Siilinjärveläiset sisällissodassa 1918 2

Janne Holopainen

Maaliskuussa 1918 Kuopion alueelta kerättiin joukkoja kutsuntojen kautta valkoisten armeijaan. Janne Holopainen Pöljältä lähti sotaan 1.4. 1918. Hänet, kuten muutkin ilmoittautuvat miehet otettiin vastaan Teollisuuskoululla. Varusteiden jaon jälkeen alkoi mutkallinen ja hidas rautatiekuljetus Pieksämäen, Jyväskylän, Haapamäen kautta Orivedelle. Sinne kuului tykkien jyly Tampereelta.

”Heitin olalleni patruunavyön sekä kiväärin ja läksin seutuja tarkastelemaan. Heti huomasin, että maa oli melkein vapaa lumesta ja leivo liverteli ilmassa. Kuljin läheiselle joelle erään torpan rantaan. Täällä sain eräältä vaimolta tietää, että seutu oli Vuohensillan kylää Messukylän pitäjää 3 kilometriä Tampereelta pohjoiseen.

Tämä seutu oli ollut ihan taistelun keskustana, sen huomasi heti sillä rakennukset olivat aivan kuulien repimät, autiot ja ryöstetyt. Telefoonipylväitä sekä metsän puita olivat kranaatit silponeet. Teiden varsilla näkyi ihmisten sekä hevosten ruumiita”.[1]

Messukylä 1918.

Kuopiosta tulleet täydennysjoukot eivät osallistuneet Tampereen valtaukseen, sillä kaupunki oli jo valkoisten hallussa.

Tampere 1918.

Joukot asettuivat Aaltosen kenkätehtaalle ja sodan kaameat jäljet kiinnittivät sielläkin Jannen huomiota. Hän vartioi punavankeja Tammelan torilla ja pääsi näkemään Mannerheimin lähietäisyydeltä, kun hänen komppaniansa komennettiin kunniavahdiksi rautatieasemalle. Saksan lähettiläs tuli Tampereelle tapaamaan ylipäällikköä.

Tämän jälkeen valkoiset keskittivät joukkoja Karjalan rintamalle, jonne Janne Holopainenkin joutui. Kuukauden päivät Mäntyharjun rintamalla taistelleet savolaiset ja täydennysmiehet liittyivät sodan lopussa Viipuria kohti hyökkääviin joukkoihin. Jannen päiväkirjassa alkaa näkyä uupumusta. Marssit liejuisilla teillä, valvominen ja ainainen liikkeellä oleminen kävi voimille.

”Tiistai 23. päivänä. Leivoset livertävät, peipposet sikertävät. Luonnossa näytti vallitsevan tyytyväisyys ja rauha, vaan ihmisten keskuudessa viha. Kuului kova taistelu Kämärällä.”[2]

Voikoski.

Siilinjärveläinen Otto Niiranen kaatui Voikoskella 14.4.1918.

”Tultuamme eräälle petäikköharjanteelle lähellä Voikosken tehtaita ja koskea huomasimme punikkien aikovan ryhtyä vastarintaan. Kaukaa näimme kuinka heitä juoksi tehdasrakennuksiin ja 15 miestä asettui etuvartioksi väijyksiin meidän puoleisellemme rannalla olevien halkopinojen taakse. Harjulta alotimme kiivaan tulen kivääreistä ja kuularuiskuista tehdasrakennuksia vastaan. Punikit vastasivat aika tavalla, ampuen järestään räjähtävillä kuulilla.”[3] Kun punaiset pyrkivät valkoisten asemiin, niin Otto Niiranen kohottautui varomattomasti seisaalleen ja sai luodin otsaansa.[4] Tässä samasta taistelusta raportoi myös Urho Kekkonen.[5]

Punaisten puolella taistelleista on hyvin vähän tietoa. Sotaan valkoisten puolella osallistunut Martti Nuutinen on kertonut kohdanneensa punaisten puolella taistelleen naapurinsa Janne Kockin Heinolan rintamalla. Miehet keskustelivat jonkin aikaa kivellä ja uhkasivat ottaa toisensa vangiksi. Nuutinen muisteli myös Kaarakainen-nimistä punaisten päällikköä.[6]

Aatu Väänänen, Atte Rautiainen ja Janne Holopainen taistelivat tiensä Viipuriin ja osallistuivat 1.5. voitonparaatiin kaupungissa. Taavetti Miettinen Hököseltä ei päässyt juhlimaan, sillä hän oli haavoittunut ja kuoli Viipurissa 3.5.1918. Hänet myös haudattiin sinne. Valkoiset toimeenpanivat Viipurissa ankara puhdistuksen, johon ainakin jotkut siilinjärveläisetkin osallistuivat.[7] Yksi teloitetuista oli Janne Rautiainen Hamulasta. Hänet ammuttiin kapinallisena 18.5.1918.

