maanantai 3. syyskuuta 2012

Kotikylän valokuvien lumo


”Sain eteeni talvisen kuvan Kärängänharjulta. Tuttuuden ja ilon tunne häivähti minussa: tämähän on lapsuuteni maisema. Melkein haistoin lumen ja aistin säkenöivän talvipäivän valon.
Siitä hetkestä olin koukussa kotikyläni kuviin. Mietin, saisinko siepattua menneen maailman tunnelmia ja hetkiä myös muiden aistittavaksi. Lähdin etsimään.
Istuin tuttujen ja vieraidenkin tuvissa katselemassa kuvia ja kuuntelemassa niiden tarinoita. Joka paikkaan minut otettiin vastaan ystävällisesti. Tottahan oman kylän tytölle kuvia kotialbumeista etsitään!
Löysin kuvia yritteliäästä ja yhteisöllisestä elämästä. Totisia lapsia ensimmäisissä koulukuvissa 1920-luvulla. Seesteisiä hetkiä viljapelloilla. Löysin kuvia harrastajateatterista ja vireästä urheilutoiminnasta.
Nyt tiedän: Olen vieläkin tämän kylän yhteisöllisyyden taikapiirissä.”
Kirjoitin oheisen tekstin kotikylän valokuvia esittelevän näyttelyn avajaisiin. Näyttely oli esillä keramiikkastudio Jenni Linnoven vintillä kesäkuussa 2012. Jatkuuko lumous? Eilen tapasin kolmea kyläläistä kotialbumien äärellä. Koetimme tunnistaa ihmisiä, jotka työn ja juhlan keskeltä oli kuviin napattu. Eilisen löytöinä jäi mieleen Pohjolanmäen kansakoulun rakentajista otettu kuva.



Luultavasti kesällä  1927 otettu kuva kertoo kylän koulutusinnosta  puutteenkin keskellä. Kansakoulun rakentamiseen vaikutti ratkaisevasti yhden talollisen tahto. Aatu Väänänen oli  talonpoika, joka lahjoitti koululle kauniin tontin Kokkosenlammen rannalta ja vielä 30 000 tiiltä. Kuntaa Aatu painosti laittamalla lahjoitukselle ehdon. Kylämme koulu olisi rakennettava ensimmäisenä! Niinpä koulu rakennettiin ja vieläpä komea koulu. Ja sinne suuntasivat askeleensa pitkin metsäpolkuja ja pellon laitoja Pohjois-Pöljän lapset. Savon sydänseutujen työmiesten, loisten, torppareiden pojat ja tyttäret. Vähän oli vaurasta väkeä, mutta koulutustahtoa oli!
Hiihtelin kouluun pihaan luvatta viime talvena. Tajusin käyneeni neljä ensimmäistä kouluvuottani häkellyttävän kauniissa paikassa. Aatu oli antanut kauneimman tonttinsa yhteiseen käyttöön. Komea mäki, hieno harjumaisema lammen takana ja iso tontti lasten temmeltää. Nyttemmin koulu on tietysti lakkautettu ja myyty pois. Olin yksityisellä pihalla, mutta minusta tuntui, että saan siinä silti olla. Tämä oli meidän koulu! Eikä kukaan kulkemiseeni puuttunut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti