun osana, 17-20 https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/120056/MontonenJMP_YEK57.pdf?sequence=2&isAllowed=y

[7] J. Kasurinen, 31

[8]P.  Kasurinen, Kotikontujen tienoita tervehtien. Muistelmia ja kuvia sota-ajalta, 13-16

[9] J. Kasurinen, 51

[10] J. Kasurinen, 110-112

Hurskas kurjuus – Aatami Roivaisen kapina 1918

 

Vangittuja punakaartilaisia ryhmäkuvassa Viipurin
keskuskasarmilla. Muonittajat vartijoineen 1918.
 Kansan Arkisto.

Punavanki Aatami Roivainen oli virunut neljä kuukautta Viipurin vankileirissä, ainakin aluksi häntä pidettiin keskuskasarmilla. Mies oli hyvin huonossa kunnossa, sillä kaikilla leireillä kärsittiin kesällä 1918 nälkää. Lisäksi kuulustelijat kiinnittivät huomiota hänen selässään olevaan ”suureen kasviin”. Mitään tarttuvaa sairautta Aatamissa ei kuitenkaan ollut. Nyt 28.8. 1918 valtiorikosoikeuden osaston 66 jäsenet olivat kokoontuneet antamaan vangille tuomionsa Viipurissa.[1]

Aatami Roivainen oli syntynyt 2.11. 1877. Hänen synnynkotinsa sijaitsi Lapinlahden Ollikkalassa. Talon nimi oli Kuosmala, nro 27. Hänen isänsä oli talonpoika Henrik (Heikki) Roivainen (s. 17.1.1838) ja äitinsä Greta Sofia Niiranen (s. 19.8.1839). Adam eli Aatami oli perheen kuopus, häntä ennen perheeseen oli syntynyt viisi tytärtä: Anna-Kaisa (1859), Selma (1864), Hanna (1868), Maria Sofia (1871) ja Liisa (1874).

Ilmeisen vakavaraisen talollisperheen elämä suistui raiteiltaan 1880-luvulla. Kuosmalan talon omistivat puoliksi veljekset Heikki ja Risto Roivainen. Vanha isäntä Henrik oli myynyt tilan pojilleen jo vuonna 1871, siten että kumpikin omisti tilasta puolet.[2] Vanha isäntä kuoli vuonna 1880, mutta niin kuoli myös hänen poikansa Risto seuraavana vuonna. Nyt talon puolikkaat omistivat Riston leski Liisa Ollikainen ja Heikki Roivainen.

Risto Ollikaisen perunkirjoituksessa hänen tilansa ja irtaimen arvoksi laskettiin lähes 4000 hopeamarkkaa. Voimme siis päätellä, että Heikinkin osuus oli ihan kelpo tila tuolloin. Kuitenkin Heikki lähti perheineen jo vuonna 1886 Nilsiän Lukkarilaan, jossa he omistavat tilaosan Lukkarila nro 2. Siellä perheen äiti Greta Sofia kuoli 1890 keuhkotautiin, samoin kuin tyttärensä Maria Sofia seuraavana vuonna.

Perhe muutti takaisin Lapinlahdelle 1893.  Isä Heikin mukana muutti Aatamikin tilalle Ollikkala 21, (Portaanpää), joka oli kunnan omistama tila, käytännössä vaivaistalo. Heikki Roivainen on merkitty säädyltään rengiksi.[3] Tälle alenevalle säätykierrolle ei oikein muuta selitystä ole kuin keuhkotauti. Kutsuntarkastuksessa Aatamikin on merkitty hylätyksi.

Lapinlahden kirkonkylää noin 1890-1893. Kuva Karl Granit.
Kuopion kulttuurihist.museo.

Aatamin muutosta pois Lapinlahdelta ei näillä lähteillä pysty sanomaan mitään. Niin vain hän kuitenkin oli päätynyt Viipuriin ja Diesen Wood yhtiön työntekijäksi. Hänen osoitteensa Viipurissa oli Mustainveljestenkatu 14. Diesen Wood & Co omisti Karjalassa sahoja, kaivoksen, Pitkärannassa selluloosatehtaaan ja harjoitti laivaliikennettä. Yhtiö oli suomalainen, mutta norjalaisomistuksessa. Päämarkkina-alue oli Venäjä.[4] Viimeiseksi Aatami sanoi olleensa yhtiön töissä Galitsiassa. (!)

Aatami Roivainen ”vietiin” kadulta Viipurissa 15.2.1918 työväentalolle, missä hän liittyi punakaartiin. Hän sanoi liittyneensä, ”koska oli pakko ja kaartissa sai ruokaa ja palkkaa.” Muuta toimeentuloa hänellä ei ollut. Aatami väitti olleensa koko ajan Viipurissa ruokakomppaniassa, jossa hän kuori perunoita, kantoi puita ja siivosi. Syytetty kertoi olleensa kerran kaksi viikkoa vahdissa keskuskasarmin jauhovarastolla aseen kanssa. Roivainen sanoi jättäneensä aseensa 28.4. kasarmille ja menneensä kotiin, koska ei ollut mielestään tehnyt mitään rikollista.[5]

Kuulustelijalle Roivainen kertoi, ettei ollut kuulunut sen paremmin ammatti- kuin työväenyhdistykseen. Lisäksi hän mainitsi olleensa sairastellessaankin yhtiön luottomies, jolle etsittiin keveämpiä töitä sairauden vaivatessa. Heinäkuussa Aatamia kuulustellut E. Holm piti hänen kertomustaan uskottavana.

Lisäksi Aatami kertoi, että hänellä on Lapinlahdella sukulaisia, joilla on suuri maatila. Tällä Aatami viittasi setänsä Riston poikiin, August (Aku) ja Lauri Roivaiseen, jotka isännöivät tilaa Ollikkala nro 27. Hän saisi sieltä aina töitä. Lähimmäksi omaisekseen hän mainitsee sisarensa Selma Juntusen Lapinlahden Ollikkalasta. Selma oli samaisen Ollikkala 27 mäkitupalainen.

Oikeus ratkaisi Aatami Roivaisen kohtalon lempeästi. Hänet tuomittiin avunannosta valtiopetokseen kolmeksi vuodeksi vankeuteen, mutta tuomio annettiin lieventävien asianhaarojen vuoksi ehdollisena viiden vuoden koetusajalla. Hänet vapautettiin heti.[6]

No pääsikö Aatami Roivainen sukulaistensa hoiviin toipumaan leirin nälästä ja selkävaivoista? Kyllä. Ainakin Aatami Roivainen löytyy vuoden 1920 henkikirjoissa tilan Ollikkala nro 27 loismiehenä.[7]Nykyisin talon nimi on Roivaala.

Kiitos Kaija Kainulainen ja Matti Ollikainen sukututkimusavusta!

 

---

[1] VRO, Aatami Roivainen, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=78066521

[2] Iisalmen tk perukirjoja 1879-1882 (AP_IISALMI E I C:13), SSHY

[3] Lapinlahti rippikirja 1891-1900 (MKO102-146)  Sivu 704 Ollikkala 21 Portaanpää ; SSHY

[4] https://fi.wikipedia.org/wiki/Diesen_Wood

[5] VRO, Aatami Roivainen, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=78066081

[6] VRO, Aatami Roivainen, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=78066675

[7] Henkikirjat, Lapinlahti 1920 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22008379