”Mitä me naiset tahdomme” – naisasiaa Pöljällä 1905

Huhtikuussa 1905 ilmestyi Pöljän raittiusyhdistyksen Taimi-lehti. Lehti on mainio kurkistusikkuna pöljäläisten yhteiskunnalliseen ajatteluun. Viehättävä käsin kirjoitettu lehti on säilynyt Nestori Halosen arkistossa. Toimituskuntaan kuuluivat Riikka Halonen, Janne Korhonen ja Pekka Virtanen.

Elettiin kuohuvaa vuotta 1905, mutta tapahtumien vyöry alkoi Suomessa vasta syksyllä. Taimi-lehti on sopuisaksi toimitettu ja huumoriakin viljellään. On runoja ja hupaisa tarina kaupunkireissusta, joka päättyi poliisin pahnoille. Lehteen oli myös kopioitu amerikkalaisen H.J.Keloggin ajatuksia tupakasta. Kellogg ehdotti jo sata vuotta sitten, että sikarilaatikkoon pitäisi laittaa pääkallo ja sääriluut  kertomaan, että nautit myrkkyä! Vuosisadan vaihteessahan monet pitivät tupakkaa jopa jonkinlaisena lääkkeenä.

Nimimerkki Anni kirjoitti tekstin naisasiasta: ”Mitä me naiset tahdomme.”  ”Kirje Pöljällä” selosti raittiusyhdistyksen viimeisintä kokousta. Siellä päätettiin, ettei lähdetä kutsuntoihin. Kutsuntalakot olivat yksi tapa taistella Venäjän keisarin asevelvollisuuslakia vastaan.

Pöljälläkin otettiin siis vahvasti kantaa kahteen aikakauden keskeiseen yhteiskunnalliseen kysymykseen: Naisasiaan ja venäläistämistoimiin. Mitä naiset tahtoivat 1905 Pöljällä ja Suomessa?

Luulen, että naisasiasta kirjoitti Anni Pietarinen. Hän oli työskennellyt Helsingissä, myös hänen sisarensa Hanna asui siellä.  Molemmat naiset seurasivat aktiivisesti yhteiskunnallisia rientoja. Anni vieraili säännöllisesti Pöljällä, joten hän on hyvin voinut avustaa lehteä.

Annin mielestä naisilla on järkeä siinä missä miehilläkin. Hän korosti naisen roolia äitinä. ”Naisethan ovat ihmiskunnan äitejä, kansakunnan kasvattajia. Ei siis ole yhdentekevää minkälaisia naiset ovat ja minkälaisen suunnan ja kehityksen heidän henkiset arvonsa saavat.”

Naisten oli saatava ammattikoulutusta. ”Enemmän vapautta tehdä rehellistä työtä kaikilla aloilla.” Vapaus ja yhtäläiset oikeudet kaikilla elämän aloilla, sanoi Anni. Naisesta pitää tulla täysin oikeutettu ihminen ja kansalainen.

Vuosisadan alussa miehet perustelivat, ettei nainen tarvitse äänioikeutta, koska naisen elämänpiiri on koti ja lapset. Anni tulee tästä ajatuksesta aivan päinvastaiseen lopputulokseen: ”Sillä ei kai kukaan luule, että henkilö joka on itse alennustilassa, kykenee kasvattamaan vapaata, uljasta ja päämääränsä tuntevaa sukua.” Vain vapaa nainen voi olla hyvä kasvattaja.

Annin ajatukset ovat tuttuja sata vuotta sitten käydystä naisasiakeskustelusta. Hän muotoilee asiat hyvin ja tekstistä aistii, että aihe oli kirjoittajalle tärkeä ja hyvin sisäistetty. Vaikka äänioikeudesta ei puhutakaan, niin varmasti kirjoittaja on ollut syksyllä 1905 ensimmäisten joukossa sitä vaatimassa.

Suurlakko ja siinä saavutettu voitto toi Annille kuten kaikille muillekin yli 24-vuotiaille suomalaisille äänioikeuden. Kertaheitolla naiset ja työväestön miehet pääsivät sanomaan sanansa valtion asioiden hoitoon! Ainakin Anni oli täysin valmis ottamaan kansalaisoikeuden käyttöönsä!

Tämäkin pieni kurkistusikkuna Pöljälle näyttää, kuinka sanomalehdet, rautatie ja yhdistystoiminta sitoivat  seudun ajan rientoihin lähes Helsingin tahdissa. Lisäksi muutoksen tarve ja paine näkyi jutuissa. Pöljällä oli alettu vaatia. Eikä täällä enää suostuttu nöyrästi tottelemaan. Hallitsijat olivat menettämässä asemansa, olipa kysymyksessä Venäjän keisari tai luomakunnan kruunu, mies.

Oheisessa kuvassa on Anni Pietarinen Kuopion laulujuhlilla 1909 sisarensa Hildan kanssa. Anni vasemmalla. Kavaljeereina on Aatu ja Erkki Virtanen. Aatu ja Anni menivät aikanaan naimisiin. He muuttivat Sammattiin ja viljelivät siellä Elias Lönnrotin kotitilaa. 

Lähteenä Pöljän raittiusyhdistyksen Taimi-lehti n:ro 4 1905 (Nestori Halosen arkisto), Wirilander: Savon historia IV. Uudistuksiin heräävä Savo 1870-1918. Valokuva Liisa Poutiaisen arkisto.