Janne Rautiainen
Itä ja länsi: Suomen työväen kuvalehti 1.9.1928.

Suurin osa miehistä kotiutui toukokuussa 1918. Jotkut jatkoivat, kuten esimerkiksi Atte Rautiainen Helsingin voitonparaatiin ja vartiopalvelukseen siellä. Aten tie vei sittemmin Aunuksen retkelle.

Atte Rautiainen Viipurissa 1.5.1918.

Kotona Siilinjärvellä haudattiin vainajia ja alettiin asettua rauhaan. Huhtikuun viimeisenä päivänä haudattiin Otto Niiranen ja Viljam Räisänen. Viljam oli toiminut kansakoulunopettajana Karjalassa Kurkijoella. Hän kaatui Muolaan Punnuksella 15.4.1918. Hänen vanhempansa Taavetti ja Maria Räisänen asuivat Siilinjärvellä. 

Viljam Räisänen. Boström, Sankareiden muisto.

Vainajat kannettiin rautatieasemalta suojeluskuntalaisten muodostamaa kunniakujaa pitkin hautausmaalle. Arkkujen edellä kannettiin kulkueessa suruharsoihin verhottua siniristilippua sekä paikkakunnan naisten suojeluskunnalle lahjoittamaa leijonalippua. Arkkujen jäljessä seurasi aseistettu suojeluskuntaosasto, torvisoittokunta surumarssia soittaen ja vainajien omaiset ja tuttavat, suojeluskunnan esikunta, laulukuoro ja suuri joukko yleisöä.[8]

Toivalan punakaartiin kuuluneen ja pitkän vankilatuomion saaneen Johan Petter Laitisen isä kuoli lokakuussa. Kuolinilmoituksessa sanottiin, että tämä kuoli ”pitempiaikaiseen suruun”.[9] Tapaus olikin erikoinen, sillä talollisen pojan harhautuminen punaisten puolelle ja vankilaan oli paikkakunnalla erikoinen tapaus.[10]

Savon Sanomat 3.10.1918.

Tämä teksti on jatkoa Siilinjärveläiset sisällissodassa postaukselle.

Kuva Voikoskesta on otettu blogista http://www.repovalkea.fi/2012/04/woikosken-ensimmaisen-kansakoulun.html

---

[1] Janne Holopaisen muistiinpanot v. 1918. Anna-Liisa Heikkisen kotiarkisto.

[2] sama

[3] Savotar 3.5.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1293475/articles/3080643

[4] sama

[5] Kekkosen julkaistu tuotanto, http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/9766/TMP.objres.3475.html?sequence=1&isAllowed=y

[6] Haasattelut 1970. Kotiseutuarkisto.

[7] Atte Rautiasen kirjeet sodasta 1918. Puustellin talon arkisto/Pekka Rautiainen

[8] Savo 4.5.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1289609/articles/3080645

[9] Savon Sanomat 3.10.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292109/articles/3080646

[10] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Johan Petter Laitinen.

Siilinjärveläisten sisällissota 1918

Kuopion punakaartin III komppanian plutoona harjoituksissa työväentalon
pihalla. Museovirasto.

Punaiset ottivat vallan Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa tammi-helmikuun vaihteessa 1918. Siilinjärven seutukunnalle keskeistä oli, miten tilanne kehittyi Kuopiossa. Kuopion punakaarti sai aseita joulukuussa 1917 ja tammikuussa 1918 se asettui kasarmeille. Suojeluskunta majaili lyseolla. Maaseutu jäi odottavalle kannalle.

