Gadgetissa oli virhe

perjantai 18. tammikuuta 2013

Adam Toivanen hakee lainaa Waltionkonttorilta

”Nämä tilat sijaitsevat luonnon ihanalla paikalla Pöljän ja Kevättömän järven rannalla noin 1,5 kilometriä Kuopiosta Iisalmeen menevältä maantieltä ja noin 8 kilometrin päässä Siilinpään laivalaiturilta, josta höyryvenhe ”Neiti” välittää jokapäiväistä liikettä Kuopion kaupunkiin, sekä 1,5 kilometrin päässä Pöljän asemalta Kuopion Iisalmen rautatieltä.”
Maaningan kruununvouti kuvaili suorastaan runollisesti Jussilan ja Savolan tilojen sijaintia. Adam Toivanen, tilojen omistaja, halusi lainata rahaa Waltionkonttorilta. Kruununvouti sekä kunnallisneuvos Theodor Kolström ja Puustellin sotilasvirkatalon vuokraaja Kaarlo Nyberg olivat tulleet tekemään arvion talon velkakelpoisuudesta. Tästä tarkastuksesta on jäänyt talteen mielenkiintoinen asiakirja. Millainen oli iso tila Pöljällä sata vuotta sitten?
Jussilassa oli peltoa 40 hehtaaria. Lisäksi oli noin 30 hehtaaria luonnonniittyjä, joilta kerättiin huomattavan iso heinäsato. Jussilan mökkiläisistä ja torppareista olen jo kertonut. Suurin osa tilan pelloista oli Pöljän ja Kevättömän järven rantamilla, hyvää savipohjaista viljelymaata. Peltoja ja niittyjä oli myös Pitkänjärven takana. Muun muassa Pitkäniitty Hoikilla, nykyisin se tunnetaan Riitaniittynä.
Metsän hyödyntäminen oli aivan alussa näillä seuduilla sata vuotta sitten. Tässäkään asiakirjassa metsäomaisuutta ei edes arvioida. Todetaan vain, että metsää on omiksi tarpeiksi. Nestori Halosen arvio on, että Savola/Jussilan kokonaispinta-ala saattoi olla jopa 380 hehtaaria. Kyllä siinä omiksi tarpeiksi puuta varmasti oli.
Avoimen peltoalueen keskellä oli peräti kaksi asuinrakennusta, vanhempi ja nuorempi. Hirsirakennuksissa oli pärekatot. Molemmissa oli kaksi kamaria, uudemmassa lisäksi tupa ja keittiö. Vanhemman asuinrakennuksen yhteydessä oli meijerihuone.
Rakennuksia luonnehdittiin lähinnä ”asuttavassa kunnossa” oleviksi. Mitähän se Savossa tarkoitti 1900-luvun alussa? Tämä melkein  hymyilyttää, sillä näillä seuduilla ei tainnut sen paremmin isännät kuin torpparitkaan pytingin komeudella ylvästellä? Oheisessa kuvassa on Reponiemen tilan rakennukset 1902. Ehkäpä Jussila näytti vähän tältä. Vaurastuminen oli vasta alussa, niin torpat kuin talotkin repsottivat.
Lisäksi oli aitta ja tallirakennus. Talliin mahtui neljä hevosta. Oli törkylato eli heinälato, riihi ja huono sauna. Katselmuksessa sanottiin erikseen, että tuulimylly oli kunnossa. Lisäksi peltojen niittyjen yhteyteen oli rakennettu monta latoa. 
Navetta oli iso. Siinä oli paikat 42 lehmälle. Toivasen karjatalous oli kuitenkin hyvin huonolla tolalla. Isäntä väitti, että tilan rehut oli myyty rautatien rakentajien tarpeisiin. Tästä syystä lähes puolet lypsykarjasta oli hävitetty. Selitys ontuu.  Rautatietä kyllä rakennettiin Pöljällä juuri tuolloin, mutta ei se voinut olla perustelu karjan hävittämiselle! Adam Toivanen oli pulassa. Hänellä oli jo aiempaa velkaa noin 13 000mk. Niistä ei puhuta tässä asiakirjassa mitään. Tilan arvoksi arvioitiin vähän yli 50 000 mk.


Suomen karjaa Ollikkalan tilalla 1933. Myös Jussilan karja näytti tältä.
Toivanen halusi lainata 9000 markkaa rahaa.  Toimitusmiehet arvioivat, että tila voisi tuottaa vuodessa vähän yli 3000 markkaa voittoa. Pääasiallinen tulo tuli voista. Tuottaja sai voista 2mk kilolta. Tilalla oli oma ”meijeri”. Lisäksi viljan myynti oli toinen merkittävä tulonlähde.
Jussila/Savolassa tarvittiin kolme renkiä ja kolme palvelijatarta. Pöljällä renki sai vuodessa 150 markkaa palkkaa, piika 100 markkaa. Lisäksi he saivat talon ruuan, vaatteet ja asunnon. Muita menoja oli kruununvero (88mk), kunnan verot (163mk), papisto ja kirkonpalvelijat (56mk) ja paloraha, siis palovakuutus, joka oli otettu ”Suomen maalaisten paloapuyhtiöltä” (40mk). Muuten talon menot arvioitiin hyvin vaatimattomiksi. Hiukan suolaa, sokeria ja kahvia, rautaa, vehnäjauhoja ja kankaita (230mk).
Tila oli menossa alaspäin. Silti Adam Toivanen sai lainan. ”Paikkakunnan oloihin perehtyneet miehet” Nyberg ja Kolström ehkä auttoivat miestä mäessä. Iso osa karjasta oli hävitetty, kirkonkirjojen mukaan palveluskuntaa ei juuri ollut, entisiä velkoja oli yllin kyllin. Adamin ja Wilhelmiinan poika Johannes oli muuttanut pois jo v.1894.
Adam Toivanen möi tilansa  v. 1904 Nestor Haloselle ja Maria Toivaselle. Nestor ja Maria yhdistivät Toivasen suvun maaomaisuuden. Mahtitilan poika Adam siirtyi asumaan vaatimatonta Syrjänmäen mökkiä Pohjois-Pöljällä. Muutos on varmasti kirvellyt miestä. Tarina ei kuitenkaan ollut mitenkään poikkeuksellinen. Velka koitui monen muunkin tilallisen kohtaloksi.

Lähteenä Nestori Halosen arkistot ja Maaningan rippikirjat 1891-1900.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti