Gadgetissa oli virhe

lauantai 15. syyskuuta 2012

Amerikasta Pöljälle


Eeva Vartiainen New Yorkissa
Sata vuotta sitten näilläkin seuduilla Savossa vaikutti ”Amerikan kuume”. Tuhannet suomalaiset lähtivät hakemaan parempia elämän oloja rapakon takaa. Niin lähti myös Eeva Vartiainen 17-vuotiaana etsimään onneaan isosta maailmasta. Perillä oli jo veli Sakari, jonka luokse Eeva aluksi menikin.
Maahantuloasiakirjoissa Eeva ilmoitti tulevansa palvelijan hommiin, tulijoilta kyseltiin terveys ja luku- ja kirjoitustaito. Suomalaisten koulutus oli selvästi korkeammalla tasolla kuin monilta muilta Euroopan alueilta tulevilla siirtolaisilla; Eevakin oli käynyt kansakoulun ja osasi kyllä lukea ja kirjoittaa, mutta tietenkin vain suomea.
Aikanaan Eeva tapasi Ruotsin Pajalasta Amerikkaan tulleen Waldemar Pantzarin, jonka kanssa hän avioitui. Waldemar hankki elantonsa Detroitissa Fordin autotehtailla. Detroitissa syntyivät myös pariskunnan ensimmäiset lapset, Irma ja Robert.
Waldemar Pantzar oli tehnyt myös kaivostöitä. Kuuluisilla Kuparisaarilla, Calumetissa ja Hancockissa työskenteli tuhansia suomalaisia kaivoksissa ja maanviljelijöinä. Suomalaiset ja Torniojokilaakson ruotsalaiset olivat usein aika aatteellista väkeä. Osa toi mukanaan vahvan uskonnollisuuden ja osa radikalisoitui hyvinkin äärimmäisiin poliittisiin liikkeisiin. Suomalaisista monet kuuluivat anarkistiseen ja lakkoherkkään IWW-järjestöön, osa kääntyi 1920-luvulla tiukan linjan kommunismiin. Usein lakot murrettiin väkivalloin. Olosuhteet kaivoksissa olivat vaaralliset ja palkat huonot. Kaivosten kannattavuus kääntyi laskuun 1910-luvulla.


Lähtö Amerikasta, Ahmeek 1931. Irmalla nukke sylissä.
Irma  oli viisivuotias, kun Waldemar ja Eeva päättivät palata Eurooppaan, Eevan kotiseudulle. Suuri pörssiromahdus 1929 oli ajanut miljoonat ihmiset työttömyyteen ja tulevaisuus näytti vaikealta  Amerikassakin. Vuonna 1931 he nousivat laivaan New Yorkissa.
”Olin laivan kannella ja viimeinen näky oli Vapauden patsas. Olin liian nuori, että minulla voisi olla yhtenäistä kuvaa koko matkasta. Katsoin äskettäin televisiosta ohjelman ’Punalipun kantajat’. Se herätti voimakkaita tunteita, sillä olisin voinut olla yksi sen tarinan lapsista. Samalla laivalla meidän kanssa matkusti kymmeniä perheitä Neuvostoliittoon. Me emme olleet punaisen lipun kantajia. Muistan isän sanoneen, että laivalla oli kova kommunismin henki ja propaganda. Laivamatka kesti kolme viikkoa. Pohjanmerelle tullessa tuli  myrsky. Meille tultiin sanomaan hyttiin, että laitetaan kaikki kiinni jotenkin, tulemme kovaan myrskyyn.  Kaikki muut paitsi isä olivat merisairaita. Ravintolan pöydät ja tuolit olivat mullin mallin.”
Neuvostoliittoon menijät siirrettiin Helsingin edustalla Leningradin laivaan. ”Vilkutimme heille valkoisilla liinoilla ja he vastasivat meille punaisilla. Kiitos isälle ja äidille, että he valitsivat oikean sataman!”  Leningradiin menijöitä odotti kova kohtalo Karjalassa ja Stalinin vainojen uhreina. 

Pantzarin perhe matkusti ensin Helsingistä Pajalaan ja lopullisesti perhe asettui Siilinjärven Kolmisopelle. Heille syntyi vielä kaksi tyttöä, Selma ja Mirja. Heillä oli pieni maatila ja Waldemar hankki 1938 auton ja ajoi taksia.
Irma Roivainen asuu nyt Siilinjärven Pöljällä. Hän arvelee, että ilman pörssiromahdusta ja Amerikan lama-aikaa he eivät olisi tulleet takaisin Suomeen. Irma on syntynyt Detroitissa. Kun hän matkusti 1992 Amerikkaan käymään, niin kohteliaat passintarkastajat toivottivat hänet ”tervetulleeksi kotiin”.


1 kommentti:

  1. Kiitos tarinan jakamisesta. Minäkin olen kuullut tarinoita Amerikan reissusta, sillä äitini äidin vanhemmat lähtivät valtameren taakse kokeilemaan onneaan. Mummoni kuitenkin syntyi Suomessa ja matkalta on säilynyt joitain kuvia ja pieniä tarinoita tai muistikuvia. Jännittävin tieto minkä muistan on, että mummoni isän piti matkustaa Titanicilla meren yli, mutta oli myöhästynyt laivasta. Saattoi hän jälkikäteen kiitellä ettei ollut ehtinyt laivaan...

    VastaaPoista