Syksyllä 1917 Suomen Ammattijärjestö oli kehoittanut SDP:n paikallisjärjestöjä perustamaan järjestyskaarteja. Ainakin Kolmisopen työväenyhdistys oli saanut kaartin jäsenkirjoja yms. aineistoa käyttöönsä. Kaartia ei kuitenkaan Kolmisopelle perustettu.[1]

Aseisiin ei ollut mitään erityistä intoa. Punaiset jäivät odottamaan, miten tilanne kehittyy Kuopiossa, vain Toivalan punakaarti reagoi. Sieltä käytiin kasarmilla, tämä katsottiin sitten kapinan jälkiselvittelyissä raskaaksi rikokseksi.[2] Valkoiset valmistautuivat myös vaivihkaa. Kuopio ei ollut kummankaan osapuolen saartama, joten sinne ja sieltä liikuttiin puolin ja toisin. Maaseudulta mm. kuljetettiin ilmeisen helposti elintarvikkeita Kuopion lyseolle asettuneille suojeluskuntalaisille.

Niin valkoiset kuin punaiset miettivät, mitä tehdä. Kuopion punakaarti kävi etsimässä aseita Hiekkalasta ja Rissalasta Jännevirralla.[3] 

Helmikuun 1. päivänä Kuopion Työväen Neuvosto kutsui punaisia aseisiin:

Eikä aseellistakaan taistelua saa jättää yksinomaan järjestyskaartien tehtäwäksi, waan täytyy koko tyäwäen niin maaseudulla kuin kaupungissakin, ottaa taistelu omakseen ja warustautua mahdollisuuden mukaan, waikkapa ei olisikaan parempia aseita kuin wanhoja haulikoita,kirweitä, wiikatteita, puukkoja ja lujia seipäitä. Köyhälistön täytyy ponnistaa kaikki woimansa ja muuttaa taistelu todelliseksi kansalaissodaksi, jos porwaristo tahtoo sen siksi saattaa. Ilman taistelua emme antaudu emmekä kukistu.[4]

Kuopion taistelu oli lyhyt. Kaupungissa taisteltiin helmikuun ensimmäisellä viikolla ja ratkaisu kääntyi nopeasti Pohjanmaalta ja Kajaanista apua saaneiden valkoisten voittoon. Ylipäällikkö Mannerheim kiitti Kuopion suojeluskuntaa taistelun voitosta 8.2. 1918.[5]

Punaisten "taistelu" jatkui sitten Kuopion kasarmin vankileirillä. Kuopioon perustettiin myös valtiorikosoikeus, joka alkoi seuloa tuomioita kapinallisille. Työväenliikkeen toimintaan osallistuminen katsottiin nyt maanpetoksen valmisteluksi, joten yhdistysten puheenjohtajia ja aktiiveja pidätettiin.

Siilinjärvellä ainakin Taavetti Tuovinen[6] Kolmisopelta vangittiin. Antti Varosen kerrotaan paenneen Ruotsiin. Useita Toivalan työväenyhdistyksen jäseniä vangittiin, koska heidän katsottiin osallistuneen aseelliseen toimintaan. Pahimmassa pulassa heistä oli Johan Petter Laitinen, koska hänen väitettiin kuljettaneen aseita ja räjähteitä punaisille Kuopioon.[7]

Ensimmäinen siilinjärveläinen valkoinen kaatunut oli Helge Nykopp. Hän kaatui Varkauden taistelun loppuvaiheessa 21.2. massatehtaan luona. Hänet on haudattu Kuopion sankarihautaan.[8]

Helge Nykopp. Teoksessa Sotakuvia Savon ja Karjalan rintamilta.
Kuvaaja I.A.Ekström.

Uusia vapaaehtoisia liittyi suojeluskuntiin. Joukkoja koottiin Kuopioon ja alueen miehistä muodostettiin Pohjois-Savon Rykmentin 1. ja 2. pataljoona. Siilinjärveläisiä palveli ainakin Kuopion 3. ja 4. suojeluskuntakomppaniassa. Esimerkiksi Aatu Väänänen, Atte Rautiainen, Ilmari Jääskeläinen, Matti Niskanen ja Heikki Pietikäinen.[9]

Kupion suojeluskunnan 3. ja 4. komppania Kuopion lyseolla. Rintamalle lähtö.

Siilinjärveläiset joutuivat suoraan Mäntyharjun rintamalle ja Hillosensalmelle. Täysin kokemattomat joukot vietiin taisteluun 3.3.1918.

