Miksi Pöljän pysäkin suojeleminen on arvokasta?

Pöljän seisahduslaituri 1947. Katri Rautiaisen kuva.

”Niin muistaa se, joka rakastaa.” Sitaatti on jäänyt mieleeni jostakin vuosien takaa. Olen alkanut ymmärtää, mitä lause tarkoittaa.

Pöljän kylällä on aloitettu kotiseudun historian talllentamisprojekti kevättalvella 2012. Sukujuuriltaan pöljäläinen kesämökkeilija Markku Niskanen innosti meidät kyläkirjan tekoon ja kulttuuripolun suunnitteluun.

Olin jo syksyllä 2011 aloittanut kotikyläni vanhojen valokuvien taltioinnin. Kuvien myötä tajusin uudella tavalla juurien merkityksen ihmiselle. Itsellenikin. En ole vain pyyteetön perinteen kerääjä vaan haen itselleni tietoa ja  oivallalluksia omasta elämästäni. Haluan kuvia jakamalla antaa oivalluksen mahdollisuuden kaikille, joilla mielenkiintoa riittää.

Rautatie tuo pöljäläisten kuviin oman erityisen vivahteensa, mutta pohjimmiltaan kuvat kertovat meidän kaikkien yhteistä tarinaa. Suurin osa yli 50-vuotiaista suomalaisista voitaisiin laittaa tänäänkin heinän seivästykseen pellolle ja hanko tottelisi hetken totuttelun jälkeen käyttäjäänsä nätisti. Vaikka tietokonetta nyt näpyttelemmekin!

Pöljän pysäkkirakennus on kärsinyt huonosta hoidosta. Syyllisiä on turha hakea, näin on vaan päässyt käymään. Korjauksen kustannusarvioksi on heitetty kymmenien tuhansien eurojen summa. Surkea rähjä? Puretaan pois! Mutta sille, joka muistaa ja rakastaa, pelkät mukalakivet pihamaalla vievät aikojen taakse. Tästä lähdettiin, tähän tultiin. Yhteisön elämä maitotonkkineen, posteineen, puiden lastauksineen ja kesävieraineen kiteytyi pysäkin seutuville.

Salokylän tyttö ja poika kokivat ensimmäisen tuulahduksen suuresta maailmasta pysäkin odotussalissa, pihalla kengän alla jo kaupungin tuntu. Vanha rakennus kantaa mukanaan samaa viisautta ja tarinaa kuin vanha ihminen. Kauniisti vaalittu vanha rakennus antaa meille mahdollisuuden muistaa. Ja rakastaa. 

On sitä eletty ennenkin! Nuokin ryppyiset kädet olivat kerran sileät ja vahvat. Tuokin seinä oli kirkas ja hoidettu. Pendolino kiitää hurjaa vauhtia pienen pysäkin ohi, mutta tästä lähdettiin yhtä kiihkein odotuksin Ukko-Pekan matkaan joskus! Hitaimmillaan juna eteni Pöljältä kirkonkylälle tunnin ja ikkunattomassa tavaravaunussa matkustettiin Helsinkiin asti.

Kulttuuriperinnön vaaliminen ei ole ylimääräistä herkkua. Korjattu pysäkki ei ole tyhjä ”koriste” maisemassa. Oikeasti on kysymys tulevaisuudesta. Millainen on tulevaisuus, jossa vain uusi ja ”hyödyllinen” on arvokasta? Millaisen mallin me annamme nuorille juuri tänään? Pöljän pysäkin pelastaminen on tulevaisuusteko.

Ilman menneisyyden ymmärtämistä ja ajan kerroksia maisemassa meillä on vaarana eksyä pahan kerran. Tiedän, että Pöljän kyläyhdistys on aktivoitunut asiassa, mutta halusin ottaa asiaan kantaa myös asiasta kiinnostuneena kuntalaisena. Vetoankin kunnan päättäjiin, kuntalaisiin ja pöljäläisiin. Etsitään yhdessä keinoja pelastaa kappale yhteistä kulttuurihistoriaa!