"No, se oli niin ikävä juttu, että sitä ei paljo passoo sannoon, mitteee se olj se rintamajuttu. Kun ens päevänä jouvuttiin sille surullisen kuulusalle Hillosen reissulle, niin senhän tietää, miltä se tuntuu. Semmonen, joka ei oo tottuna ollenkaan. Sehän kävi niin, että kun oli taistelelut taisteltu Hillosensalamella ja Paljakalla, joka olj niitä vappausovan niitä epäonnistuneimpia retkiä, niin sehän jo panj ajattelemaan. Yöllä pohdittiin sen ryhmän kanssa, että kyllä se taetaa olla niin, että se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.”[10]

Aatu Väänänen (vas.) 1918. 

Paljakanlahdella joukot joutuivat punaisten väijytykseen, oma ammusreki räjähti ja kymmeniä miehiä kuoli yhdessä hetkessä. Joukkueenjohtaja Ilmari Jääskeläinen haavoittui vaikeasti jalkaan, sattumoisin tästä hetkestä on säilynyt lyhyt kuvaus Suojeluskuntalainen -lehdessä:

”Jokainen koetti saada suojaa itselleen. Ensimmäisten kuulien vastaamme saapuessa, olin minä joukkojen keskipaikkeilla jäällä. Vierustoverini Siilinjärven poika, sanoi minulle, kädellään osoittaen reittään: minuun sattunut. Heittäydyimme lähekkäin jäälle rekemme suojaan, vaan kun hevosemme sai kuolettavan luodin ja uhkasi rekineen kaatumaan päällemme, niin olimme pakotetut muuttamaan toiseen avonaiseen asemapaikkaan, vaikka kuulia satoi kuin rakeita. Pian olivat vihollisen luodit sattuneet räjähdysainekuormastoomme, joka samalla räjähti minusta noin 40 metrin päässä saaden tuhoa aikaan lähellä olevien miesten ja hevosten kesken, sekä teki suuren avannon jäähän.[11]

Heikki Pietikäinen haavoittui leukaan ja menehtyi myöhemmin haavoihinsa sairaalassa. Atte Rautiainen menetti kaikki varusteensa ja pyyteli kirjeissään Hamulan Riuttaniemeen lähettämään vaatteita. Varsinkin alussa joukoilla oli puutetta jopa kunnon muonasta.[12] Asemasotavaiheessa Atte pyysi Kinniltä, että lähettäisivät Kusti Pietarisen ”browninkia” lainaan. Suojeluskunnalta ei pistoolia saanut ja vartiossa olisi turvallisempi olla, jos kiväärin lisäksi olisi käsiase.[13]

Kuopion suojeluskunnan kortti. Atte Rautiainen oli kotoisin
Hamulan Riuttaniemestä. Puustellin talon arkistot/ Pekka Rautiainen.

Atte Rautiasen kirjeissä on myös kysymyksiä kotirintaman oloista. Hän kyselei mm. kotiseudulla punaisina tunnettujen liikkeistä. Mitään levottomuuksia ei kotikylältä Hamulasta tai Pöljältä ei ole kirjattu. Kunnan alueella toimivien työväenyhdistysten toiminta hiljeni ja talot otettiin suojeluskunnan käyttöön.

Jatkuu. 

---

[1] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Taavetti Tuovinen

[2] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Johan Petter Laitinen

[3] Savon Sanomat https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292184/articles/

[4] Savon Työmies 1.2. 1918

[5] Savon Sanomat https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292158/articles/2712624

[6] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Taavetti Tuovinen

[7] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Johan Petter Laitinen

[8] Boströn, Sankareiden muisto, 526

[9] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.fi/2013/04/sodassa-ja-rakkaudessa-hilda-ja-adiel.html

[10] Aatu Väänäsen haastattelu, Kotus. https://www.dropbox.com/s/c5whurog5bk6or5/Aatu.mp3?dl=0

[11] Suojeluskuntalaisen Lehti 9.9.1920. Komppanianpäällikkö ”Vilin” tarina.

[12] Atte Rautiaisen kirjeet 1918. Puustellin talon kotiarkistot/Pekka Rautiainen

[13] sama

Itsenäistyminen ilman itsenäisyysjuhlia 1917

Ensimmäisen puolustuslinjan juoksuhautoja, joita Venäjä rakensi
1. maailmansodan aikana. Toivala, Siilinjärvi.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Ensimmäinen maailmansota alkoi siis kesällä 1914. Siilinjärvellä se näkyi Toivalan vallitustyömaalla, paikalliset kävivät siellä töissä. Sodan aikana aktivistit pyrkivät yhteistyöhön Saksan kanssa. Haastattelutietona on, että kaikkeen ehtinyt Juho Savolainen olisi ollut jääkärivärväri täällä.[1] Agronomi Tatu Nissinen liikkui maatalousneuvojan työssään laajalti Itä-Suomessa. On mahdollista, että hän toimi aktivistien yhdysmiehenä alueella.

Tatu Nissinen, agronomi, pankinjohtaja, kansanedustaja.

Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 herätti suomalaisetkin poliittisesta horroksesta. Venäjän väliaikainen hallitus palautti Suomen autonomian ja perui autonomian vastaisesti säädetyt lait. Ennakkosensuuri poistettiin ja poliittiset vangit vapautettiin. Vuonna 1916 valittu eduskunta kutsuttiin ensimmäistä kertaa koolle. 

Siilinjärvelläkin työväenyhdistys järjesti 13.5. 1917 kokouksen, johon osallistui 130 henkilöä. Kokous lähetti Suomen eduskunnalle ja senaatille vaatimuksen työaikalain ja kunnallislakien uudistamisesta.[2] Myös torpparivapautusta oli seudulla odotettu vuoden 1907 vaaleista asti kiihkeästi.

Yleinen poliittinen tilanne tulehtui kesällä, kun Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit. Eri puolilla maata oli väkivaltaisiksi mellakoiksi kääntyneitä maatalouslakkoja, Siilinjärveltä ei muistitieto tai sanomalehdet kerro lakoista kesän 1917 aikana. Kevään vallankumousriemu alkoi kuitenkin kääntyä täälläkin ankaraksi vastakkainasetteluksi.

Siilinjärvellä Juho Savolaisen johdolla perustettiin 3.8. suojeluskunta palokunnan peitetoiminnan alle. Aloite oli tullut Kuopion aktivisteilta. Suojeluskunnan alkuvaiheissa syksyllä 1917 mukana olivat ainakin Ilmari Jääskeläinen, Emil Tuhkanen, Atte Rautiainen, Janne Savolainen, Martti Nuutinen, Helge Nykopp ja Hanne Toivanen, T. Räsänen ja E. Weisell.  Lokakuun lopulla 1917 pidettiin Ahmolla (Räsälässä?) kokous, jossa aseellista toimintaa suunniteltiin. Kaikki eivät aseistautumista kannattaneet. (Sojeluskuntalaisen lehti, 17.2.1921) 

Miehiä Siilinjärven suojeluskunnassa sisällissodan alkaessa oli 110, mutta osastolla ei ollut juurikaan aseita.[3]

Helge Nykopp, Harjamäen tilanhoitaja. Hän kuului Kuopion
suojeluskuntaan, kuten monet muutkin siilinjärveläiset.
Kuva Boström, Sankarien muisto.

Ilmari Jääskeläinen muisteli v. 1970, että Siilinjärvellä olisi alkanut jo 13.8.1917 naisten ensiapukurssit. Siinä olivat mukana Helmi ja Saimi Virtaniemi, Sohvi Väänänen, Aino Holopanen, Anni Lapveteläinen ja Arvida Tuomainen.

Suurlakko marraskuussa 1917

Ranta-Toivalan Uuhimäessä perustettiin Siilinjärven ainut punakaarti, mutta vasta myöhäissyksyllä 1917. Kaartin perustaminen liittyy sosialistien julistamaan yleislakkoon marraskuussa 1917. Poliittinen jännite oli kiristynyt äärimmilleen, sillä SDP oli menettänyt lokakuun vaaleissa ehdottoman enemmistönsä eduskunnassa, elintarvikepula aiheutti suoranaista nälkää köyhimmissä. On sanottu, että luottamus katosi Suomessa poliittisten ryhmittymien väliltä ja ”vihapuhe” sai vallan.

Sosialistit julistivat yleislakon, joka alkoi 14.11. keskiyöllä. Kuopiossa tehtaat pysähtyivät, rautatieliikenne loppui, puhelin ja lennätin olivat lakkolaisten valvonnassa Siilinjärvelläkin. Kirjapainot olivat lakossa, joten lehdet eivät ilmestyneet. Lakkovahdit liikkuivat punaisissa käsivarsinauhoissaan, osalla oli aseita.

Siilinjärvellä ja Pöljällä rautatievirkailijat kieltäytyivät yhteistyöstä lakkolaisten kanssa. Niinpä Siilinjärven asemapäällikkönä toimi lakkolaisten asettamana Weikka Venäläinen. Aseman sentraalia hoitivat Taavi Salin ja Antti Varonen.[4] Pöljän pysäkillä asemaa valvoi ilmeisesti Aaro Miettinen.[5] Rautatieliikenne oli pysähdyksissä. Niin sanottujen Haminan huligaanien väitettiin kuitenkin ajelleen junalla Kuopiosta tarkastamaan lakkotilannetta Siilinjärvellä. 

Väkivaltaisuuksista tai muista levottomuuksista ei ole tietoa Siilinjärven alueelta. 

Suurlakko syksyllä 1917 oli vedenjakaja, lakon aikana punakaartit syyllistyivät Etelä-Suomessa omavaltaisuuksiin ja jopa murhiin. Porvarillisten piirien pöyristys on helppo lukea lakon jälkeen lehdistä. Vaikka Kuopiossa tai Siilinjärvellä ei tehty murhia tms. niin pelkästään punakaartien tekemät kotietsinnät ja aseissa liikuskelu kaupungilla aiheutti vihaa ja pelkoa.[6] 

Toivalan työväenyhdistyksen jäseniä jäi myös kiinni viljavarkaudesta. Lappalaisen ja Laitisen tiloilta oli varastettu lakon alkajaiseksi 17 hehtoa ruista. Osalle punaisista vallankumous merkitsi ”tavaran tasaamista” takavarikoilla. Nolointa asiassa oli, että varkaat kuuluivat myös työväenyhdistyksen järjestyskaartiin. (Savo 22.11.1917)

Savo 22.11.1917. Laittomuuksia tapahtui, mutta syksyllä 1917
sanomalehdissä alkoi vakiintua molemmin puolin paisutteleva
ja provosoiva tyyli.

Eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyyden 6.12. 1917. Paikkakunnan lehdissä asiaa kommentoitiin kaikkea muuta kuin innostuneesti. Maan yleinen turvallisuustilanne ja järjestys oli järkkymässä perustuksiaan myöten. Tavallisten ihmisten tilannetta vaikeutti inflaatio, työttömyys ja elintarvikepula. Vasta tammikuussa, kun ulkovaltojen tunnustuksia itsenäisyydelle alkoi tulla, lehdet kirjoittivat asiasta enemmän.

Melko varmasti uskallan väittää, ettei Siilinjärvellä juhlittu Suomen itsenäisyyttä joulukuussa 1917 millään tavoin.

---

[1] Haastatteluaineisto 1970. Siilinjärven kotiseutuarkisto

[2] Siilinjärven työväenyhdistyksen pöytäkirjat 1917. Kotiseutuarkisto.

[3] Martti Nuutisen haastattelu 24.7.1970. Kotiseutuarkisto. Hersalo, Suojeluskuntain historia I, 567

[4] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.fi/2017/02/vallankumoushuumaa-ja-lakkoilua.html,

     Siilinjärven työväenyhdistyksen pöytäkirjat 1917, Kotiseutuarkisto.

[5] Haastatteluaineisto 1970. Kotiseutuarkisto.

[6] Sanomalehtiarkisto https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1288841/articles/2712617

Yhdistysrientoja vuosisadan vaihteesta Siilinjärvellä

Savo-Karjala 22.6.1892.

Vuosisadan vaihde oli yhdistysten perustamisen ja niissä toimimisen vilkasta aikaa Siilinjärvelläkin. Vapaa kansansivistystyö, kansakoululaitos ja suomenkielinen sanomalehdistö olivat kasvattaneet Suomeen lukutaitoisia ja aikaansa seuraavia kansalaisia.

Vuonna 1910 nykyisen Siilinjärven alueella toimivat ainakin Hamulan, Kolmisopen, Toivalan ja Jännevirran nuorisoseurat. Kasurilaan oli perustettu nuorisoseura jo niinkin varhain kuin v. 1892[1], yksi perustajista lienee ollut Aaro Fr. Väänänen. Sittemmin sammuneen yhdistyksen työtä jatkoi 1910 perustettu Siilinjärven nuorisoseura.

Eino Laitinen. Pyrkijä 1.4.1923.

Siilinjärven uudelleen heräteltyä nuorisoseuraa oli perustamassa lyseolainen Eino Laitinen, josta sittemmin tuli keskeinen Maalaisliiton vaikuttaja Siilinjärvellä ja valtakunnallisestikin.[2] 

Kuuslahden nuorisoseura perustettiin Markkalan talossa 12.11.1911. Puheenjohtajaksi valittiin Eero Markkanen ja ”kirjuriksi” Juho Asikainen.  Naisetkin pääsivät toimintaan mukaan, kun huvitoimikuntaa valittiin Juho Asikaisen, Kalle Leskisen, Heikki Juutilaisen ja Juho Haikosen keralla myös neidit Hilja Savolainen, Maria Asikainen, Hanna Parviainen ja emännät Maria Markkanen ja Maria Haikonen.[3]

Juho ja Eeva Asikainen. Juho Asikainen oli perustamassa Kuuslahden nuorisoseuraa.
Kuva Pirjo Vlasoffin kotiarkistosta.

Toivalassa pidettiin 27. 1907 ompeluseurat, jossa päätettiin perustaa uusi nuorisoseura. Puheenjohtajaksi valittiin Toivalan aseman päällikkö Breitholtz. Seuran toiminta ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle ja saman vuoden syksyllä seuran johtoon valittiin Maiju Lapveteläinen ja sihteeriksi Hanna Lappalainen.[4] Toivalan nuorisoseura toimi tämän jälkeen aktiivisesti. Toiminnasta on jäänyt Siilinjärven kotiseutuarkistoon arvokas kokoelma käsin toimitettuja lehtiä.

Vuonna 1913 perustettiin Siilinjärven Marttayhdistys. Yhdistyksen perustamisessa oli tukena Siilinjärven maamiesseura.[5] Perustava kokous pidettiin 16.11.1913 Kasurilan Miettilässä. Konsulentti Edla Räsänen oli paikalla selostamassa aihetta. Siilinjärven marttojen ensimmäisessä toimikunnassa olivat emännät Sohvi Väänänen, Miina Kasurinen, Saimi Virtaniemi ja rouvat May Korhonen, Maikki Sonninen ja Anni Väänänen.[6]

Voimistelu- ja Urheiluseura Ponnistus aloitti toimintansa v. 1907 ja Siilinjärven Maamiesseura perustettiin jo vuonna 1903.

Raittiusyhdistykset toimivat ainakin Siilinjärvellä ja Pöljällä, osuuskuntia perustettiin ja poliittiset puolueet aloittivat toimintaansa. Lisäksi on muistettava vielä työväenyhdistykset, joita perustettiin vilkkaasti eri puolille kuntaa.

Pöljän raittiusyhdistyksen Taimi-lehti 1905.
Kotiseutuarkisto.

Kaikilla yhdistyksillä oli yksi yhteinen ongelma ja se oli kokoontumistilojen puute. Yleensä kokoonnuttiin isompien talojen tuvissa. Oli isäntien tahdosta kiinni, keiden tilaisuuksiin tupaa vuokrattiin tai annettiin käyttöön. Pöljällä Puustellin tilan vuokraaja Aatu Virtanen oli vapaamielinen isäntä, joka antoi tilan erilaisten edistysseurojen käyttöön.

Pyykankaalla Juho Savolaisen isännöimässä talossa pidettiin monenlaisia yhdistysrientoja. Hamulassa nuorisoseura kokoontui Harjamäessä, Hönttälässä, Savolassa, Antikkalassa ja Alapihassa.[7] Yhdistykset lienevät yleensä jonkun tuvan nurkan toimiinsa löytäneet, mutta aina se ei ollut helppoa.

Keväältä 1906 on säilynyt eloisia kuvauksia sanomalehdissä ja sittemmin käräjäasiakirjoissa Kolmisopen työväenyhdistyksen perustamisesta. Tätä varten oli vuokrattu Kolmisopelta lampuoti Aaro Vartiaiselta tupa kokoukselle, mutta paikalliset isännät ajoivat kokousväen ulos. Tapaus on oiva osoitus siitä, kuinka vaikeaa yhdistystoiminta ilman omaa taloa saattoi olla.

Siilinjärven kylällä nuorisoseura piti juhlia Myllyn maneesissa. Olihan ohjelmalliset iltamat jokaisen seuran kunnia-asia ja tärkeä varainkeruun muoto. Pöljällä tiedetään, että vuosisadan alussa ainakin työväenyhdistys kokoontui joskus pysäkkirakennuksessa. Lisäksi koulurakennukset olivat tärkeitä tiloja myös yhdistyksille.

Koulu toimi vuosina 1924-1960 Siilinjärven pappilana.

Sosialistiopettaja Vilho Alhojärvi ei tosin lehtitietojen mukaan antanut Kasurilan koulua Siilinjärven nuorisoseuran ”köörin” käyttöön.[8] Asian on täytynyt kirvellä isäntiä sydänjuuria myöten, sillä nuorisoseura oli jo pitkään tottunut käyttämään koulua kuin omaansa.[9]

Siilinjärven sekakuoro Kasurilan vanhan koulun seinustalla v. 1913. Toinen vasemmalta Kalle Kasurinen, kolmas
Saimi Pussinen (Virtaniemi), neljäs Anni Väänänen, viides Pekka Martikainen, kuudes Virgina Jääskeläinen, seitsemäs
Kalle Ylönen, kahdeksas Ellis Rissanen, yhdeksäs aada Heikkinen, yhdestoista Aari Virtaniemi, kolmastoista Miina Kasurinen, neljästoista Kalle Virtaniemi, viidestoista Helmi Virtaniemi, seitsemästoista aaro Fr. Väänänen ja oikeassa laidassa kuoron johtaja opettaja Albanus Sonninen. (Kasurinen&Kasurinen, puoli vuosisataa kunnan ja seurakunnan kehitystä sanoin ja kuvin, s. 22)

Siilinjärvellä ensimmäiset yhdistysten omat rakennukset rakensi työväenliike. Jo vuonna 1908 valmistui Siilinjärven työväentalo ja vuonna 1914 otettiin käyttöön Pöljän ja Toivalan työväentalot.[10] Ehkäpä ”oman talon” tarve oli työväestölle erityisen suuri. Porvarilliset yhdistykset löysivät helpommin taloista ja liikehuoneistoista tilat toiminnalleen.

Lehti-ilmoituksista näkee, että maamiesseurat, nuorissoseurat ja urheiluseurat käyttivät näitä työväenyhdistysten juhlatiloja vuoteen 1917 varsin paljon. Pöljän työväentalon viimeinen ilmoitettu tapahtuma ennen sisällissotaa oli naiskäsityökurssilaisten iltamat 29.1.1918.[11]

Pöljän työväentalo v.1952. Alunperin rakennus valmistui v. 1914.
Talo on vieläkin pystyssä, nykyisin sen omistaa Pöljän Eräveikor ry.

Siilinjärven työväentalo valmistui jo 1908. Kuva vuodelta 1913.
Työväenarkisto.

---

[1] Pyrkijä 15.2.1894 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/953768/articles/3064683

[2] Siilinjärven nuorisoseuran arkisto, Jukka Kasurisen kirjoittama historiikki v. 1986. Kotiseutuarkisto.

[3] Kuuslahden nuorisoseuran arkisto. Pöytäkirjat. Kotiseutuarkisto.

[4] Toivalan nuorisoseuran arkisto. Pöytäkirjat 1907-1913. Kotiseutuarkisto.

[5] Savotar 5.11.1913. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292927/articles/3066668

[6] Siilinjärven marttojen arkisto. Historiikki v.1933, Elli Johanssen. Kotiseutuarkisto.

[7] Hamulan nuorisoseuran arkisto. Historiatoimikunnan historiikki. Kotiseutuarkisto.

[8] Savon Työmies 10.6.1909

[9] Savo-Karjala 22.6.1894 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/559251/articles/3064687

[10] Savon Sanomat 22.7.1904, Hajamietteitä Pöljältä

[11] Savon Sanomat 29.1.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1292171/articles/3062604